Jojo Moyes Kerro minulle jotain hyvää

Jojo Moyes (1969 ) on englantilainen viihdekirjailija, jonka teoksia on julkaistu yli 30 kielellä. Hän työskenteli toimittajana ennen ryhtymistään täysipäiväiseksi kirjailijaksi. Englanninkielinen alkuteos Me Before You ilmestyi vuonna 2012. Kirjan on suomentanut Heli Naski. Aiemmin häneltä on suomennettu Ole niin kiltti, älä rakasta häntä (2014). Moyes joutuu käyttämään tässä oudompaa termistöä, mutta selviää hyvin ja ujuttaa ne huomaamattomasti tekstiinsä. Myös suomentaja kääntää nämä erittäin hyvin ja luontevasti. Olen tehnyt kuntoutustieteen opintoja ja olen jonkin verran selvillä käsitteistä.

Kerro minulle jotain hyvää on mitä puhtainta ja parhainta chick-lit genren kirjallisuutta, ja joskus on vain pakko lukea kevyttä ja viihdyttävää. Tarina on kuitenkin hieman erilainen ja käsittelee vaikeitakin asioita. Moyesin tarina tapahtuu etuoikeutettujen miljöössä, joten tarina ei ole tosielämän tavisten otteissa. Mutta mitä se haittaa? Sitä hilpeämmin lukija kihertää kirjan hassuudelle. Ja mistä sen tietää, jos rikkailla olisikin monta avustajaa ja seuraneiti vielä sitten lisänä, joka sipsuttaa pölyhuiska käsissä pitkin huoneita. Oikeastaan huokasin helpotuksesta, että avustaja ei paljastu lopussa sisustussuunnittelijaksi, antiikin asiantuntijaksi tai taidekonservoijaksi. Neiti Clark on rooliinsa sopivan hulvaton, kaksikymmentäkuusivuotias nainen, joka ei ole edes koskaan miettinyt, mitä haluaa tehdä isona.

Aloitetaan kirjan tarkastelu lopusta. En spoilaa missään vaiheessa, joten tekstini lukeminen on turvallista. Lukiessani mietin loppua ja mielestäni vaihtoehtoja oli kolme eli ensimmäisenä tarjokkaana olisi kunnon siirappimainen Happy end, jossa parivaljakko juoksee hiekkarannalla kohti auringonlaskua. Toisena vaihtoehtona tarjoilin traagista loppua, jonka olisi voinut aiheuttaa keuhkokuume, ja lukija olisi vuodattanut kyyneltulvan. Kolmantena loppuna olisi voinut olla kunnon puppua, joka olisi lässäyttänyt koko kirjan. Oliko loppu kuitenkaan mikään noista? Jos kirja olisi ollut amerikkalainen, niin loppu olisi ollut erilainen. Sama pätee myös lukijaan, eurooppalainen ihminen tunnistaa ”paikan”. Joskus voimme lukea kirjan ymmärtämättä sen loppua tai se voi jäädä avoimeksi. Silti kirjasta voi pitää. Jojo Moyes kirjoittaa selkeän lopun, joka säväyttää. Pidin kirjasta, mutta minä en tiedä, pidinkö lopusta? Minä en vain osaa / halua arvioida loppua / en ole elänyt vielä tarpeeksi ymmärtääkseni. Tarvitsin kokonaisen kappaleen esittääkseni mielipiteeni, että en kykene ottamaan kantaa loppuun. Jos kyseessä ei olisi fiktio, niin pakottaisin itseni miettimään asiaa, ja minun olisi kyettävä muodostamaan mielipide, mutta nyt tyydyn vain jättämään asian auki. Miten chick lit kirja on, jos lukija ei laitakaan aivojaan narikkaan? Ystäväni oli sairaalassa joitakin viikkoja sitten ja hän tekstasi, että hän haluaa kotiin ja olla taas kunnossa. Jonkun toisen mielestä tilanne olisi voinut olla hirtehinen, mutta itse koin sen oman itsensä hyväksymiseksi vaikeissa olosuhteissa ja kiitollisuudeksi elämästä.

Unohdetaan tuo edellä kirjoittamani ja hassutellaan kirjan parissa. Louisa Clark elää englantilaisessa pikkukaupungissa ja työskentelee kahvilatyöntekijänä. Kahvilan lopettaessa hän joutuu työttömäksi ja joutuu etsimään uuden työn, mutta kun mikään ei kiinnosta ja mitään koulutustakaan ei ole, niin oi voi sentään. Olosuhteiden pakosta ja vailla aiempaa kokemusta hän päätyy onnettomuudessa halvaantuneen Will Traynorin henkilökohtaiseksi avustajaksi. Louin vanhemmat eivät ole kovin kannustavia, sillä kysymykseen miehen kunnosta, isä kannustaa tytärtään, ”että tuskin hänestä on enää paljon mihinkään, jos he kerran uskaltavat päästää meidän tytön hänen kimppunsa”. Tässä tehtävässä Louisa joutuu kyseenalaistamaan koko entisen elämänsä. Työpaikka eli Granta House sijaitsi Storfolfdin linnan toisella puolella. Louisa ei joudu tekemään edes liian hankalia työtehtäviä, sillä fysioterapeutti Nathan hoitaa ne.

