Joulukirja-arvonnan tulokset

Joulukirja-arvonta on sulkeutunut. 14.12.20.30



Toivon saavani yhteystiedot tänään tai huomisen 14.12 aikana sähköpostiini.



En tee uutta arvontaa.



arrhenia(@)gmail.com



Kiitän kaikkia osallistumisesta.



Onnea voittajille.





1. Juha Seppälä Matka aurinkoon WSOY Tiiti66









2. Satu Taskinen Katedraali Teos Maija







3. Charles Dickens Joululaulu WSOY Laura /Lukuisa







4. Pirkko Saisio Signaali Siltala Katja / Lumiomena







5. Tuomas Mustikainen Kielletty kansa Atena Maaria







6. Erin Hunter Soturikissat 1. Villiin luontoon Art House Minna Vuo-Cho







7. Juha Mäntylä Kotka lentää länteen Nordbooks Marja-Liisa







8. Sari Peltoniemi Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille Atena MarikaOksa

Christian Rönnbacka Rakennus 31

Christian Rönnbacka on syntynyt vuonna 1969 Evijärvellä. Hän on toiminut pääkaupunkiseudulla poliisina ja on nykyään vakuutusetsivä. Hän on asunut myös Sipoon Nikkilässä näköetäisyydellä ”Rakennus 31:stä”. Rakennus 31 on Rönnbackan kolmas Antti Hautalehto –dekkari (aiemmat ovat Operaatio troijalainen 2012 ja Julma 2013).

Antti Hautalehto on palannut Turkista, jonne hän jäljitti rikollisliigan pomot, jotka olivat polttaneet hänen talonsa. Hän on saanut viransijaisuuden Porvoon poliisilaitoksella tutkinnanjohtajana. Hän palaa kolmen viikon sairasloman jälkeen töihin ja löytää ryhmänsä kahvihuoneesta:

Lindfors huomasi hänet ja nousi. Viereisessä pöydässä Jonna Holm ja Petri Nummi seurasivat esimerkkiä virkapukuisen partion katsellessa ihmeissään, kun Lindfors teki sotilaallisen ilmoituksen.

- Lepo vaan. Mitenkäs täällä on pärjätty ilman Antti-vainaan isällistä ojennusta?

- Ihan kunnolla me ollaan oltu. Rattijuoppoja ja perämoottorivarkaita jahdattu, ei sen kummempia, Jonna vastasi. – Eiköhän nuo kaikkein ihmeellisimmät olla jo nähty.

Pian käy kuitenkin ilmi, että Jonna Holm on väärässä. Ensin Porvoon moottoritien lähimaastosta löytyy monttu, joka erehdyttävästi muistuttaa hautaa ja sitten löytyy vielä kolme monttua lisää. Lehdistö saa näistä nimettömän ilmiannon ja videon, josta syntyy kohu, kun poliisi ei tee mitään. Poliisi on voimaton, kun ei ole rikosta, korkeintaan lievää ilkivaltaa maanomistajalle! Välissä Antti saa ystävältään kutsun Bodön saarelle, missä myös on tapahtunut varsin erikoinen tapaus.

Poliisilaitoksella huumori on välillä ronskia, kun oikeustieteiden opiskelijoita on tutustumassa ruumiinavaukseen:

Karhunen teroitti raudalla täysin välinpitämättömästi isoa veistään niinku K-kaupan Väiski, hyräillen jotain kansanlaulua. … Kun se rupes hommiin, niin alkoi sellainen perhosensiipiefekti, ettei ole koskaan voinut kuvitella. Mä olin jo siirtynyt vaivihkaa takariviin ihan vaan kaiken varalta. Heti alussa Karhunen tökkäsi jonnekin siellä pokan pötsissä, ja sieltä tuhisi kaasua pihalle. Saman tien alkoi eturivi harventua kuin venäläiset Juuttaalla von Döbelnin joukkojen edessä. Osa jopa pääsi ulos laatalle. Ei tosin ihan kaikki. … Kattelin että olivat muuten käyneet pitsalla ennen kuin tulivat sinne.
- Amatöörit, Antti nauroi.

Simon Kannas keksii, että neljä monttua sijaitsevat symmetrisesti ja että niiden väliin vedetyistä viivoista muodostuu risti. Antti joukkoineen lähtee tarkastamaan ristin keskipistettä Sipoon Hinthaaraan Kirkkovuorelle ja siellä odottaa varsinainen yllätys: iso puinen risti ja montussa ristiinnaulittu ruumis, jolla on naulan reiät käsissä ja jaloissa, raipaniskut selässä, orjantappurakruunun jäljet päässä (ruostunutta piikkilankaa) sekä pistohaava kyljessä. Aiemmista montuista löytyvät kirjaimet I, I, N ja R ovat ihmetyttäneet poliisia ja lehdistöä, mutta kukaan ei ole osannut sijoittaa niitä oikeaan järjestykseen. Ruumiin löydettyään Antilla välähtää:

- Siitä ei tule Riina eikä muutakaan nimeä. Tajusin just että se on täyttä hepreaa.

- Häh? Lindfors ihmetteli.
- Iesus Nazarenus Rex Iudaeorum, Antti vastasi mietteissään ja pudisti päätään. – Meillä on todella mielipuolinen tekijä vastassa.

Kaikki vihjeet viittaavat Nikkilän entisen mielisairaalan rakennukseen 31. Mukana pyörii mestari ja kuusi sisarta. Mikä on kenenkin merkitys? Vielä löytyy muumioitunut vanha ruumis. Miten se liittyy kokonaisuuteen vai liittyykö ollenkaan? Kaiken lisäksi haudasta löytynyt ruumis kaapataan oikeustieteen laitokselta ja ”ruumis” ajaa Öljytiellä peltipoliisin tutkaan 120 km/h ja auton rekisterinumerona on INR-1. Antin salaperäisellä ihailijalla olisi kerrottavaa, mutta hän suostuu paljastamaan sen vain Antille.

Kirjassa on paljon tapahtumia ja sivujuonia ja koukeroita, mutta kirjailija pitää kokonaisuuden harvinaisen hyvin kasassa. Antti on varsin toimelias mies, joka ehtii käydä eräänä iltana Pornaisissa ampumassa kauriin, paloitella sen ja valmistaa ruoaksi sekä kerätä siinä sivussa iltahämärässä suppilovahverot kastikkeeseen. Ja kaikki on valmista kun tyttöystävä, Porvoon sairaalaan lääkäri Leena, tulee kotiin. Tyttöystävän koiratkin ehditään ulkoiluttaa. Olenko jotenkin kateellinen, kun toisilla on enemmän tunteja kuin minulla marraskuun pimeissä illoissa.

En ole lukenut kirjailijan aiempia kirjoja, mutta Rönnbacka sai minusta uuden lukijan. Totta kai minua viehättävät läpikotoisin tutut paikat. Kuljen joka päivä Porvoon sairaalan ohi edestakaisin ja Antti käy ulkoiluttamassa Leenan koirat sairaalan luona kävelytiellä, joka on paikkana mitä tutuin. Poliisit menevät myös Arabianrantaan galleriaan ja etsivät Hämeentien Siwan kohdalla parkkipaikkaa, mikä on miltei mahdotonta omastakin kokemuksesta. Sivulla 164 ihmettelin kohtaa, jossa Mestari kantaa ristiä Kuninkaanmäelle, kun aiemmin on puhuttu Kirkkovuoresta.  Rakennus 31 on erittäin toimiva ja hyvin kirjoitettu dekkari. Suosittelen lämpimästi tätä joululahjaksi.

Christian Rönnbacka Rakennus 31
Bazar 2014. Kustantajalta. Kiitoksin.

Rakennus 31 on luettu mm. seuraavissa blogeissa

Kirsin kirjanurkka

Nenä kirjassa

Hemulin kirjahylly

Dolce macchiato

Pirkko Saisio Signaali

Synnyin, olen aika vanha jo. Olen kirjailija, näytelmiä on toistakymmentä, proosaa vähän enemmän. Olen toiminut myös ohjaajana, opettajana ja näyttelijänä, ai niin, valmistuinkin näyttelijäksi.

Pirkko Saisio (s. 1949 Helsingissä) on suomalainen kirjailija, näyttelijä ja ohjaaja. Saision Elämänmeno (Kirjayhtymä) sai J. H. Erkon palkinnon ilmestyessään vuoden parhaana esikoisteoksena. Saisio on toiminut myös Suomen teatterikoulussa ja Teatterikorkeakoulussa tuntiopettajana ja Teatterikorkeakoulun dramaturgian professorina 1997 – 2001.

Olen lukenut Saisiota Elämänmenosta lähtien. Olen käynyt itse lukioni Kalliossa tosin reilusti myöhemmin ja erilaisessa ympäristössä ja ajassa. Kotimaisista kirjailijoista hän kuuluu tärkeimpiin suosikkeihini Joel Haahtelan ja Katja Kaukosen ohella.

Mietin Signaalia lukiessa, mitä kirjallisuudenlajia tämä teos edustaa? Esseitä? Muistelmia? Novelleja? Lastuja? En tiedä. Tunsin aluksi pakokauhua irrallisen tekstin suhteen, mutta se avautui heti alettuani lukea ja lopulta ihastuin tekstin palasiin. Signaali koostuu proosan palasista, eletystä elämästä ja muistiin talletetuista tapahtumista. Niissä on elämäkerrallisuutta sikin sokin. Lukijan on tiedettävä jotain, jotta saa palasia paremmin paikalleen, vaikkapa Honksun. Tekstit kuvaavat kertojan roolia äitinä, puolisona, näyttelijänä, koulukaverina, ystävänä, kunniatohtorina. Saisio on saavuttanut aseman, jossa hän voi käyttäytyä kaavoja rikkoen, ajatuksiaan ääneen sanellen ja etikettejä haastaen. Hän voi esittää performanssia siellä, missä tavat ovat kangistuneet äärimmäiseen kankeuteen. Hänet vihitään Tampereen yliopiston kunniatohtoriksi. Promootion ohjeet ovat yksiselitteiset pukukoodin suhteen. Vihittävällä tulee olla myös mustat käsineet ja ohut musta nahkavyö, johon miekan voi kiinnittää. Mutta taitelija käy juhlaan housuasussa, tummanvihreissä kengissä, mustissa sukissa, joissa on iloisia punaisia pilkkuja sekä ilman mustaa vyötä.

