Näytetään tekstit, joissa on tunniste surutyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste surutyö. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. marraskuuta 2016

Erlend Loe: Niin loppuu maailma ja Johanna Elomaa Säästä ajatuksesi eläviä varten



Erlend Loe Niin loppuu maailma – sellaisena kuin me sen tunnemme
Alkuperäisteos: Slutten på verden slik vi kjenner den (2015)
Suomentaja: Outi Menna.
Johnny Kniga 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.


Kieltämättä liikun aika vaaralliselle alueelle tarttuessani Loen kirjaan. Onhan modernia sanoa kokeilevansa rajojaan ja suorastaan trendikästä siirtyä pois omalta mukavuusalueelta.  En ole saanut kovinkaan kepeää mieltä Mielensäpahoittajista, sillä minusta naurut huomispäivän vanhukselle voivat olla vähissä. Lapset ja lapsenlapset voivat etsiä muualta huvituksensa, kun vanhus hallitsee englannin siinä missä lapsi. Ei kumminkaan huolta, sillä Loe vain kaappasi minut mukaansa ja viihdyin tarinan mukana.

Erlend Loen romaani Doppler ilmestyi suomeksi vuonna 2005. Sen päähenkilö Andreas Doppler kyllästyi ihmisiin, heidän tapaansa toimia, puhua ja olla. Doppler pakeni metsiin ja ryhtyi piileksimään. Loelta on suomennettu myös muita kirjoja, mutta kirjahyllyssäni on vain Supernaiivi (1998).

Nyt kirjan alussa kolmen vuoden jälkeen Andreas Doppler hyvästelee ystävänsä Bongo-hirven ja päättää palata ihmisten ilmoille. Hän vakuuttaa palaavansa ja jättää Bongon hoitovastuun hirvieläinharrastajalle. Koti on muuttanut väriään, vaimo on ottanut uuden kumppanin ja lapset kasvaneet. Doppler tarkkailee entisen perheensä kokonaiskuvaa lähipuussa asuen. Männyssä vietettyjen kuukausien aikana mies ehti ajatella kaikessa rauhassa, sillä toiminnan aika on myöhemmin. Hän aikoo häätää vieraan miehen kodistaan. Itse asiassa tähän Egil Hegelin häätöön asti tarina etenee napakasti, mutta sitten tarina hieman lässähtää suvannossa, mutta sitten taas tarina kulkee.

Doppler kertoi Solveigille, ettei hän kurssinvetäjän mielestä ollut vielä valmis palaamaan työelämään. Hänen pitäisi malttaa vielä vähän, niin hänelle oli sanottu, Doppler kertoi. Ja edetä askel kerrallaan. Kiirehtimättä, välittämättä siitä kauanko aikaa siihen menisi. Solveigin kokemus oli että kurssinvetäjät tiesivät mistä puhuivat, hän kunnioitti heitä ja jätti siksi Dopplerin rauhaan.

Doppler ei ole tyhjänpäiväinen taivaanrannan maalari, sillä hän on huolissaan maailman menosta. Droppler näki maailmanlopun enteitä kaikkialla. Pikkulintujen määrä vähenee, hän luki. Sammakkoeläimet katoavat, mehiläiset kuolevat, tuhansia ihmisiä menehtyy päivittäin ravinnon ja veden puutteeseen, antibiootit lakkaavat tehoamasta, tuberkuloosi palaa, on tynnyripommeja ja miehittämättömiä ilma-aluksia, lajeja jotka häviävät tuhat tai jopa kymmenentuhatta kertaa nopeammin kuin ne olisivat hävinneet maailmasta ilman ihmisiä. Perhe ei sopeudu Dropplerin nykyiseen elämäntapaan. Solveig ehdottaa jossain vaiheessa, että mies muuttaisi pois tai etsisi paikkaansa kaikessa rauhassa kanin kanssa kellarissa.   

