Niina Hakalahti Sydänystävä

Niina Hakalahti on oululaissyntyinen, nykyisin Tampereella asuva suomalainen kirjailija, toimittaja ja kirjoittajakouluttaja. Hakalahti on valmistunut filosofian maisteriksi (pääaineena kirjallisuus, sivuaineena Rooman kirjallisuus sekä yleinen aate- ja oppihistoria) Oulun yliopistosta vuonna 1993 ja toiminut läänintaiteilijana Pirkanmaalla 1998–2002 ja Hämeen läänissä 1994–1997. Niina Hakalahden kaunokirjallinen tuotanto sisältää kolme runokokoelmaa ja kaksi romaania. Runoissaan hän käsittelee erotiikkaa ja rakkautta sekä arjen kauneutta ja vaikeutta nuoren naisen näkökulmasta.

En ole lukenut aiemmin Hakalahden tuotantoa. Tämä kirja on osa tämän vuoden lukuprojektiani eli tutustumista kotimaiseen kirjallisuuteen. Sydänystävä kertoo kahdesta naisesta, ystävyksistä ja näiden perheistä. Nämä kaksi naista ovat olleet parhaita ystäviä lapsesta saakka. Nyt molemmat ovat äidinkielenopettajia, naimisissa, vaimoja ja kumpikin teini-ikäisen pojan äitejä. Ystävyys on kestänyt vuosikausia, mutta nyt on aika arvioida se uudelleen, kenen ehdoilla ystävyys toimii? Yhteinen hiihtoloma, sattumukset ja paritalon hankkiminen prosessoivat tilanteen uudelleen ja uusin silmin. Onko toisen hyviltä tuntuvat ehdotukset ja suunnitelmat parempia kuin toisen?

Kävelimme yhtä matkaa. Kävely oli aina yhdistänyt meitä, olimme Kaisan kanssa kävelleet varmasti maapallon ympäri. Pitkät, lumiset suorat olivat olleet ratkaisu, kun meillä oli ollut riitaa. Kaisan kiihkeä luennointi- ja yksinpuhelutaipumus ei häirinnyt silloin, kun kävelimme tasaista maisemaa. Päinvastoin. Ja jos kävelin yksin, kuulin usein Kaisan puheen päässäni.

Parhaat päivänsä nähnyt avioliitto, maailmantuskaa poteva ja irtiotoin oireileva teini, dementoituva äiti ja toimelias ystävä kuormittavat Minnan voimavarat äärimmilleen. Hakalahden teemana on ystävyys, elämänhallinta ruuhkavuosien keskellä ja Minnan kehityskertomus. Sydänystävä tapahtuu tässä ja nyt, arjessa, vaikka alussa ovat lapsuudenmuistot, jossa ystävyyden peruskivet ovat muokattu.

Ystävyys ei ole tasapainoisessa tilassa, sen dynamiikka on vinoutunut Kaisan voimakkuuden varaan. Minna on liian läheisriippuvainen ja saamaton pitämään puoliaan. Heidän symbionttinen ystävätärsuhde on kahlitseva, sisaruussuhdemaisen likeinen, tukahduttava. Itselläni ei ole kokemusta tuollaisesta ystävyydestä, ei edes lukiossa, että minulla olisi ollut paras ystävä. Meitä oli viisi tyttöä ja lopussa neljä. Ei ollut parinvaihtoa tai mahdollisuutta riitaan. Meillä oli koskettamattomuussuoja kiusaamiseen sukupuolen takia. Eikä minulla ole edes sisaruussuhdetta, mutta en ainakaan näe sitä kadehtimisenarvoisena kumppanini kautta. Opiskeluajan paras ystäväni oli Kirsti Simonsuuren Pohjoinen yökirja. Tiesin hänen vaeltaneen samoja ahtaita käytäviä ja aistineen yhtä pysähtyneen ajan.

Sydänystävän vahvimmat henkilökuvat ovat Minnan ja Kaisan, kummankin miehet ovat hyvin paperimaisia, pojat Eetu ja Leevi todentuntuisia. Hakalahti saavuttaa hyvin tämän päivän perhe-elämän kuvaamisen. Tapahtumat voisivat tapahtua Salkkareiden jaksoissa. Kirja saakin kiitoksen ajankuvastaan, että uskalletaan kirjoittaa kaikkien lukijoiden tuntemasta hetkestä tässä ja nyt.

Kirjan Minna antaa aivan liian suuren osan itsestään ystävälleen, mikä on poissa parisuhteesta, pojalta ja dementoituvalta äidiltään. Ystävyyden rajoja arvioidessaan Minna on tukeutumassa taas toisiin. Ainoa ryhdikkyyden osoitus on oman pojan puolustelu rehtori-isän edessä, joka tuntuu tuovan rehtoriuuden myös kotiin. Sen sijaan Kaisan piikikkyyden Minna nielee raivostuttavan kiltisti ja vähäeleisesti. Lopun ryhdikkyys selkiyttää ja Minna vihdoin ottaa vastuu itse elämästään.

Kaisa oli ollut osa minua ja nyt tunsin, kuinka tuo osa tuotti kipua. Kaisa sattui.

Olin aina ollut sitä mieltä, että laastari piti repäistä kerralla, nopeasti. Ja kylmään veteen piti mennä aikailematta, oli paha virhe jäädä seisomaan niin, että vesi ulottui vyötäisiin.

Mutta Kaisan kanssa en ollut osannut toimia niin. Ja nyt oli jo liian myöhäistä.

Sydänystävä on sujuvasti kirjoitettu ja kiinnostava lukukokemus. Kirjan ystävyys tuntuu perustuvan enemmän uskollisuuteen ja alistuvuuteen kuin ystävyyteen. Pesärikko tapahtuu enemmän tilannekuvauksilla kuin tunteiden selvittämisellä. Ehkä aiheiden keskinäinen suhteutus sivumäärään olisi ollut merkityksellisempi ihmisen elämässä.

Ihmiset puhuvat kirjassa paljon, mutta puhumisen sisältö ei käsittele tunteita. Kirjan ihmissuhteet ovat väljähtyneitä ja emotionaalisesti köyhiä. Hakalahti onnistuu tilannekuvauksissa hyvin. Hakalahden kirja saa lukijan ajattelemaan omia ystävyyssuhteitaan, kuinka turhia ja yhdentekeviä ihmissuhteita kukin meistä raahaa mukanaan elämänrepussa.


Niina Hakalahti Sydänystävä
Karisto 2014. Kustantajalta. Kiitollisena