Marco Malvaldi Viiden korttipeli

Marco Malvaldi on italialainen kemisti, joka kirjoittaa Bar Lumen murhat –dekkarisarjaa. Viiden korttipelin alkuperäisteos on julkaistu jo 2007 (La briscola in cinque). Teoksen on suomentanut Inkeri Koskinen.

Massimon Bar Lumeen tulee aamuyöllä viiden jälkeen juopunut henkilö, joka kyselee puhelinta ja soittaa poliisille: Kuulkaas olisi sellaista asiaa, että löysin äsken kuolleen tytön roskalaatikosta, ihan tosiaan kuolleen, siitä olen varma. Vastaaja katkaisee puhelun, mutta Massimo on kuullut sen, ja lähtee yhdessä tarkistamaan parkkipaikan roskiksen. Paikalle saapuu komisario Fusco joukkoineen. Jälleen kerran poliisi on tietenkin yksinkertainen ja  asioita sekoittava  alusta alkaen.

Massimon baarissa oleilee neljän paikallisen muodostama eläkeläispoppoo. Nämä kuluttavat aikaansa baarissa, pelaavat korttia ja levittävät kylän juoruja ajatustakin nopeammin eteenpäin. Massimo ei haluaisi olla murhan kanssa tekemisissä, mutta kun kaikki juorut ja osapuolet käyttävät hänen baariaan, kuulee hän väistämättä asioita, joita sitten yhdistelee päässään. Hän uskoo, että komisario Fusco on pidättänyt väärän henkilön ja lopettanut tutkimukset liian aikaisin.

Ukkojen seura tekee kaltaisekseen, hän ajatteli. Alan selvästi muuttua vanhaksi juoruämmäksi. No niin, Massimo, pidä huoli omista asioistasi ja palaa baariin, työt odottavat.

Malvaldi kuvaa Massimon ja neljän papparaisen luonteet hyvin. Tapahtumapaikkana on kuvitteellinen Pivaten rannikkokylä lähellä Pisaa. Valitettavasti Malvaldi ei juuri kuvaile tapahtumien miljöötä, sillä ne antaisivat oman lisänsä. Vain kuumuus häiritsee Massimoa. Mietin myös, miten paljon murhia mahtuu pieneen kylään, jos sarja jatkuu.

Ei ole liian kuuma juoda kahvia. On liian kuuma keittää kahvia. Vai haluaisitko todella panna minut tuon turkkilaisen saunan eteen hikoilemaan kuin härkä? Kurjan laihan kahvin vuoksi, josta ei tulisi erityisen hyvää tämän kaamean kosteuden takia? Ota kunnollinen jäätee.

Viiden korttipeli on nopealukuinen. Se on painettu isolla fontilla, harvalla rivivälillä ja sivujakin on vain  231. Se on kepeä, huumorin sävyttämä ja harmiton dekkari. Juoni on mutkaton, joka ei juuri rönsyile. Mysteeri ratkotaan Massimon päässä eli se on eräänlainen Poirot-mukaelma. Baarinpitäjä dekkarstina on vaihtelua ja aika uskottavakin. Kukapa tuntisi kyläläisensä paremmin? Viiden korttipeli on kuin risteytys Isä Camilloa ja Vish Puria. Olen valmis lukemaan loputkin Malvaldin Bar Lume -dekkarit, jos ne vain suomennetaan.  Donna Leonin dekkareihin en ole saanut koskaan makua. Pidin kovasti Malvaldin tapahtumien leppoisasta tunnelmasta, sillä murhat ratkotaan enemmän älyllä kuin toiminnalla tai väkivallalla.

Marco Malvaldi Viiden korttipeli – Bar Lumen murhat

Tammi 2014. Kustantajalta. Kiitoksin.

Viiden korttipeli on luettu myös blogissa:  Oksan hyllyltä

Joel Haahtela Elena ja Katoamispiste

Elena on Joel Haahtelan neljäs pienoisromaani. Haahtelan kertoma on minimaalisen tiivistä ja kaunista. Lyhyet lauseet ja luvut rakentavat koskettavan tarinan.