Doppler päätyy töihin Kööpenhaminan elokuvapiirien cateringfirmaan. Hän tienaa hyvin ja asuu Bongon kanssa. He muuttavat jopa vanhaan kerrostaloon.  Droppler teetättää huonekalut, jotka sopivat niin ihmiselle kuin toiselta puolelta hirvelle. Eräs venäläinen aikuisviihdeohjaaja huomaa sankarissamme käyttökelpoisen fyysisen ominaisuuden. Dopplerista tulee taiteellisen aikuisviihteen supertähti, oikea panokuningas. 
Droppler ja Bongo seisoivat rinnakkain tanskanlaivan kannella ja katselivat lähestyvää pimeää Osloa. Elettiin keskitalvea, ja lämpötila oli reilusti pakkasen puolella. Hyytävän kylmä tuuli sai hytisemään kaikki ne, jotka olivat uskaltautuneet ulos ilman villaista aluskerrastoa. Dopplerin silmät kostuivat kyynelistä.
Tarinan kieli on suorasukaista, sillä eritteistä puhutaan kainostelematta. Niiden avulla Droppler onnistuu häätämään jopa Egilin.  Loelaiseen tyyliin arvioiduksi tulevat niin tyhjänpäiväinen työnteko ja kaiken maailman turhuus. Toisin sanoen Loe hauskuuttaa lukijaa ajattelemaan ja kyseenalaistamaan arkeaan. Tarinan yhteiskuntakriittinen viesti on selkeä. Niin loppuu maailma on humoristinen, vaikka paikoin absurdi. Kaikesta huolimatta tarinassa viihtyy, sillä se on surullisen tarkka analyysi nykymenosta. 

Blogeissa toisaalla: Krista


Johanna Elomaa Säästä ajatuksesi eläviä varten
Kosmos 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.


Säästä ajatuksesi eläviä varten on koskettava tositarina läheisen menettämisestä ja käänteentekevästä matkasta. Johanna Elomaa saa eräänä aamuna suru-uutisen, että hänen pikkuveljensä Antti on menehtynyt. Veljen poismeno ei ollut täydellinen yllätys, sillä veljen huumekierre oli pitkä. Antti ja Elina elivät Vietnamissa etäällä kotimaasta. Elina, veljen vaimo, väsyi ensin ja liiti alas 7. kerroksen parvekkeelta. Veli lähti perässä viisi päivää 30-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen. Elomaan kirja tuo mieleen Dan Simmonsin Kalin laulun, Katy Gardnerin Estherin ja Gemman sekä Elizabeth Gilbertin Omaa tietä etsimässä.

Pidän Elomaan kertomasta tarinasta ja omaelämäkerrallisesta tekstistä. Itse en kestäisi Intian hajuja ja värejä vastaavassa tilanteessa, vaan haluaisin hiljaisuuteen tarpomaan vaikka Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitille tai sitten Brittilään ihmisten keskelle ja hakeutuen sieltä luontoon. Ayurvedaa tunnen jonkin verran ja joogasinkin vuosia, mutta miten hyvin ne sopivat länsimaisen ihmisen elämänohjeeksi?  En ole kovinkaan kiinnostunut huuhaasta tai new age-kulttuurista, joten suhtautumiseni on hieman varauksellinen, kun lähestytään uskomushoitoja. Tässä lukemassani kirjassa ei ole mitään tuollaista.

Kunpa olisit hävennyt vuosien varrella vähän vähemmän, kertonut ja luottanut vähän enemmän. Tunnustanut, että tarvitsitkin meitä. Ja jos en olisikaan osannut auttaa, olisin voinut vakuuttaa myöhemmin itselleni, että minulla oli ollut mahdollisuus. Että olin tehnyt kaikkeni. Mutta narkomaanit ovat näyttämötaiteen mestareita. Minä uskoin koko selityskirjon, eikä perhe ympärillä nähnyt rikkaakaan.

Elomaa tekee kirjassaan surutyötä, etsii syyllistä itsestään ja hakee itseään. Mitä hän olisi voinut tehdä veljensä eteen? Turvaverkon on kuitenkin mahdoton auttaa, jos autettavalla ei ole omaa motivaatiota. Hektinen työtahti mediatalossa on uuvuttavaa, joten Elomaa lähtee vuorotteluvapaalle ja pitkälle reissulle selvittämään, kuka hän oikeastaan on ja mitä hän elämältä haluaa.

