keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Katy Birchall It girl, Zoe Sugg Girl Online, Syysarvonnan tulos


Katy Birchall IT girl

Alkuteos: The IT Girl
Suomentaja Eija Hirvonen
Bazar 2016. Kustantajalta. Kiitoksin

Katy Birchall asuu Brixtonissa Englannissa. Hän on opiskellut Englannin kieltä ja kirjallisuutta ja työskentelee nykyään Country Life -lehden toimittajana.  It girl – Suosituksi yhdessä päivässä on kirjailijan esikoisteos. Käytän kirjasta jatkossa tekstissäni nimeä It girl.

It girlin päähenkilö on Anna Huntley, joka on 14-vuotias nörttityttö. Annan vanhemmat ovat eronneet ja Anna on muuttanut Lontooseen isänsä kanssa, sillä isän työ freelance-toimittajana edellyttiää asumista siellä missä tapahtuu. Äiti viettää matkailutoimittajan reissuelämää. Annan elämä kokee kuitenkin melkoisen mullistuksen  isän kihlautuessa kuuluisan filmitähden Helena Montainen kanssa.  Oikeastaan vauhdikkuus alkaa jo kemian labrassa ihan omin avuin, kun Anna onnistuu käräyttämään luokan suosituimman tytön, Josie Grahamin, hiusten latvat.

Loppu taitaakin sitten olla minun syytäni. Minun olisi pitänyt odottaa, että meille annetaan lupa sytyttää kaasupolttimet, mutta minäpä väänsin laitteen heti päälle.

 Isän kihlauksen myötä Anna pääsee parrasvaloihin ja hänen kiinnostavuutensa herää myös   koulukavereiden silmissä. Aiemmin Annan vain kaksi uskollista ystävää, Jess ja Danny, sekä tietenkin oma labradorinnoutaja Dogi. Kaiken lisäksi Anna saa sisarpuolen tähden 19-vuotiaasta tyttärestä Mariannesta, joka on tottunut jo parrasvaloihin. Kaiken huipuksi koulun kevättanssiaiset lähestyvät ja niihin tarvitaan pari, sillä koira parina ei oikein  jaksa innostaa.


Kun myöhemmin iltapäivällä istuin ranskan tunnilla, Beatus-tanssit pyörivät päässäni jatkuvasti. Mitä tapahtuisi, jos minua ei päästettäisi sisään siksi, ettei minulla ole tanssipartneria.


Se oli täysin surrealistista. Täysin yllättäen seisoa jökötin olohuoneessamme yhdessä Helena ja Marianne Montainen kanssa.  Ja voin kertoa , että sillä hetkellä, kun silmien edessä seisoo Hollywoodin filmitähti ja brittiläinen julkkistyttö sitä tulee äärimmäisen tietoiseksi siitä, miten sopimatonta on mennä joka päivä ihmisten ilmoille sen näköisenä kuin minä.

Tarinassa on rutkasti tilannekomiikkaa, sillä Anna joutuu helposti kaikenlaisiin noloihin tilanteisiin, joten It Girl on hulvattoman hauska ja nopealukuinen kirja. Tarinaa kuljettavat sähköpostit, tekstiviestit ja to do- ja diy-listat. Kirjalla on myös vakavaa sanottavaa, sillä se kertoo tarinaa myös niin suosittuna olemisesta kuin syrjittynä olemisesta, koulukiusaamisesta kuin uusioperheen arjesta.  It girl on nuorille suunnattua YA:ta, mutta kaikesta huolimatta tämä on kepeä välipala kenelle tahansa. Suosittelen.


Blogeissa toisaalla: Krista

 


Zoe Sugg Girl Online
Suomentaja Inka Parpola
WSOY. Oma ostos.

Zoe Sugg (s.1990) eli Zoella on suosittu bloggari, jonka blogilla ja videoilla on miljoonia seuraajia. Girl Online -kirjan oikeuksia on myyty rivakasti.  Ja mikä parasta jatkoa on tulossa nimellä Girl Online: On Tour.


Minulla oli joitakin kommelluksia kirjan lukemisessa. Jouduin tyytymään käännöskirjaan. Käännös on varmasti hyvä, mutta olisin nauttinut enemmän englannista. Ostin suomeksi, kun käännöksen saanti olisi kestänyt jopa Hesassa. Luin netistä, että kirjan tekijä on todellisuudessa haamukirjailija, jonka ilmitulo hämmensi lukijoiden mieliä. Etukäteisinformaatio markkinoinnin yhteydessä olisi palvellut paremmin lukijoita.  Alkuperäinen kieli ja alkuperäisen sanat olisivat miellyttäneet minua enemmän. Kommellukset jatkuivat myöhemmin etsiessäni tätä blogitekstiä - turhaan. Sen takia yhdistämän nämä samaan, sillä olen deletoinut tekstin vahingossa.


Luen mielelläni YA:ta, sillä nollaan itseni mieluummin sillä itseni kuin väkivaltaisella dekkarilla tai chick lit-kirjalla. Olen lukenut jonkin verran Young Adult –kirjallisuutta tänä keväänä eli tämä ei ole mikään ylläri minulta. Jos vertaisin tätä johonkin lukemaani, niin eniten tästä tuli mieleeni Jennifer E. Smithin Tilastollinen todennäköisyys kohdata se oikea, jonka rinnalla Girl Online jää kakkoseksi. Rainbow Rowellin Eleanor & Park peittoaa myös tämän, sillä se on paras lukemani YA tänä vuonna. Sen sijaan Katy Birchallin It girl on hyvin samanoloinen kuin Girl online, joten siksi niputankin nämä samaan postaukseen.