Kertoja kuljeskelee kaupungilla ja kohtaa tuntemattoman nuoren naisen. Miehen ja naisen välille syntyy yksipuolinen suhde. Naisesta tulee miehen päivien sisältö.

Kertojana on mies, joka istuu puistossa kastanjapuun suojassa tarkkailemassa ohikulkijoita. Yhtälailla päähenkilö kuin tapahtumien miljöö ovat nimeämättömät. Kirjassa ei tapahdu paljon, mutta selvä juoni kulkee läpi tarinan. Kirjan teemoina ovat yksinäisyys, rakkaus ja vanheneminen. Ajankohta rakentuu kevään ja myöhäissyksyn väliin. Tämä saa lopussa allegorisen merkityksen. Lukija saa kulkea tarinan mukana pitkään saadakseen tarpeeksi palasia kasaa ymmärtääkseen kertomuksen. Aikaperspektiivi rakentaa paljon pidemmän tarinan ja paljastaa eletyn elämän. Kertojamme kohtasi naisen ensimmäisen kerran tammikuun kahdestoista päivä, ja tuon hän tallensi seinäkalenteriin.

Haahtela kuljettaa tarinaa niin salaperäisesti, että lukijaa jopa huolestuu. Nämä pakkomielteet eivät yleensä pääty hyvin, toisaalta nämä voivat ikävästi päättyessään tuhota tarinan. Toisaalta Haahtelan seurassa pidempään matkannut malttaa uskoa, että tarina rakentuu sen kasassa pitäen.

Mies kohtaa ohikulkevan, nuoren ja kauniin naisen sattumalta päivittäisellä kulkureitillään istuessaan puiston penkillä. Miehen ja naisen välille syntyy yksipuolinen tunneside. Naisesta tulee miehen päivien sisältö. Mies seurailee tätä etäältä, pääsee perille, että nainen kulkee samaa reittiä lähes päivittäin yliopistolle, sinne, minkä kertoja jätti kerran kesken. Mies saa käsiinsä naisen unohtaman Dostojevskin Idiootin, jolloin nainen saa nimen Elena. Kun nainen lähtee kesätöihin lomakeskukseen siivoojaksi, hakeutuu tarinamme mies sinne.

Miten usein ihmiset kulkevat toistensa ohitse, jättävät jälkeensä haaveen siitä miten kaikki olisi voinut olla, nuo satunnaiset kohtaamiset, ohikiitävät hetket, jotka hetkeksi piirtyvät mieleen ja katoavat arkiseen maailmaan, autojen meluun, puheensorinaan, huutoon ja kolinaan…

Vasta lähes lopussa arvoituksellinen tarina paljastaa raadolliset kasvonsa. Kertojamme eletty elämä paljastuu lukijalle. Kertojamme ei ole sellainen kuin lukija pahimmillaan pelkäsi. Hän on vanha mies elämänsä syksyssä ja ikävissään. Elena herätti kauniit, eletyt muistot eloon. Tämän myötä Elena vapautuu rooliinsa nuoreksi naiseksi, joka ei kohdattuna väännä kertojamme sisuksia nurin.

Muuten olisin kävellyt läpi tiheän metsikön, pitkin jäätyneen heinän reunustamaa lumista polkua pimeään. Sinä päivänä Elena pelasti minut ja kummallisinta on, ettei hän koskaan tule tietämään sitä.

Silloin tällöin näen Elenan kävelevän puistossa tai kaupungilla. Nostan hattua kun kuljen hänen ohitseen ja hän tervehtii minua. En ole varma muistaako hän minua, tapasimmehan vain lyhyen hetken silloin syksyllä. Elenan näkeminen ei aiheuta enää samaa kaipausta kuin ennen. Aivan kuin hän olisi muuttunut eri ihmiseksi ja olisi kuin kuka tahansa nuori nainen.

