Margaret Atwood Oryx ja Crake ja Herran tarhurit

Margaret Atwood Oryx ja Crake

Oryx ja Crake on kanadalaisen Margaret Atwoodin (1939) tulevaisuuteen sijoittuva dystopia. Kirja on MaddAddam-trilogian aloitusosa. Muut osat ovat Herran tarhurit (2010) ja Uusi maa (2015). Atwood on itselleni yksi tärkeimpiä kirjailijoita, jonka teokset omistan ja monet myös englanniksi. Yritin aloittaa lukemisen uusimmasta, mutta olisin tehnyt hallaa teokselle, joten luin nämä kaksi ensin.

Lumimies luulee maailman yli pyyhkineen ruton jälkeen olevansa ainoa henkiin jäänyt ihminen. Hän elää ”Crakelaisten” kanssa meren rannalla jossain kuvitellun New Yorkin tietämillä. Meren pinta on noussut ja vain pilvenpiirtäjien huiput ovat näkyvissä. Crake on antanut hänelle tehtäväksi huolehtia kehittämästään uudesta ihmisrodusta. Crake on geeniteknologian nero, joka on muokannut näihin ihmisen näköisiin olentoihin muun muassa märehtimisen kyvyn eli syödä ruohoa ja lehtiä. Olentoja on kehitetty ilmalukolla suljetussa kuplahallissa, Paradiisissa ja vain Lumimies ja MaddAddamin sisäpiiri tietää hankkeesta.

Crake oli tutkinut kehräystä monta vuotta. Keksittyään, että kissaeläinten kehräyksessä on sama taajuus kuin luunmurtumien ja ihoruhjeiden hoitoon käytetyssä ultraäänessä – jolloin kissoilla on vakiovarusteena oma parannusmenetelmänsä – niin hän oli pannut koko kapasiteettinsa likoon saadakseen mainitun piirteen asennetuksi. Oli modifioitava kieliluumekanismi ja siihen liittyvät tahdonalaiset hermoradat sekä säädettävä neokortekstin hallintajärjestelmää sen puhekeskusta.

Kirjassa seurataan Jimmyn (eli Lumimiehen) elämää noin viisivuotiaasta aina Vedettömän tulvan nousuun eli miten Jimmy ja Crakelaiset jäävät yksin maailmaan. Kirja etenee Lumimiehen muisteluna ja aina välillä palataan sen hetkiseen todellisuuteen. Välillä tuntuu, että Lumimiehen muisteluita ja tilannetta kuvataan turhankin tarkkaan. Jimmy tapaa Glennin (eli myöhemmin Craken) kouluvuosina. Crake pestataan huippuyliopistoon, mutta nahjusmainen Jimmy joutuu menemään sinne mihin pääsee.

Suuri osa siitä, mitä Martha Grahamissa tapahtui, oli kuin latinan tai kirjansidontataidon opiskelua – omalla tavallaan miellyttävää, mutta ei enää millään muotoa merkittävää puuhaa.

Maailma on eriarvoistunut. Parempiosaiset asuvat Piireissä, jotka ovat aidattuja ja tarkasti vartioituja ja rajan voi ylittää vain kulkuluvalla. Tavallinen kansa asuu Rahvaalassa. Kouluaikana pojilla oli tapana katsella internetistä kaikenlaista väkivaltaa ja pornoa. Muun muassa teloitukset tapahtuvat livenä ja lapsiporno on normaalia. Siellä he ensi kertaa näkevät Oryxinkin.

Kirja antaa tulevaisuuden maailmasta hyvin kurjan ja pessimistisen kuvan. Lukeminen on paikoin hyvinkin ankeaa. Ruumiit löyhkäävät kirjan sivuilla, kun kaikki kuolevat yhtä aikaa. Ihmisen hengellä ei tunnu olevan juuri merkitystä. Tiede on niin kehittynyttä, että jopa ihmissuhteet riippuvat siitä kenen joukkoon kuulut. Piirit huolehtivat omistaan, mutta kenellekään muulla ei ole asiaa toisen reviirille. Jopa ruokatarvikkeet määräytyvät Piirin tason mukaan. Suurin osa maailman eläinlajeista on hävitetty sukupuuttoon. Tilalle on kehitetty uusia kuten pesunäätä (pesukarhun ja näädän yhdistelmä), lemmas (leijona & lammas) ja gemakko, johon on ympätty ihmisen aivokudosta. Terroristit keksivät uusia tapoja, kuten asfalttia syövä mikrobi, joka rapauttaa moottoriteitä.