Signaalin teemoina ovat ystävyys, vanheneminen, ihmissuhteet sekä muistot. Muistot muovautuvat mielessä, ehkä muistot haluaa taltioida sellaisiksi, että ne ovat muistamisen arvoisia. Signaali vie muistoihin niin Tampereelle, lapsuuteen, kuin Madeiran barokkikirkon pihamaalle, Tonavan rannalle, ystävien joukkoon, tarinoihin sieltä täältä. Kirjailija on lämmin ja tulee lähelle sanojensa kautta.


Signaalissa on 10 proosatekstiä. Viehätyin eniten neljästä tekstiosuudesta Mansikkapaikasta, Kaksoisolennosta, Oidipuksesta Kolonuksessa ja Nuoruuden suloisesta linnusta. Tekstien nimet ovat suuria ja tunnistettavia.

Mansikkapaikka kertoo Saisiosta, josta tulee kunniatohtori. Se kertoo tilaisuuteen valmistautumisesta, tilaisuuden etenemisestä ja siellä kohdattavista ihmisistä.

Tapaamme Helsingin rautatieasemalla, hän on teatterintutkimuksen professori, ja voisimme tietysti keskustella matkalla Tampereelle teatterintutkimuksesta tai edes teatterista, mutta sitä emme tee.

Puhumme yliluonnollisista kokemuksista.

Ihmiset puhuvat niistä aika usein, mutta useimmat eivät myönnä sitä.

Yliluonnollisista kertomuksista, omista tai muiden, puhuttaessa ihmisen sosiaalinen status laskee.…

 ...

On ihmisiä, jotka antavat jokaiselle kissalleen nimeksi Misse tai Pörri.
Se on kätevää ja surullista.

…

Rouvalla on ensipainos jokaikisestä Muumikirjasta, ärsyttävää, ärsyttävää, kuten sekin, että kun siirrytään smalltalkin jokakesäiseen vakioaiheeseen väittelemään siitä kumpi on parempi, meri vai järvi, ympärilläni on pelkkiä järvi-ihmisiä, niin kuin rouvakin, joka juuri äsken ylisti Muumeja.

Kysynkin (ylimielistä ärtymystä huonosti peitellen), miten hän voi rakastaa Tove Janssonia rakastamatta merta.
Rouvan vastaus on mieleenpainuva: hän ei ole koskaan pitänyt Tove Janssonista, ei vähääkään, Muumeista vain.

…
Kysäisen Ulla Carlssonilta, miltä suomenruotsi kuulostaa hänen korvissaan, ruotsi puhuttuna suomalaisella intonaatiolla.
Ihanalta. Kodikkaalta. Turvalliselta. Sanoo Ulla Carlsson.
Ihmettelen tätä vähän, mutta Ulla Carlsson kertoo, että sehän on Muumien kieli. Hän oli lapsena hämmästynyt kuullessaan myös ihmisten puhuvan Muumien kieltä.

Kaksoisolennossa Saisio kertoo tienristeyksistä ja valinnoista. Mitä, jos olisi valinnut toisen haaran, mihin se oli vienyt. Minkälaisen elämän se olisi luonut?

Olen kiusallisen tietoinen siitä, että hän seisoo Luulajassa lasitetulla eläkeläisparvekkeellaan, tuijottaa merelle eikä saa mielestään kahta lintua, jotka eivät ehkä olleet edes olemassa mutta jotka lauloivat jotakin tienristeyksessä; jotakin mistä ei kukaan voi saada selvää.

Jotakin, mikä heittää ihmisen kuin roskan satunnaiseen kohtaloonsa.

Oidipus Kolonoksessa on hykerryttävä kertomus kolonoskopiasta, jota en avaa lainausta enempää. Makaaberi tilanne tarvitsee rentoutumista ja huumoria kivun lievitykseen.

Lääkäri pahoittelee, ettei heidän asemallaan ole kapasiteettia antaa asiakkaalle kopiota tästä ansiokkaasta suolistomatkasta; kopioiminen tulisi kalliiksi.
Minä sanon, että tämä viihdeohjelma on minun osaltani kyllä kerralla nähty.

Nuoruuden suloinen lintu

Nuoruuden suloinen lintu on vain kaksi sivua, vaikka sitä lukisi monin kerroin enemmän, ehkä se on tarkoituksella nuoruuden suloisen hinnan takia.

Eikä ole sitä hintaa, jota et maksaisi saadaksesi työnnetyksi neljäkymmentä vuotta pois tieltäsi; saadaksesi seisoa hetken öisellä, yksinäisellä Senaatintorilla, katsoa miten raskaana putoileva lumi sulaa kyyneliksi karhuntaljaan verhoutuneen patsasnaisen vihreiksi hapettuneille kupariposkille, rinnoille.

Signaalissa elämänmalja läikkyy joskus ylikin, vapaa assosiaatio kieppuu ylös alas tunnetilasta toiseen, kun taas välillä ajatukset etenevät karusellin verkkaista vauhtia. Lukija ei voi olla kaikesta varma, sillä osa tuntuu epätodelliselta tai sitten ei. Tekstit ovat fragmentaarisia paloja elämästä, tajunnanvirtaa sieltä täältä, mutta kaikissa maistuu elämän vahva maku. Signaali on oma itsensä. Tekstissä on monia kohtia, jotka haluaisi taltioida muistiinsa. Olisin halunnut lukea puolta pidemmän Signaalin, olisin halunnut Saision kertovan puolet lisää toden totta, en tarinaa.


