maanantai 29. elokuuta 2016

Emma Cline: Tytöt


Emma Cline: Tytöt
Alkuperäisteos: The Girls 2016
Suomentaja Kaijamari Sivill
Otava 2016, Otavan kirjasto
Arvostelukappale. Kiitokseni kustantajalle.

Kiinnostuin kalifornialaissyntyisen Emma Clinen esikoisromaanista nuoren tytön kasvutarinana ja sen kuulumisesta Otavan kirjastoon. Tarinan sijoittuminen kulttiryhmään on melkoisen kaluttu aihe, mutta nuori esikoiskirjailija innosti siitäkin huolimatta tarinan lukemiseen. Sivuliepeen tekstissä kerrotaan, että tarinan juuret ovat Charles Mansonin johtamassa kultissa ja sen jäsenten hirmuteoissa. 

Odotin kovasti tätä kirjaa, sillä Otavan Sininen ja Tammen Keltainen ovat suosikkejani. Odotan niiltä tietyn tasoista lukukokemusta. Pidin Milena Busquetsin kevään kirjasta Tämäkin menee ohi.  Se ei saanut varauksetonta vastaanottoa, mutta minä pidin siitä. Se vain sopi minun ajatuksiini ja elämääni. Tämä kirjasyksy on mahtava, mutta en pysty lukemaan uutuuksia uutuus uutuudelta toisensa jälkeen. Luen uutuuksien välissä  vanhempaa ja uutuuksissa luen kevyempää ja raskaampaa rinnakkain eli dekkarit ja YA keventävät lukemistani. En pysty lukemaan Ishiguron ja Murakamin kaltaisia kirjoja putkessa, vaan tarvitsen hengähdystaukoja ja kirjan sisällön omaksumista. Lukeminen ei ole tärkein pointti.

Toisaalta kirja vaatii aikaa löytääkseen paikkansa. Esimerkiksi Michael Cunnighamin Lumikuningatar ja Haruki Murakamin Värittömän miehen vaellusvuodet jättivät laimean lukujäljen minuun. Lumikuningattaressa rakastuin sen kanteen, mutta tarina ei ihastuttanut, mutta kasvoin siihen vähitellen. Se löysi paikkansa Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta ja Cunninghamin Koti maailman laidalla myötä. Samoin kävi Värittömän miehen kanssa.  Murakamin Maailmanloppu ja ihmemaa jätti miedon jälkimaun. Se ei nouse suosikikseni kirjailijan tuotannossa, vaikka pidin siitä.

Emma Clinen esikoisromaani on hienovarainen tutkimusmatka tytöistä kultin kourissa. Romaanin kertoja on neljätoistavuotias kalifornialaistyttö Evie Boyd, joka elää vuoden 1969 kultaista kesää tylsistyneenä ja janoaa uusia kokemuksia. Vanhemmat ovat eronneet ja äidin poikaystävät ilmaantuvat kotiin.

Äidin puheita niistä miehistä, joita hän isän jälkeen tapaili, väritti uudestisyntyneen epätoivoinen optimismi. Ja näin, miten antaumuksellista työtä treffeillä käyminen vaati: hän jumppasi kylpypyyhkeen päällä olohuoneessa voimistelupuku hiestä märkänä.
 Evie on menossa syksyllä vanhanaikaiseen sisäoppilaitokseen Carmeliin, jota äitikin oli käynyt. Connie on paras ystävä, mutta hänen kanssaan on puuduttavan tylsää.  Ystävysten välitkin ovat vähän niin ja näin. Evie on kapinallinen ja irrallinen. Hänellä on kiihkeä kokemisen halu. 
  
Evie kohtaa tummahiuksisen ja lumoavan hippitytön ja ajautuu Suzannen matkassa kommuuniin, jota pyörittää karismaattinen Russell.  Mitä jää jäljelle idyllin murtuessa ja vapaan rakkauden huuman haihtuessa raadollisen totuuden paljastuessa? Kultin hirmuteot tulevat esiin, mutta pysyvät sivuosassa. Niiden avulla haetaan selitystä siihen, että Evie ei saa oikein koskaan otetta elämästään. Jonkinlainen pelko hiertää häntä, sillä Suzanne käy tervehdyskäynnillä Carmelissa.


