Emilia Karjula (toim.) Kirjoittamisen taide & taito

Olen lukenut joitakin kirjoittamisen oppaita. Viimeksi luin Pepi Reinikaisen Elämänkaarikirjoitus ja ihmisen vuodenajat. Toinen mieleeni jäänyt on Heli Hulmin Kuoleman horisontti. Tuon luin vahingossa, sillä en etsinyt kirjoittamisen opasta, vaan luin sen kuoleman kontekstin kautta, mutta kirja vei minut mukanaan. Ei minussa synkkyyttä ole, mutta seulon keskiaikaa, hautatapoja jne. Viime vuonna luin myös Merete Mazzarellan kirjan Elämäsanoiksi, mutta sen luin kirjailijan takia, sillä olen kerännyt hänen kirjansa ja pidän hänen teksteistä.

Kirjoittamisen taide ja taito on Turun yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaineen ensimmäinen oma julkaisu, joka tuo oppiaineen omaleimaiset ja monipuoliset sisällöt laajemman lukija- ja kirjoittajakunnan ulottuville. Kirjoittamisen taide & taito –kirjan artikkelit jakavat Turun yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaineeseen kertynyttä taitoa ja osaamista.

Kirjan kahdessatoista artikkelissa luovan kirjoittamisen eri puolia lähestytään sekä teoreettisista että käytännöllisistä näkökulmista. Kirjoittamisen taidon huojentavana sanomana on, että kirjoittamista voi opetella ja harjoitella. Kirja jakautuu neljään osioon Avauksia, Karttoja, Kirjoittajat maailmoissaan sekä Kirjailija työssään.

Avauksia on johdanto ja avausartikkelissa Turun yliopiston yleisen kirjallisuustieteen professori Liisa Steinby korostaa, että kirjoittajakoulutuksen oppiaineessa ei keskitytä pelkästään kaunokirjallisuuden teksteihin, vaan ohjelman lähtökohtana oli palvella koko yliopistoa. Kirjoitustaito on tärkeä humanisteille ja monien muidenkin alojen ihmisille. Kirjoittamisen taitoa tarvitaan harjoitustöissä, opinnäytteissä, esitelmissä, esseevastauksissa, raporteissa, julkaisuissa, tietokirjoittamisessa sekä tieteen popularisoinnissa.

Meidän on hyväksyttävä se, että kirjoittaminen sisältää – kuten ihmisen maailmassa olemisen kokemus – lukemattomia tekijöitä, jotka ovat niin monimutkaisissa vuorovaikutussuhteissa keskenään, että emme pysty teoreettisesti tai käsitteellisesti selvittämään, mistä kaikesta hyvä kirjoittaminen koostuu. Jotkut ihmiset pystyvät tuottamaan hyvää kirjallisuutta ja vielä paljon useammat pystyvät tunnistamaan sellaisen lukiessaan, ilman että kumpikaan ryhmä pystyisi tyhjentävästi selittämään, mistä tekijöistä se rakentuu.

Toisessa osuudessa kaksi historiallista romaania (Isänmaan tähden 2011 sekä Malmi 1917) kirjoittanut Jenni Linturi käsittelee aineiston käyttöä ja hankintaa romaanin kirjoittamisessa.  Hän nimeää kolme käsikirjoittamisen vaihetta, jotka ovat taustatutkimus, rajaaminen ja syventäminen. Ensimmäisessä vaiheessa aineistoa kerätään laajasti ja mielivaltaisesti, toisessa rajataan ja kolmannessa syvennetään. Taustatyön tekeminen on tutkimista, lukemista ja tiedonhakua.   Iida Rauma lähestyy aihetta romaanin rakenteen kautta, koska kaikilla teksteillä on jonkinlainen rakenne, ja kaikki tekstit ovat jonkinlaisen kertojan näkökulmasta kirjoitettuja. Mitä teoksen rakenne sitten tarkoittaa? Yksinkertaisimmillaan tekstin rakenne koostuu siitä, missä järjestyksessä ja miten teksti päätetään esittää.

Timo Harju ja Iida Rauma käsittelevät osiossa Kohtaa minut! proosan ja runouden erilaisia kertojaratkaisuja.  Rauma ja Harju esittelevät keskeiset kertojatyypit minäkertojasta kaikkitietävään kertojaan. Tästä tekijät jatkavat kertojaratkaisuiden vaikutukseen, lukijan ja tekstin kohtaamiseen sekä runojen ja lukijan kohtaavuuteen. 

Kirjallisuustieteen dosentti, kirjallisuusterapiapohjaaja Päivi Kosonen selvittää artikkelissaan Luova omaelämäkerrallinen kirjoittaminen  kirjoittamisen monimuotoisuutta. Kosonen taustoittaa omaelämäkerrallinen kirjoittamisen historiaa antiikista myöhäismoderniin nykyaikaan. Omaelämäkerrallinen kirjoittaminen on suosittua meidän ajassa. Tänä päivänä tallennamme sitä huomaamatta Facebook-päivityksinä ja Instagram-kuvina. Se on myös terapeuttista sekä itsensä tuntemusta lisäävää. Kosonen ottaa esiin myös  elämäntarina- ja muisteluryhmät esim. ikääntyneiden keskuudessa, joita edustavat esimerkiksi Leonie Hohenthal-Antinin kirjat  Muistot näkyviksi ja Muistellaan.