Elena on koskettava kertomus rakkaudesta, muistamisesta ja odottamisesta. Taas kerran tämä on hyvin hallittu osoitus tarvittavien sivujen määrästä tarinan kertomiseksi.

Joel Haahtela Elena
Kotikirjasto.

Elena on luettu tai kuunneltu äänikirjana mm. seuraavissa blogeissa:

Mari A:n kirjablogi

Ja kaikkea muuta


Joel Haahtela Kohtaamispiste





Kohtaamispiste on vaikein tähän asti lukemistani Haahtelan kirjoista. Mietin tätä blogitekstiä eniten eli mitä kertoa, miten raottaa kirjan salaperäisyyden varjoa. En suosittelisi tätä kirjailijan ensimmäiseksi kirjaksi hänen tuotantoonsa tutustuessa. Tämä on erilainen kirja kuin aiemmin lukemani Haahtelat. Toki joku voi pitääkin tätä hyvänä aloituskirjana. Ajatukseni ei liity teokseen laatuun, sillä kirja ihastuttaa. Tämä kirja vaatii hieman aikaa ja tämän luettua lukemista on miltei pakko jatkaa sivupoluille. Itse asiassa viisainta olisi blogata vasta sivupolkujen jälkeen. Varasin kirjastoon peräti neljä kirjaa, jotka haen lauantaina. Eli luen Raija Siekkisen teokset Saari, Häiriö maisemassa, Pieni valhe sekä Kalliisti ostetut päivät. Miksi näin? Tämä selvinnee tästä tekstistäni.Katoamispiste on psykologinen romaani, jonka miljöönä on Helsinki, Kotka, Pariisi ja Nizza. Kirjan minäkertoja on lääkäri ja kirjailija.

Kirjassa on eri aikatasoja, dekkarimaisia sävyjä jännitteenä ja juonessa. Kirjan teemana ovat muistot, kohtaaminen, samaistuminen ja kohtalonomaiset hetket. Matkaa tehdään niin ajassa kuin paikassa, mutta myös mielessä. Tarinassa sekoittuu fakta ja fiktio. Tuskin edes kertojamme on selvillä faktasta kaikilta osin.

Teoksen alussa on omiste. Luen omisteita ani harvoin ja vielä harvemmin niillä on sen enempää merkitystä. Nämä osoitetaan usein puolisolle, lapselle ja ystäville eli niissä heijastumapintana on kiitollisuus, mutta tässä omisteessa heijastuu omistetun osallisuus eri tasolla. Oikeastaan lukija jää miettimään tätä asiaa ja haluaa kulkeutua sivupoluille. Kirjailija lienee tuntenut toiseen kirjailijaan sielujen sukulaisuutta. Haahtela toteaakin eräässä haastattelussa tunteneensa Siekkistä lukiessaan, että kuin joku pitäisi häntä kädestä kiinni. Pidän kovasti Haahtelan proosasta, joten haluan päästä myös Haahtelaa innoittaneen kirjailijan teosten jäljille.

Sateisena syyspäivänä Helsingin Bulevardilla kertojamme on tulossa vastaanotoltaan Albertinkadulta ja osuu paikalle, kun tuuli vie erään kadulla kulkeneen naisen sateenvarjon. Kertojamme pyytää naisen läheiseen Ekbergin kahvilaan jatkaakseen kohtaamista. Nainen on ranskalainen Magda Roux, joka ex-aviomies on kadoksissa. Magdalla on johtolankana ex-miehensä Paulin asunnosta löytynyt Raija Siekkisen romaani Une fissure dans le paysage, Häiriö maisemassa.

Viimeinen mieheltä tullut viesti on hänen huhtikuussa päiväämänsä postikortti helsinkiläisestä Lahjan matkustajakodista. Asiakkaiden unohtamista löytötavaroista löytyy Paulin jättämä kirja ja paperilappu, jossa on puhelinnumero ja osoite: Mariankatu 24 B 18. Paulin lähtö jää arvoitukseksi. Seuraavana päivänä myös Magda poistuu ilmoittamatta.

Olin varma, että Paul Roux oli tullut etsimään naista, jonka oli joskus tavannut. Olin varma, että hän oli vielä siellä, hitaasti lainehtivan veden, valojen takana.

Tapahtumat vaivaavat kertojaamme niin paljon, että hän jatkaa yksin etsittyjen kohtaloiden selvittelyä. Raija Siekkinen ei voi auttaa enää, sillä hän on kuollut tulipalossa (myös todellisuudessa tapahtui näin). Kertojamme tutkii Siekkisen elämää SKS:n kirjallisuusarkistoissa ja tämän kotikaupungissa Kotkassa. Kertoja käy läpi myös oman elämänsä muistoja. Viimein hän päätyy Pariisiin Magdan luo. Yhdessä he matkustavat Nizzaan, jossa Paul Roux ja Raija Siekkinen kohtasivat joskus.

Vaikka kulkisin miten pitkälle, tämän lähemmäksi en pääsisi heitä, tämän enempää en saisi koskaan saisi tietää.

Haahtelan Katoamispisteessä on melankolinen sävy, kaipuuta johonkin. Loppujen lopuksi kahden ihmisen kohtaaminen ei edes avaudu ulkopuoliselle. Mietin, mitä kirjoittaisin loppuun. Ehkä sen, että luettuani tein netissä matkaa. En etsinyt blogitekstejä, en käyttänyt hakusanoina edes Katoamispistettä. Tiesin aivan liian vähän Raija Siekkisestä. Myös kirjailija Ingeborg Bachmann nousee teoksessa esille. Myös tämä kirjailija kuoli tulipalossa. Näitä tekstejä lukiessani tietomääräni lisääntyi, mutta myös haluni sanoa, että tämä on erittäin tärkeä kirja. Luulen, että minua kosketti tässä kirjassa tuo omiste hyvin paljon, niin paljon, että minun tulee surullinen olo. Ehkä kukin voi poistaa tuota surullisuutta omalta osaltaan lukemalla edes jälkeenpäin teoksia, jotka ansaitsevat tulla luetuksi. Sanoinkohan tässä rivien välissä jotain tai tarpeeksi? Katoamispisteessä on melankolinen ja surullinen pohjavire, mutta se jättää hyvän olon, että työ on tehty ja kirjoitettu.

Joel Haahtela Katoamispiste
2011. Kotikirjasto

Katoamispiste on luettu monissa blogeissa, mutta laitan muutaman linkin.

Lumiomena

Sinisen linnan kirjasto

Sophie Hannah Nimikirjainmurhat

Sophie Hannah on kirjoittanut aiemmin psykologisia jännityskirjoja. Agatha Christien perikunta valitsi hänet kirjoittamaan uuden Hercule Poirot –dekkarin Nimikirjainmurhat  (The monogram murders 2014). Kirjan suomentaja on Terhi Vartia ja Shakespearen lainaukset ovat Aale Tynnin ja Matti Rossin käsialaa. En ole lukenut aiemmin Hannahin teoksia.

Vuonna 1913  pienessä maalaiskylässä Great Hollingissa on sattunut murheellinen tapaus, kun kylän pappi ja tämän vaimo kuolevat  epäilyttävällä tavalla. Kuusitoista vuotta myöhemmin lontoolaisessa Bloxhamin loistohotellissa tapahtuu samanaikaisesti kolme murhaa. Poirot saapuu joka torstaiselle illalliselleen Pleasantin kahvilaan, jonne ilmestyy myös oudosti käyttäytyvä nainen. Palatessaan täysihoitola Blanche Unsworthiin, Poirot löytää ystävänsä Scotland Yardin etsivän Edward Catchpoolin oudossa mielentilassa takan äärestä nojatuolista. Tiedustellessaan, mikä on hätänä, Poirot saa kuulla hotellin murhista.