Silti kaikki toimi pääsääntöisesti hyvin. Lehmillä on etuajo-oikeus. Riksat, skootterit, rekat, autot, linja-autot ja polkupyörät ajavat siellä missä mahtuu. Ne väistävät, kun joku on tulossa päälle, ja antavat käännöksissä tietä. Kun tielle sattuu pään päällä risukasaa kantava perheenäiti, lapsilauma tai ajotiellä hämmentyneenä pyörivä turisti, ne tekevät täydellisen väistöliikkeen.
Himalajan portilla
Kirja jakautuu tapahtumaympäristöjen mukaan kolmeen minäkerrontaiseen osioon. Lisäksi veljen tarina kulkee rinnalla sen eri vaiheissa. Lisäksi Johnny kulkee tarinassa alusta loppuun mukana, mutta himmentyen. Säästä ajatuksesi eläviä varten vie lukijan mukanaan ensimmäiseksi Intiaan  Himalajan portille pyhään kaupunkiin. Elomaa jättää työpaikkansa vuodeksi istuakseen lootusasennossa ashramin kylmällä lattialla. Olosuhteet ovat hyvin askeettiset tuollaisessa joogaretriitissa, jossa meditoidaan ja keskitytään hetkeen.

Ganges on intialaisille enemmän kuin pelkkä maan läpi virtaava joki. Se on elämän lähde, joka antaa elämää ja pesee pois huonon energian. Gangesissa kastetaan päälaki, jotta pyhällä vedellä viilennetty kruunuchakra ottaisi paremmin vastaan hyvän energian. Virtaavassa vedessä nähdään jumala, äiti, joka on läsnä jokaisessa elämän hetkessä.

Shivan yö on kahdestatoista vuotuisesta Shivaratri-festivaalista pyhin, Shivan ja Parvati-jumalattaren hääpäivä. Silloin naimisissa olevat naiset rukoilevat perheelleen terveyttä, naimattomat Shivan kaltaista aviomiestä. Juhlapäivä on intialaisille vuoden otollisin aika haalia lisää henkistä energiapääomaa, ja jotta energia kohdistuisi Shivan yönä ruoansulatusta tärkeimpiin toimintoihin, jokainen itseään kunnioittava hindu paastoaa.

Borneon viidakossa
Seuraavaksi Elomaa rientää vapaaehtoistyöhön Borneon viidakkoon orankien kuntoutuskeskukseen, jossa autetaan orpoja orankeja takaisin vapauteen.  Olin rakastunut ihmisapinoihin viisitoista vuotta sitten. Olin seisonut lumoutuneena roomalaisen eläintarhan gorillahäkin edessä ja vannonut, että tulisimme kohtaamaan vielä viidakon kuninkaiden kotikulmilla.

Balin rauhassa
Lopuksi Elomaa suuntaa keskelle Balin riisipeltoja, jossa hän työstää kirjaansa. Ehkä hän viimein malttaa myöntää, että rikottua ei saa ehjäksi, sillä se on lähtijän läksy oven suljennassa.  Sen oivalettuaan pystyy hengittämään ja vapauttamaan itsensä menneisyyden kuplasta. Kirjan tärkeitä teemoja ovat itsensä etsintä, narkomaaniveljen sisarena oleminen, huumeriippuvaisen läheisen taistelun seuraaminen sekä vanhasta suhteesta irtautuminen.   
Elomaan kerronta soljuu vaivatta, hän ei piehtaroi surussa, vaan käsittelee surun ja menetyksen omalla tavallaan.
Vastaavasti elämässä on hetkiä, jotka säilyvät särkymättöminä ainoastaan, jos ne pitää itsellään. Ne hetket, kaikista kalleimmat, tulee ottaa esiin, kun tietää olevansa yksin pimeässä, eikä kukaan katso tai kuule.

Blogeissa toisaalla: Aina jokukesken, Kirjaluotsi


PS. Olen tekemässä neljän kirjan blogitekstiä. (muut erikseen) Omalla tavallaan nämä täydentävät toisiaan ja omalla tavallaan teemat yhdistävät näitä. Kaikissa näissä neljässä kirjassa ihminen joko etsii itseään tai suhtautuu kriittisesti nykymenoon.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Joan Didion Maagisen ajattelun aika






Joan Didion (s. 1937) on lähes 80-vuotias amerikkalainen kirjailija ja toimittaja. Takakannen lieveteksti kertoo hänen olevan esseisti ja kriittisen ajattelun ikoni. Didion kirjoittaa säännöllisesti The New Yorkeriin ja The New York Review of Booksiin. Häneltä on suomennettu Keskipäivän illuusio 1978 ja Iltojen sinessä 2012. 

