perjantai 29. toukokuuta 2015

Kesäruokaa paratiisista ja Innostu & onnistu



Kari Martiala ja Helena Lylyharju Kesäruokaa paratiisista – Havaijilaisia herkkuja kotikeittiöön


En voinut vastustaa kirjan esittelyä, sillä se suorastaan huusi, lue minut. Rakastuin kirjan esittelyssä hedelmiin, raikkauteen ja sen tarjoamaan fiilikseen. Katsotaanpa kirjan sisältöä tarkemmin.

Kesäruokaa paratiisista –kirjaan on koottu yli kuusikymmentä kesäiseen suomalaiseen keittiöön sopivaa reseptiä. Raaka-aineina käytetään eksoottisia hedelmiä, kotoisia kasviksia, lihaa, kanaa, kalaa ja äyriäisiä. Kirjassa on runsaasti kalaa tarjolla. Pärjäisin kesän hedelmillä, sillä Keniassa elin hedelmillä. Kirja hellii hedelmillä: ananasta, mangoa, papaijaa, meloneja. mansikoita, granaattiomenaa.

Kirja jakautuu viiteen osioon. Tekstejä ei ole juurikaan, vaan osiot ovat reseptejä.

1, Alkuruoat

2. Pääruoat

3. Jälkiruoat ja leivonnaiset

4. Lisukkeet

5. Juomat

Seuraavaksi tarjoan muutama ihanan ohjeen  minun omin kuvin.
MUNAKOISOVUOHENJUUSTOHERKKU

4 annosta
500 g vuohenjuustoa
150 g tomaattia
1 punasipuli
240 g vuohenjuustoa
100 g etikkapunajuurta
mustapippuria
suolaa
öljyä paistamiseen
tuoreita yrttejä koristeeksi

 Leikkaa kaikki ainekset siivuiksi, silppua koristeyrtit. Paista munakoiso, punajuuri, tomaatti sipuli pannulla öljyssä ja mausta mustapippurilla ja suolalla. Paista lopuksi vuohenjuustosiivut nopeasti kuumalla pannulla. Kokoa annos järjestyksessä: munakoiso, tomaatti, punajuuri, sipuli, vuohenjuusto ja koristeyrtit.







SEESAMIBROILERI

4 annosta
500 g broilerin ohutleikettä
1 dl soijakastiketta
1 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä
 1 dl vehnäjauhoja
2 dl maissijauhoa
6 rkl intiaanisokeria
3 kananmunaa
2 valkosipulin kynttä
1 salottisipuli
2 tl raastettua inkivääriä
öljyä paistamiseen






Hienonna salottisipuli ja raasta inkivääri. Sekoita ym. aineista löysä taikina ja upota broilerin ohutleikkeet siihen maustumaan muutamaksi tunniksi. Paista broilerin leikkeet kypsiksi ja valuta ylimääräinen rasva. Tarjotaan hedelmäisen salaatin kanssa, jossa on esimerkiksi hunajamelonia, mangoa, ananasta, kirsikkatomaatteja, salaatinlehtiä ja yrttejä mausteeksi.

Me emme käytä taloudessamme grilliruokaa laisinkaan, jos se tarkoittaa lihaa. Kyllä me grillaamme  omenaa, maissia, kesäkurpitsaa, munakoisoa ja perunoita. Emme käytä juurikaan punaista lihaa, mutta se ei ole meille mikään eettinen oppi, sillä leikkeleissä syömme lihaa, emme aiheuta perinnepöydissä tai juhlissa ongelmia. Meillä ei vain ole tarvetta punaisen pihvin syöntiin, ei kummallakaan. Käytämme hyvin paljon oman maan tuotteita, luomua, kalaa ja kanaa ja paljon hedelmiä ja vihanneksia jne.
LÄMMIN HEDELMÄSALAATTI

4 annosta
1 mango
1 papaija
2 banaania
4 isoa mansikkaa

 Kuorrutuskastike:
4 keltuaista
2 rkl intiaanisokeria
1 passionhedelmän liha

 Kuori ja pilko hedelmät uuninkestävälle vadille. Kypsennä kastikeainekset vesihauteessa koko ajan vatkaten kunnes kastike paksunee. Kaada hedelmien päälle ja laita grillivastuksen alle kunnes saa hieman väriä. Koristele mintun tai sitruunamelissan lehdillä.







 Kirja on koristeltu lomakuvin! Kirja tulvii lämpöä, etelän värejä, raikkautta ja hyvinvointia. Tämä on ihana kirja.