Tarinan kertojana on etsivä  Edward Catchpool, josta taas kerran tehdään hieman yksinkertainen. Hän ei tietenkään pysy mukana Poirotin harmaiden aivosolujen tahdissa ja inttää aina vastaan Poirotin päätelmiin.

Niin kaikki alkoi, torstai-iltana helmikuun seitsemäntenä vuonna 1929, kun Hercule Poirot, Jennie ja Fee Spring olivat keskellä teepannujen painosta notkuvia vinoja hyllyjä Pleasantin kahvilassa.

Vai pitäisikö sanoa, että kaikki näytti alkavan. Itse asiassa en aivan usko, että tosielämän tarinoilla on alku ja loppu. Lähestyipä tarinoita mistä näkökulmasta tahansa, saa aina huomata, että ne venyvät loputtomiin kohti menneisyyttä tai levittäytyvät vääjäämättä tulevaisuuteen. Koskaan ei pysty sanomaan: ”Se oli sitten siinä”, ja vetämään viivaa alle.

Juoni on monimutkainen, monitahoinen, hitaasti etenevä ja samoja asioita vatvova. Kaiken kaikkiaan Hannah tarvitsee Nimikirjainmurhiin enemmän sivuja (331), kuin mitä Christie tarvitsi parhaimpiin tarinoihinsa. Kirja on luettava, mutta pitkäveteinen ja alussa takkuava. Kirjasta puuttuu Christien teoksiinsa saama hienovireinen jännitys ja vetovoima, sillä murhia tarkastellaan kliinisesti, hyvin yksitoikkoisesti. Missään vaiheessa ei tule mieleen, että nurkan takana odottelee murhaaja. Loppuratkaisu on klassinen Christien kirjoille, eli kaikki osapuolet kootaan yhteen Poirotin kertoessa päätelmänsä. Kirjan juoni on teennäinen eli hyvin epäuskottava. Non, sanoisi Hercule Poirot paheksuvasti! Poirotin charmi on jäänyt tavoittamatta.

Olen lukenut varmaankin kaikki Christiet joskus 1980-luvulla ja niiden ajaton vetovoima tehoaa yhä. Parhaiten mieleen on jäänyt Poirotilta Kuolema Niilillä, mutta neiti Marplen Kymmenen pientä neekeripoikaa (nimi jouduttu myöhemmissä painoksissa muuttamaan) on ollut mieleenpainuvin.  Hercule Poirot ja neiti Marple ovat niin taidokkaita hahmoja, että heidän saappaisiin ei helpolla astuta. Poirot tuntuu paperinukelle, jolle on leikelty uusia asusteita ja korostettu vanhoja maneereja, joiden avulla lukija tunnistaa hänet. Kannen suunnittelu on Christie-tyylinen, mutta miksi Agatha Christien nimi on kannessa kirjailijan nimen tavoin?  Onkohan Christien perikunta herättänyt Poirotin uudelleen eloon lisätäkseen alkuperäisten teosten myyntiä? Astuuko Neiti Marple seuraavaksi näyttämölle? Eihän tämä ole uutta. Kuinka monta Bondia on tehty Ian Flemingin jälkeen? Myös Salvatore on herättänyt Tarzanin henkiin.

Sophie Hannah Nimikirjainmurhat

WSOY 2014. Kustantajalta. Kiitoksin.


Nimikirjainmurhat on luettu myös blogissa:

Anna minun lukea enemmän
Ja kaikkea muuta 

Kim Leine Ikuisuusvuonon profeetat

Kim Leine on tanskalainen kirjailija, joka asuu perheensä kanssa Kööpenhaminassa. Ikuisuusvuonon profeetat (Profeterne i Evighedsfjorden 2012) on hänen neljäs romaaninsa. Se on voittanut useita kirjallisuuspalkintoja. Kirjan on suomentanut Katriina Huttunen.