Omien kokemusten ymmärretään kuitenkin usein edelleen muodostavan vain raaka-ainetta tai materiaalia, jota hyvän kirjoittajan on opeteltava ottamaan haltuun jalostaakseen siitä fiktiota, lyhyttä tai pitkää.

 Lena Gottelier tarkastelee teemaa nimellä Matkalla kohti kulkijaa.  Hän korostaa alussa palautteen ja arvostelun eroa.  Arvioinnin kohteena on yleensä kirjoitusprosessin jo läpikäynyt valmis teksti, kun taas palaute kohdistuu keskeneräiseen tekstiin. Luovan kirjoittamisen opiskelijoiden kirjoittajaidentiteettiä tutkinut kasvatustieteilijä Kalle Vainio pohtii artikkelissaan Palautumista vertaispalautteesta vertaispalautteen merkitystä kirjoittajalle. Kirjoittajayhteisössä saadaan palautetta vertaiskirjoittajilta Vainio tuo esiin, että ilman niitä ei voi kehittyä kirjoittajana.  Palautteen vastaanottaminen vaatii sekin harjaantumista, koska oma teksti on liian henkilökohtaista. Kirjoittajaidentiteetti on itsensä hyväksymistä ja tunnistamista kirjoittajana. Emilia Karjula tarkastelee osuudessaan Muusat kirjoittajan tukena  tapoja, joilla tutkimus ja tutkimuksellinen asenne voivat toimia kirjoittajan muusina eli hänen työnsä innoittajina ja rikastuttajina. 

Yhteiskuntatieteen tohtori Katja Keisala pohtii artikkelissaan  Miten kirjoittaa heistä, jotka eivät ole meitä? Pystymmekö näkemään muut ihmiset niin kuin he ovat ja kuvaamaan heitä totuudenmukaisesti?  Kuka päättää, millaisia jonkin ihmisryhmän tai kulttuurin jäsenet ovat ja miten heidät saa esittää.  Artikkeli haastaa lukijat pohtimaan, missä määrin he osaavat kuvata maailmaa ja sen ilmiöitä, tekoja ja ihmisiä niin, että he eivät huomaamattaan esitä niitä itsestään selvänä pidetyllä tavalla.

Taina Kuuskorven artikkelissa Yhdessä luovuuksissa käsitellään yhdessä kirjoittamista, luovuuden avaimia, luovuuden vuorovaikutusta sekä monitekijäisyyden problematiikkaa, moniäänisyyttä, tekemisen tekniikoita, omien ideoiden rajallisuutta.  Yhteisöllisyyttä voidaan ammentaa myös voimavarana.

Kun kaksi tai useampi kirjoittaja saumaa yhteen erillisinä tehtyjä tekstin osia, mielipiteet lopputuloksen saumattomuuden tarpeesta vaihtelevat. Yhteisteosten arvosteluissa otetaan helposti kantaa tyylin yhtenevyyteen. Lähtöoletuksena tuntuu olevan, että yhteisteos on onnistunut silloin, kun tekijöiden tekstit ovat sulautuneet yhteen ” kolmanneksi ääneksi”.

Kari Levola kirjoittaa artikkelissaan Kohti kirjallista kenttää kirjailijan yksinäisyydestä, käsikirjoituksen matkasta kirjaksi ja kustantamojen roolista, kuinka he odottavat valmiita käsikirjoituksia. Julkaisupäätökset ovat makuasioita ja julkaistutkin kirjat saattavat saada toiselta kriitikolta kehuja ja toinen taas voi latistaa tyystin saman tekstin.  Niina Repo kirjoittaa artikkelissaan Kirjailijan elämästä kirjailijan asemasta, kirjailijan toimeentulosta ja apurahoista. Revon teksti kuvaa kirjailijan arkea ilman kaunistelua.

Kirjoittamisen taide & taito on innostava opas, jonka sisältö on myös lohdullinen. Itseäni kiinnostaa luova kirjoittaminen sekä tietokirjoittamisen erilaiset toteutustavat. Tämä kirja ei ole nopealukuinen, vaan kirjoittajan käsissä kuluva työväline. Luova kirjoittaminen on taitoa ja sinnikkyyttä, mutta myös taidetta. Huomasin jälleen, kuinka en viihdy koneen äärellä lukemassa, vaan paperinen kirja on minun juttuni.

Emilia Karjula (toim.) Kirjoittamisen taide & taito

Atena 2014. Kustantajan pdf. Kiitoksin. 
Tämän ovat lukeneet myös mm.  Kirjojen kamari.