Kirjassa on runsaasti lohireseptejä. Nykyisellä tarjonnalla olisi varmaan löytynyt joku toinenkin kalavaihtoehto. Lohi tuntuu sanomattoman tylsälle vaihtoehdolle etenkin siian tavoin. Itse harrastamme vaaleaa lihaa niin lihassa kuin kalassa. En välitä niin ainesten muutoksista ja Suomen oloon soveltamisesta. Raaka-aineiden eteen voi nähdä hieman vaivaakin. Etnisiä kauppoja on joka nurkalla jopa Porvoossa. Porvooseen avattiin äskettäin kalakauppa, mutta se ei tuonut oikeastaan mitään iloa. Kaupanpitäjän asenne on, että suositaan kauden kalaa ja lähituottajia, että mitään pallasta ei täällä myydä. Vastaus oli alentuva ja epäkohtelias. Kalatarjontaa saisi laajentaa, antaa elämyksiä ja vaihtelua.
Pidän tätä kirjaa erinomaisena ja terveellisenä. Jos tämä vähentää yhdenkin epäterveellisen grilli-illan, niin se on tehtävänsä ansainnut. Olen testannut jo monia ohjeita, joista esittelen kuvissa omat tuotokseni. Muista, että en ole ammattilainen, vaan harrastelija, joka ei paljon arvosta taitojaan keittiössä. Ammattilainen tekisi upeat kuvat ja nämä kirjan kuvat ovat herkullisia.

Kari Martiala ja Helena Lylyharju Kesäruokaa paratiisista – Havaijilaisia herkkuja kotikeittiöön
Karisto 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.



Ilona Pietiläinen Innostu & onnistu – Ideoita & tuunauksia kauniiseen kotiin
Docendo 2014, Kustantajalta. Kiitoksin.





Ilona Pietiläinen Innostu & onnistu on kaunis ideakirja kauniiseen kotiin. Se lumoaa ja ihastuttaa lukijan.
Lämmin kesäpäivä puutarhassa, syksyinen sadonkorjuuaika, talven pakkastunnelmat tai keväinen kauneus – kaikki kauniita omalla tavallaan.  Olohuoneen voi rakentaa aivan mihin haluat. Mielikuvitus antaa siivet retkelle, jota ei koskaan unohda. Yhtä hyvin ystävät voidaan viedä jääretkelle perinteisen kahvittelun sijaan tai suku voidaan kutsua juhlimaan omenapuiden siimekseen heinäpaalijakkaroille. … Sivuilla sisustetaan, koristellaan, katetaan kauniisti ja herkutellaan.

Innostu & onnistu sisältää 62 teemaa, joista voit aloittaa. Kirjassa lähdetään liikkeelle syksystä, jossa vietetään sadonkorjuujuhlia, ollaan hulluna omeniin ja tehdään meksikolaista salaattia. Sen jälkeen on kynttelikköjä, pöllötyynyjä,  lasilyhtyjä, piparkakkutalo, kirjapuita ja kranssien hurmaa. Joulua lähestyttäessä on karamellikoristeita, joulun taikaa ja joulupöytä. Sitä seuraa uuden vuoden juhlat, olutglögi, lähdetään retkelle ja vietetään karamellikutsut. Tämän jälkeen odotetaan kevättä, vietetään rantajuhlia, ollaan aamiaisella, tehdään keittiöön uusi ilme, koristellaan ikkunapuutarhaa, nautitaan vesimelonikakkua, tehdään kransseja, suklaisia marenkeja ja vaahtokarkkeja, tehdään betonisia koristeita jne. jne.




Kirjan punaisena lankana kulkee selkeästi seuraavat ajatukset:

Koti puetaan hetkessä kauniiksi juhlaan ja kauniiseen arkeen. Ajatus siitä, että jokainen hetki on kaunis, kulkee mukanasi koko tämän retken ajan.
Kirja on erittäin otollinen vieraskirja kesän juhliin, mökkivieraan viemiseksi, lahjaksi itselle. Kirjan kuvat ovat vastustamattomia. Pienilläkin muutoksilla ja uudistuksella saadaan uutta iloa kotiin.

Ilona Pietiläinen Innostu & onnistu – Ideoita & tuunauksia kauniiseen kotiin
Docendo 2014, Kustantajalta. Kiitoksin.

Kirjan saa tilattua esim. kustantajan verkkokaupasta täältä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentilla!