keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Boris Akunin Erikoistehtäviä



Kirjailija, filologi, Japaniin perehtynyt historioitsija ja kääntäjä Boris Akuninin (1956) oikea nimi on Grigori Tšhartišvili. Hän on kirjoittanut neljätoista Erast Fandorin  -romaania, joista neljä on ilmestynyt suomeksi vuosina 2001-2003 (WSOY) ja tämä Erikoistehtäviä on viides. Erikoistehtäviä sisältää kaksi kertomusta: Patasotilas, jossa eletään vuotta 1886 ja Somistaja, joka kertoo vuodesta 1889. Patasotilas on ilmestynyt myös itsenäisenä kertomuksena vuonna 2003 (WSOY). Akuninin kirjoja on käännetty 35 eri kielelle ja niitä on myyty maailmanlaajuisesti yli 25 miljoonaa.

Valitsin Akuninin dekkarin luettavakseni uteliaisuudesta. Venäläinen dekkari vaikutti eksoottiselle, jollaista en ole lukenut aiemmin. Odotin jotain hitaasti etenevää, dostojevskilaista tarinaa, jollainen Patasotilas onkin.  

Akuninin kirjojen pääosassa on ruhtinaan erikoistehtävistä vastaava virkamies, hovineuvos Erast Petrovitš Fandorin. Hänen tehtävänään on toimia kenraalikuvernööri Dolgorukoin kaikkialle näkevänä silmänä santarmikunnan ja poliisin tekemissä tutkimuksissa. Kirjaan sisään pääsyä haittaa  henkilöiden nimien monimuotoisuus, sillä esimerkiksi Fandorinistä käytetään vuoroin nimiä hovineuvos, Fandorin tai Erast Petrovitš. Henkilön yhdistäminen yhdeksi ja samaksi ottaa aikansa.  Tämä koskee kaikkia muitakin kirjassa esiintyviä nimiä (ruhtinas, kenraalikuvernööri ja Dolgorukoi ovat sama henkilö).
Ei ollut koko maailmassa ketään yhtä onnetonta kuin Anisi Tjulpanov. Ellei sitten jossain pimeimmässä Afrikassa tai Patagoniassa, mutta tuskinpa missään likempänä…  Anisi lähtee töihin ennen aamunkoittoa…  Mutta mitä Kaikkien Surevien kirkon valkoisen ristin päällä näkyi?
Valkoinen kyyhkynen! Äitivainaa, joka oli ollut varsinainen ennusmerkkien tuntija, olisi heti sanonut että valkoinen kyyhkynen ristin päällä tietää onnea ja iloista yllätystä.. Muka mikä ihmeen onni häntä oikein voisi kohdata?

Patasotilaan alussa lähetti Anisi Tjulpanov santarmihallinnosta saapuu tuomaan viestiä Fandorinille. Kesken kaiken Fandorin kutsutaan kenraalikuvernöörin luokse ja hän ottaa Anisin mukaansa. Ruhtinaan luona selviää, että englantilaiselta lordilta on huijattu asuntokaupassa 100 000 ruplaa. Tästä alkaa Momuksen eli Patasotilaan etsiminen. Patasotilaan petokset saavat jalosukuiset ylimykset naurunalaisiksi ja siksi vaaditaan nopeita toimia. Fandorin palkkaa saamattomaksi kuvatun Anisin avustajakseen, joka kohoaa kertomuksen myötä hänen jalosukuisuutensa kollegireistraattori Anisi Pitirimovitš Tjulpanoviksi. 

Patasotilas on Maurice Leblancin Arsene Lupin –tyylinen veijaritarina ja hyvin kelpoa luettavaa. Akuninin Japanin sidoksista kertoo ehkä se, että Fanodorinilla on japanilainen palvelija Masa, jonka kanssa hän puhuu japania ja harjoittelee itämaisia taistelulajeja.
Koristeellinen tammiovi lennähti auki. Kynnyksellä seisoi lyhyt ja vanttera aasialainen, jolla oli pienet vinot silmät, paksut posket ja tuuheat harjastukaksi leikatut hiukset. Palvelija tuijotti vierasta äkäinen ilme kasvoillaan ja kysyi: ”Mitä sinä harua?”
Toisessa tarinassa Somistaja mennään aivan eri tunnelmiin, sarjamurhaajan maailmaan. Fandorin ja Anisi joutuvat etsimään raakaa sarjamurhaajaa, Somistajaa, joka jatkaa Moskovassa Lontoossa aloittamaansa Viiltäjä-Jackin uraa. 
Urakka osoittautui ikäväksi, paljon pahemmaksi kuin edellisenä päivänä. Ennen pakkasten alkua haudatut ruumiit olivat mädäntyneet pahasti, ja niiden katsominen oli täysin epäinhimillinen tehtävä, puhumattakaan niiden saastuttaman ilman hengittämisestä. Pari kertaa Anisinkin oli pakko oksentaa, sille ei voinut mitään.
Nimiasiaa ei helpota, että tässä tarinassa Fandorinin titteli on kollegineuvos, 6. virkaluokan virkamies ja Anisi kuvernementtisihteeri. Toisin kuin Patasotilas niin Somistaja on raaka ja inhottava. Tarina on sinänsä ihan hyvä, juonenkäänteitä riittää, ehkä liikaakin. Tarinan ensimmäisen kappaleen nimi on Inhottava alku ja viimeisen Inhottavan tarinan inhottava loppu.  Pidin Patasotilasta erittäin hyvänä ja aion jatkaa kirjailijan parissa.  Somistaja on kovempi tarina ns. kovaksi keitettyä. Somistaja on  tarinana enemmän pohjoismaalaisempi.

