Mäntylä Juha Älä ryhdy vieraan leikkiin

Älä ryhdy vieraan leikkiin on Juha Mäntylän toinen rikosromaani ja samalla itsenäinen jatko-osa yksityisetsivä Teemu Jurkan tutkimuksissa.

Älä ryhdy vieraan leikkiin on konstailematon, kotimainen dekkari. En ole lukenut tekijän aiempaa dekkaria Punatukkaiselle tytölleni tai edes ko. kustantamon julkaisuja. Mäntylä nappasi täydet pisteet aloituksellaan:

Maailman kaunein nainen istui vierelläni.

Radiossa soi Bill Withersin Ain’t No Sunshine.

 Mielentilastani riippuen tuon laulaa Joe Cocker tai Bill Withers, jälkimmäinen, kun puhelimeni soi.

Luen dekkarigenren kirjoja monipuolisesti, mutta en välitä ns. kovaksi keitetyistä dekkareista eli raja menee jossain noirin suunnalla. Kotimaisia dekkareita luen vähän, sillä minulla ei ole niissä edes suosikkia. Ehkä Tabet, aito Sariola, Arhippa sekä Tenhunen. Sen sijaan skandinaaviset naiset ja Henning Mankell miellyttävät. Riippuen lukutilanteesta tartun myös tarjottuihin kirjoihin, mutta elämäkertoja, historiikkeja, runoja tai novelleja en ota luettavaksi. Minun kanssani kannattaa huomioida, että luontokuvauksia en jaksa lukea tai silloin kannattaa ihan vakavissaan lukea esittelytekstini blogissa.

 Tapahtumien miljöö on Porissa ja Merikarvian seudulla ja välillä piipahdetaan myös Hämeenpuistossa Tampereella ja Hervannassakin. Älä ryhdy vieraan leikkiin alkaa yksityisetsivä kaverusten muistellessa vuosia sitten tapahtunutta juttua, joka sitten johti Jahnukaisen erakoitumiseen  piilopirttiin.

Tarina käynnistyy eräänä perjantaina, jolloin on 13. päivä ja yksityisetsivä Matti-Juhani  Jahnukainen myöhemmin myös alias  Raimo Makkonen on ostoksilla porilaisessa vaatetusliikkeessä. Liikkeestä poistuessaan hänen puhelimensa soi takin taskussa tai itse asiassa puhelin ei ole hänen eikä takkikaan. Eihän hänellä ollut edes takkia mukanaan, vaan sovituskopista oli lähtenyt vieraat varusteet mukaan. (Kirjan nimi lienee tämän episodin perua eli puhelua ei olisi pitänyt vastaanottaa tai saati ryhtyä leikkiin.) Tästä käynnistyy tiivis tapahtumien ketju, johtotähtenä Operaatio Musta Kissa. Liikemies Johan Enqvist löytyy kuolleena omistamansa huvilan terassilta Merikarvialla ja Jahnukainen saa palkkion hoitamastaan keikasta. Muistinmenetyksistä kärsivä Jahnukainen ei kuitenkaan tunnista itseään keikasta, mutta rahoista hän nautiskelee. Vankilasta vapautunut Peter Johansson osoittautuu ihmeen pitkävihaiseksi mieheksi, tosin vankilaan tämä päätyi Jahnukaisen suosiollisella myötävaikutuksella.

Tapahtumiin mahtuu Jahnukaisen omatkin hautajaiset. Harvoin sitä kukaan seuraa omia hautajaisiaan näin läsnä olevana:

Laskin oman asetelman haudalleni ja jäin seuraamaan tilannetta. Hukkanen seisoi tyytyväinen virne suussaan aivan vanhempieni takana. Teki mieli mennä hakkaamaan se mies samaan kuoppaan arkun kanssa.

Ja sitä on hyvin yksin sen jälkeen: Kuolemanjälkeinen elämä oli hyvin samanlaista kuin aikaisempi elämäni. Eroa oli vain se, että minulla ei ollut ketään ystävää, jonka kanssa voisin lähteä kapakkakierrokselle. Kaikki ystäväni istuivat tänään kirkossa hiljaisina, vaitonaisina, surullisina, kukaan heistä ei hymyillyt minulle.

Kirjan huumorinvire keventää tunnelmaa, vaikka ruumiita kertyykin. Mielestäni tarina toimii uskottavasti. Toivotaan, että oma äiti ja isä hautajaisissa eivät murenna tuota uskottavuutta.  

 Tapahtumien edetessä seuraan liittyy vielä Jahnukaisen kollega Teemu Jurkka. Kahden yksityisetsivän omapäiset toilailut käyvät porilaisen rikospoliisin Raimo Raution hermoille, vaikka tämä onkin jonkin sortin kaljakaveri Jahnukaiselle. Monta kerta kirjassa ollaan tajunnan rajamailla, ja vieraan kaupungin sängyn alustat ovat yllätyksellisiä.  

Koska Porissa ollaan, niin taustalla soi Jazz ja murhapaikka voi olla niin Pormestarinluoto kuin Kirjurinluoto. Poliisivoimiin saadaan apua Helsingistäkin, kun selvittämättömiä murhia kasaantuu ruuhkaksi asti.  Rikospoliisin Raimo Raution työmotivaatio ei ole parhain. Mäntylä näyttää, että mikään ammattikunta ei ole suojassa kun elämä painuu alas, pohjalle. Elämän syvissä vesissä uivat muutkin kuin vain rikolliset. Pidän Mäntylän rosoisen realistisesta otteesta elämään ja Raution hahmostakin. Liian usein nämä hahmot kuvataan kliseemäisiksi yli-ihmisiksi.

Kirjan opetuksena on, että koskaan ei saisi ryhtyä vieraan leikkiin tai ainakaan jäädä häviölle siinä, eikä kehenkään voi myöskään luottaa.  Chick-lit loppu toimii keventäjänä, mutta sen verran erikoinen ratkaisu se on, että sitä ei voi suositella. Tässä se toimii jopa hieman veijarimaisesti. Teksti on sujuvaa ja helposti luettavaa. Näkisin, että tästä saisi toimivan TV-sarjan. Tässä kirjassa on jotain samaa tunnelmaa kuin noissa alun suosikeissani. Nordbooksin ansioksi voi sanoa panostuksen ulkoasuun. Älä ryhdy vieraan leikkiin on ulkoasultaan ammattitaitoisesti toteutettu. Pidän etu- ja takakannesta. Kansi on Iines Partasen suunnittelema. Viihdyin tämän kirjan seurassa. Kirja ei ollut kauan vapaana sen käsistäni laskettuani, kun puolisoni tarttui siihen.

Juha Mäntylä Älä ryhdy vieraan leikkiin
Nordbooks 2014. Tekijältä. Kiitoksin.

Anna Katharina Hahn Lyhyehköjä päiviä

Anna Katharina Hahn on vuonna 1970 syntynyt saksalainen nykykirjailija. Hänen tuotannossaan korostuu yksilön hyvinvointi tämän päivän yhteiskunnassa. Lyhyehköjä päiviä oli ehdolla Saksan kirjallisuuspalkinnon saajaksi vuonna 2009. Roswitha von Gandersheim-palkinnon ja Heimito von Dorerer -palkinnon teos sai vuonna 2010.