Russelin taitavasti tuputtamilla ajatuksilla: Luovu egostasi, kytke mielesi vapaalle. Lähde kosmisen tuulen mukaan. Uskomukset olivat yhtä laimeita ja helposti  sulavia kuin ne makeat pullat ja kakut joita pihistimme leipomosta Sausalitossa, tyhjää höttöä jota ahmimme mahan täydeltä.

 Tytöt ei ole ehkä täydellinen romaani, mutta se peilaa hyvin kulttiperheen  toimintoja ja huumeiden kyllästämää arkea. Jollakin tavalla tarina on ajaton kommuuniyhteisön kuvaus, joka voi perustua moneen ismiin niin uskontoon, ekokulttuuriin kuin yhteiskunnalliseen ryhmittymään. Cline kuvaa hyvin tyttöikää ja orastavaa aikuisuutta. Nuori Evie on koskettavampi kuin aikuinen Evie, joka on enemmän sivullinen ja tarinan painolastia. Ehkä Evien olisi voinut jättää sisäoppilaitokseen tai sitten ravita lihalla luiden päälle aikuisuudessa.  Toisaalta aikuisessa Eviessäkin menneisyyden arvet näkyvät eli ilman aikuisuutta tarina menettäisi merkitystään. Cline kertomuksessa on parasta, että hän ei saarnaa, moralisoi tai julista.

… ja päivät murenivat kuin sora kallioseinästä. Elämä oli jatkuvaa perääntymistä jyrkänteeltä.

… Minä sain sivustakatsojan tukahdutetun tarinan, olin karkulainen vailla rikosta, elin puolittain siinä toivossa ja puolittain siinä pelossa, ettei kukaan koskaan tulisi minua hakemaan.

Pidin Clinen hienoista kielikuvista, kerronnasta ja taitavasta  suomennoksesta. Tytöt on koskettava kertomus nuoruuden elämänjanosta, osallisuudesta omaan elämään sekä nuoruuden hauraasta itsetunnosta. Minusta tuntui haikealle lukea kirjan viimeisiä sivuja, sillä viihdyin niin täydellisesti tarinassa.

Blogeissa toisaalla: Rakkaudesta kirjoihin ja Kirjojen keskellä.

12 kommenttia:

  1. Itsekin olen odotellut tätä kirjaa. En ole aiemmin lukenut kirjaa, jossa kuulutaan johonkin kulttiin. Katsoin sellaista sarjaa telkkarista ja se oli aika paha. Jotenkin siihen jäi vain koukkuun, kun halusin, että pahikset jäävät kiinni.
    Olen katsonut myös elokuvan, jossa nuori tyttö pääsi eroon kultista, mutta kultin jäsenet löysivät hänet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut jonkin verran näitä lahkojuttuja, mutta lukemani eivät ole jääneet mieleen. Ne ovat olleet aika hirveitä kirjallisesti, ehkä pahin kaikista Garton Paholaisenprofeetta. Enkä tarkoita nyt mitään kotimaisia lahkojuttuja.
      Taidokkaasti aiheesta on kirjoitettu dekkareissa: Simukka, Lehtiö jne.

      Poista
    2. Tapio Koivukarin Unissasaarnaaja, tämän vuoden Runeberg-voittaja, oli jonkinlainen kultti. Siinä ihmiset yrittivät hyötyä tytöstä, joka saarnasi nukkuessaan.

