torstai 4. kesäkuuta 2015

Villikeittiö – Ruokaa luonnosta vuoden ympäri




Villissä keittiössä yrttien tuntija Lisen Sundgren esittelee parhaimmat luonnonyrtit ja mestarikokki Rune Kalf-Hansen kertoo niistä parhaat ohjeet keittoihin, salaatteihin, kala- ja liharuokiin sekä juomiin. Tätä samaa kaivattiin Suomessakin, että joku huippukokki tarttuisi yrtti- tai sieniruokiin ja uudistaisi ne nykyaikaan.  Sami Tallbergin on loihtinut villiyrtit meillä uuteen uskoon.

Kirjan teemana on, että luonto tarjoaa ilmaista ja varmasti ekologista syötävää vuoden ympäri. Kunkin osion alussa esitellään kunkin kauden kasvit hyvin ja näitä esittelyitä seuraa houkuttelevia ruokaohjeita.

Anna luonnon päättää ruokalista on tekijöiden alkusanat aiheeseen. Ei tarvitse kuin opetella, mitkä kasvit ovat syötäviä, ja löytää aikaa luonnon ruokakomerolla vierailuun.

Luonnon ruokakomerossa lähdetään ulos keräämään ja säilötään sato talteen. Aloita! Vaikeaa se ei ole – tämä tietämys kuuluu kaikille.

Keväällä

Kevät on kiireistä, sillä tiettyjen kasvien kanssa niiden kausi on lyhyt.   Rune tarjoaa ruokaohjeet, kuin myös seuraavissa osioissa.

Alkukesällä on vielä villiyrttien aikaa.

Satokausien huippukohdissa muutaman kerran vuodessa saa tosiaan olla tarkkana. Tiettyjä kasveja on vain silloin – jos ei pysy tahdissa, joutuu odottamaan kiltisti seuraavaan vuoteen, sillä useimpia kasveja ei voi muina vuodenaikoina ostaa kaupasta tai maahantuoda muualta.. Kasvien ilmestyminen samaan aikaan on myös haasteellista.

Keskikesällä  

Keskikesällä saadaan syötäviä kukkia ruokien koristeiksi ja saadaan talteen mesiangervonkukat. Tässä osuudessa olisi voinut olla kantarelli, sillä sen sato alkaa juhannuksen tienoilla.

 Loppukesällä

Kaikki loputkin kypsyvät poimittavaksi niin metsässä kuin puutarhassa. Sienikausi saapuu varkain.  Intohimoinen sienestäjä odottaa herkkutatin muutaman viikon kestävää satokautta.

Syksy on haltuun ottamisen aikaa, on aika kuivata, pakastaa, suolata, säilöä…

Talvella pienet asiat ilahduttavat. On kuivattuja nokkosen siemeniä, suolaa maustettuna ruusulla ym. kesän ja syksyn kasveilla. Sieniä säilötään eri tavoin.

Villikeittiö on ollut käytössäni jo ruotsinkielisenä, mutta ilahduin saadessani kirjan suomeksi.  Yritin toteuttaa ohjetta briejuustoa, vuohenputkea, jalavan hedelmiä, lehmuksen lehtiä ja inkivääriraparperia. Eli joskus ohje ei onnistu, kun ajoitus on pielessä. Minun jalavani ei kuki vielä.

Villikeittiössä on paljon ansioita. Arvostan kirjan kunnianhimoista panostusta monipuoliseen lajien hyödyntämiseen sekä sekaravinnon suosimiseen. Ruokaohjeiden lajirunsaus on hallittua, sillä liian usein villiyrtti-kirjoissa sorrutaan kuriositeetteihin. Liian usein ikään kuin liuetaan aiheesta lääkekasveihin ja lajeihin, joiden syöminen on kyseenalaista. Itse en suosisi esikkoa, kurjenpolven kukkia tai kallioimarretta. Villiyrttejä on lähestytty perinteisesti enemmän vegaanien kautta.  Me muutkin haluamme nauttia villiyrttejä, saada silti kulinaarisia ja trendikkäitä makunautintoja.  Eli ohjeita, jotka elävät tässä ajassa.

Villikeittiössä nautitaan seitiä, metsäkauriinjauhelihaa, ahvenia, hummeria, kuhaa, villisikaa, sinisimpukoita. Edellisestä iloitsen eniten. Viime aikoina ruokakirjoissa on tarjottu vain lohta ja siikaa. Tarveaineissa sen sijaan voisi huomioida enemmän vaihtoehtoisempia valintoja sokereissa, suolassa, vehnäjauhoissa sekä öljyissä.

Villikeittiö on innostava ja inspiroiva opus villiyrttien käyttöön. Suosittelen.
Rune Kalf-Hansen & Lisen Sundgren Villikeittiö – Ruokaa luonnosta vuoden ympäri
Metsäkustannus 2015. Kustantajalta. Kiitoksin

Kokeilin kirjasta ohjeen uunikuhaa, karhunlaukkaa ja kukkakaalia. Lisään ohjeen illan mittaan. Tiedätkös, mikä ohjeessa oli vaikeinta? Sielua riisti, kun otin karhunlaukkaa kukkapenkistä. Kuvauksessa käytin persiljaa, sillä en minä hennonut repiä karhunlaukkaa enempää. Minulla on ihana kasvusto karhunlaukkaa. Lisäksi ostin eilen juuri uuden taimen.  Karhunlaukka kukkii parhaillaan.



2 kommenttia:

Ilahduta minua kommentilla!