Maailmanloppu ja ihmemaa on Murakamin ennen suomentamattomia pääteoksia. Värittömän miehen vaellusvuodet ei ihastuttanut minua välittömästi viime syksynä, mutta lämpenin sille ajan kanssa. Se on erinomainen johdatus kirjailijan tuotantoon Norwegian woodin tavoin. Oma suosikkini on Kafka rannalla. Milena Michiko Flašarin Kutsuin häntä solmioksi (Lurra Editions) sekä Yiyun Lin Yksinäisyyttä kalliimpaa (Tammi 2015, Keltainen kirjasto) ovat vahvistaneet myös suhdettani Murakamiin ja japanilaiseen yhteiskuntaan. Maailmanloppu ja ihmemaa on käännetty japanista ilman välikieltä Värittömän miehen vaellusvuosien tavoin, kun aiemmat on tehty välikielen kautta. Alkuteos ilmestyi vuonna 1985. Värittömän miehen vaellusvuodet ammentaa realismin lähteeltä, kun Maailmanloppu ja ihmemaa sukeltaa maagiseen realismiin. Maailmanloppu ja ihmemaa on tapahtumarikas, sillä tässä tarina kiitää ja mielikuvitus laukkaa vinhasti. Luin äskettäin Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupungin, jossa unet ovat kiellettyjä. Unennäkijät ovat uniruttoon sairastuneita ja heidän kohtalona on Tahrattujen talo. Murakami vaientaa puolestaan äänet. Kumpikin kielletty ominaisuus on olennainen osa ihmiselämää.
Murakami kertoo tarinaansa kahdella tasolla – kahden maailman välillä, jossa vuorottelevat Ihmemaa ja Maailmanloppu. Ihmemaa tapahtuu parittomissa luvuissa ja Maailmanloppu parillisissa. Kertoja on molemmissa narratiiveissa nimetön minäkertoja. Tarina kulkee myös ilman erisnimien taakkaa. Korostaako Murakami tällä, että teema, metaforat ja tapahtumat ovat tärkeämpiä kuin yksilö?
Ihmemaassa futuristisen yhteiskunnan valtarakenteena on Systeemi, jossa on Laskijat ja vastapuolena Merkitsijät ja sysiäiset. Ihmemaan kertoja on 35-vuotias tokiolainen Laskija. Vanha biologi -tiedemies ja tämän pullea, vaaleanpunaisiin pukeutuva 17-vuotias tyttärentytär ovat myös keskiössä. Vanhuksen luolamaisen huoneen peräseinän hyllyillä on kaikkien mahdollisten nisäkkäiden kalloja. Kallot ovat mukana kummassakin tarinassa. En kerro tarinaa, mutta totean, että lopussa isoisä perustaa tutkimusyksikön hiljaiseen ja rauhalliseen paikkaan… Vanhus yrittää suojella tutkimustuloksiaan Merkitsijöiltä, koska luista saadaan muistot talteen, uhria ei tarvitse kiduttaa, vain tappaa, puhdistaa luut.
Maailmanlopussa liikutaan muurien ympäröimässä surumielisessä kaupungissa, jossa yksisarviset kopsuttelevat tyhjillä kaduilla eikä kenelläkään ole varjoa. Kertoja on kaupunkiin saapunut tulija, josta tulee Untenlukija, koska toimi annetaan aina tulokkaalle, jonka varjo on vielä hengissä.
Kaupungin portilla Portinvartija irrottaa tulijan Varjon. Portinvartija sallii heidän hyvästelevän toisensa. Keskeisiä tarinan henkilöitä ovat 29-vuotias kaupungin kirjastonhoitaja, Varjo, miehen hylkäämä oma varjo, Portinvartija, naapuri Eversti. Portinvartijan velvollisuus oli avata ja sulkea portit koota ja päästää eläimet ulos illan tullen ja aamulla laskea sisään. Informaatikko selittää Untenlukijan työnkuvan ja opastaa kallojen luvun periaatteet. Hän osaa opastaa, vaikka ei pysty itse tehtävään. Kallot ovat yksisarvisen kalloja, joissa vanha uni on uponnut kalloon, suljettu sen sisään. Untenlukija kertoo informaatikko tytölle, että hän ei muista menneisyyttään, että hän muistaa kaupungistaan vain kaksi asiaa, että sitä eivät ympäröineet muurit ja kaikki vetivät varjoaan perässään.
