Moikka. Lukumaratonpäivä on jälleen lauantaina 15.8.2015. Eli huominen pitää olla joltain osin mukana. Pääsen aloittamaan lukemiseni tänään joskus 20.00 jälkeen. Itse päätän urakkani huomenna 20.00. Maratonia emännöi MarikaOksa täällä.
Ensin ajattelin jättää lukumaratonin väliin, mutta päätin sittenkin lähteä mukaan. Tämä on minun ensimmäinen lukumaraton tänä kesänä. Tämä on päivittyvä postaus, johon lisään myös lukemieni kirjojeni blogitekstit.
Kaikessa mennään herkkutattien mukaan. Harjoittelijoita on ilmaantunut sen verran, että kymmenisen päivää kestävä sato voi alkaa. Ja minä en anna osuuttani jakoon. Toivottavasti ajoittuu myöhempään ajankohtaan, mutta…
Lukuiloa kaikille!
Lukusuunnitelmissa ovat oheiset kirjat.
Riitta Jalonen Todistaja Brigitin talossa
Denise Rudberg Yksi tappava syrjähyppy
Blake Crouch Wayward Pines Ei pakotietä
Margaret Atwood Oryx ja Crake luen loppuun 50 s.
Bonuksena. Jos ehdin, niin aloittelen toista tai toista: Jean-Paul Didierlaurent Lukija aamujunassa tai Elina Hirvonen Kun aika loppuu. Sivumääriä en ajattele. Oma saavutukseni on lukea kesken oleva kirja loppuun. Siitä sitten enemmän kirjan blogitekstissä.
Mitä sinä luet? Oletko lukenut nämä tai jonkun näistä?
14.8. Aloitan lukemiseni 20.00
Luen alkuun Atwoodin 50 sivua loppuun.
Jatkan siirtymällä Wayward Pinesin pikkukaupunkiin ja luen uneen asti hieman mukavammissa olosuhteissa kuin koneen äärellä.
Päivittelen huomenna.
Jaksamisiin.
15.8 Luin Wayward Pinesin Ei pakotietä loppuun. Kirjan nimi kävi harvinaisen toteen.
Herättyäni siirryin kirjaan Yksi tappava syrjähyppy.
Lueskelen ulkona, jos lämmintä.
Lopetin lukemisen lauantaina 20.00 ja sain nipin napin Jalosen loppuun.
Elinämä tuli sitten luettua. Luin seuraavat kirjat ja tietyt sivut (Atwood).
Riitta Jalonen Todistaja Brigitin talossa
Denise Rudberg Yksi tappava syrjähyppy
Blake Crouch Wayward Pines Ei pakotietä
Margaret Atwood Oryx ja Crake luin loppuun 50 s.
Yhteensä 997 sivua.
Huom. Laitan tähän Crouchin ja Jalosen blogitekstit, mutta Rudbergin kirjan Syksyn viisi dekkaria koosteeseen sekä Atwoodin aikanaan kolmen kirjan kokonaisuutena.
Blake Crouch Wayward Pines Ei pakotietä
Tervetuloa toiseen todellisuuteen! Haluatko
tutustua pikkukaupungin elämään, muuttaa sen pysyväksi asujaksi? Valitettavasti
valinnanvapaus on päähenkilömme osalta näennäistä.
En olisi ihastunut tähän kirjaan ilman tiettyjä
taianomaisia sanoja, ja jos tämä ei olisi oveluudellaan viekoitellut minua.
Löysin tämän trilogian aloituksen vasta nyt eli ohitin TV-sarjankin. Kirjan loppusanat
paljastavat heikkouteni, sillä kirjaa tarjoillaan Twin Peaksin faneille. Tuo tunnelma on kirjassa alusta asti läsnä,
joten minäkin pysyin mukana.
Wayward Pines on idyllinen pikkukaupunki Idahossa.