En ole todennäköisesti koskaan lukenut kaunokirjallisuudessa yhtä selkeää kuvausta kuolemasta, kun toinen on läsnä ja kun sekuntien kuluessa häntä ei enää ole. Joan ei ole hyvästelemässä ketään hoitokodissa tai joudu onnettomuuteen miehensä kanssa. Ei.  Joan Didion ja miehensä John Gregory Dunn viettävät uuden vuoden iltaa vuonna 2013. He ovat olleet juuri Beth Israel North –sairaalan teho-osastolla ainoan tyttärensä luona, jossa Quintana taistelee koomassa elämästä ja kuolemasta. He ovat asettuneet ruokapöytään, kun John kivettyy hetkessä mykäksi. Joan yrittää elvyttää häntä ja saada ruoan pois kurkusta. Joanin avusta huolimatta mies rojahtaa lattialle. Joan hälyttää apua ja ensihoitajat yrittävät elvyttää Johnia. Todellisuudessa John on saanut kesken lauseen sydänkohtauksen. Kirjailijoiden neljäkymmentä vuotta kestänyt avioliitto on ohi sekunneissa.

Käsitän nyt, että itsepintainen haluni viettää tuo ensimmäinen yö yksin oli monisyisempi kuin miltä se vaikutti: se perustui primitiiviseen vaistoon. Tietysti tiesin, että John oli kuollut.

Didionin kirjoitustyyli on hyvin omaperäistä, minimalistista ja toteavaa. Maagisen ajattelun kirja on surukirja ja lohtukirja, mutta tarina ei ryve surussa, piehtaroi säälissä tai ole sentimentaalinen. Aiheesta huolimatta kirja on valoisa, keskusteleva ja varmasti lohduttavakin. Ennen kaikkea se on rakkaudentunnustus aviomiehelle ja luotetulle ystävälle, jota ei enää ole. Se on kertomus vuoden kestäneestä surutyöstä, selviämisestä. Didion lukee ihmisten tavoista reagoida suruun. Olisiko helpompaa olla delfiini tai hanhi? Delfiinit kieltäytyvät syömästä menetettyään elinkumppaninsa. Hanhet lentävät ja kiljuvat kunnes menettävät suuntavaistonsa ja eksyvät.

Quintana otettiin Beth Israel Northin teho-osastolle 25. joulukuuta 2003. John kuoli 30. joulukuuta 2003. Kerroin Quintanalle hänen isänsä kuolemasta Beth Israel Northin teho-ossatolla aamupäivällä 15. tammikuuta 2004, sen jälkeen kun lääkärit olivat poistaneet häneltä hengitysputken.

Didion kuvaa nelikymmenvuotista yhteistä taivalta koskettavasti. Didion kuvaa ällistyttävän rehellisesti shokin, järkytyksen, kuinka tapahtunut menee hänen tajuntaan, muuttuu todelliseksi. Vaikka hän tiedostaa tapahtuneen, niin sen hyväksymiseen menee oma aikansa Hän kertoo selviytymisestään, jota ei helpota tyttären tila. Quintana  ja Gerry ovat ehtineet olla naimisissa vasta viisi kuukautta. Didion reflektoi suruaan muistoista, kuolemisen kliinisistä faktoista, tieteellisistä artikkeleista, etikettioppaista, kaunokirjallisuudesta… luettavaa löytyy loputtomiin, terapiaksi asti itselle. Tänä päivänä suru on siirretty syrjään, ihmiset vierastavat surua ja kuolemaa. Kuolemankulttuuri on muuttunut kaikkialla, etääntynyt ihmisestä suremisen tavoin. Emmehän me halua kuormittaa ketään surullamme.

Suru on tila, jota kukaan meistä ei tunne ennen kuin olemme siinä. Aavistamme (tiedämme) etukäteen, että joku läheisemme voi kuolla, mutta emme katso niiden muutaman päivän tai viikon päähän, jotka seuraavat aavistamaamme kuolemaa.
...
Ymmärrän myös, että voidaksemme elää itse on koitettava (koettava?) vaihe, jolloin meidän on luovuttava vainajista, päästettävä heidät menemään, pidettävä heitä kuolleina.

Didion on kirjoittanut kirjan, joka puhuttelee ihmisiä ympäri maailmaa. Kirjan kansi on täydellinen. Kannessa on Joan Didion, mutta jos avaat kannen etuliepeen, niin siitä syntyy häkellyttävä yhdistelmä.