Pirkko Saisio Signaali 2014.
Siltala 2014. Kustantajalta. Kiitoksin.


Signaalin ovat lukeneet mm.

Marjatan kirjaelämyksissä

Luetuissa, lukemattomissa

Sari Peltoniemi Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille

Sari Peltoniemi on lasten- ja nuortenkirjailija sekä äidinkielenopettaja, joka on julkaissut useita teoksia.


Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille sisältää viisitoista satua. Saduissa on läsnä satujen perinteinen maailma, joissa tapahtuu ihmeelliset ja kummalliset asiat. Saduissa on yhtymiä niin Grimmin veljesten, H.C. Andersenin kuin Raul Roineen satuihin. Saduissa ovat läsnä niin prinsessat, kuninkaat, perheen tyttäret, ilkeä äitipuoli, onnenkantamoisen omaava tavallinen poika, elämän veden lähde, linnat ja valtakunnat. Sadun lumous särkyy, kun astutaan arkipäivän maailmaan. Sadun sankari onkin kiinteistövälittäjä, kun sulho ei karautakaan upealla ratsulla, vaan saapuu Range Roverilla, Audi Q7:llä ja viimein Kia Sorentolla. Satua täynnä ovat kaikki toiveet täyttävä nenäliina, elämän palauttava ja sairaudet parantava elämänlähde, puhuvat eläimet palauttaa sekä sinkoilevat loitsut.


Pidin erityisesti kokoelman nimisadusta Miehestä syntynyt, Ammeet, Elämän vettä, Susiemo, Kielitaito, Luodetuuli ja kuolema sekä Kissamadonna. Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille kertovat aina elämän perusteemoista miten tulla toimeen muiden kanssa, miten selvitä kiperistä elämänvaiheista ja miten pitää yllä toivon liekkiä vaikeuksien keskellä.

Kokoelman nimisadussa Miehestä syntynyt lapsi saa alkunsa miehestä. Tyttösen löytää kiinteistövälittäjä, josta ei ole lapsesta huolehtimaan, vaan tämä antaa tyttösen kasvatettavaksi ilkeän äidin tämän tyttären luo. Tyttönen selviytyy ja aikanaan kohtaa tuon miehen. Ammeet kertoo tutun tarinan perheestä, jossa on kolme tytärtä, josta kukin pääsee vuorollaan naimisiin kelokartanoon ja tutustuu kielletyn huoneen ammeeseen. Elämän vedessä poika hakee elämän vettä ja tarvitsee sitä itsekin ennen pitkään. Luodetuulessa ja kuolemassa poika vierailee tuulien talossa, jossa tuulet tulevat ja menevät. Tuulet kulkivat ja suorittivat ikiaikaista tehtäväänsä. Poika pääsi Luodetuulen hartioilla Ikuisen elämän saarelle. Mutta voiko sieltä palata? Katsoin joskus muinoin elokuvan Shangri-La, jonka tuo satu palauttaa mieleen. Susiemo kertoo tyypillisen sadun naisesta, tämän tyttärestä sekä ottotyttärestä ja äidin halusta saada oma tytär hyviin naimisiin. Kielitaidossa käärme lahjoittaa ylen jalon taidon eli kielitaidon, jolla taitaa kaikkien luotujen kielen, niin eläinten, kasvien, kuin ihan kaikkien. Lahja on saattaa miehen ennenaikaiseen hautaan, mutta tuottaa myös monia ilon hetkiä. Ja käärmeen kotometsästä tulee luonnonsuojelualue. Kissamadonnassa kissa palauttaa prinsessan aseman.

Saduissa elää lumous, jonka olemme oppineet jo lapsina, pystymme yhdistämään sadut arkkisatuihin, joita on nyt päivitetty aikaamme ja aikuisille. Ilkeä äitipuoli ei ole miellyttävämpi kuin ennenkään. taikakaluilla on yhä mahtinsa ja kuninkailla valtakuntansa. Luin kesällä kokoelman tšekkiläisiä satuja. Hitsi vieköön on suunnattu lapsille. Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille on viehättävä kokoelma satuja aikuisille.


Sari Peltoniemi Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille
Atena 2014. Kustantajalta. Kiitoksin

Vuoden 2014 parhaat kirjat Ullan luetuissa

ULKOLAISET KERTOJAT 2014

Tämä ei ollut helppoa. En laittanut näitä paremmuusjärjestykseen.

1. Kate Atkinson Elämä elämältä

 

2.      Michèle Lesbre Punainen sohva

3.      Peter Handke Suuri Putous

4.      Kate Morton Hylätty puutarha

5.      Parinoush Saniee Kohtalon kirja

6.      Alice Munro Kallis elämä

7.      Ljudmila Ulitskaja Vihreän teltan alla

 

Nämä kirjat ansaitsevat maininnan, että pidin näistä kirjoista hyvin paljon:  Kerstin Ekman Huijareiden paraati, Jojo Moyes Ole niin kiltti, älä rakasta häntä,  Paula McLain Nuoruutemme Pariisi,  Kate Atkinson Elämä elämältä, Rachel Joyce Harold Fryn odottamaton toivioretki  ja Gabrielle Zevin Tuulisen saaren kirjakauppias,  Anilda Ibrahimi Ajan riekaleita sekä Jhumpa Lahiri Tulvaniitty. Haruki Murakami on jättämässä minuun haaleamman jäljen kuin aiemmin.

