Lancasterissa asuva Jo Baker on kirjailija ja äiti. Longbournin talossa on hänen kansainvälinen läpimurtonsa. Hänen esivanhempansa olivat palvelusväkeä. Kirjan on suomentanut Helene Bützow.
Kirjaa lukiessa mieleen tulee Sarah Watersin Vieras kartanossa, jonka kertoo palvelijanpoika, joka on tasoittanut koulutuksellaan itseään lähemmäksi kartanon väkeä. Kate Mortonin Paluun Rivertoniin kertoo hoitokodissa asuva 98-vuotias kartanon entinen palvelijatar. Longbournin talon miljöönä on kartano ja ajankuvana 1700–1800-luvun vaihteen Englanti.
Kirjailija on lähtenyt kertomaan palvelusväen Ylpeyttä ja ennakkoluuloa. Ylpeydessä ja ennakkoluulossa palvelukunta on varjon lailla vilahteleva tuiki tarpeellinen tuki. Lukija seuraa Austenin tarinaa kuin salaa, kun alkuperäisessä tarinassa pääosaa esittää Bennetin perhe, niin Longbournin talon elämää elävät palvelijat. Myös nimettömät ovat saaneet nimensä. Olen lukenut Ylpeyden ja ennakkoluulon parikin kertaa, mutta unohtanut liikaa.
Longbournin talon päähenkilö on palvelustyttö. Sarah elää elämäänsä omien unelmiensa ja toiveidensa kanssa. Sarah ahertaa aamusta iltaan, hän pesee lattioita, kerää yöastioita, kun talon tyttäret kuluttavat jouten aikaansa ja valitsevat leninkejään tanssiaisiin. Sarah pohtii elämäänsä Pollyn kanssa: "Tuntuuko sinusta koskaan", Sarah kysyi, "että olisi hyvä, jos olisi jokin toinen paikka johon mennä?" Palveluskuntaan saapuu uusi miespalvelija James Smith, joka osoittautuu osaavaksi, mutta salaperäiseksi. Hän tulee jostain ja on työskennellyt jossain, ja hänen vastaukset ovat hyvin väisteleviä. Jamesilla on salaisuus, joka paljastuu aikanaan.
"Herra B. ei sanonut, missä olet ollut töissä."
"Ai, siellä sun täällä."
Jameskin makasi valveilla poski tyynyä vasten, katsoi silmäkulmastaan pimeyteen. Vanhan tuskan pystyi sietämään, koska oli pakko, koska se ei ikinä katoaisi kokonaan. Ja eikö sekin ollut jotakin, että oli tämä paikka johon palata?
Kirjan tarkkailukulma on näkymättömän palvelusväen, joka on näkymätön, mutta tarvittaessa läsnä ja joka pyörittää arjen, tarjoilee ruoan, huolehti vaatehuollon ja siistii paikat. Näiden kahden kerroksen väen hierarkia on selvärajainen, eikä sitä voi ylittää. Oma kohtalo ei muutu. Teos voidaankin nähdä palvelijan työnkuvan kautta, kahden kerroksen väen nurjemmalta puolelta, jossa arki ei ole lokoisaa oleilua. Samalla tavalla kummassakin teoksessa rouva Bennet huolehtii tyttäriensä kohtalosta, tyttärien saattamisesta miehelään, Netherfield Parkiin saapuu uusi asukas ja upseerit pitävät sodan tuntua yllä.
Kirjan jokainen luku alkaa lainauksella Ylpeydestä ja ennakkoluulosta, joten lukija pystyy seuraamaan kummankin teoksen kulkua, jos suinkin muistaa tapahtumia.
Jo Bakerin Longbournin talossa on hyvä lukuromaani. Kirjailija on tehnyt rohkean valinnan tarttuessaan maailmankirjallisuuden rakastettuun teokseen, jonka moni tuntee hyvin. Jo Baker selviytyy tehtävästä erittäin hyvin. Tämä kirja herätti mielenkiintoni lukea Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo myös Kersti Juvan suomentamana
Jo Baker Longbournin talossa. Palvelusväen Ylpeys ja ennakkoluulo.
Tammi 2014, 448 s. Kustantajalta. Kiitokseni.
Minäkin luin tämän keväällä. Kirja herätti huomioni kirjaston uutuushyllyssä, enkä voinut olla ottamatta sitä mukaani, vaikka yleensä en suuremmin välitä "vääntelyistä". Kirja oli tosiaan melko mukavalukuinen ja ajatuksekaskin - muistutti hyvin, kuinka hyväosaisia yläkerran hienot neidit todella ovat. Mutta ei tämä sentään niin hurmaava ollut kuin esikuvansa. Parasta tässä olikin minusta se, että se saa kenties uusia lukijoita myös kirjalle itsensä takana. Itsekin innostuin taas keräämään Ylpeyden ja ennakkoluulon kesälukupinooni - ihana lukuelämys on meneillään juuri nyt!
VastaaPoistaJos muistan oikein, niin Ylpeydestä on uusi käännös eli Kersti Juvan työ. Se olisi hyvä syy lukea uudelleen. Sanot hyvin, että esikuva löytää uusia lukijoita näin. Baker onnistui hyvin ideassaan, mutta esikuva on ikoni. Lukuelämys oli hyvä, mutta se jäi siihen.
Poista