Joan Didion Maagisen ajattelun aika
Alkuperäisteos. The Year on Magical Thinking
Suomentaja Marja Haapio
Like 2007. Kotikirjasto.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Anne Tyler Jää hyvästi






Olen lukenut Anne Tylerin vanhempaa tuotantoa, mutta vähään aikaan en ole lukenut hänen kirjoja. Tyleriltä on suomennettu peräti 12 teosta, joista hyllyssäni näyttää olevan kuusi. Jää hyvästi on Tylerin viimeisin suomennettu kirja.

Jää hyvästi on aviomiehen tilitys, kun hän jää yksin aivan yllättäen. Aaron Woolcott ja Dorothy Rosales ovat torailleet keskenään ja kumpainenkin on vetäytynyt omiin oloihinsa. Vaimoa kohtaa onnettomuus terassilla ja hän menehtyy puun kaatuessa talon päälle. Aihe on surullinen, mutta Tyler saa lukijan mukaansa humoristisella otteella ja aiheen taitavalla käsittelyllä.

Vaimon kuoltua Aaron törmää Dorothyyn kadulla ja luulee seonneensa. "Tapaamisia” tapahtuu vastaisuudessa eri paikoissa. Hienovaraiset kohtaamiset ovat Aaronin tapa hyvästellä kumppaninsa. Aaron haluaisi olla rauhassa ja työstää suruaan omalla tavallaan, mutta läheiset eivät anna hetken rauhaa.


Hän oli noin seitsemän metrin päässä minusta, kujan laitimmaisella reunalla, enkä ollut varma näkikö hän minut. Hän kyllä katsoi minun ikkunani suuntaan. Hänen kätensä roikkuivat tyhjinä pitkin kylkiä eikä hänellä ollut olkalaukkua. Siitä syystä hän vaikutti siltä, ettei hän tiennyt miten päin hän olisi. Hän vaikutti melkeimpä eksyneeltä. Hän näytti siltä, ettei tiennyt minne mennä seuraavaksi.

Kirjan tapahtumamiljöönä on Baltimore ja ajankohtana vuodet 2000–2009. Kirjan teemoja ovat surutyö, kuolema, selviytyminen ja luopuminen. Aaron ei ole yksin, sillä hänellä on hieman liiankin välittävä sisar, auttavaiset naapurit ja huolehtivaiset työkaverit. Aaron on kolmekymppinen kustannustoimittaja, mutta vaikuttaa huomattavasti vanhemmalta. Dorothy oli miestään kahdeksan vuotta vanhempi. Aaron kuvailee itsensä vaatimattoman oloiseksi mieheksi ja antaa hieman pedantin ja samalla rassukan miehen kuvan itsestään. Hänellä on ylevä suhtautuminen vaimoonsa ja hieman ihmettelevä asenne, kuinka hän onnistuikin saamaan lääkärivaimon. Avioliitto on ollut rauhaisa ja onnellinen.
Minulla oli ollut tapana leikitellä ajatuksella, että kun kuolemme, saamme vihdoin nähdä miten merkityksellinen elämämme oli. Ikinä ei ollut juolahtanut mieleeni, että sen saisi tietää, kun joku toinen kuolee.
Jää hyvästi on aiheestaan huolimatta huomiseen uskova selviytymisromaani. Elämä vie myös siskoa, sillä Nandina löytää elämälleen uutta sisältöä, joka antaa myös Aaronille tilaa. Tyler kertoo kauniin tarinan, siinä ei ole mitään liian vähän eikä mitään liikaa. Tarina on tarpeeksi raadollinen, kun miettii kirjan teemaa eli siihen ei kaipaa lisäväriä.

Jää hyvästi rakentaa hellän sillan tulevaan. Ilman huomista tarina velloisi liikaa pateettisuudessa. Toisaalta lopusta voi pitää tai olla pitämättä. Tällä tavalla se elämä kuitenkin kulkee. Kirjan kansi on hieman arveluttava, mutta Otavan kirjastoon kuuluminen vakuuttaa kirjan tasoa ainakin minun kohdalla. Suosittelen tämän lämmintunnelmallisen kirjan lukemista. Jää hyvästi on myös erinomainen aloitus kirjailijan tuotantoon tutustumiselle.

Anne Tyler Jää hyvästi
Alkuperäisteos The Beginner's Goodbye (2012)
Suomentaja Jaana Kapari-Jatta
2. painos 2013 Otava. Otavan kirjasto-sarja. Kotikirjasto

Kirjan ovat lukeneet myös mm.

P. S. Rakastan kirjoja

Mari A
Marjatta