Lyhyehköjä päiviä kuvaa nykypäivän Stuttgartia vauraamman keskiluokan kaupunginosassa Constantinstrassella. Se on hyvin realistinen arjen kuvaus yhteiskunnasta, joka on hyvin samankaltainen kuin meidän oma yhteiskunta.

Riitta Takalan Ole hyvä käsitteli hieman samanlaista aihepiiriä eli meidän nykyaikaa ja ihmisten näköalattomuutta.

Lyhyehköjä päiviä on muutamaan päivän sisällä tapahtuva näkökulmaromaani, jossa kuvataan keskeisimmin kolmea naista ja yhtä nuorta, jotka elävät elämän eri vaiheessa ja vaurausasteessa. Teemoja on ehkä liiankin kattava valikoima, sillä kirjassa tarkastellaan parisuhdetta, vanhemmuutta, äidin roolia, juurettomuutta, siirtolaisuutta, mielenterveydellisiä ongelmia, hyväosaisuutta ja eriarvoisuutta, mutta teemojen runsauden takia niiden käsittely jää vaillinaiseksi.

Teos käynnistyy hieman verkkaisesti, kun kukin henkilöistä taustoitetaan. Constantinstrassella asuva Judith on opiskellut taidehistoriaa yliopistolla ja paneutunut kotiäitinä antroposofisen opin kasvatusmenetelmiin. Hän on sisäistänyt opin perusteellisesti, jotta Ulrich ja Kilian tajuaisivat, että kaikki ei tapahdu itsestään hurisevassa koneviidakossa. Siivoamisen terapeuttinen luonne tuli Judithille tutuksi hänen riisuessaan kotinsa kaikista teknisistä laitteista Ulin synnyttyä ja luopuessaan astianpesukoneesta, tehosekoittimesta ja jopa pölynimurista. Hän etsii apua myös lääkkeistä selviytyäkseen arjesta. Puoliso Klaus toimii yliopiston assistenttina ja väitöskirjakin on valmistumassa. Judith ja Leonie vertaavat ajatuksissaan toisiaan äiteinä ja heidän suhteensa on jännitteinen.

Turkkilaisen Nazimin pitämä korttelikauppa on kadun sydän herkkuineen. Nazim tuo kirjaan myös siirtolaisuuden näkökulman. Judith kohtaa poikiensa kanssa kolmen nuoren huligaanijoukon pistäytyessään kauppaan halloweenina.

Samalla kadulla asuu myös Leonie, joka on kahden pienen lapsen työssäkäyvä äiti. Leonie elää kiireistä arkea työn ja lasten kanssa. Hän rakastaa työtään, mutta tuntee huonoa omaatuntoa. Pahimpana petoksenaan hän pitää helpotuksen tunnetta päästessään toimistolle ja istahtaessaan työpöytänsä ääreen. Puoliso Simon on aina kiireinen liikemies, jonka elämä koostuu liikelounaista ja pitkälle iltaan kestävistä palavereista, joka saapuu usein kotiin toisen jo nukkuessa. Leonie repii aika ja lähtee tyttöjensä kanssa halloweenjuhlaan, sillä vanhempi tytöistä Lisa ja kaksivuotias Felicia ovat vallan innoissaan tapahtumasta.

Naapuritalossa asuu vanha lapseton pariskunta Luise ja Wenzel Posselt, sudeettisaksalaiset. Heidän suhteensa kuvataan pitkänä ja harmonisena. He ovat kirjan onnellisimpia, mutta sitten Luisekin jää yksin. Nämä vanhukset edustavat vanhoja arvoja. Rouva Posseltin tarina oli kirjassa mielenkiintoisin. Judith ja Leonie ovat liian alistuneita huonoon oloonsa ja yhdessäelo kumpaisenkin perheissä tuntuu kovin erilliselle.

Hieman toisaalla asuu Marco, joka elää hyvin rikkinäisissä oloissa. Hän on pian kohta 13 -vuotias ja asuu äitinsä ja tämän kumppanin kanssa. Äitiään hän kutsuu Tikku-Anitaksi ja tämän väkivaltaa käyttävää kumppania Pornostaraksi. Biologista isäänsä Marco ei ole ikinä nähnyt. Anita alkoi odottaa Marcoa 16-vuotiaana teiniäitinä, eikä nuori isä jäänyt kuvioihin. Äidin kumppaneista Eino on jäänyt mieleen ja Marco mielii Viroon tämän perässä. Halloweenina Marco eksyi paremmistoalueelle kahden kaverinsa kanssa ja saa ehkä siitä kimmokkeen palata sinne.

Lopussa tapahtumat tihentyvät, mutta Hahn jättää auki paljon asioita, mutta tarina tulee kerrottua. Ihmisten pahoinvointi purkautuu ja parempaa oloa haetaan äärimmäisin keinoin. Ihmiset, jotka eivät muuten kohtaisi, niin jostain syystä heidän tiensä osuu yksiin.

Lyhyehköjä päiviä on hieman ankea, mutta ajankohtainen kuvaus elämänmenosta ja sen materialistisista arvoista, kiireestä, riittämättömyydestä sekä välinpitämättömyydestä. Tästä kirjasta jää hyvin rosoinen jälkimaku.

Anna Katharina Hahn Lyhyehköjä päiviä
LURRA Editions 2013. Kustantajalta. Kiitoksiin.

Tämä kirja on luettu myös Reader, why did I marry him? –blogissa.

Syksyn kirjat

 

Olen lukenut osan syksyn kirjoista ja osa odottelee vuoroaan.

Eniten odotin näitä syksyn kolmea kirjaa:

Michael Cunningham Lumikuningatar  (Gummerus)

Paula Havaste Tuulen vihat (Gummerus).

Christina De Stefano Oriana Fallaci - Nainen ristitulessa. (Gummerus)

 

     Luin Havasteen uusimman  Kirjablogistien lukukimpassa ja postasin 10.10.Aleksis Kiven päivänä.

Tuulen vihat aloitti uuden meillä varhaiseen keskiaikaan sijoittuvan sarjan. Viehätyin sen tarinaan, Pyhän Henrikin legendaan. Ajankuva, kansanperinne ja elämä ennen vanhaan kiinnostavat minua kovasti.

Michael Cunningham kuuluu suosikkikirjailijoihini, mutta Lumikuningatar ei yltänyt kirjojen Tunnit ja Illan tullen tasolle. Olin hieman pettynyt kirjan tarinaan. Kirjan kansi on varmasti vuoden kauneimpia. Mutta parasta Cunninghamia tämä ei minusta kuitenkaan ollut. Ei. Odotin paljon, mutta sain vähemmän.

 
 
 
 
 
 
 
 Oriana Fallacista kertovaa kirjaa en ole vielä saanut. käsiini.  Omistan hänen kirjoittamista kirjoista kaksi eli Kirje lapselle joka ei koskaan syntynyt (198) sekä  Mies (1981).  Siksi luen myös elämäkerran, vaikka en olekaan niiden himolukija. Kirja olisi varmasti kirja muiden joukossa, ellei minulla oli pohjaa henkilöön.
Ehkä pelkkä henkilökuva ei riittäisi herättämään kiinnostustani. Tuskin edes osaisin valita sitä luettaviin.

 

Edellä mainitut kirjat olivat itsestään selvyyksiä, mutta sitten uutuuksissa oli myös yllätyksiä. En tiennyt, että Juicesta on tekeillä kirja. Keksin Siltalan julkaiseman Juicen Risaisen elämän vasta syksyllä lehtien sivuilta. Aika tuntuu olevan valmis tähän kirjaan.

 

Antti Heikkinen Risainen elämä Juice Leskinen 1950–2006 (Siltala)

Totesin jo ylempänä, että minä en ole elämäkertojen innokas lukija ja kuitenkin minulla on kaksi elämäkertaa syksyn pinossa. Kirjan tekijä ei sano minulle mitään. Olen selannut kirjan ja minulla on jonkinlainen käsitys hienosta teoksesta.
Kiinnostukseni kirjaan kulkee haastateltujen aikalaisten kautta.  Tästä sitten kirjoitan enemmän kirjan esittelyssä.
Tämä on minulle varsin vieraan genren kirja vielä elämäkertojenkin alueella.

 Olen lukenut kirjan esittelyjä lehdistä. Iltalehdessä ruodittiin kirjaa ja esiteltiin 10 biisiä. Tunsin listaa lukiessa keikkuvani jossain kauhun tasapainon rajoilla, kun vain yksi kappale oli järjellinen listassaan. Kirja ei ollut vielä silloin minulla, joten en voinut muodostaa omaa käsitystäni.

Ulkoisilta puitteiltaan kirja on upea. Juice on kirjansa ansainnut. Ehkäpä kirjassa on jotkin uutta minulle.

 

Olen paneutunut jo joitakin viikkoja kolmeen kirjaan, joista teen blogitekstin. Lukeminen on hidasta, koska luen ja käsittelen näitä lähdemateriaalin tavoin.

 Sari Kataja-Peltomaa & Ville Vuolanto  Lapsuus ja arki antiikissa (Gaudeamus)

Hyvä elämä keskiajalla toimittaneet Kirsi Kanerva ja Marko Lamberg (SKS)
                            
Risto Pulkkinen Suomen kansanusko Samaanista saunatonttuihin (Gaudeamus)

Takakannen esittelyssä: Mitä suomalaiset ovat ajatelleet itsestään, tämänpuoleisesta ja tuonpuoleisesta, maailman synnystä ja lopusta? Tontut, maahiset ja haltijat ovat olleet meille arkipäivää vielä hyvin vähän aikaa sitten, ja vanhan kansan ja nykyihmisten uskomusten väliltä löytyy yllättäviäkin yhteyksiä

 

En halua missään nimessä lukeutua profiloitua uutuuksien lukijaksi. Nyt syksylläkin olen lukenut muutakin. Tarkoitukseni on lukea Jokken Nobel -haasteeseen vielä jokunen kirja. Myös Claudie Gallayn Tyrskyt oli upea lukukokemus. Hieman epäröin tämän kirjan lukemista, koska se on roihunnut blogisavuissa. Entä, jos en olisikaan pitänyt? En olisi ehkä kirjottanut blogitekstiä. Luin kirjan ja se on erinomainen.

Nobelin kirjallisuuspalkinto innosti minut tutustumaan Patrick Modianon teoksiin. Aloitin lukemisen heti 14 jälkeen, kun tulos kerrottiin. Totesin omistavani vain yhden kirjan tekijältä.

Mielenkiintoista nähdä, miten nopsaan WSOY lanseeraa uudet painokset ja miten pian Modianoa käännetään lisää. Tällä hetkellä niiden saatavuus on surkea.

Claudie Gallay Tyrskyt

  Patrick Mondiano  Kadonnut kortteli

 Patrick Mondiano Hämärien puotien kuja

  Françoise  Sagan Tervetuloa, ikävä

Françoise Sagan Muuan hymy

Marguerite Duras Lol V. Steinin elämä

Syksyn jo luetuista minut yllätti kaksi kirjaa. En odottanut niiltä mitään erityisempää. Kiinnostuin Hulluruoholan esittelytekstistä, nimestä ja kannesta. Blogeissa tämä kirja on saanut yllättävän vähän huomiota. Toivoisin tämän kirjan ilmaantuvan blogeihin.  Hulluruohola on erinomainen kirja, hyvin monitahoinen. Kirjoitin kirjasta, että se on hyvin erilainen kuin mikään muu tänä vuonna lukemani kirja. Se tempaisi minut heti mukaansa.

Juha Seppälän kirja Matka aurinkoon valikoitui lukemistooni kustantajan esittelyistä. Sen miljöön tunnen hyvin ja se innosti minut lukemaan tämän kirjan.
Pidin Seppälän tyylistä kirjoittaa ja aion tutustua kirjailijan tuotantoon laajemmin.

Maritta Lintunen Hullluruohola (WSOY)

Juha Seppälä Matka aurinkoon (WSOY)

 

Kate Morton Hylätty puutarha (BAZAR)

Bradley Kuolema ei ole lasten leikkiä (BAZAR)

Alan Bradleyn Kuolema ei ole lasten leikkiä ja Kate Morton Hylätty puutarha olivat odotettuja kirjoja, toinen dekkarina ja toinen erittäin hyvänä lukuromaanina ja kumpainenkin lunasti paikkansa odotusteni mukaisesti.

 Olin lukenut aiemmin Bradeleyn Piiraan makean maun. Flavian seikkailuja pitäisi olla tulossa kuuden kirjan verran. Kirja sijoittuu englantilaiseen kartanomiljööseen 1950-luvulla. Flavia on 11-vuotias tyttö, joka sekaantuu murhien selvittelyyn varsin tomerasti.

Kate Morton oli lumonnut minut jo aiemmin kirjallaan Paluu Rivertoniin. Voin vain viitata tekstiini, sillä minut tämä kirja vei mukanaan. Kerronnan eri tasot ja ihmiskohtalot tekivät siitä kiinnostavan. Ehkä tuo miljöö on heikkouteni. Entä sitten?

 

 

 

 

Tanja Pohjola Lintu pieni (ATENA)

Olen lukenut tänä vuonna kotimaisia kirjoja, sillä ne ovat olleet hieman sivussa lukemistossani. Lintu pieni on upea kirja. Tämä kirja tulee olemaan mukana minun tämän vuoden kotimaisten kirjojen parhaimmissa. Tanja Pohjola Lintu Pieni on ulkoasultaan herkkä, kuin Viipurin pitsihuvilat.

 

Oman mainintansa arvoinen on

  Kristín Steinsdóttir Omaa tietä (LURRA Editions)

Tämä kirja lumosi Siilin eleganssin kaltaisella hiljaisella tavalla. Omaa tietä on erinomainen kirja. Kirjan tekijä on islantilainen kirjailija. 

 

Minulla on monta kirjaa vielä lukupinossa, joten kerron niistä myöhemmin. Kirjasyksy on erittäin mielenkiintoinen ja monipuolinen. Syksyn Keltaiseen kirjastoon olisin odottanut jotain ytyä, sillä se jäi hieman vaisuksi, Murakamin varaan.

Lukunautintoja syksyn keskellä.

