sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kesähaasteet ja pino kirjoja


Kirjankansibingo

 
Päätin lähteä mukaan Kirjakaapin kummituksen haasteeseen Kirjankansibingo. Löydät säännöt täältä. Tällä kerralla bingo rakentuu kansista oheisen kuvan säännöillä. Tämä on tosi inspiroiva ja hauska.



Klassikkohaaste
 
 
En voinut vastustaa Ompun emännöimää klassikkohaastetta. En vain meinannut keksiä, mitä lukisin. Kyse oli runsaudenpulasta. Venäläiset klassikot olen lukenut aika hyvin. Päätin lukea Kuin surmaisi satakielen. Huomasin myös, että en omista edes koko kirjaa. Mietin myös Sartren Inhoa, mutta emmin pääsisinkö edes kirjaa loppuun. Charles Dickensin Kolea talo uuvutti minut sivumäärällään. Satakielen suhteen siinä ei ole juuri eroa, mutta tuo kuuluu kauden pakollisiin / ajankohtaisiin luettaviin.

Haasteen ideana on, että se olisi jatkuva. Tällä kerralla kirjabloggarit julkaisevat lukemansa kirjan 31.7.2015.


Lähdin hieman myöhässä mukaan.

Elämäkertahaaste 2015

Löydät säännöt täältä.



Otan osaa myös Elämäkertahaasteen toiseen minihaasteeseen 16.5.-31.8 Säännöt löydät täältä.

 
Kirjakasa
 


 


 
Päätin sairastaa kurjan kevätflunssan ja lievitin sitä kirjoilla. Tämän kirjakasan hain perjantaina ja alemman kotiutan maanantaina. Ehkäpä näistä löytyy kansihaasteeseen kirjoja. Oletko sinä lukenut jonkun näistä?

 

Bargum: Jäähyväisiä
Bargum: Matkoja
Blixen: Kohtalotarinoita
Brodsky: Joulutähti
Capote: Ruohojen harppu
Genet: Parveke
Isegawa: Abessinialaiset kronikat
Makine: Elämän musiikki
Makine: Venäläisiä unelmia
Musil: Kolme naista
Oates: Bellefleur
Petterson: En suostu
Petterson: Hevosvarkaat
Polet: Väreilevä kaupunki
Sarraute: Lapsuus
Tolstaja: Päiväkirjat 1862-1919
Trotzig: Liejukuninkaan tytär

 
Toinen kasa


Cooper: Homer-kissan uskomaton elämä
Dagerman: Äidin varjossa
Doughty: Kielletyn hedelmän kuja
Ferrante: Amalian rakkaus
Gillet: Vartiotorni
Guo: Pieni punainen sanakirja rakastavaisille
Kwok: Käännöksiä
Parsons: Tiimalasi
Simon: Ruoho
Tsypkin Kesä Baden-Badenissa
Vallgren Tarina merkillisestä rakkaudesta

6 kommenttia:

  1. Kiinnostavia kirjakasoja! Pettersonin kaikki suomennetut teokset olen lukenut ja jokaisesta olen pitänyt - yhdestä erityisesti. Kielletyn hedelmän kuja on myös hieno, hyvin mielenkiintoinen. Muita teoksia en pinoistasi olekaan lukenut.
    Kiva, kun olet bingossa mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta on yksi Pettersson lukematta, mutta kaikki pitäisi olla nyt hankittuna. (suomennetut), Minulle nuo olivat aika vieraita, Popsin blogeista kiinnostavia kirjoja, Lainasin kirjastosta ja tutkin tekstit, että kiinnostavat. Nyt olen sitten entistä raihnaisempi, kun flunssassa ja kuumeessa tein tilaa kirjoille,

      Haasteesi on ihana.

      Poista
  2. Olen lukenut listaltasi vain Hevosvarkaat (erittäin suositeltava) ja Väreilevän kaupungin, josta pidin,mutta joka ilmeisesti jakaa mielipiteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut Väreilevää kaupunkia aika pitkälle, joten ymmärrän jakavuuden. Parnassosta lähtien. Toisaalta olen hyvinkin ihastunut lukemaani, jopa niin että siirsin sivuun hetkeksi. Pelkään, että tekisin vääryyttä kirjalle tässä kunnossa, kuumetta 38, särkee, palelen ja tuhisen. No Hoeg ei suju sen paremmin. Nyt olisi chick-lit tarpeen.

      Poista
  3. Kirjapinoista olen lukenut Dagermanin juuri ja Musilin jokin aika sitten, en mitenkään jälkimmäisestä innostunut.
    Mutta joukossa on kyllä kirjoja joiden lukemista olen harkinnut ja joista siis mielipide kiinnostaa, esimes Isegawa ja Trotzig ja Tsypkin...

    Kirjankansibingokin vaikuttaa hauskalta, pitääkin katsoa saako nyt lähimmän lukulistan kirjoilla jo jotain alkuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin lukea tuo Musilin, voidakseni sanoa lukeneeni hänen tuotantoaan, sillä Mies vailla ominaisuuksia ei oikein innosta. Muistan, että sitä suomennettiin kaksi tiiliskiveä, toisessa oli oranssia kannessa ja toisessa violettia, valtavia tiiliskiviä, ja kuusiko niitä oli suunnitteilla.
      Liejukuninkaan tyttären luen pian. Ensin on vain selvitettävä listan Polet, joka ei ole ihan kevyt välipala.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!