Sen omanlaisensa tunnelma valtaa lukijan alusta lähtien. FBI-agentti Ethan
Burke saapuu Wayward Pinesiin työasioissa, mutta joutuu kolariin. Joen penkalla
hän herää kolhuineen, pää humisevana ja lähtee vaappumaan kaupungin keskustaan
ja taskujaan tunnusteltuaan havaitsee olevansa ilman rahaa, lompakkoa, avaimia
ja puhelinta. Oma nimikin on hetken karussa.
Voi ihanuus, kun Ethan maalaa maisemia
ympärillään: Vihrein ruoho, jonka hän oli
milloinkaan nähnyt – pitkien, notkeiden, korsien metsä – verhosi joen rantaan
viettävää maata. Vesi oli kirkasta ja virtasi vuolaasti uomasta törröttävien
kivenjärkäleiden välissä. Vastarannalla oli kolmesatametrinen pystysuora
kalliojyrkänne, jonka kielekkeillä kasvoi mäntyjä. Mäntyjen tuoksu ja virtaavan
veden raikkaus kyllästivät ilman.
Ethan Burken ongelmat ovat kuitenkin vasta hyvin
alussa, sillä ennen pitkää työtehtäväkin eli kadonneet kollegat jäävät toiselle
sijalle. Kuka ottaa muukalaisen vakavasti, kun tämä esittäytyy salaisen
palvelun agentiksi? Ethan saa huomata tulleensa
varsinaiseen takapajulaan, kun hotellihuoneessa ei ole edes televisiota ja
puhelinkin on varsin vanhanaikainen. Yhteydet ulkomaailmaan osoittautuvat ajan
mittaan ongelmallisiksi. Kaikessa tässä somassa idyllissä on jotain outoa, niin
ihmisissä kuin ympäristössä, vaikka talot ovat sieviä, äskettäin maalattuja ja
pihat hoidettuja. Yhteisö elää omaa arkeaan vuoriston suojassa - eristyksissä.
Olen katsonut kerran pätkän Hitchcock esittää, jossa toimistotyöntekijä jää yksin työpäivän
loppuessa. Näkemästäni on iäisyys, mutta se tunne ei ole unohtunut. Nainen
yrittää tavoittaa todellisuutta puhelimella, mutta ”Neiti Aika” antaakin eri
ajan… Myös Ethan Burke kokee kirjassa
monta merkillistä yllätystä. Aika ajoin lukija saa joitakin vihjeitä
tarinankulusta, kun seurataan Burken vaimon Theresan ja pojan Benin kohtaloa.
Joskus elämä
tuntuu niin normaalilta, siltä kuin aina olisi ollut tällaista, mutta sitten
tulee hetkiä, jolloin torjuttujen kysymysten paine, niiden joita ei enää salli
itsensä kysyä, uhkaa särkeä hänet pirstaleiksi kuin vanhan kristallin.
En olisi osannut
ennakoida loppua. En ole scifien ystävä, joten loppu ei oikein ollut makuuni.
Olen kuitenkin lukenut jatko-osan kuvauksen ja ymmärrän idean paremmin.
Ethanille sallitaan valinnan mahdollisuus. Lukemani scifiklassikot tunkevat
väkisin tajuntaani, mutta juonen salaamisen takia minun on vaiettava jopa
niiden nimistä. Crouch mainitsee epilogissa muitakin esikuviaan kuin Twin Peaksin, ja nämä välittyvät loppua
kohden enemmän. Kaikesta huolimatta
annoin tarinan viedä mukanaan ja
viihdyin yömyöhään hereillä.
Wayward Pines - Ei pakotietä ilmestyi toukokuussa,
mutta minä sain sen vasta elokuussa. Trilogian toinen osa Wayward Pines -
Salaisuus on jo ilmestynyt.
Blake Crouch Wayward
Pines - Ei pakotietä
Alkuperäisteos
Pines
Suomentaja
Ilkka Rekiaro
Tammi
2015. Kustantajalta. Kiitoksin.
Ethan Burken tarinan ovat lukeneet mm. Kirjakaapinkummitus, Tarinoiden syvyydet, Dysphoria ja Lukutoukan kulttuuriblogi.