Jayne Anne Phillips on suosikkikirjailijani, mutta tämän vuoden teos ei yltänyt hänen parhaimpiinsa. Olen itsekin järkyttynyt, että en sijoita Michael Cunninghamin Lumikuningatarta. Sen kansi on vuoden kaunein, mutta kirja keskinkertainen.

Kotimaiset kertojat 2014

Tämä oli helppo tehdä. Kultarinta lunasti paikkansa helposti. Oikeastaan Kultarinnan ainoa tehtävä oli pyrkiä säilyttämään paikkansa. Sanoisin Kultarinnan kohdalla olevani lukija, joka ei viehäty luontokuvauksesta, joka ei vaikutu niistä. Mutta, mutta olen myös lukija, joka ihastuu niihin.  Pyytäessäni kirjaa kustantajalta kerroin syyni pyytää. 

Kohina oli upea lukukokemus.  Löysin uuden suosikkikirjailijan itselleni. Lintu pieni vaikutti minut tarinalla ja kauniilla kielellä. Hulluruohola yllätti minut täysin. Neljäntienristeys on erinomainen osoitus, että erinomainen sukutarina ja ajankuvan tilitys eivät tarvitse 500 sivua.  Kirjat tässä listauksessa järjestyksessä, jonka koin omakseni.

1.      Anni Kytömäki Kultarinta

2.      Katja Kaukonen Kohina

3.      Tanja Pohjola Lintu pieni

4.      Paula Havaste Tuulen vihat

5.      Maritta Lintunen Hulluruohola

6.      Tommi Kinnunen Neljäntienristeys

 

Vuonna 2014 luetut huiput

Tämä oli hirvein listaus. Yrtin tehdä sen ajatellen, että näihin kirjoihin minä rakastuin lukiessani. Tässä on muutama uudelleen luettu kirja, mutta nämä ovat minun oman kirjakaanonini kirjoja.

UUDELLEEN LUETUT

1.      Mark Helprin Talvinen tarina

2.      Carlos Fuentes Inez

3.      Joel Haahtela Tähtikirkas, lumivalkea

4.      Kazuo Ishiguro Ole luonani aina

 

 

VUODEN 2014 AIKANA LUETUT HUIPUT

Luin nämä aiemmin ilmestyneet kirjat. Ihastui näihin.  Hessen Kulkija ja Hoffamin Punainen puutarha olivat ohittaneet minut. Omegapisteen löysin Ompun blogista. Nobel-palkinto ohjasi minut Modianon pariin. Waters ja  Mercier ohjautuivat luettavakseni Keltaisen kirjaston kautta. Kate Morton ihastutti minut.

 

1.      Hermann Hesse Kulkija

2.      Pascal Mercier Yöjuna Lissaboniin

3.      Alice Hoffman Punainen puutarha

4.      Don DeLillo Omegapiste

5.      Claudie Gallay Tyrskyt

6.      Kate Morton Paluu Rivertoniin

7.      Patrick Modiano Hämärien puotien kuja

8.      Sarah Waters Vieras kartanossa

9.      Muriel Barbery Siilin eleganssi

10.   Kristín Steinsdóttir Omaa tietä

 

 

 

Vuoden 2015 lukuteemat

VUODEN 2015 LUKUHAASTEET

Olen vähitellen suunnannut ajatuksiani ensi vuoteen. Eli tarjoilen tässä haparoivia suunnitelmiani. Joulun seutuna en ehdi netin ääreen.

UUTUUDET

Poimin ensi vuoden uutuudet tänne. Näitä aion lukea.

En tunne listassa mitään järisyttävän ihanaa, mutta monia odotan innostuneesti. Margaret Atwoodilta tulee uusi kirja ystäväni kertoman mukaan. Sen tietenkin hankin. 

KIRJALLINEN RETKI POHJOISMAISSA

Otan osaa Annamin haasteeseen Kirjallinen retki Pohjoismaissa. Tämä sopii hyvin suunnitelmiini. Luen kuitenkin enemmän sattumien kautta tähän retkeen.

Islanti

Minua harmittaa, että ehdin lukea Kristín Steinsdóttirin kirjan Omaa tietä. Jos ihastuit Muriel Barberyn Siilin eleganssiin, niin tämä saattaa ihastuttaa. Islanti ei herätä minussa oikein tunteita mihinkään suuntaan. Ainakaan en tunne erityistä ihastusta. Ehdottomasti etsin islantilaista nykykirjallisuutta.



Norja

Norja tuntuu mielenkiintoiselle ja kiinnostavalle.

Per Petterson En suostu

Ruotsi

Uskon tämän täyttyvän itsestään. Jos en keksi mitään, niin luen Willy Kyrklundin Solangen uudelleen. Dekkareita lienee tarjolla yllin kyllin. Ruotsin osalta olen hieman vaikeuttanut haastetta omalta osaltani eli aion lukea tähän kaksi kirjaa ja kumpikaan ei saa olla dekkari. Dekkarit hyväksyn vain täydentävinä.

