maanantai 22. helmikuuta 2016

Puertolas Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven & Smith Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea



Romain Puértolas (1975) on ammatiltaan poliisi. Hän työskentelee rajavartiolaitoksessa ja on erikoistunut laittomaan maahanmuuttoon. Fakiiri, joka juuttui Ikea-kaappiin on hänen esikoisromaaninsa.

Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven oli minulle arvoitus, sillä en tiennyt, mitä olisin kirjalta odottanut. Olen lukenut viime viikkoina hyvin erilaisia kirjoja, joissa on esiintynyt aistikas kissa, puhuva kana nimeltä Tähkä sekä nuoruuden angstia poteva kiinalaismies, joten maaginen realismi soljui helpolla. Puértolasin kirja on hyväntuulinen, joka kannustaa ponnistelemaan päämäärien eteen.

Ranskalainen postiljooni Providencen aikomuksena on matkustaa Pariisista Marokkoon, Marrakechiin, sillä hänen adoptiotyttärensä odottaa häntä siellä sairaana. Juuri sinä päivänä, kun Providencen on määrä matkustaa Marrakechiin Islannissa purkautuva tulivuori näyttää mahtinsa estäen koko Euroopan lentoliikenteen. Providencen mielestä se on ongelma ja hidaste, mutta ei este. Hänen on siis opittava lentämään.

Zahera puolestaan on sairas tyttö, joka opiskelee kaikkea mahdollista maailmasta. Hän elää sairaalan maailmassa, josta Providence haluaa adoptoida tämän. Zahera ilostuu tiedosta, että Providence on saanut adoptioluvan, sillä hänellä on voimakas elämänhalu.

Tuohon aikaan aamupäivästä tähdet eivät enää loistaneet, mutta ainakin ne toivat hieman sadunomaista hohtoa ankeaan sairaalahuoneeseen. Zahera oli viettänyt lähes koko elämänsä näiden harmaiden seinien sisällä. Mutta siitä lähtien, kun Providence oli lahjoittanut hänelle tähdet, joissa luki Made in China, hän oli kohottanut katseensa kohti kattoa heti yön laskeuduttua ja nähnyt taivaan.

Tarinankertoja istahtaa iäkkään parturin tuoliin ja alkaa kertoa tarinaa tuntemastaan postinkantajasta. Tarinankertoja on lennonjohtaja, jolle posteljooni tuo postin.

Tuossa ovat tarinan keskeiset henkilöt, vaikka muitakin ilmaantuu matkan varrella. Tarinaan mahtuu myös eriskummallista triviaa. Coelhokin huomidaan, että hän kirjoitti romaanin nimeltä Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin. Providence istui Orlyn lentokentällä vaaleanpunaisen Samsonitensa päällä ja itki. Zahera oppi että Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin. Tiesivätkö ne, että maanantai oli tilastollisesti todennäköisin päivä saada sydänkohtaus?

Tarina on nopealukuinen aikuisten satu, joka tekee hyvän mielen ja näyttää maailmaa ainakin hetkisen ajan mahdollisuuksien paikkana.  Pidän kirjan nimestä, sillä se johdattaa kirjan tunnelmaan. Tarinan loppu on odottamaton, mutta se sopii tarinaan. Kirjassa on huumoria, jota tarinankuulija eli parturikin yrittää ymmärtää. Kertojalla on erityinen syy tarinankertomiseen juuri parturille.

- Jos nyt tiivistän, niin postinkantajanne, joka on oikeastaan kantajatar, siis ilmaantui eräänä kauniina päivänä lennonjohtotorniinne uimasussa, vaikka sieltä on lähimmälle uimarannalle satoja kilometrejä, ja pyysi saada nousta lentoon kentältänne räpytellen kuin pulu siipiään.

- Melko osuvasti kiteytetty, kyllä.

- Ajatella, että minun postinkantajani tuo pelkkiä laskuja, mies huokasi pyyhkiessään kampansa esiliinaansa ennen kuin survaisi sen taas korkkiruuvipehkooni.

Ihanaa talvimaanantaita kaikille!

Romain Puertolas Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven
Alkuperäisteos La petite fille qui avait avalé un nuage grand comme la tour Eiffel 2015
Suomentaja Taina Helkamo
Otava 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Tämän kirjan ovat lukeneet myös Mari A. ja  Kirjan vuoksi.

Jennifer E. Smith Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea




Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea löytyi. Toivoin, että en ole yltä päältä siirapissa kirjan luettuani.