      Poista
    3. Minulla taitaa olla tuo, mutta en ole lukenut. Siis nämä pohjoiset uskonolliset teemat viehättävät minua tarinoina eli niitä luen mieluusti. Siis miten sen nyt kauniisti ilmaisisi, että sain maistaa aika yllättäen tiettyjä piirejä opiskeluaikanani. Menin kerran tapaamiseen papereiden kanssa ja tarkistin osoitteen 10 kertaa, kun talossa oli seurat. Yritin löytää oikean oven...kaksi ovea. Se oli hirveän hauskaa paikalla olleista herroista, että kumpaan menin eli heidän luo vai seuroihin, kun laulu raikui... Minua kiinnosti vain hukassa olleet kasvien kasvupaikat.

      Kuitenkin tuossa aihepiirissä on upeita teoksia.

      Sen sijaan tämä 70-luvun villitys ei innosta minua. Niissä on tämä keskusmies ja hänelle kerääntyy haaremi. On seksiä, huumeita, rakastumisia jne.

      Poista
  2. Minä en esittelyteksteistä tajunnut ollenkaan tätä lahko-osuutta. Kiinnostuin siis puhtaasti kasvutarinasta ja hippikesästä. Manson-kytkös oli minulle melkoinen tunnelman latistaja, mutta pidin tästä kirjasta kuitenkin paljon: laadukasta kerrontaa ja tunnelmaltaan vahva tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Havaitsin tuon lahkojutun vasta lievetekstistä. Manson kytkentä olisi saattanut jopa torjua minut lukijuudesta. Hippijuttu ei innosta.

      Nuoren tytön kehityskertomus ja ajankohta (ilman minkäänlaista hypetystä) innostivat minua. Ja pidin tainaa vahvana.

      Poista
  3. Kirjoitit: "Tytöt ei ole ehkä täydellinen romaani, mutta se peilaa hyvin kulttiperheen toimintoja ja huumeiden kyllästämää arkea." -Minusta taas juuri tämä puoli jää tässä vajaaksi ja kiinnostavat asiat löytyvät ihan muualta. Olen juuri valmistelemassa Tytöistä postausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tarinan vastenmielisin osuus oli tuo lahkojuttu. Pidin silti kirjailijan tavasta ottaa se mukaan, mutta erityisesti painotuksesta. Mietin lukiessani, että mitä kaikkea kirjailija mättää siihen mukaan.

      Sen sijaan "perheen" arki tuli hyvin esiin. Oma ammatillinen taustani tarjoaa yhtä hyvän ikeen kuin jokin ismi. Ja Evien äidin huuhaa vielä paremman. Ketä mikin kiinnostaa.

      Minä kiinnostuin kirjasta nuoren tytön kehitystarinana, jonka tuon heti alussa esiin. Eviessä oli jotain samaa kuin Rowellin Eleonorassa.

      Poista
  4. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta, joten tähänkin täytynee joskus tarttua.

    Nauratti Cunningham tekstit postauksen alkupuolella. Olen juuri kirjoittamassa postaussa coittokirjastani Illan tullen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Illan tullen on suuri rakkauteni Cunninghamin Tuntien ohella. Muistan kuin luin tuon, suurkaupungin syke edessäni katsoessani ulos, istuin hotellin ikkunalla jossain korkeuksissa ja tunsin olevani niin yksin.

      No enhän minä ollut yksin, olihan huoneessa varmaankin 27 henkeä... ainakin jos Herra Karvajalalta kysyttäisiin.

      Clinen tytöt kannattaa lukea. Sen kieli on kaunista, kielikuvat ihastuttavia ja piinaava nuoruus raskas taakka.

      Haluan lukea sun Cunninghamin tekstin.

      Poista
  5. Ihan sama juttu, minäkin hidastelin teoksen lopussa, ei tämä saa vielä loppua, ei ei... Rakastuin Tyttöihin täysin varauksetta. Kiinnostaisi lukea toinenkin tuohon lahkoon liittyvä romaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin. Odotukseni palkittiin. Evie pysyy mielessäni pitkään niin kuin viimeinen lainaukseni.

      Varmaan tuohon lahkoon liittyvää on, mutta en ole painanut mieleeni. Evie toi mieleeni Rowellin Eleonoran.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!