tiistai 24. maaliskuuta 2015

Linda Peltola Kevätihmisen puutarhakirja – Kukkaisunelmia kotona ja puutarhassa






Mistä on kevätpuutarha tehty?


Orvokeista Tulppaaneista


Pinkeistä lemmikeistä


Rakkaudesta Hetkistä

Pajunkissoista pehmeistä
Vihreistä lehdistä Luontoretkistä
Linnuista ja lauluista
Niistä on kevätpuutarha tehty!




Jos alkuun mietitään, minkälaisista puutarhakirjoista minä pidän. Olen hieman kranttu ja laajan kasvikirjaston omaava.  En tiedä edes oikein, missä kasvikirjani vaihettuvat puutarhakirjoihin, sillä rajavyöhyke on niin teennäinen. Helpommin on määritelty että arvostan enemmän lajikuvia kuin terälehtien makroja. Eli kuvien informatiivisuus kiehtoo minua. Luen melko vähän puutarhalehtiä.  En ole kovinkaan kiinnostunut muiden puutarhoista ellei lähdetä englantilaisiin, historiallisiin puutarhoihin ja niissä onkin yhtymä jo kirjallisuuteen. Viime syksynä yllätin kustantajani sieniretken yhteydessä avaamalla puutarhani ovet sallien jopa kuvauksen. Eli poikkeus vahvisti tässäkin säännön.

Pääsääntöisesti voidaan sanoa, että pidän joko tiedollisista puutarhakirjoista tai sitten heitän vapaalle ja nautin kuvista. Kevätihmisen puutarhakirja ihastuttaa kuvituksellaan kannesta lähtien. Tämä kirja ilahduttaa jo ulkoisella olemuksellaan ennen kuin on edes tutustunut sen sisältöön. Selasin kevään puutarhakirjoja ja kiinnostuin ainoastaan tästä, sillä todellisuudessa minulla on yllin kyllin kasvikirjoja.

Ihastuin viime keväänä Hannu Sarenströmin kirjaan Lundens skugga, mutta kun sitä ei käännetä suomeksi, niin nautitaan tästä. Jaksan yhä uudelleen ihastella tuota kirjaa.

Linda Peltolan Kevätihmisen puutarhakirja jakautuu viiteen osioon ja niissä käsitellään seuraavia aihepiirejä:

Talvea taittamaan kertoo Satumaisesta keväästä, Askartele oma puutarhakirja, Vihreä huone, Pääsiäispöytään, Teekutsut kasvihuoneessa, Kasvata omat kesäkukat ja Kuun vaikutus kevättöihin.
Blogeista ei ole pitkä matka omaan puutarhakirjaan. Idea on hyvä, sillä siihen voi tallettaa omia, kauniita kuvia. Blogikuvista saa ihanan kalenterin. Jo pelkkä blogi saa ideoita tästä kauniista kirjasta.



Luodaan kevätpuutarha osiossa on Piha täynnä elämyksiä, Kevätperennat, Kukkivat puut, Keväiset pensaat, Pihametsän kevät ja Lumoavat vuokot. Jouluruusu on etuoikeutettu kevätpuutarhan laji. Kukkivat puut ihastuttavat tässä kappaleessa.
Pihametsä on kaunis sana. Tuo on erinomainen sana haja-asutusalueen ja maaseudun puutarhojen isoille pihoille. Yhtä paljon minua ihastuttaa pihani imikkä tai pystykiurunkannus kuin krookukset. 


Kukkasipuliparatiisissa käsitellään Sipulikukat, kevääntuojat, Pienet kevätsipulit ja –mukulat, Narsissit, nuo ilontuojat, Nuokkuvat pikarililjat, Tulppaanit ja Laukat.
Tämän kappaleen olisin toivonut jopa laajemmaksi, mutta katselukirjan idea olisi silloin särkynyt. Tätä lukee varmasti omassa puutarhassa taukohetkinä, joten ei uuvuteta lukijaa enää liiallisella tiedolla.