Juha Seppälä Matka aurinkoon

Juha Seppälä (1956) on Porissa asuva suomalainen kirjailija. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri. Kirjan kansiliepeessä mainitaan 25 teosta ja hän on ollut Finlandia-palkinto ehdokkaana, viimeksi vuonna 2012.

Juha Seppälän Matka aurinkoon kuvaa naisia eri elämäntilanteissa, ikäkausissa ja eri rooleissa, isoäitinä, tyttärenä, tyttärentyttärenä, vaimona, leskenä, sisarena... Irma katsoo erityisesti itseään oman ammatti-identiteettinsä kautta. Romaanin keskushahmo on 81-vuotias leskinainen ja emerita kirjallisuuden professori Irma. Alkujaan hän on suuren maatalon tytär. Irma miettii elämänsä ratkaisevia hetkiä. Tässä iässä sitä voi miettiä. Etäisyyttä on kaikkeen muuhun paitsi kaiken päättymiseen.

Matka aurinkoon on avioliitto- ja ihmissuhderomaani, joka tarkastelee asioita eniten naisen asemasta. Se antaa äänen eri osapuolille, joten tarinasta syntyy moniulotteinen kuva. Irma on ollut naimisissa Heikin kanssa. Irman korkea oppiarvo tuntuu kaivertaneen parisuhdetta epäsäätyisessä suhteessa. Kumppanin nimitys kirjanpitäjästä apulaistalouspäälliköksi pelasti miltei liiton. Myös Irman tytär oli nainut Ossin, joka oli huonommissa töissä, lopuksi kioskinpitäjänä.

Teoksessa kuvataan kolmen naisen elämää isoäidin Irman, tyttären Hannelen ja tyttärentyttären Caritan kautta. Niin isoäiti kuin tytär kokevat leskenosan. Aapolla, Irman pohjalla eli haaveet kirjailijan urasta, mutta hän päätyy virtuaalikirjailijaksi. Yliopistoon poika ei ollut päässyt monista yrityksistään huolimatta.

Sittemmin virtuaalitodellisuus tarjosi ihmiselle tilaisuuden jättää pysyvämpi jälki kuin reaalimaailmassa, se soi mahdollisuuden olla kuka ja mitä tahansa. Tavallisen ihmisen hauta ei pysy sataa vuotta, tosin pitempään kuin elävät muistot hänestä; olemassaolo on nopea uni.

Luin kirjan tämän aiheen ja miljöön vuoksi, koska Irman osalta teos liikkuu ympäristössä, jonka tunnen, jonka vaikutuksen alaisena olen töitäni tehnyt. Seppälä kuvaa hyvin ironisesti Irman statusta, mutta yliopistomaailma on omansa, hyvin raadollinen. Äärimmilleen vietynä tuo työympäristö on hyvin rajaava, erotteleva ja hierarkkinen. Eräässä kahvitilaisuudessa kuulin, kun toinen professori sanoi toiselle, että otetaan me professorit ensin tarjoilu. Järjestys olisi voinut olla toinenkin tilanteen luonteen huomioiden. En ole toiminut ns. laitoksen puolella, mutta 1990-luvulla opintosuoritusmerkinnät haettiin proffilta teititellen opintokirjaan, siis useimmilta ja erillislaitoksen esimies alkoi hyväksyä sinuttelun nuoremmilta työntekijöiltä vasta vähitellen noin parinkymmenen hengen vahvuisessa yksikössä.

Irma käy papereitaan läpi ja miettii, mitä jättää jälkeensä. Irma kuvaa hyvin ilmapiirin myös omassa läksiäiskahvitilaisuudessa, sillä sekin oli vain jälkeenjäävien saalistusretki, kun himoitun valtikan vaihto on tapahtumassa. Juhlakirja on enemmän velvollisuudesta tehtyä kuin asianomaiselle kunnianosoituksena annettua.  Hän kuuli kohteliaita lauseita, hänelle hymyiltiin, häntä käteltiin ja halattiin. Apulaisprofessori käyttäytyi tavallista vapautuneemmin: lopultakin, vaikka ei ollut yhtään varmaa saisiko tämä professorin viran hänen jälkeensä (Eikä saanutkaan! Viran täyttöprosessi meni sotkuiseksi ja kesti puolitoista vuotta. Virkaan valittiin kommunisti – mies tietenkin, naispuolisia ei kirjallisuudentutkimuksen piirissä ollut – vaikka kiihkein poliittinen kiima alkoi akateemisessa maailmassa olla jo ohi.) Irman kertomusta voisi pitää liian kärjistävänä, mutta hän toimi kuitenkin maailmassa, jossa lasikattoefektillä on pitkät ja vankat perinteet aivan kuten edellinen lainaus kuvaa.

Ihmisen muisti on hatara. Kun muistelen omaa elämääni, mitä minä muistelen? Minä muistan, asioita, tapahtumia, jälkiä lukemistani sadoista, tuhansista kirjoista?

Matka aurinkoon kuvaa myös ihmissuhteiden roolia. Ihmissuhteetkin ovat Irman mielestä väliaikaisia, ystävät käyvät elämässä piipahtamassa ja kulkevat hetken matkaa rinnalla. Hän tiesi jokaisen ystävyyden perustan olevan äärimmäisen hauras ja sattumanvarainen, totuuden kaltainen, höyhentä kevyempi. Ihmiset häipyivät, liukuivat pois, unohtivat ja unohtuivat, muuttivat, muuttuivat ja kuolivat tai koversivat toisensa tyhjiksi kuin uuniperunan. Ne olivat varjojen kulkue pimeässä. Irma on yksin, ja tätä yksinäisyyttä ei poista edes viina. Jopa Jumalan rakkaaksi kutsuminen oli arveluttavaa, kun kokee tämän ventovieraaksi.

Matka aurinkoon on mielenkiintoinen naiskuvaus eri sukupolvien naisista. Kirjan miljöökuva on hyvin realistinen. Kuitenkin Matka aurinkoon on kirjana melankolinen, alistuva ja pessimistinen. Irma on hyvin turhautunut elämäänsä saavutuksistaan huolimatta, tuntuu kuin hän olisi unohtanut elää ja antaa arvonsa tekemisilleen. Hän on selvästi perfektionisti, joka ruoski itseään armotta loppuun asti. Irman tutkimusaineistokappale on hyvin irtonainen, kun se esitetään näin erikseen.



Seppälän teksti on erikoista, varsinaista juonta ei ole, mutta toisiaan seuraavat tapahtumat muodostavat kokonaisuuden. Lukijalle jää avoimia tulkintoja tyhjille sivuille jäävän kirjoittamattoman tekstin takia. Ehkä liiankin paljon? Tuntuu, että Irman ajatukset siitä, mitä hän haluaa kertoa, toteutuisi lopussakin. Hän hallitsee biografian, repii sivuja ja näyttää haluamansa. Luin viimeksi Patrick Modianon Kadonneet korttelit, jonka loppu on monitulkintainen, mutta lukija pystyy hallitsemaan sen tavalla tai toisella, oikein tai väärin, mutta ihastuen, kun taas tässä jään hieman tyhjän päälle Irman ja Caritan yhteisen matkan suhteen. Kirja sai kuitenkin hymyn huulilleni monta kertaa.

