Enrique Moriel Ajattoman kaupungin varjot

Ajattoman kaupungin varjot -kirjasta on moneksi, sillä sitä voidaan tarjota vampyyritarinana, jännärinä tai historiallisena seikkailuna. Ei ole väärin sanoa kirjaa vampyyritarinaksi, ja silti se on väärin tätä kirjaa kohtaan, sillä tänä vampyyritarinoiden kulta-aikana tämä kirja on todellinen pettymys nuorisofantasian lukijalle. Vampyyrit ovat tässä vuosisataisia kulkijoita, menneen välittäjiä. Takakansi antaa viitteen hyvästä lukuromaanista, ja taas termi josta en pidä ja silti käytän. Jos haet historian havinaa, niin olet hyvässä seurassa tämän kanssa. Kirjan takakansi viittaa Tuulen varjoon ja Meren katedraaliin, joista jälkimmäinen vie motivaation tarttua kirjaan ja ensin mainittu lupaa lukuelämystä. Valitsepa tässä sitten totuus.

Tulen määrättömien vuosien takaa, hautautuneista kaupungeista, minulle puhuvilta hautausmailta, unohdetuista lauluista. Tulen lavean ajan takaa. Siksi en ole sama, niin kuin kaupunkini ei ole koskaan sama, ja siksi en voi antaa tarinoilleni nimeä.

Kirjan miljöönä on vanha ja nykyaikainen Barcelona. Ajattoman kaupungin varjot kulkee kahdessa ajassa katolinen usko kintereillään. En tiedä, millä nimellä kutsuisin päähenkilöä. Käytän hänestä nimeä Iätön ja toisesta nimeä Toinen. Tämä Toinen kintereillään Iätön kulkee vuosisadasta toiseen. Elämänkulussa Iättömän norminimet vaihtuvat, ammatit sen mukaan, eletty elämä on joskus taakka. Ravinnonsaanti vie yön pimeyteen ja vaaraan. Vanhentumatta säilyminen ei ole sekään helppoa, kun uusi kirkkoherra huomioi nuoren avustajan. Kirjojeni mukaan olet ollut täällä kohta viisitoista vuotta, joten sinun pitäisi olla paljon vanhempi, hän sanoi. – Minkä ikäinen sinä oikein olet? Tietäminenkin voi olla painolasti, kun on osattava asettaa sanansa aikalaistiedon mukaiseksi sulautuakseen muihin.
Iätön osaisi kertoa tarinoita, joista hänen on vaiettava kuten Barcelonan pyövelille Nicomedes Méndezille. Kerran istuin iltaa eräässä Rondan kahvilassa ja kerroin entisaikojen teloituksista, joista taidokkaimmissa tuomitun ruumiinjäsenet näyttävät nipsaistun irti hohtimilla. Silloin pyöveli lähestyi ja pyysi lupaa istuutua seuraan. Nicomedes Méndez oli lumoutunut kuulemastaan. Hän katsoi silmiin ja suorastaan ahmi sanojani. Hän aavisti, että kauhukertomuksissani oli jotakin ainutlaatuista. ”Ihan kuin olisitte nähnyt kaiken omin silmin”, hän tokaisi.,,, Niin, ette tietenkään… Ettehän te ole voi olla neljääkymmentä vanhempi… Mutta osaatte puhua niin uskottavasti, että tuntuu kuin olisitte ollut tapahtumapaikalla.

Keskiaikaisessa Barcelonassa eräs ilotyttö saa porttolan sängyssä lapsen, joka on jo syntyessään aikuisen miehen näköinen. Jo lapsena hän on joutua noidan lapsena, paholaisen penikkana äitinsä rinnalla roviolle, mutta lapsena hänen henkensä säästetään. Iätön elää vuosisadasta toiseen, näkee sukupolven syntyvän ja kuolevan toinen toisensa jälkeen. Hän elää Barcelonan historian merkittävimmät tapahtumat, kokee inkvisition hirmuteot, näkee kaupungin luiden päälle rakennetut kerrostumat ja kuulee Ramblan varjoisien kujien tarinat.

Olin juuri täyttänyt seitsemän vuotta. En tiennyt ikääni, mutta äitini oli laskenut sen kuunkierroista tietämättä, että minä tunsin kuunkierrot häntä paremmin. Äitini ei myöskään tiennyt, että veri ja pimeys vetivät minua puoleensa: hänen seurassaan minä söin vain talon leipää ja kasviksia, mutta niistä minä en saanut voimaa enkä elämänhalua. Todellisen elämän minä löysin yöllä, teuraskarjasta tippuvan veren keskellä.

 Nykypäivän Barcelonasta löytyy ruumis omituisine jälkineen. Asianajaja Marcos Solana ja hänen nuori apulaisensa Marta Vives kiinnostuvat tapauksesta. Tutkinnan edetessä paljastuu, että surmatyön taustalla on pahoja voimia, jotka ovat kytköksissä Martan selvittämättömiin sukujuuriin. Marta joutuu mukaan jännittävään seikkailuun ja kohtaa arvoituksellisen, Iättömän.

Ihmiset syntyivät esi-isiensä haudoille odottamaan omaa vuoroaan tulla esi-isäksi ja lempivät hautausmaiden liepeillä tietäen saavuttavansa vain suuremmat hautausmaat.

Ei tässä elämässä ole mitään mieltä, kirkkoherra mumisi ojennellessaan käsiään kohti nuotion lämpöä. – Vaihdamme täällä vain vuoroa ja mitä varten?

Ajattoman kaupungin varjot käy hyvän ja pahan välistä taistelua. Kirjan keskiössä on Barcelona ja ajan kulku. Se kertoo unohtuneista ihmisistä: prostituoiduista, pyöveleistä, mierolaisista, kerjäläisistä. Lukijaa kutsuvat bordellit, katedraalit, hautausmaat, varjoisat kujat ja kaupungin tuntemattomat sokkelot. Barcelona ja sen historia kutsuvat mukaansa, sillä Barcelona elää myyteistä. Barcelonan vanhat talot on kyllästetty vainajien muistolla ja salaisuuksilla sekä silmillä, jotka tarkkailevat meitä. Jokin tässä rönsyilevässä ja juonettomassa tarinoiden jatkumossa viehätti ja kosketti minua kovasti.


Enrique Moriel on barcelonalaisen kirjailijan Francisco González Ledesman salanimi.

Moriel, Enrique: Ajattoman kaupungin varjot (La ciudad sin tiempo, 2007).
Suomentanut Satu Ekman. Bazar, 2010. Kotikirjasto.

Ajattoman kaupungin varjot on osa Espanja & Portugali -lukuhaastettani.