Minä en ole tyhmä. Tahdon tehdä sen selväksi heti kärkeen. On kuitenkin aika vaikeaa olla tuntematta aivokapasiteettiaan hiukan vajavaiseksi vartuttuaan pikkusiskon kanssa, joka hyppäsi ensin yhden luokan yli minun luokalleni ja sitten vielä vuotta ylemmäksi.

Lou palkataan tehtävään kuudeksi kuukaudeksi, ja tuolla määräajalla on merkityksensä, jonka Lou saa selville vasta myöhemmin. Hän ohittaa koulutetut hakijat Willin äidin, rouva Traynorin päätöksellä.

Onko teillä uratoiveita? Olisiko tämä teille ponnahduslauta tai jotain muuta. Haaveilette jostain tietystä ammatista?
Katsoin häntä ilmeettömänä?
Oliko tämä jonkinlainen kompakysymys?
”Minä …en ole oikeastaan ajatellut niin pitkälle. Sen jälkeen, kun jäin työttömäksi. Minä vain.”
Nielaisin. Tahdon vain päästä taas töihin”

Myös Willin kanssa on ajan mittaan pientä ongelmaa. Louisan ja Willin elämät ovat olleet hyvin erilaiset. Nuoret joutuvat törmäyskurssille erilaisten taustojensa takia niin kirjallisuuden, musiikin kuin elokuvien kanssa. Lou on blondi tai bimbo ja Will upporikas, koulutettu, joka oli toiminut Madingley Lewinsin-yrityksen entisenä osakkaana.

”En vain oikein pidä ulkomaisista elokuvista.”
”Melkein kaikki elokuvathan ovat ulkomaisia. Luuletko, että Hollywood on Birminghamin esikaupunki?"

”Hauskaa.”

Willin elämä on onnettomuuden jälkeen ollut alamäkeä, hän oli ennen vastuussa yrityksestään ja elämästään. Will vihaa asumistaan vanhempiensa kanssa ja kaipaa Lontooseen keskelle elämän sykettä. Lou on mahdottoman tehtävän edessä, kun hänen roolinsa tehtävät valkenevat hänelle. Kirja on valinnoista, joita kukaan ei voi tehdä puolestasi tai ainakaan kenenkään ei pitäisi voida tehdä niitä puolestasi vai miten se sittenkään on? Entinen tyttöystävä Alicia menee Willin hyvän ystävän, Rupertin, kanssa naimisiin. Elämä jatkuu jossain tuolla toisaalla.

Kerro minulle jotain hyvää on nykyajassa tapahtuva unohtumaton ja epätavallinen "love story". Se on aidontuntuinen tarina elämästä sen sivupoluilla. Totta kai tämä tuo mieleen Olivier Nakachen ja Éric Toledanon ohjaaman elokuvan Koskemattomat. Valehtelisin, jos sanoisin, että en olisi ajatellut Emmerdalen vuoden sisällä katsottuja jaksoja. Palatakseni kirjoitukseni alkuun, jossa pohdin kirjan loppua. Uskoisin, että moni sanoo kirjan olevan hyvä. Mutta kuinka moni sanoo, että ai että, kun mä pidin lopusta, ihan fantsua? Chick-lit, joka laittaa sinut ajattelemaan? Voin suositella tämän lukemista.

Jojo Moyes Kerro minulle jotain hyvää
Gummerus 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

JK. Haluan vielä palata tähän kirjaan. Jos tämä tarina olisi päätetty hieman aiemmin, olisin pitänyt enemmän. Lopun siirappiset marenkikuorrutukset karsivat pitämistäni. Minun on kuitenkin sanottava, että vaikka tämä on vain kirja, niin en kuitenkaan hyväksy kirjan loppua tai Willin päätöstä. Voidakseni sanoa toisin joidenkin asioiden pitäisi olla huonommin. Olen velkaa tämän lisäyksen niiden ihmisten takia, jotka tunnen tai olen tuntenut. Minun elämän arvoja tämä kirja loukkaa pahasti. Monet lukijat ottavat tämän ihanana love storyna, mutta rakkauskertomuksena en tätä pidä. Eikä tämä kunnioita elämää kaikkien oikeutena.