Ainut todellinen taito, mitä ihminen olisi saattanut oppia, olisi ollut kyetä aitoon välinpitämättömyyteen kuoleman edessä. En istu elämänpuun alla. Elämästä tiesin vain sen minkä kaikki muutkin, en mitään. Olen yksin kuin pyöveli.

Juha Seppälä Matka aurinkoon
WSOY. 2014. Kustantamosta. Kiitoksin.

Talven lukuhaaste 15.10.2014-28.2.2015

Talven lukuhaaste 15.10.2014–28.2.2015

Yritän orientoitua syksyyn ja talveen, jos lukemisen avulla viihtyisin paremmin kylmässä ja lumessa. Tule sinäkin mukaan.


Lue kustakin ryhmästä vähintään kaksi kirjaa. Lisään kirjavinkkejä listaani. Arvon osallistuneiden kesken 5 uutuuskirjaa tämän syksyn tai ensi talven kirjoista. Listaan kirjat myöhemmin.


Esimerkkejä. Kirja soveltuu mukaan, jos siinä on nimikkeessä tai sarjan nimessä (Esim Ilkka Auer Lumen ja jään maa) sanana jokin seuraavista: syys, joulu, talvi, lumi, jää tai joulun hahmo tai kannen kuvassa talvinen maisema, miljöö tai talvisiin harrastuksiin liittyvä kuva tai esine tms. Mukaan kelpaa 1.10 lähtien luetut tämän aiheen kirjat. Olen huomioinut listassa myös lanua, kuvakirjoja ym.


Haasteessa huomioidaan mukaan kirjat, jotka on luettu ja blogattu 1.10.204 – 28.2.2015.
Ilmoittaudu haasteeseen tämän kommenttiosassa
Lue kustakin ryhmästä kaksi kirjaa tai katso ko. elokuva.
Koosteet voi tehdä tämän postauksen kommenttiosaan.
Voit osallistua haasteeseen ilman omaa blogia. Listaa lukemasi kirjat ja laita lyhyt tiivistelmä tämän postauksen kommenttiosaan.
Lisää kirjoja kommenttiosaan, sillä olen keksinyt vain esimerkkejä.


Huom. Voit valita oman makusi mukaan tältä sivulta, jota käytät. Itse otin hyasintit.

Syksy


Claes Andersson Syksyni sumuissa rakastan sinua
Tapani Bagge Syysvieras
Johan Bargum Syyspurjehdus
Johan Bargum Syyskesä
Jeanne Bourin Syksyn viimat
Jim Harrison: Syystarinoita
P. D. James Syystanssiaiset
Diana Gabaldon Syysrummut
Elina Halttunen Syysvieraita
Axel Hambraeus Taas kaikki kauniit muistot : joulukertomuksia
Petra Hammesfahr Syysuhri
 Anu Holopainen Syysmaa
 Miia Jaakkola Syyskuun 15. yö
Mons Kallentoft Syyskalma
Anja Kauranen Syysprinssi
 Lena Kennedy Syyskuja
 Leena Lander Syyspastoraali
 Pirjo Pasuri Syyskukka
 Rosamunde Pilcher Syyskuu
 Pirjo Rissanen Syyslaulu
 Barbara Pym Syksyinen seurue
 Mati Unt Syystanssi
 Margaret Weis Syyshämärän lohikäärmeet




Joulu

 David Baldacci : Jouluksi kotiin
Ingmar Bergman Fanny ja Alexander (osa kansista)
Joseph Brodsky Joulutähti
Amory Cleveland Kissa, joka tuli jouluksi kotiin
Charles Dickens Jouluaatto : aavetarina jouluksi, Jouluilta ja Joululaulu : aavetarina joulusta
Charles Dickens Saiturin joulu
Richard Paul Evans Joululipas
 Jostein Gaarder Joulumysteerio
 Lotta Gahrton Eläinten jouluaatto
John Grisham Joulua pakoon
 Pirjo Hassinen Jouluvaimo
 Laila Hietamies, Anni Polva, Kalle Päätalo Joulumuisto
Oscar Hijuelos Vanhan herran joulu
 Marjut Hjelt Tonttu : tonttusuvun tarinoita suuresta metsästä
 Hannele Huovi Matka joulun taloon : joulun satuja ja runoja
 Risto Karlsson (toim.) Suomalaisten uudet joulutarinat : rokkivaarista jouluenkeliin
 Selma Lagerlöf Joululahja ja muita kertomuksia
 Marko Leino Joulutarina
 Mauri Kunnas Koiramäen joulu
 Liisa Mäntymies Sydäntalven ruusu: joulumietteitä
 Lassi Nummi Joulukonsertto
Juhani Peltonen Puisto jouluksi
Juhani Peltonen Metsästys joulun alla
 Regina Rask Jouluihminen
 F. E. Sillanpää Taatan joulu
 Pete Suhonen Valkoinen jouluu
J.R.R. Tolkien Kirjeitä joulupukille
Michel Tournier Kolmen kuninkaan kumarrus
 Göran Tunström Jouluoratorio
 Erkki Valkeila Hauskaa joulua joulukertomuksia kahdeksan vuosisadan ajalta
Mika Waltari Joulutarinoita
P. G. Wodehouse Hyvää joulua, Jeeves






Talvi

Mari Ahokoivu Talviunta
Markus Ahonen Jäljet lumessa
Paul Auster Talvipäiväkirja
Cicely Mary Barker Talven kukkakeijut
Gerda Bereit Tapahtui talvimetsässä
Maeve Binchy Seitsemän talvista päivää
Karen Blixen Talvisia tarinoita
John Boyne Tarkoin vartioitu talo
Italo Calvino Jos talviyönä matkamies
Michael Cunningham Lumikuningatar
 René Vázquez Díaz Kavaltajan viimeinen talvi
 Darja Dontsova Talven henkäys: murhamysteeri Moskovassa
Per Olov Enquist Ihmeparantajan viides talvi
 Åke Edwardson Winterin viimeinen talvi
 Sebastian Faulks Viikko joulukuussa
 Maxence Fermine Lumi
 Claire Freedman Tapahtui talviyönä
Ken Follett Maailman talvi
Satu Grönroos Lumen syli
David Gutterson Lumi peittää setripuut
Joel Haahtela Lumipäiväkirja
Satu Heimonen Prinsessojen talvikirja
Mark Helprin Talvinen tarina
Ernest Hemingway Kilimandšaron lumet
Arnaldur Indriðason Talvikaupunki
Eowyn Ivey Lumilapsi
Kate Jacobs Lankakaupan talvi
Tove Jansson Taikatalvi
Tiina Kaila Talven talossa
Irina Javne Euroopan kylmin talvi
Anja Kauranen Pimeää vain meidän silmillemme: talviuni
Sinikka Laine Myrtti, yhden talven tyttö
Tuija Lehtinen Rebekka ja talven taikaa
Ulla-Lena Lundberg Jää
Camilla Läckberg Mantelintuoksua lumimyrskyssä
 Pirjo Manninen Rakkaus talvella
M. Mapes Dodge Hopealuistimet
 Aila Meriluoto Talvikaupunki
Outi Pakkanen Talvimies
 Orhan Pamuk Lumi
Pekka Parkkinen Eräänä talvena sattui sitten muuan tapaus
Rosamunde Pilcher Talvipäivänseisaus
Agneta Pleijel Talvirakkaus
Hannele Pokka Lyhyen talven tarinat
Piia Posti Talven jälkeen valo
Terry Pratchett Talventakoja
Eira Pättikangas Kirkas taivas, jäinen maa
Kalle Päätalo Mustan lumen talvi
Kalle Päätalo Epätietoisuuden talvi
Kathy Reich Jäinen pelko
Anne Rivers Siddons Joutsenten talvi
Carola Salisbury Talvimorsian
George Sand Talvi Mallorcassa
C. J. Sansom Talvi Madridissa
Raija Siekkinen Talven tulo
Salla Simukka Valkea kuin lumi
John Steinbeck Tyytymättömyyden talvi
 Lumikki Tammi Vanhan naisen talvi
Philip Teir Talvisota: avioliittoromaani
 Zacharias Topelius Talvi-iltain tarinoita
 William R. Trotter Talven tuli
 Jules Verne Talvenpito pohjoisissa jäissä
 Laura Ingall Wilder Pitkä talvi preerialla
 Marcia Willett Rakkaus talviaikaan