Torgny Lindgren Akvaviitti

Bo Harald Giert Kalliopohja

Majgull Axelssonin hieno Huhtikuun noita

Tanska

Tanska on ihanteellinen vaihtoehto. Blixenin Talvisia tarinoita sopii niin Annamin kuin omaani Talven lukuhaasteeseen.Karen Blixen Talvisia tarinoita


ESPANJA JA PORTUGALI

Tein kuluneen vuoden aikana matkaa kotimaiseen nykykirjallisuuteen. Ensi vuonna olen asettanut tavoitteekseni, että tutustun espanjalaisiin ja portugalilaisiin kirjailijoihin ja kirjallisuuteen. Hyväksymiselle riittää kirjan tapahtumapaikan sijoittuminen noihin maisemiin. Esimerkiksi Pascal Mercierin kirja Yöjuna Lissaboniin olisi täyttänyt haasteen vaatimukset. Tämän kuitenkin ehdin lukea jo tänä vuonna. Sen sijaan pelkkä kieli ei riitä, koska sen avulla voisin joutua kauaksikin maantieteellisesti.

·Carlos Ruiz Zafón suomennettu tuotanto
Antonio Munoz Molina Öinen ratsumies
 José de Sousa Saramago Elefantin matka

TALVEN LUKUHAASTE

Oma haasteeni rakentuu vähitellen. Olen lukenut jo kaksi kirjaa joulusta ja yhden talven.
Lähde sinäkin haasteeseeni mukaan.

SYKSY
Johan Bargum Syyspurjehdus

JOULU

 Oscar Hijuelos Vanhan herran joulu

TALVI

 Joel Haahtela Tähtikirkas, lumivalkea



MINKÄ KIRJAN?

Esitin täällä tämän kysymyksen. Täältä toteutan saamiani lukuvinkkejä. Voit kirjata tässä tai täällä lukuvinkin, kirjasta jonka haluaisit jakaa kanssani. Kirjan, josta pidit, johon ihastuit.

VENÄJÄ TEEMAMAANA

Venäjä on Kirjamessujen teemamaa vuonna 2015. Tältä osin katson kustantajiin, että mitä he tarjonnevat luettavaksi tältä osin. Haluaisin lukea venäläistä nykykirjallisuutta. Olen lukenut Ljudmila Ulitskajan suomennetuista kirjoista nämä Iloiset hautajaiset ja Vihreän teltan alla.

Ljudmila Ulitskajan Naisten valheet

Erin Hunter Soturikissat I. Villiin luontoon

Erin Hunterin Soturikissa-fantasiasarjan aloittaa osa Villiin luontoon, joka ilmestyi jo vuonna 2003 nimellä Warriors. Into the wild. Kotimainen ensimmäinen painos on vuodelta 2009 ja sen on suomentanut Vesa-Matti Paija.

Kuten jo karhuista kertovan Etsijät-sarjan kohdalla totesin, Erin Hunter on pseudonyyminimi, jonka takana eri lähteiden mukaan on 4-6 naiskirjailijaa. Soturikissat on heidän tunnetuin fantasiasarjansa ja siitä on suomennettu yhdeksän osaa.

Monta kuunkiertoa sitten kissat tulivat kesyttömään erämaahan, jossa ne elivät pieninä ryhminä. Vielä ei ollut klaaneja eikä rajoja ja paljon kissoja kuoli verisissä taisteluissa. Nelipuun luona käydyn hirvittävän taistelun jälkeen henget puhuivat eloonjääneille: liittoutukaa tai kuolkaa, metsä on kyllin iso tuottamaan ruokaa teille ja jälkeläisillenne, etsikää kaltaisenne, valitkaa asuinpaikka ja asettakaa rajat. Jos teette näin, saatte kahdeksan henkeä lisää. Näin neljä kissaa Varjo, Joki, Tuuli ja Myrsky muodostivat neljä klaania nimensä mukaan: Varjoklaani, Jokiklaani, Tuuliklaani ja Myrskyklaani.

Tilanteessa, jossa Varjoklaani on vahvistumassa ja uhkaamassa muiden klaanien olemassaoloa tavallinen kotikissa Ruska näkee unia hiirijahdista ja päättää käydä tutustumassa puutarhan kivimuurin ulkopuolella alkavaan metsään. Siellä hänen kimppuunsa hyökkää soturioppilas Harmaatassu ja taistelun loputtua paikalle ilmestyy Myrskyklaanin päällikkö Sinitähti ja Harmaatassun soturivalmentaja Leijonamieli.

”Uhkaat klaaniamme, kun viet ruokaamme”, Sinitähti ulvaisi. ”Sinulla on jo kylliksi syötävää kaksijalkojesi pesässä. Tulit tänne saalistamaan vain huvin vuoksi, mutta me saalistamme selviytyäksemme.

Totuus soturikuningattaren sanojen takana lävisti Ruskan kuin seiväs, ja yhtäkkiä hän ymmärsi tämän suuttumuksen. Hän pakotti vapinan loppumaan, nousi istumaan ja suoristi korvansa. ”En ajatellut sitä aiemmin tuolla tavalla. Pyydän anteeksi”, hän maukui juhlallisesti. ”En saalista täällä enää.”