Hyötytarhan kevät antaa Iloa kasvihuoneesta, Pienen potagerin, Ruusupapumajan, Punotaan pajukaukalo ja tehdään Kuusenkerkkäsiirappia.
Pelkät kukat riittävät harvoin. Omaa satoa halutaan jossain määrin, omia puhtaita yrttejä. Yrtit kuluvat puutarhaan.

Lopuksi Tunnelmoidaan & nautitaan: Villa Sini – puutarhurin leikkimökki, Sinkkikannuvalaisin, Juhlitaan kesää, Kevään teko alkaa syksyllä. Odotamme kiihkeästi aina kevättä, mutta muistammeko, että sen pohja luodaan syksyllä.
Minusta oli varsin hämmentävää huomata blogeissa, että elokuun viimeisenä päivänä hyvästeltiin puutarha ja 1.9.  laitettiin päivitys syksyn alkamisesta. Kuitenkin monien puiden ja pensaiden syksyinen hehku oli vasta syntymässä! Minun syksyyni kuuluvat syysvärit.

Kirja on painettu kiiltävälle, vaaleanvihreälle paperille. Ulkoasu on jopa ylellinen ja kuvat tarpeeksi informatiivisia. Kirjan fonttikoko olisi saanut yhtä suurempi tekstiosuuksissa.  Mieleeni ei tulisi luopua tästä kirjasta.  Suosittelen tätä kyläkirjaksi ja lahjaksi.



Linda Peltola Kevätihmisen puutarhakirja – Kukkaisunelmia kotona ja puutarhassa
Docendo 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Kirjan voit tilata kustantajan verkkokaupasta täältä



20 kommenttia:

  1. Tätä kirjaa onkin jo kehuttu monessa blogissa. Ensin ajattelin, ettei minun sitä tarvitse omistaa, mutta mahtaako käydä toisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvä omistaa, tätä on kiva selata. Joskus vain haluat, että kirja viihdyttää.

      Poista
  2. On kyllä uskomattoman upea kirja. Tuo kyllä herättää kevätmielen jos mikään. Mulla on muutesblogissani arvonta, jossa on mahdollista voittaa tuo kirja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelin laittaa tämän arvontaan, mutta toisin kävi. tuomitsin hyllyyn. Tämä tuo hyvän mielen.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Mai, minä ihastuin tähän. Ihanaa, että sinäkin pidät.

      Poista
  4. Suloisuus tämän kirjan minä myös tahdon syliini sulkea ja yhä uudestaan avata.
    Meillä kukkii jo Sinivuokot, huomasin ne18.3. ja voit kuvitella iloni. Ihana kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi minä vasta odotan sinivuokkoja. Tämä on ihana kirja.

      Poista
  5. Täytyykin katsoa tuota kirjastosta, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  6. Onpa kaunis! Laitoin heti kirjastoon varauksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Ihastuin kirjan esitystapaan. En vain ymmärrä, mitä tuo valkoinen mönjä pihassani on. En olisi kaivannut enää lunta.

      Poista
    2. No ei todellakaan ole enää lumisateiden aika, tulisi ennemmin marraskuussa nekin lumet! :-)

      Poista
    3. Voisivat nuo lumisateet seurata päivyriä.

      Poista
  7. Aivan ihana kirja!!! Ihan paras arvontavoitto, jonka olen ikinä saanut!!!

    VastaaPoista
  8. Tosi hieno kirja ,on mentävä kirjastoon tutkimaan oisko siellä :)

    VastaaPoista
  9. Varmaan ihana teos ! Me puutarhaihmiset hullaannumme jo noista kuvista, ja sanoista kuten "hyötypuutarha", "kukkasipuliparatiisi" ja "pihametsä" :) Niin hurmaavalta vaikuttava opus että voisin hankkia itselle - vaikka olenkin vahvasti syksyihminen ja tuo on näemmä kevätihmisille suunnattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todella hurmaava kirja. Pelasti kevään puutarhakirjojen osalta. Anti ei ollut hyvä, joten tällainen helmi oli ilo löytää.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!