Tarinan keskiössä on 17-vuotias Hadley, joka matkaa New Yorkista Lontooseen. Matka ei ole niin odotetuimpia syyn takia. En todellakaan olisi halunnut itse olla 17-vuotiaana matkalla isäni häihin toiselle puolelle maapalloa. En usko, että uuden sukulaisen eli äitipuolenkaan ensikohtaaminen olisi ollut niin intressissäni. Ehkä luenkin tarinan nähdäkseni, kuinka paljon paremmin Hadley selviää tilanteesta kuin itse olisin selvinnyt. Hadley myöhästyy nippa nappa lennolta, vain neljä minuuttia, mutta on eri asia päästä koneeseen kuin nähdä sen lähtevän nousuun. Lentokoneita lähtee kuitenkin aina seuraava. Hadley joutuu odottelemaan muutaman tunnin JFK:n täpötäydellä kentällä. Matkaa tekee myös komea, fiksu brittiopiskelija nimeltä Oliver. Ja totta kai nuorten paikat ovat vieretysten, mutta tutustumisen he aloittavat jo kentällä lentoa odotellessa.

Hadley tajuaa, että osa hänestä laatii jo kavereille kerrottavaa tarinaa: sitä, kuinka hän tapasi lentokoneessa suloisen pojan, jolla oli ihana aksentti, ja kuinka he juttelivat koko matkan New Yorkista Lontooseen.

Hadley ja Oliver ihastuvat pitkän lentomatkan aikana, mutta kohtalo on määrännyt, että he kadottavat toisensa lentokentän tungoksessa. Sukunimien selvittäminen matkan aikana olisi kannattanut, sillä toisen löytäminen miljoonakaupungin sykkeestä on hankalaa. Hadley ei viihdy lentokenttien tunnelmissa, kun taas itse viihdyn niiden sykkeessä, mutta inhoan pitkiä lentoja.

Lentokone alkaa peruuttaa pois portilta, ja Oliver nojaa lähemmäs nähdäkseen ulos ikkunasta. Kiitoratojen ja lähtövuoroaan odottavien lentokoneiden merkkivaloja näkyy niin kaukana kuin silmä kantaa. Ne ovat kuin maanpinnasta heijastuvia tähtikuvioita. Hadleyn kädet ovat ristissä sylissä, ja hän vetää syvään henkeä.

Kirja on nimihirviö kerrassaan, mutta tarina toimii. Tämä tarina ei ole teiniangstia ja päätöntä rakastamisen tuskaa. Tässä tarinassa käsitellään tärkeitä asioita. Ihmiset tahtovat unohtaa, että omat ratkaisut vaikuttavat myös toisten ihmisten elämään. Joskus on pakko lähteä ja valita oma elämä. Kumpikin nuorista suuntaa Lontooseen tilaisuuteen, joista kumpikaan ei ole niitä elämän odotetuimpia. Kummankin ajatukset ovat muuallakin kuin läsnäolossa, sillä joskus tarkoitus voi olla jaksaa tilaisuuden yli. Kohtalo ja sattuma ovat jälleen kerran määräämässä nuorten elämää. Viihdyin tarinassa, sillä tarinassa on muutakin kuin hömppää.

Oliver hymyilee. ”Tiesitkö, että ihmiset, jotka tapaavat kolme eri kertaa yhden vuorokauden kuluessa, kohtaavat yhdeksänkymmenenkahdeksan prosentin todennäköisyydellä uudestaan?

Jennifer E. Smith Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea
Alkuperäisteos The Statistical Probability of Love at First Sight
Suomentaja Joel Kontro
Otava 2012. Kotikirjasto.

Mai, Rosales Kirjaneidon tornihuone ja Yöpöydän kirjat

4 kommenttia:

  1. Oletpa tosiaan lukenut varsin erilaisia kirjoja viime aikoina :) Luin Ikean kaappiin juuttuneen fakiirin joku aika sitten espanjaksi ja siinä oli saatu säilytettyä kivasti sanaleikkejäkin. Ehkä tähän Puertolasiin pitää vielä tarttua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin ihmettelen. Kissa, kana ja seuraavaksi kenties lehmä? Viikonlopun vietin turvallisesti Flavian ja hänen myrkkyjensä seurassa. Olethan lukenut Alan Bradleyn kirjat? Pitää aloittaa ekasta osasta. Tämä on neljäs. Nopealukuisia, pääosissa on englantilaisessa maalaiskartanossa asuva Flavia, joka on 11 vee. Tarina kulkee 1950-lukua. Suosittelen.

      Poista
  2. No, onpas kiinnostavia kirjoja! Luin fakiirin, ja tykkäsin siitä, tämän taas ehkä väärään aikaan, sillä en ihastunut samalla tavalla. Ehkä Coelho kirjassa sai minut epävarmaksi, että miten kirja pitäisi lukea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Coelho aina arveluttaa, etenkin sen käyttö. Joistain olen pitänyt. Ihanan erilaista olen löytänyt lukuun. Yritän lukea vanhaa uuden lomassa. Raakkasin tänään tämän vuoden uutuuksia reilusti pois.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!