Kaikesta huolimatta Sinitähti esittää Ruskalle yllättävän tarjouksen: ”Kenties sinun tulisi itse tutustua näihin asioihin. Haluaisitko liittyä Myrskyklaaniin?”

Ruskalle tehdään selväksi, että koulutukseen osallistuminen edellyttää klaanin luo menoa, elämistä yhdessä ja tapojen kunnioittamista. Paluuta Kaksijalkalaan ei ole eli eläminen tassu kummassakin maailmassa ei ole mahdollista. Näin Ruska päättää liittyä Myrskyklaanin soturioppilaaksi ja saa leiskuvan turkkinsa mukaan oppilasnimen Tulitassu. Hän kohtaa kuitenkin paljon kiusaamista ja syrjintää aitojen soturikissojen puolelta.

”Katsokaa kaulapanta! Hän on kotikisu!” Huutaja oli jälleen hailakanvärinen kissa. ”Kerran kotikisu, aina kotikisu. Tämä klaani tarvitsee vapaana syntyneitä sotureita, ei lisää avuttomia suita ruokittaviksi.”

Kaikesta huolimatta Tulitassu osoittautuu ahkeraksi ja älykkääksi oppilaaksi, vaikka koko ajan pinnan alla epäillään. Klaanin soturit joutuvat koko ajan taisteluihin mitä erilaisimmista syistä ja kissoja kuolee ja haavoittuu. Onko joukossa petturi?


Klaaniin kuuluu päällikkö, sotureita, soturioppilaita, vanhuksia, kuningattaria (pentujen emoja) ja pentuja. Klaanilla on myös oma ”parantaja”, joka hoitaa syntyneet haavat ja sairaudet. Katit hallitsevat kasvilääkinnän perusteet, eikä neuvot ole aivan tuulesta temmottuja.

”Luulen, että kultapiiskuhauteesta voisi olla apua. Niin, ja voisit samalla tuoda unikonsiemeniä pureskeltavaksi. Tämä kipu tekee minut hulluksi.”
…
”Kehäkukka ei ole aina kyllin tehokasta rotanpuremiin. Piehtaroi karhunlaukkamättäässä.”
…
”Myrskyklaani, piiloutukaa tuohon sananjalkapusikkoon”, sihisi Keltahammas. ”Se on täynnä myrkkysieniä, jotka kätkevät tuoksunne.”

Villiin luontoon on eräällä tavalla kehityskertomus. Miten nuori kotikissa Ruska hylkää kotinsa ja ryhtyy soturioppilaaksi Myrskyklaaniin nimellä Tulitassu ja valmistuu soturikissaksi ja saa aikuisnimen Tulisydän. Kirja on eläinfantasiaa ja tyypillistä lanu-genreä, mutta sopii aikuisemmallekin luettavaksi. Taistelut ovat aika raakoja ja eivätkä sovi ehkä aivan nuorimmille lukijoille. Välillä kuitenkin vaihdetaan kieliä ja suitaan toisten turkkia ja ollaan huvittuneita muille.

Totta kai minä luin tämän kirjan, olenhan minä elänyt kahden punaisen soturikissan kanssa, eikös vaan Red Arrow ja Reishi Goddess? Näinhän minä myös kirjastossa, kuinka tämä kirja sai ilmestyessään lapset kiljahtelemaan ilosta.

”Ei kai Nuhanenä? hän maukui.
”Kyllä vain!”
Keltahammas pudisti päätään. ”Eihän hän osaa parantaa edes omaa nuhaansa!”
”Juuri niin Harmaatassukin sanoi!” He kehräsivät yhdessä huvittuneina hetken ajan.

Erin Hunter Soturikissat I. Villiin luontoon

Art House 2013. 3. painos. Kustantajalta. Kiitoksin.

Sinikka Paavilainen Kyynelvaunut

Täytyy varoa joka sanaa.
Mustat korpit ovat liikkeellä.
Ilmiantajat eivät nuku koskaan.

Sain virikkeen kirjan lukemiseen Kirjasähkökäyrän blogista. Luin kirjan iltalukemisena ja päivisin takkusin dekkarin parissa päivän lyhyinäkin lukuhetkinä puolet pidemmän ajan. En voi kirjoittaa, että Paavilaisen kirja olisi helppolukuinen. Joka ilta pääsin tarinaan mukaan, jokaisena lukukertana tunsin tarinan etenevän. Lukemisen vaikeudet olivat jossain muualla, jonka kerron vasta lopussa. Ani harvoin luen sotagenreä, mutta tositapahtumiin pohjautuva romaani ja lähihistoria ajallisesti ja paikallisesti vetivät mukaansa. Sinikka Paavilainen teki kirjaan kolmen vuoden taustatyön haastattelemalla Suomeen muuttaneita inkeriläisiä. Itsekin tutustuin inkerinsuomalaisiin omalla työpaikallani yliopistolla 90-lopulla. Nämä muuttajat olivat usein työuran loppupuolella olevia, mutta hyvin suomea puhuvia, kun taas heidän mukana tulleet sukulaisensa opettelivat suomea vasta muutettuaan.