Koputan seinään viisi kertaa – koodi kysymykselle Oletko hereillä? Elliot koputtaa saman tien kolme kertaa – Voinko tulla teille? Koputan takaisin kaksi kertaa ilmoittaakseni, että se käy. Nyt koko ruumiini tuntuu virnistelevän. Kaikki menee hyvin. Paniikkikohtaukset päättyvät, kunhan onnettomuuden aiheuttama sokki laantuu. Pian minulla on taas normaali olo. Ja sillä välin syödään ”Lauantaiaamiainen”!

Girl Onlinen päähenkilö on tavallinen, brightonilainen teinityttö Penny, joka pitää vblogia  nimimerkillä Girl Online. Pennyn vanhemmat pitävät hääjuhlapalvelua. He saavat mahtavan pestin New Yorkiin juuri ennen joulua. Myös naapurin Eliot pääsee reissuun mukaan, mutta tätä en tajunnut, miksi Eliotkin piti raahata mukaan.  Pennyn veli ei lähde mukaan, koska hänen tyttöystävä on palaamassa kotiin, sillä Melanie on opiskellut lukukauden Ranskassa, joten ikävä koettelee. Tietysti Penny tapaa ihanan rokkipojan Noahin, jota hän ei tietenkään tunnista. Penny on ollut äskettäin auto-onnettomuudessa ja kärsii paniikkikohtauksista, jotka muodostavat ajoittain tukalan olon arjessa.

Puristan silmäni tiukasti kiinni ja pitelen kouristuksenomaisesti istuimesta. Kyyneleet valuvat hehkuvilla kasvoillani, ja minun tekee mieli ulvoa epätoivosta. Miksei tämä lopu? Miksi näin käy jatkuvasti? Miksen minä pääse onnettomuuden ylitse?

Blogi toimii jonkinlaisena kehyskertomuksena tarinassa.  Tarinassa blogikommentit ja tekstiviestit sinkoilevat eri suuntiin, mutta pohjimmiltaan kirjan tarina kertoo ihastumisesta ihan livenä. Blogipostausten perusteella blogin suosio tuntuu oudolle, koska niiden sisällöllinen anti on aika köykäinen ja blogi tuntuu lähinnä kylkiäiseltä. Tarina itsessään tempaa minut hyvin mukaan.


Mutta outoa kyllä, minä en tunne itseäni onnekkaaksi. Sen sijaan niskaani kuumottaa ja käteni nihkeytyvät. New Yorkiin lähteminen tarkoittaa lentokoneella matkustamista, ja juuri nyt pelkkä ajatus autoonkin nousemisesta saa minut kauhun valtaan. En halua lähteä minnekään. Haluan vain tavallisen, mukavan perhejoulun kotona.

Salaisuuksilla on tapana pyrkiä julki. Väärinkäsityksiä, noloja tilanteita ja marenkisia kuorrutuksia riittää. Ehkä se on nuoruuden hulluus, joka tekee tästä niin suloisen. Kun asiat menevät sotkuun, niin miltä se mahtaakaan tuntua globaalisella tasolla lumipalloefektin myötä? Kirjan rakennetta olisin muuttanut siten, että alun johdattelu olisi jäänyt minimiin ja sitten vauhdikkaasti New Yorkin vilinään.


Syysarvonnan tulos 28.9.

Arvonnan teki puolisoni Villan tiukassa valvonnassa.
Kiitos osallistuneille.
Pyydän osoitteet sähköpostiini arrhenia@gmail.com

Seuraa sivuani, sillä laitan lokakuun alussa arvonnan, jossa on pääosin 2015 ja 2016 ilmestyneitä kirjoja.

1. Emma Chase: Torjuttu (Bazar 2016) Marja-Liisa
2. Jean Kwok: Käännöksiä (Bazar 2011) Aila
3. Ian McEwan: Lapsen oikeus (Otava 2015) Kirsi
4. Romain Puértolas: Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven (Otava 2016) Nea
5. Anne Rice: Kuinka prinsessa Ruusunen vapautetaan (Basam Books 2015, nidottu) MarikaOksa 
6. Nippu. Tämä nippu lähtee yhdelle tässä kokoonpanossa vain ja ainoastaan. Esther Helmiä Huom. Esther tarvitsen sinun isän kännykkänr, ilmoitus tulee siihen.

                           Nina Hurma: Yönpunainen höyhen (Gummerus 2014, nidottu)
                           Yasunari Kawabata: Kioto (Otava 1972)
                           Heidi Köngäs: Hertta (Otava 2015, nidottu)
Ian McEwan: Rannalla (Otava 2007)
Hannu Raittila: Terminaali (Siltala 2014, 3. painos, nidottu)
                           Taina Sampakoski: Ikoni (Tammi 2006, 2. painos)
Carol Shields: Sattumankauppaa (Loisto-pokkari 2006)
Zadie Smith: Valkoiset hampaat (Loisto-pokkari 2003)
                           Evelyn Waugh: Mennyt maailma (Suuri suomalainen kirjakerho 1983)

7 kommenttia:

  1. Upeaa,ihana yllätys!! Kiitos paljon!!! Laitan sinulle sähköpostia!
    Onnea myös muille voittajille,lukeminen kannattaa aina! :)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut voittajille.
    Kiitos YA-kirjavinkeistä :) Nämä olen miettinytkin lukevani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. YA-kirjoissa on usein mielenkiintoisia. Yksi vuoden parhaista on Rainbow Rowell Eleanor & Park.

      Poista
  3. Vein arvontakirjat postiin perjantaina, mutta Kirsin kirja lähtee maanantaina.

    VastaaPoista
  4. Kiitokseni kaikille arvontaan osallistuneille!

    VastaaPoista

Ilahduta minua kommentilla!