Kirja antaa monenlaista ajattelemisen aihetta eriarvoistumisen lisääntyessä. Ympäristön muutokset, merenpinnan nousu, eläinlajien sukupuuttoon kuoleminen ja ylipäätään geeniteknologian kehittyminen ovat tätä päivää.

Atwoodin teksti on tuttua ja palkitsevaa, vaikka hänen tulevaisuudenkuvauksensa on synkkä. Näen teoksen myös tuttujen teemojen kautta, jotka toistuvat Atwoodin kirjoissa. Hän tuskin kirjoittaa tätä viihteeksi tai meidän huviksi. Yhtä vähän meidän tulisi sivuuttaa olkia kohautellen Erin Hunterin Etsijät, eläinfantasiaa hah.

Margaret Atwood Oryx ja Crake

Alkuperäisteos Oryx ja Crake (2003)

Suomennos Kristiina Drews

Otava 2003. Kotikirjasto.

Kirjan ovat lukeneet mm.

Mari A., Notkopeikko, Lukuisa, Lukutoukka, Marjis

 

Margaret Atwood Herran tarhurit

Herran tarhurit jatkaa Margaret Atwoodin (1939) tulevaisuuteen sijoittuva dystopiaa. Kirja on MaddAddam-trilogian toinen osa. Trilogian ykkösosalla Oryx ja Crake (2003) ja kolmososalla Uusi maa (2015)  on ikäeroa kymmenen vuotta. Joissain kohdissa aloitusosan huomaa olevan jo jopa vanhentunut tekniikan kehityksen suhteen (tietokoneet, puhelimet).  Lukija huomaa dystopiaa lukiessaan, lukevansa jo paikoin historiaa, mikä osaltaan vahvistaa kirjailijan omia näkemyksiä, sillä hän kieltää kirjoittavansa scifiä, ja katsoo kirjoittamansa tekstin ensiaskeleiden jo toteutuneen tai ilmentyneen jossain muodossa.   Atwood hyödyntää kirjoissaan myyttisyyteen, mytologiaan ja ympäristökritiikkiin liittyviä teemoja. 

Oryx ja Crake on Lumimiehen (eli Jimmy) ja Craken (Glenn) muistelua elämästään miten tapahtumat johtivat Vedettömään tulvaan. Tarina kerrotaan Piirien puolelta. Herran tarhurit on edellisen rinnakkaisteos eli vastaava kertomus kahden rahvaalan naisen kertomana eli Toby ja Ren muistelevat elämäänsä, miten selvisivät Vedettömästä tulvasta ja miten he ovat pärjänneet sen jälkeen. Luonnonvarat ovat loppumassa, suurin osa eläimistä kuollut sukupuuttoon, merenpinta noussut ja ilmasto muuttunut. Korruptoituneessa maailmassa voidaan geenimanipulaation keinoin tilata lapsille haluttuja ominaisuuksia. Rahvaan elämään kuuluu myös väkivalta ja pornoteollisuus.

Herran tarhurit on tiukkojen normien säätelemä uskonnollinen lahko. He ovat  kasvissyöjiä, joilta eläinproteiini on kielletty ja kaikki vaatteista lähtien on hyvin vaatimatonta, lähinnä kierrätystavaraa. Toby joutuu kosketuksiin lahkon kanssa vanhempien kuoltua ja jouduttuaan töihin SalaBurgeriin, jossa käytetään lihana jotain, jonka alkuperää voi vain arvella.  Toby joutuu esimiehensä seksiorjaksi, mutta lahko pelastaa hänet joukkoonsa. Toby epäilee uskoaan, mutta kohoaa lahkon kermaan lääkitsijäksi ja hänet nimitetään Eeva Kuudenneksi. Lahkon johtaja on Aatami Ensimmäinen.

Korporaatioiden pillerit olivat tarhurien keskuudessa tabu, joten Toby käytti pajunlehtiuutetta sekä valeriaanaa, johon oli sekoitettu hieman unikkoa – ei kuitenkaan liikaa, koska se saattoi aiheuttaa riippuvuutta.

