A.S. Byatt Riivaus

Riivausta sanotaan usein A. S. Byattin tunnetuimmaksi teokseksi. Kirjan alaotsikkona on romanttinen kertomus. Alaotsikko tekee kivan säväyksen, keventää kirjaan tarttumista, eikös vain? Alussa olevat Nathaniel Hawthornen sanat antavat johdatuksen tekstiin.

Kun kirjailija kutsuu teostaan Romanttiseksi kertomuksesi, on tuskin tarpeen huomauttaa, että hän haluaa varata sekä teoksensa kirjoittamistavan että sen aineiston suhteen itselleen tiettyä liikkumavaraa, jota hän ei katsoisi oikeudekseen omaksua, jos hän olisi ilmoittanut kirjoittavansa Romaanin.

Tiedän kuitenkin jonkin verran Byattin taustaa, joten osaa olla varovainen. Aloitin kirjaan tutustumisen lukemalla Sanna Nyqvistin ja Merja Polvisen jälkisanat. Yleensä en lue alkusanoja tai jälkisanoja ennen kirjaa. Aloitankin näistä sanoista, joten jätä tekstini lukeminen, jos luulet niiden tietämisen olevan haitallista. Tarkoitukseni ei ole kertoa kirjan juonta, mutta haluan selventää itselleni lukukokemustani. Lisäksi tilasin kirjan myös englanniksi itselleni. Kirjasta on tehty elokuva nimellä Rakkauden riivaamat, joka on varsin katsottava elokuva, kunhan kykenee huomioimaan realiteetit, että tämä kirja ei ole helposti elokuvaksi vääntyvä. Possession: A Romance ilmestyi vuonna 1990. Kirjan on suomentanut Marianne Alopaeus ja runot Leevi Lehto. Riivaus on julkaistu Teoksen Baabel-sarjassa.

Kirja juoni on lyhyesti kerrottu eli kirjan aiheena on rakkaustarina, joka ajoittuu kahteen eri aikakauteen. Toinen tapahtuu viktoriaanisen ajan Englannissa 1800-luvulla ja toinen kulkee nykyajassa 1980-luvulla. Kahdelle tasolle rakentuu myös John Fowlesin Ranskalaisen luutnantin nainen, joka tunkeutuu mieleeni tätä lukiessa. Riivauksen tiivistäminen on helppoa, mutta mitään muuta helppoa tässä teoksessa ei ole. 

Aloitetaan kirjailijasta eli kirjan on tehnyt A.S. Byatt eli Antonia Susan Byatt. Hän on kirjailija, kirjallisuudentutkija ja kriitikko. Hänellä ei ole tarvetta päästää lukijaa helpolla, hän tuo tekstissä esiin osaamisensa. Kirjassa on aivan valtavasti nimitriviaa, myyttejä, runoja, tapahtumia, kuvitteellista kirjallisuudentutkimusta, Byattin keskiaikarunoja, päiväkirjan sivuja, kirjeitä jne. Yhdellä lukemisella kirjaa ei selvitä kukaan keskivertolukija. Tämä kirja kuuluu omistettaviin kirjoihin. Huomaa termi omistaminen, sillä se liittyy sanan possession kontekstiin!

Hän toi Randolphille sommittelemiaan kukkakimppuja. Talvijasmiineja, jouluruusuja, kasvihuoneorvokkeja. Helleborus niger. Miksi vihreät terälehdet ovat niin mystillisiä? – Ellen? Muistatko – kun luimme Goethea – kasvien muuttumisesta – kaikki on yhtä – lehdet - terälehdet.

…


Meille on luvattu – ihmiset ovat niin suurenmoisia. niin ainutlaatuisia - emme me voi noin vain kadota – en halua – tulla suljetuksi Abbeyyn. Laita minut maahan ulkosalle, taivaan alle. Niinhän?

Kirjallisuudentutkija lukisi kirjan huomattavasti vaivattomammin kuin minä. Mutta, jos se olisi vaatimus, niin silloin jokin tieteellinen sarja olisi ollut järkevämpi foorumi. Minua kiehtoo tässä fiktiivinen lähestymistapa kirjallisuudentutkimukseen, mennyt vuosisata, viktoriaaninen aikakausi, sillä itse aherran keskiajassa ja yritän kuvantaa sitä meidän ajastamme käsin. Byattin teksti vilisee pastisseja, allegoriaa, spiritualistista näkemystä ja menneen herättämistä. Kirjassa nykyajan kirjallisuudentutkijat miettivät omia oikeuksiaan lukea ja tulkita rakkauskirjeitä, joita ei oltu tarkoitettu julkisiksi.

Romanttinen kertomus on omaperäinen runsas, joka kertoo 1800-luvulla eläneistä englantilaisista runoilijoista, Christabel LaMottesta ja Randolph Henry Ashista, sekä kahdesta nuoresta 1980-lukulaisesta kirjallisuudentutkijasta, Maud Baileystä ja Roland Michellistä. LaMotten ja Ashin esikuviin on esitetty arvauksia, mutta en puutu niihin. Bailey ja Michell löytävät sattumalta runoilijoiden välisen kirjeenvaihdon, joka paljastaa intohimoisen, salaisen rakkaustarinan. Kirjan miljöönä on Lontoo ja British Library. Byatt on luonut henkilöhahmonsa, mutta myös heidän tuotantonsa. Byatt taiteilee myös rakkaudessa ilmentäen, kuinka Ashin ja LaMotten romanssi on viktoriaanisen ajan moraalikäsitteiden alistama, mutta jättää Maudin ja Rolandin paperisiksi, hengettömiksi.

Randolph on naimisissa Ellenin kanssa. Christabel LaMotte elää Blanche Gloverin kanssa. Maud ja Roland ovat suhteissa tahoillaan. Blanche luovuttaa ja päätyy Thamesin syleilyyn kivet taskuissa. Christabelin ja Blanchen suhde tuo oman osansa tarinaan. Randolph selvittää tarinaansa kuolinvuoteella Ellenille. Christabel ja Ellen ovat vanhoja naisia lopussa ja Christabel yrittää sovitella tekoaan, johon hänellä ei olisi ollut mitään oikeutta. Yhdessä vietetyn ajan jälkeen Ash ja LaMotte eivät tapaa yhteisestä tyttärestä huolimatta (oikein tai väärin, niin minä tulkitsin). Toinen tutkijoista liittyy historian ketjuun verisitein. Bailey ja Michell jatkanevat omaa elämäänsä tahoillaan.

Byattin valitsema tarinankerronta kahdessa aikakaudessa on haastavampi, kuin jos hän olisi kirjoittanut tarinan vain menneessä. Tämä kuvitteellinen tarina on sanoinkuvaamaton retki ja aikakausien yhteenkietoutumisen hurmaa.

Kärsin jonkin verran fiktiivisten kirjeiden lukemisesta fontin koon takia. Kirja on hyvin fragmentaarista luettavaa, ja se on myös monitahoisuudessaan hyvin vaativa luettava. Tällaisen kirjan edessä miettii omia lukemisiaan, miten mielekästä on tarttua ajanvietteeseen lukemistoissa, joita olen kahlannut viime päivinä. Tätä olen pohtinut myös blogini mielekkyyden kannalta. Teos on julkaissut Byattin tuotantoa Lasten kirja (2011) ja Pieni musta kirja (2012). Ragnarök on ilmestynyt Tammen Keltaisessa kirjastossa (2013). Suomennettavaa tuotantoa olisi yllin kyllin lisää.


A. S. Byatt Riivaus
Teos. 2008. Kotikirjasto