Tositapahtumiin perustuva romaani sijoittuu vuosiin 1929–1953. Kyynelvaunut on selviytymiskertomus vaikeissa ja lohduttomissa oloissa. Kirjan tarinat avaavat tuhansien inkerinsuomalaisten synkkiä kokemuksia sodasta. Pitkään vaietut tarinat näkevät viimein päivänvalon ja tarinat saavat kasvonsa.

Kyynelvaunut on koskettava matka inkerinsuomalaisten kohtaloihin Neuvostoliitossa, Suomessa ja Virossa. Kolme perhettä pakenee sortoa ja sotaa rajan yli. Tarinassa seurataan lähimmin paaritsalaisten Kempin, Björklundn ja Lankisen perheen elämää. Henkilöhahmoja kirjassa on runsaasti, mutta tarina hahmottuu silti selkeästi. Elämä oli lohduttoman kovaa selviytymistä. Heidän omaisuutensa takavarikoitiin ja kolhoositoiminta, ilmiantajat, miliisit sekä kuolemanparakit säätelivät arkea. Kirja nimi Kyynelvaunut tarkoittaa junavaunuja, joissa inkerinsuomalaisia kyydittiin Siperiaan ja vankileireille.

Simeon Kemppi syleili vaimoaan: ”Mihin me täältä kalkkikiven ja mullan kamaralta vapaaehtoisesti lähtisimme. Neljä sukupolvea olemme asuneet Narvanmaantien varressa.”

Saatanan kusipää. Olette suomalainen, epäluotettavaksi luokiteltu henkilö. Merkintä pitää olla passissa. Ja nyt, painukaa helvettiin siitä. Vaatikaa siellä perustuslain mukaisia oikeuksianne.

Stalinin antama ilmoitus Neuvostoliiton kansankomissaarien neuvostolle määritti inkerinsuomalaisten kohtalon ja karkotuksen suurien kaupunkien läheltä: ”Ennen sotaa Leningradin suuralueen piireissä asuneen ja sittemmin Suomesta Pihkovan, Novgorodin ja Jaroslavin alueille siirretyn inkeriläissyntyisen väestön palaamisen vanhalle asuinalueelleen on estettävä.”

Toisen maailmansodan melskeessä ja sen jälkeenkin inkerinsuomalaiset kokivat pakkokollektivisoinnin, perheenjäsenten erilleen joutumisen, karkotukset Siperiaan pakkotyöleireille sekä saksalaismiehityksen. Työssäolon vuodet Suomen maatiloilla jatkosodan aikana tarjosivat turvaa ja ruokaa ilman pakkotyöleirin uhkaa. Sodan jälkeen edessä oli paluu Neuvostoliittoon. Suuret lupaukset taloista ja tiloista karisivat ja edessä olikin uuden elämän aloittaminen syrjäisissä kylissä.


Vasta vuonna 1948 inkeriläisillä oli Stalinin määräyksestä mahdollisuus muuttaa metsä- ja rakennustöihin Karjalaan Petroskoin alueelle. Tällöin inkerinsuomalaisten elämä Neuvostoliitossa helpottui. Paaritsaan palannut Mari Kemppikin sai huomata, että isän rakentamaan saunahuoneeseen ei ollut enää asiaa, kun omistussuhteita osoittavat asiakirjat olivat tuhoutuneet saksalaisten aikaan tulipalossa. Komisaari ei voinut uskoa kenen tahansa kulkijan sanaan, jonka isäkin oli jo kuollut. Vasta puna-armeijan käyneen "veljen" todistus pelasti tilanteen. Veljeksi kävi paikalla ollut saman sukunimen omannut Aleksin Pekko, joka oli vieläpä puna-armeijan riveissä taistellut kunnon mies. Tämän avulla Mari saikin tilapäisen asumisluvan.

Katrille Stalinin kuolema ei merkinnyt surua, vaan toivetta paremmasta tulevaisuudesta. Jumala antakoon minulle anteeksi – yhden ihmisen kuolema on toisen pelastus, hän ajatteli. Päivä pimeni hetkessä, ei aurinkoa, ei sinistä taivasta eikä elämää. Ihmiset seisoivat äänettöminä kuoleman läheisyydessä, Kremlissä taisteltiin vallan uudelleen jaosta.

Inkerinsuomalaisten synkkä tarina on osa omaa lähihistoriaamme. Tuossa alussa johdattelin ajatuksiani, että haluan sanoa jotain lukemisen vaikeudesta. Tämä on kirja, joka meidän jokaisen pitäisi lukea. Kirja on ajankohtainen tässä ajassa ja hetkessä. Kyynelvaunut ei ilmestynyt suuren kohun myötä, vaikka olisi ansainnut sen. Tätä kirjaa on luettu yllättävän vähän blogeissa. Paavilainen kirjoittaa hyvin koskettavasti, mutta karuudestaan huolimatta tekstin tarinat ovat kiehtovia, elettyjä ja tallentamisen arvoisia. Kirja enemmän kauhistuttaa kuin ahdistaa. Alice Hoffmanin Aavikon kyyhkyset ja Sarah Delijanin Jakarandapuun lapset olivat raskaampia luettavia. Kaiken karmeuden keskellä Kyynelvaunussa on uskoa ja toivoa selviytymisestä.

Sinikka Paavilainen Kyynelvaunut
Into 2014. Kustantajalta. Kiitoksin.


Kyynelvaunut on luettu myös tässä blogissa.
Kirjasähkökäyrä