…

Seuraavana aamuna Tobylla oli tunti Hyvänolon klinikalla: psyykeen vaikuttavat yrtit ja niiden käyttö ikäryhmille kahdestatoista viiteentoista. Lapset kutsuivat oppiainetta nimellä aivorehut.

…

Renin nukkuessa Toby tutkii kuivattujen sienien varastoaan. Hän valitsee immuunijärjestelmää vahvistavia lajeja, kuten lakkakääpää, koppelokääpää, siitaketta, pökkelökääpää, zhu lingia, leijonanharjaa, kiinanloisikkaa, pakurikääpää. Hän panee ne kuumaan veteen likoamaan. Iltapäivällä hän valmistaa sieniuutteen.  (Minulla ei ole tätä kirjaa englanniksi, mutta ihmettelen laji ja lajike sanojen viljelyä sekä yhtäkkistä common namen käyttöä zhu lingin-kohdalla, koska lajihan on meikäläinen).

Ren puolestaan joutuu tarhurien pariin jo lapsena, kun hänen äitinsä Lucerne rakastuu Zebiin, yhteen tarhureiden särmikkääseen johtohahmoon ja he karkaavat Piiristä tarhureiden pariin.

Kirjan lukujen aloituksena on aina Aatami Ensimmäisen puhe jonkin pyhimyksen päivänä. Herran tarhurit ovat muun muassa ennustaneet Vedettömän tulvan tulon ja keränneet itselleen turvapaikkoja. Jokaisen puheen jälkeen veisataan Herran tarhurien suullisen perimätiedon virsikirjan virsi. Ekologis-uskonnolliset saarnat ovat kirjan puisevimpia osuuksia ja turruttivat minua.

Meidän tulee olla valmiit kun koittaa aika, jolloin ne, jotka ovat pettäneet Eläinten luottamuksen – aivan, pyyhkäistään ne pois Maan pinnalta, jonne Jumala ne aikanaan asetti – joutuvat puolestaan pois pyyhkäistyksi Vedettömässä tulvassa.

Tarhurit viljelevät kasvejaan Eedeninhuipun kattopuutarhassa. Heillä on myös viljelmiä autioituneissa taloissa, kuten sieniviljelmät Buenavistan kellareissa. (mykorritsasienen viljely kellarissa!).

Sieniä oli kolmea eri tyyppiä, sanoi Pilar: aina syötävät, varovasti ja taiten käytettävät ja varottavat. Lajikkeet piti opetella ulkoa. Tuhkelot ja kuukuset, kaikki lajit: aina syötäviä. Psilosybiinisienet: varovasti ja taiten käytettäviä. Kaikki kärpässienet, etenkin kavalakärpässieni, kuolemanenkeli: varottavia.

Lopulta maailmaan on jäänyt vai muutama harhailija, lähinnä tarhureita, koska he osasivat ennakoida pandemian.

 Oryx ja Crake –teoksen lukeminen ennen Herran tarhureita ei ole välttämätöntä, mutta se helpottaa asioiden ymmärtämistä, koska tapahtumat ovat rinnakkaisia, eri kertojien äänellä kerrottuja. Tulevaisuutta ennakoivia dystopioita julkaistaan jatkuvasti, toinen toistaan hurjempina. Atwoodin teksti on kolkkoa ja pessimististä ja käytetty huumori hyvin mustaa. Herran tarhurit kiinnosti minua enemmän kuin Oryx ja Crake. Atwood luo hyisen kuvan tulevasta. Hänen tuotannossa ekokriittinen teksti tulee muissakin teoksissa esiin, niin ihmisen luontosuhteessa ja ympäristönäkökulmissa. Erityisen hyvin se ilmee teoksessa Yli veden. En koe tätä trilogiaa parhaimmaksi elämykseksi kirjailijan tuotannossa, mutta trilogia täydentää Atwoodin kirjailijakuvaa. 

Margaret Atwood Herran tarhurit

Alkuperäisteos The Year of The Flood (2009)

Suomennos Kristina Drews

Otava 2011. Kotikirjasto.

Kirjan ovat lukeneet mm.  Lumiomena, Taikakirjaimet, Kaisa ja Elina