”Riittää jos annat sen minulle ennen syksyn loppua”, Varjo sanoi nopeasti. ”Ja haluan myös kirjallisen raportin. Erityisen tarkasti haluan sinun tutkivan muurin muodot, itäisen metsän sekä muurin aukon, josta joki virtaa kaupunkiin ja aukon, josta se virtaa ulos. Sillä hyvä”
Untenlukijoita on vain yksi aivan kuin Portinvartijoita. Ja informaatikollakin on vain yksi avustettava, kun Untenlukija lopettaa, lähtee myös informaatikko. Pari tulee läheiseksi, mutta Everstillä on varoituksen sanansa sielusta. Varjon kuolemalla on vaikutuksensa yksilöönsä.
”Ei, se on eri asia. Kiltteys ja sielukkuus on kaksi aivan eri asiaa. Kiltteys on itsenäinen toiminto. Tarkemmin sanottuna pinnallinen sellainen. Se on vain tapa, eri asia kuin sielukkuus. Sielu on syvempää ja väkevämpää. Ja ristiriitaisempaa.”
…
”Ihmiset menettävät sielunsa kun heidän varjonsa on kuollut. Olenko väärässä.”
”Olet oikeassa.”
”Hänen varjonsa on jo kuollut, joten hänen sieluaan ei voi palauttaa, vai mitä?
Ikiaikaiset kysymykset tietoisuudesta ja identiteetistä kulkevat tarinassa mukana. Mitä ihminen on ilman omaa varjoaan? Mitä ihminen on sielu murusina? Jos ei ole sielua, elämä on päämäärätöntä. Jos ei muista enää itseään, mitä järkeä on palata?
”Sitä mieltä minäkin olen. Sielu on todella epätäydellinen” sanoin. ”Mutta siitä jää jäljet. Ja me voimme seurata noita jälkiä. Kuin jalanjälkiä lumessa.”
Jos jotain marinaa pitäisi esittää, niin nimitriviaa on runsaasti: kirjoja, elokuvia ja musiikkia. Tarinaan mahtuu muun muassa Avaruusseikkailu 2001, Marcel Proust, William Shakespeare, Ingrid Bergman ja Casablanca, Ernest Hemingway, Bob Dylan, Steppenwolfin Born To Be Wild, Turgenevin haihtuminen, Dostojevskin helvetti, Somerset Maughamin todellisuus. Nimet / viittaukset amerikkalaiseen populaarikulttuuriin sitoutuvat paikoin huonosti tekstiin. Haluaisin tehdä arvauksen kertojista, mutta en sitä tee. Ikuinen elämä, pyhä yksisarvinen, kahden maailman rinnakkaisuus, kertoja, varjo - tässä on niin valtavasti kaikkea allegorisuutta ja paralleellisuutta, että nostan käteni ylös ja sanon nöyrästi tarvitsevani aikaa ja yksinoloa tämän sisäistämiseen.
Murakamin maaginen realismi ihastutti minua jälleen. Maailmanloppu ja ihmemaa vangitsi minut helpommin kuin Värittömän miehen vaellusvuodet. Maailmanloppu kosketti minua enemmän kuin Ihmemaa, jos osia on edes tarpeen eritellä. Tämä kirja on erinomainen joulunseudun lukuelämys kenelle tahansa. Taianomainen retki.
Haruki Murakami Maailmanloppu ja ihmemaa
Alkuteos Sekai no owari to hādoboirudo Wandārando (1985).
Suomentaja Raisa Porrasmaa
Tammi. 2015. Keltainen kirjasto. Kiitän kustantajaa kirjasta!
Kirjasta on kirjoittanut myös Krista.
