En ole lukenut aiemmin Eduardo Mendozan teoksia ja omistankin vain Kissatappelun.
Tulvan aikaan sopii hyvin tähän vuoteen, koska luen Espanjaan ja Portugaliin sijoittuvia kirjoja. Löysin tämän kirjavinkin Elinan blogista. Mendozalta on suomennettu Ihmeiden kaupunki (1989) ja Kissatappelu - Madrid 1936 (2012).
Tulvan vuosi on tavallaan rakkaustarina, omanlaisensa ja erilainen. Mendozan kerronta on ainutlaatuista, sillä niin vähäeleisesti hän kertoo tarinan. Tarinan miljöönä on Bassoran San Ubaldon kylä, Barcelonan provinssissa. Ajallisesti romaani sijoittuu 1950-luvun Kataloniaan, sisällissodan jälkeiseen aikaan, maalaiskylään ja sen poliittisiin olosuhteisiin. Tarinan teemoina ovat rakkaus, kielletty suhde sekä edelliseen liittyen tiukoin määrätyt normit. Kirjan keskeiset henkilöt ovat paikallisen luostarin nunna Consuelo ja mahtava maanomistaja Augusto Aixela de Collbató.
Sisar Consuelo on nimitetty luostarinsa sisarkunnan johtajattareksi. Hän lähestyy lähellä asuvaa rikasta maanomistajaa siinä toivossa, että Augusto Aixelàn soisi rahoitusta luostarin yhteyteen perustettavalle vanhainkodille. Luostarin sairaala oli pahoin rapistumassa, mutta likeiseen, kasvavaan Bassoraan on rakenteilla uusi sairaala, joten Consuelon hanke ei saa rahoitusta. Yhteiskunnallinen rakennemuutos on kuitenkin käynnissä, kun nuoret muuttavat kaupunkiin, sukupolvet asuvat erillään, vanhuksista ei kanneta huolta. Sisar Consuelo ajautuu ristiriitoihin itsensä kanssa projektin etenemisen myötä. Tarinan taustalla tapahtuvat luonnonmullistukset näyttävät voimansa, kun kuivunut joki muuttuu vuolaaksi virraksi ja vesimassat vyöryvät kaupunkiin tehden tuhoja.
Rakastan tätä maatilaa enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa, mutta kun kuolen, miten sen käy?
Hedelmätarha oli säilynyt entisellään ja tuoksui kostealle mullalle ja vihanneksilta. Sudenkorento liihotteli ja kaukaa kuului sammakon kurnutusta. Tohtori Suñé potilaineen pysähtyi lammikon reunalle. Sisar Consuelo tuijotti veteen ja kuiskasi: Juuri tänne halusin tulla, nyt voimme mennä. En haluaisi olla epähieno, mutta ettekö aio kertoa mitään?
Aihe on hieman mahdollisuuksia rajaava. Huolestuin alussa jopa heppoisesta asetelmasta. Tämän takia tarinalle on parhaiten tietynlainen sovelias loppu, mutta tunteita ja intohimoa Mendoza ei kirjassaan piilottele. Joinakin hetkinä kirjailija turvautuu jopa koomillisiin kohtauksiin välttäen pateettisuuden. Elämänsä lopussa Consuelo palaa Aixelàn puutarhaan vielä kerran.
Uskon, että tämä sivumäärältään suppea kirja säilyy mielessä, sillä loppua jää hieman miettimään. Mitä haluaisin sanoa mahdolliselle kirjan lukijalle? Ehkä vihjeen, että älä pilaa lukufiilistä lukemalla kirjan takalievettä. Takaliepeen viimeinen kappale olisi pitänyt jättää pois.
EduardoMendoza Tulvan vuosi Alkuperäisteos El año del diluvio, 1992 Tammi 1999. Keltainen kirjasto.
Onpa hyvä, että sanoit takaliepeestä. Tykkäsin Mendozan Kissatappelusta ja olen suunnitellut kuuntelevani muitakin hänen kirjojaan. Törmäsin juuri yhteen kirjaan, jonka takakansiteksti paljasti ihan liikaa ja pilasi kaiken jännityksen. Sellaiseen ei taida törmätä kovin usein.
VastaaPoistaMinun pitää lukea kissatappelu.
PoistaTuo takakansi kertoo lopun eli lukija lukee siis tarinan toteutuksen eli ei mitään tolkkua. Tuo asetelma on miltei kuin kioskikirjallisuudesta. En usko, että tuo ratkaisu löytää uusia lukijoita, mutta Keltaisen kirjaston lukija ei halua tietää tuota loppua.
Kuuntelin tämän viime viikolla. En aloittanut kirjan esittelystä, jos se sattuu olemaan tuo sama takakannen teksti, mistä mainitsit. Kiva lyhyt välipalakirja. Tykkäsin tarinasta, vaikka jäin kaipaamaan yhteiskuntakuvausta. Siis jonkinlaista tarinan tarkempaa ympäristöön ja aikaan sijoittamista. Raikas kertomus nunnasta, en ole montesi törmännyt nunnan elämän tätä puolta esitteleviin pohdintoihin. Ei aina olekaan niin itsestään selvää, että nunnat rakastavat vain Jumalaa.
VastaaPoistaPaha sanoa, mutta tunnetko sinä teoksen Mariana Alcoforado Sisar Marianan rakkauskirjeet? Luin sen viime kesänä. Siinä on samaa.
PoistaLuin vuosi sitten Armovuoden, kotimainen kirja kertoi vanhasta ajasta ja kirkkoherran rouvasta. Lukiessa oli aika hämmentynyt olo.
Tulvan vuosi on hieno kirja. Se olisi ansainnut kivemman takakannen tekstin. Keltaisen kirjan lukija haluaa itse selvitellä juonen.
Sano sinä minulle fantasia, jossa on jokin syvällisempi merkitys, ei taistelu edessä ja takana, Oletko lukenut McIntyren Unikäärmeen tai Celia Rees Noitalapsi. Dystopiakin sujuu. Just nyt haluan fantasian.