Boris Akunin Erikoistehtäviä
Into 2015. Kustantajalta. Kiitoksin
Osobyje porutšenija (1999)
Suomennos Anton Nikkilä

9 kommenttia:

  1. Tätä en ole lukenut mutta kolme muuta Erast Fandorin -kirjaa kyllä ja parastaikaa on kesken yksi Akuninin dekkari jossa Fandorin ei seikkaile.

    Ja dekkariksi erikoisen miljöön ohella yksi keskeinen kiinnostuksen aihe on että Akunin vaihtaa tyyliään kirjasta kirjaan, dekkareissa pysytään mutta mistä dekkarin alalajista milloinkin on kyse...ne kolme Fandorinia olivat poliittinen trilleri, agenttiseikkailu ja perinteinen whodunnit, ja tämä neljäskin paljastaa omanlaista pastissiuttaan...

    Eli jos Somistaja ei uponnut niin muu tuotantonsa tuskin on samanlaista. Niinkuin ei varmaan Patasotilaankaan tapaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akunin herätti kiinnostukseni. Yllätyin lukemastani. Ostin heti Leviatanin purjehduksen ja Asaselin salaliiton, jonka pitäisi olla klassinen salapoliisitarina. Tapahtumat sijoittuvat Moskovaan vuonna 1876. Takakansien perusteella tunnen Asaselin salaliiton omakseni.
      Pidin kirjaa löytönä.

      Poista
    2. hdcanis tänään löysin kirppikseltä yhden lisää eli Turkkilainen gambiitti

      Poista
  2. Tämän kirjan löysin messualesta... Tulossa lukuun joten en kommentoi enempiä! <3 Aiemmin olen lukenut yhden Akuninin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain varmaan kertoo, että päätin kerätä Akuninin dekkarit omaksi.

      Poista
  3. Olen jonkin aikaa miettinyt venäläisen dekkarin lukemista. Olen yrittänyt etsiä dekkareita eri maista ja minulla on ollut ongelmia venäläisen kirjallisuuden kanssa. Muutamissa suomalaisissa venäjällä on tosi suuri rooli ja muutamista sellaisista tykkään, osasta kovasti osasta kohtalaisesti.
    Tarkistin jo, että on saatavilla äänikirjana. Tai ei kyllä tämä, mutta aikaisempia. En oikein käsitä, miten sinä voit lukea kirjoja tälleen epäjärjestyksessä, minulla on niin kova pakko mielle, että kaikki on luettava järjestyksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akuninin dekkarit vaikuttavat itsenäisille. Itsenäiset dekkarit ovat eri asia. Luin yhtenä kesänä Mankellit sikin sokin ja kärsin, mutta en ole aina asunut kirjaston vieressä. Nyt olen ostanut Mankellit omaksi ja luen uudelleen.

      Elin monta kesää Lapissa, jossa joku kirjan saaminen ei ollut päivän tärkein asia. Dekkarit on puhdasta ajanvietettä minulle, luen aamulla tunnin ja illalla tunnin autossa.

      Luin kesällä Atwoodin uusimman, yritin uusinta, mutta aloitin trilogian alusta. Ei siinä olisi ollut järjen hiventäkään.

      Minä taas niuhotan muusta, kun luen Woolfin päiväkirjaa, minulla on oltava Jaakobin huone vieressä jne. kaikki ne teokset, joita ko. päiväkirja koskee. Bloggaan vain kirjoista, jotka omistan. Ei minulla ole mitään bloggaamisen pakkoa. Eikä lukeminenkaan ole tärkeää, vaan se mitä jää. Tällä hetkellä rakkain kirjani on Kohtalokasta kerrontaa, haluaisin omaksua sen. Pitäisin järjettömänä sen bloggaamista. Hallitsen oman tieteenalani ja se riittää. Silti haluaisin ymmärtää tuon kirjan. Itseni takia.

      Poista
  4. Hauska kuulla millaisia pakkomielteitä muilla on kirjoihin, lukemiseen ja bloggaamiseen liittyen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmän koen iloksi, kun ei tarvitse noudattaa sääntöjä. Pakolla en lue mitään. Itseni takia minä luen, omaksi ilokseni en muiden toiveiden tai vaatimusten mukaan. En koe mitään pakkoa. Jos ei huvita, annan olla.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!