Lisäyksiä

1. Tuulia Aho Lumen tytär

2. Levi Henriksen Lunta sataa lumen päälle joka on jo satanut

3, Ilkka Auer Ikitalvi

4. Diana Gabaldon Lumen ja tuhkan maa

5. Laura Honkasalo Lumen saartama kahvila

6. Timo K. Mukka Lumen pelko

7. Yasunari Kawabata Lumen maa

8. Outi Alm Lumen ääni

9. Salme Aejmelaeus Marraskuun vuokot

9. Tove Jansson Muumilaakson marraskuu

10. Daria Olivier Joulukuun lumet

11. Hannu Salama Joulukuun kuudes

12. Tuula Korolainen Kuono kohti joulua

13. Antti Tuuri Marraskuun loppu

14. Weis & Hickman Syyshämärän lohikäärmeet

15. Karin Fossum Marraskuun neljännen vastainen yö

16. Sari Malkamäki Marraskuun tyttäret

17. Ian Beck Lumen valtakunta

Simona Ahrnstedt Sitoumuksia

 Minä en muuta teekään, Illiana ajatteli katkerana. Tottelen milloin yhtä, milloin toista miestä. Kuin ruoko, joka huojuu tuulessa edestakaisin eri tahtojen välillä.

Simona Ahrnstedt (1967) on tšekkiläinen, nykyään Tukholmassa asuva psykologi ja kirjailija. Hän on kirjoittanut kolme historiallista viihderomaania, joista ensimmäinen, Unelmia ja yllätyksiä, ilmestyi suomeksi vuonna 2013. Hänen romaanejaan on käännetty eri kielille, ja ne ovat saaneet hyvän vastaanoton. Sitoumuksia (Betvingade, 2012) on Auli Hurme-Keräsen suomentama.

Kirjan tapahtumien miljöönä on 1300-luvun Ruotsi. Tarina alkaa Itägöötanmaalla, jonne Markus Järn, kuninkaan lojaali ritari  ja neuvonantaja on majoittunut sotajoukkoineen. Järn lähettää nuoren sotilaan noutamaan itselleen naista yöseuraksi, mutta yksinkertainen Philippe tuokin ilkosillaan kylpeneen, kihlajaisiinsa valmistautuvan Illiana Henrikintyttären. Markus tajuaa, että tätä neitoa hän ei voi käyttää viihdykkeenään, ja lähtee palauttamaan pelkkään viittaan käärimäänsä tyttöä. Illianan maine on kuitenkin jo ryvettynyt. Pelastamaan tullut Illianan kaksoisveli Joar hyökkää Markuksen kimppuun, mutta putoaa hevosen selästä ja taittaa niskansa (kirjan takakannen tekstissä puhutaan velipuolesta (Falke), jonka osaksi kuolema tulee vasta myöhemmin). Tästä alkutilanteesta asiat lähtevät kehittymään. Kuningas päättää rankaista Markusta naittamalla hänet nuoren Illianan kanssa.

Markus Järn joutuu taisteluidensa kovimpaan paikkaan kohdatessaan nuoren Illianan raivokkuuden. Illiana esittää tavoittamatonta ja Markus on kömpelö soturi, joka tekee kaiken väärin nuorikkonsa suhteen ja saa asiat mutkistumaan entisestään. Kirjan puoliväli on täytetty erilaisilla tapahtumilla, jotka kaikki eivät välttämättä tue kirjan juonta. Kirjan loppupuolella saavutaan Markuksen kuninkaalta saamaan linnaan, jonka hän aivan lopussa nimeää Wadenstiernaksi. Siellä tapahtumat saavan monien käänteiden jälkeen aah niin  ihanan loppunsa.

Miehellä, joka elätti itsensä tappamalla, täytyi olla kärsivällisyyttä. Markuksen kärsivällisyys oli enimmäkseen rajatonta kuin ilma, aurinko ja sade.
Nyt hän oli kuitenkin luovuttanut.

Illiana on nuoresta iästään huolimatta perehtynyt kasveihin, mutta rosmariinin ja laventelin kasvaminen Ruotsissa lampaiden ruoaksi asti tuntuu hieman liioittelulta. Sen sijaan myrkyllisen vaarallinen ukonhattu osoittautuu kirjassa monessa kohtaa tärkeäksi kasviksi.

”Ole varovainen”, Illiana sanoi. Hän ei ollut koskaan nähnyt sellaista myrkkymäärää. Hän kääntyi kohti luisevaa naista. ”Sinun ei pitäisi pitää tuota pussia esillä”, hän sanoi kiivaasti. ”Etkö tiedä kuinka vaarallista se on?

”Mutta jo kauan ennen kuin kristityt tulivat pohjolaan merkityksettömine jumalineen ja valkoisine taikoineen, minun kansani tunsi sekä tämän, että muita myrkkyjä. Metsästäjämme käyttävät tätä pyytäessään petoeläimiä. He kastavat nuolensa ja puukkonsa tähän myrkkyyn. Se nimittäin tappaa armotta ja suurin tuskin.”

Sitoumuksia on harlekiinimainen rakkausromaani, keskiaikaan sijoittuva ritariromaani parhaimmillaan.  Sitoumuksia antaa silotellun kuvan keskiajasta ja ajankuva jää hyvin ohueksi. Siinä kuvataan lähinnä ihmisiä, mutta ympäristö ja ajankuva jäävät vieraiksi. Esimerkiksi Kuningas Maunu Eerikinpoika sekä kuningatar Blanka ovat läsnä, mutta siitä huolimatta ajankuva jää hyvin vajavaisiksi eli enemmän olisi voinut ammentaa tuon ajan historiallisesta kontekstista. Taustatyö historiaan olisi saanut korostua ja näkyä enemmän.

Tätä kirjan kohtaa hieman ihmettelin lähinnä paino tuolla käsittämättömän sanalla:

Oli käynyt ilmi, että Markus omisti käsittämättömän määrän kirjoja. Illiana oli nähnyt kaikkea mahdollista värikkäin kuvin varustetuista eläinkirjoista, latinankielisistä lakikirjoista ja lääketieteellisistä opuksista aina moniin muihin aarteisiin saakka.

Verrattuna Milja Kauniston (Kalmantanssi ja Synnintekijä) rehevään ja suorasanaiseen kerrontaan, on Sitoumuksia aika pliisua tekstiä. Esimerkiksi Kauniston tekstissä Pariisin lähestymisen voi aistia jo kaukaa jätteiden löyhkästä. Samoin Kauniston seksikohtaukset ovat miltei pornoa verrattuna Ahrnstedtin pehmoeroottiseen kuvaelmaan. Ahrnstedtin teksti myös johdattelee liikaa ja esimerkiksi loppukohtaus johdatteluineen on aivan liian helppo arvata etukäteen. Mistä tulee kirjan suomenkielinen nimi Sitoumuksia?

Aivan lopussa (s. 435) tulee myös mukaan ”näkyjä”, jotka vievät uskottavuutta, kun alttaritaulu alkaa puhua akonitiinista eli ukonhatusta saatavasta klassisesta myrkystä. Nämä salavoimat tulevat niin yhtäkillisesti esille.

Anna, Markuksen kuollut äiti nuhteli häntä hiljaa luovuttamisesta. Epäoikeudenmukainen syytös kirveli.
Sinäkin luovutit hänet. Jätit hänet.
Mutta minulle ei ollut tietämystä, joka sinulla on, ääni vastasi. Se oli lempeä, mutta haastava.

Simona Ahrnstedtin Sitoumuksia tarjoaa kevyen ja viihdyttävän lukuhetken historiallisen viihderomaanin parissa. Petyin hieman kulisseiksi jäävästä miljööstä ja ajankuvasta. Tapahtumat ovat jokseenkin ennakoitavissa, mutta pahimmat Barbara Cartlandin karikot tämä kirja välttää.  Ja loppu on hyvin kliseemäinen. 

Simona Ahrnstedt Sitoumuksia
Karisto 2104. Kustantajalta kiitoksin.

Kirja on luettu myös blogissa Kirjan ja toisenkin

Patrick Modiano Hämärien puotien kuja & Kadonnut kortteli

Onko kysymyksessä oma elämäni? tai jonkun toisen elämä johon olen ujuttautunut.

Patrick Modiano (1945) on ranskalainen kirjailija. Hän on kirjoittanut yli kolmekymmentä teosta, enimmäkseen romaaneja, mutta myös lastenkirjoja ja elokuvakäsikirjoituksia. Häneltä suomennettuja kirjoja ovat Hämärien puotien kuja (1979), Nuoruus (1986), Kadonnut kortteli (1987), Villa Triste (1977) sekä Kehäbulevardit (1976). Hämärien puotien kuja (Rue des boutiques obscures) ilmestyi suomeksi vuonna 1979 ja kirjan suomentaja on Jorma Kapari. Kirjailijasta itsestään kerrotaan, että hän on pidättyväinen median kanssa.

Patrick Modiano (1947) sai eilen 9.10.2014 kirjallisuuden Nobelin. Lehtien otsikoissa puhutaan yllättäjästä. En tiedä, miten yllätyksellistä on palkita kirjailija, jolta on suomennettu 5 kirjaa, laadukkaassa WSOY:n A-sarjassa. Ehkä hän ei ollut ennakkoarvailuissa, mutta minusta vain vielä ei ole Haruki Murakamin aika, hänen aikansa on tulevaisuudessa. Oma ehdokkaani on ehkä sanonut ja käyttäytynyt siten, että aika ei sovi hänelle, mutta asiat unohtuvat, sillä myös Modiano on saanut osakseen kritiikkiä samanlaisista ei-kirjallisista syistä. Palkinto virkistytti kirjailijan vanhojen kirjojen myynnin, kun lukijoiden ei tarvinnut odottaa teosten kääntämistä. Antikvariaattien pölyttyneiden kirjojen hinnat moninkertaistuivat ja kirjat katosivat hetkeksi tiskeiltä. Palkinto todennäköisesti varmistaa, että häneltä suomennetaan lisää. Otin ilolla vastaan tiedon voittajasta. WSOY:n A-sarja pitää sisällään hyviä kirjoja kuten Ionescon Erakko, Philip Rothin kirjat, Andre Brinkin kirjat, Botho Sraussin Omistus – siis vain muutamia mieleeni tulleita mainitakseni. Modianoa on kuvattu meidän aikamme vastineeksi kuin mitä Proust, Camus ja Sartre oli aikalaisilleen.

Modianon englanninkielisen käännöksen nimi on Missing people. Pidän tuosta nimestä, mutta ehkä suomenkielinen nimi kuvaa teosta enemmän. Modianon tuotannon leimaa-antaviksi piirteiksi on mainittu identiteetin etsiminen, muistojen galleria. ja menneisyyden ja nykyisyyden problematiikka. Hän lainaa dekkarigenren ilmapiiriä luomalla jännitteitä. Hämärien puotien kuja on psykologinen romaani, tässäkin on kyse ihmisestä etsimässä itseään. Hänen on kasattava elämänsä uudelleen, etsittävä elämän tarkoitus ja kestettävä turhautuneisuus. Guy Roland on keski-ikäinen mies, joka haluaisi tuntea itsensä, mutta hän on menettänyt muistinsa toisen maailmansodan aikana. Kirjan nimi viittaa Roomaan, Hämärien puotien kuja 2:een eli Rolandin entiseen osoitteeseen.

Minä en ole mitään. Vain läpikuultava siluetti tuona iltana erään kahvilan terassilla. Odotin, että sade lakkaisi, kaatosade joka oli alkanut juuri kun Hutte oli jättämässä minut.

Tarinan kertoja luonnehtii itseään yllä olevin termein kirjan aloituksessa. Paroni Constantin von Hutte on lähtemässä kahdeksan yhteisen työvuoden jälkeen. Tämä eläkkeelle vetäytyvä yksityisetsivätoimiston johtaja oli antanut Rolandille nimen ja henkilöllisyystodistuksen. Nyt Rolandilla on mielenkiintoinen projekti eli selvittää henkilön oikea henkilöllisyys – etsivän itsensä oikea henkilöllisyys. Guy Rolandilla on johtolankoina aikaisemmat oleskelupaikkansa sekä ihmiset, jotka pystyvät antamaan tietoa hänen vaiheistaan: englantilainen jockey, venäläinen emigrantti, hollantilainen kahvilanpitäjä, amerikkalainen jazzpianisti. Hän kiertää ihmisen luota toisen luo ja kiittää saamistaan muistoista. Tapahtumamiljöönä on Pariisi, kahvilat ja kodit ja Pariisin kadut ja osoitteet kuljettavat tarinaa sekä lopuksi Tyynenmeren saari. Roland tietää menettäneensä muistinsa paetessaan Ranskasta Sveitsiin rakastettunsa kanssa, kunnes jokin menee pieleen

 …ja kuljin jatkuvasti etsien kiinnepistettä. Kävelin tuntikaupalla. Ja lopulta kävin nukkumaan lumeen, Ympärilläni ei ollut enää muuta kuin valkeutta.

Nyt Roland löytää asunnon, jossa on asunut muutaman kuukauden Denise Coudreusen kanssa. Guy Roland saa luettavakseen paperin, että Denise Coudreuse on solminut avioliiton Pariisissa 3.4.1939. Valokuva an yhtä epävarma apu kuin ihmisten vaihtuva henkilöllisyys tai kansallisuus.

Minä uskon, että talojen eteisissä kuuluu vielä niiden ihmisten askelten kaiku jotka sittemmin ovat kadonneet. Jokin jää väräjämään heidän jälkeensä, yhä heikompina aaltoina mutta jotka voi kuulla kun on tarkkaavainen. Loppujen lopuksi minä en koskaan ole ollutkaan tuo Pedro McEvoy mutta lävitseni kulki aaltoja, joskus etäisinä, joskus voimakkaampina ja vähitellen nämä hajallaan olevat kaiut kiteytyivät ja tulivat minuksi.

Hämärien puotien kuja avautuu lukijalle, kun pitää visusti mielessä kirjan ensimmäiset sanat eli alun lainauksen. Lopussa itse kukin joutunee lukemaan johdannon ja alun uudelleen. Aivan varmasti luen muutkin suomennetut teokset. Tietynlainen toden ja epätoden läsnäolo ja melankolisuus luonnehtivat lukemaani.

Mutta loppujen lopuksi sitä se ehkä on, elämä on...

Patrick Modiano Hämärien puotien kuja
WSOY 1979. Aikamme kertojia. Kotikirjasto

Osallistun tällä Jokken kirjanurkassa 14 nobelistin lukuhaasteeseen.


Patrick Modiano Kadonnut kortteli

Patrick Modianon Kadonnut kortteli on julkaistu Aikamme kertojissa (1987). Kirjan on suomentanut Jorma Kapari. Alkuperäisteos on Quartier Perdu (1984)

Päätin lukea heti perään toisen Modianon teoksen saadakseni paremman käsityksen kirjailijan tuotannosta. Lisään tämän sunnuntaisen (12.10.) tekstin tähän jatkoksi. Tässä teoksessa on Jan Blomstedtin esipuhe. Toinen kirja tuntuu jo tutummalle. Kirjailijan teemoiksi on luonnehdittu identiteettiä sekä muistoja, että ne toistuvat kirjailijan teoksissa, että niissä menneisyys peilautuu aina jollakin tavoin kadonneena tai unohtuneena nykyhetkeen. Hämärien puotien kujassa menneisyys on pyyhkäisty totaalisesti pois tietynlaisen tapahtumaketjun seurauksena. Blomstedt sanoo esipuheessa, että Modianon kohdalla voidaan puhua modianolaisesta maailmasta tai ymmärryksestä. Hän vertaa kirjailijaa myös Kafkaan. Kadonnut kortteli toteuttaa hyvin kirjailijalle ominaisiksi luonnehditut teemat.


Kadonneen korttelin kertoja on englantilainen kirjailija Ambroise Guise, joka palaa kahdenkymmenen vuoden jälkeen Ranskaan Pariisiin tapaamaan japanilaista kustantajaansa. Hänen tarkoituksensa on illallistaa kustantajansa kanssa ja palata kotimaahansa vaimonsa ja lastensa luo pikaisesti. Ravintolaillallisella Ambroise pyytää kustantajaansa puhumaan kanssaan ranskaa, ja ympäristö sekä oman kielen käyttö laukaisevat hänessä jotain.

Elämä on kierrosten sarja… Ja silloin palataan lähtöruutuun. Siitä lähtien kun olen ollut Pariisissa, minulla on ollut sellainen tunne, että Ambroise Guisea ei enää ole.

Kaksikymmentä vuotta sitten oli nuori mies, Jean Dekker. Tämän nimisenä kertojamme oli elänyt varhaisen elämänsä. Erottuaan kustantajasta kertojamme menee hotellihuoneeseensa ja muuttaa suunnitelmiaan. Hän tiedostaa, ettei tule poistumaan välittömästi Pariisista. Mies on yksin hotellihuoneessa ja lukee muistivihkon välistä kirjeen, jota ei ole lukenut kymmeneen vuoteen. Lähettäjä on itsemurhan tehnyt lakimies Rocroy. Kirje on osoitettu hyvälle ystävälle:

Olisin mielelläni halunnut omistuskirjoituksella varustetun kappaleen, mutta minä käsitän, ettette enää halua olla missään tekemisissä sen henkilön kanssa johon tutustuin Pariisissa ja joka oli kuitenkin niin kunnon poika… Luottakaa vaiteliaisuuteeni, Jean Dekkkeriä ei enää ole, eikä minulla ole kunnia tuntea Ambroise Guisea.

Näiden tuokioiden myötä Ambroise Guise tapaa entisen elämänsä ystäviään, joita hän hädin tuskin tunnistaa tai jotka hädin tuskin muistavat häntä. Jälleen Pariisi ja sen kahvilat alkavat käydä entistä tutummiksi. Ensimmäisenä hän suuntaa Daniel de Rocroyn entiseen toimistoon varmistettuaan Ghita Wattierin paikallaolon, oli hän sitten sihteeri tai yhtiökumppani, niin se ei ollut ikinä hänelle selvinnyt.



Tuntuu, että aavemainen, surrealistinen Pariisi, sen öiset kadut täyttyvät menneisyydellä ja sen tapahtumat heräävät eloon, niin että menneisyys ja nykyisyys haparoiden kohtaavat. Seinen ylitykset, Riemukaari, Jeanne d’Arcin patsas, Eiffel-torni, Champs-Elysees ovat läsnä. Modiano kertoo tarinan hyvin visuaalisesti, keräten särkyneitä kohtaloita.




Kadonnut kortteli on äärettömän hienovireinen, liikuttava kertomus. Pidän tästä kertomuksesta enemmän kuin Hämärien puotien kujasta, vaikka pidin sitäkin erittäin paljon. Mainitsin, että Modiano lainaa dekkarigenren tai mustan elokuvan tunnelmaa, mutta toisaalta taas kätkee huumoria ja romantiikkaa, niin tässäkin kirjassa. Enempää tästä ei vain voi kertoa, kuin että tuo Jean Dekker on ollut kerran nuori mies.

Modianon kirjat eivät ole paksuja, sillä niiden sivumäärät ovat noin 150–200 sivua. Ne eivät ole vaikeaselkoisia tai juonettomia, mutta vaativat keskittymään, ajattelemaan ja ymmärtämään. Ensimmäisen lukemani kirjan lainaus on minulla hyvin muistissa ja niin tässäkin kirjassa toistuu sana silhuetti – aina aika ajoin. Aion ehdottomasti lukea koko suomennetun tuotannon tältä kirjailijalta. En aio tässäkään puhua yllätyksellisestä voittajasta. Totean vain tyynesti, että lukuläksyt olivat minulta tekemättä, enkä voi edes syyttää kuin itseäni, mahdollisuuksia minulla on kyllä ollut yllin kyllin, joten luetaan nyt.

Tai jälki tapauksesta joka saa menettämään muistin koko elämän ajaksi. Minäkään en tästä päivästä lähtien halua enää muistaa mitään.

Osallistun tällä Jokken kirjanurkassa 14 nobelistin lukuhaasteeseen.