Ajattelin aluksi jättää Leinen kirjan lukematta, mutta tulin toisiin ajatuksiin syksyn mittaan. Lähdin lukemaan hieman varautuneena luettuani Jokken kirjanurkan ja Lumiomenan blogitekstit. Olen purnannut tämän vuoden keltaisen kirjaston kirjoja. Odotan niiltä Murakamin, Munron, Pamukin tai Watersin kaltaisia helmiä. En lähtenyt kovin toiveikkain mielin Leinen matkaan, kun jo Kalin laulu toi mieleen Intian hajut ja Lokineidon päiväkirjaa lukiessa tunsin lähinnä inhoa. Olin siis matkalla eritteiden ja hajujen inhottavaan maailmaan tietoisena. Olen kaunosielu ja nirppanokka. Orientoiduin Milja Kauniston kaltaiseen tekstiin, jota hän käytti kuvatessaan Olavi Maununpojan opiskeluvuosia Pariisissa 1400-luvun lopulla.
Leine tosin vie vessassa käynnin ja suolentoiminnan huippuunsa:

 Heti kun hän on saanut nostettua helmat korviinsa ja istuuduttua laudalle, hänen peräpäästään purskahtaa mutavyöryn lailla liejuista massaa.


Ikuisuusvuonon profeetan alku tempaa mukaansa miltei alusta lähtien. Miltei sen takia, että prologi aukenee vasta kirjan puolivälin jälkeen. Biologin huumorintajua riemastutti Flora Danican ja Linnén naljailu. Kirjan päähenkilö on Morten Falck. Miljöönä 1700-luvun lopun Tanska, Grönlanti ja Norja ja epilogissa tullaan 1800-luvulle.

Morten opiskelee Kööpenhaminassa papiksi. Hän olisi halunnut lääkäriksi, mutta toteutti omien toiveidensa sijaan isän, isoisän ja isoisoisän haaveet. Tosin lääketieteen luennot ja demonstraatiot kutsuivat häntä luokseen liikaakin. Morten tietää pelin säännöt, että kodin taloudellinen turva ja prokuraattorilta saatu kuukausiraha vaati kuukausittaisen selonteon opintojen etenemisestä. Morten on kahdenkymmenenkahdeksan ja jonkin verran tietoinen rakkaudestakin, ainakin sen verran, mitä on opiskellut sitä yöllisillä kaupunkivaelluksillaan, porttisyvennyksissä ja kaupungin kapeilla kujilla. Näitä reissuja hän rahoitti rahtaamalla kalmoja lääketieteen ruumiinavauspöydille. Morten kokee, että papin on hallittava elämän eri puolet, sellaisina kuin todellisuudessa näyttäytyvät. Niinpä hän suorittaa elämän kiertokoulua kaiken ohessa, että mikään ei olisi hänelle vierasta.

Teologius voi olla hyvekin, kun hän valistaa neitsyt Schulzia: On yleinen käsitys, hän vastaa haparoiden, että neidin kaltaisten nuorten naisten on hyvä olla naimisissa, jotta he löytävät elämälleen tarkoituksen ja välttävät joutenoloa. Vanhapiikahan ei ole mikään hilpeä näky.

Mårten lukee Rousseuta ja kaihoaa vapautta: Ihminen on syntynyt vapaaksi ja kaikkialla hän on kahleissa. Oma sisar Kirstinekin puhui hänelle vapaudesta valita puoliso. Tuo lause ihmisen vapaudesta ajaa Mortenia eteenpäin. Morten kihlautuu Abelonen kanssa lähinnä purkaakseen sen. Morten pakenee itseään Grönlantiin pakanoiden maahan, tanskalaisten siirtomaaherruuteen. Laiva Tanskasta käy vain kerran vuodessa, muuten ankarissa oloissa tulee selvitä omillaan. Elämä on kovaa, siirtomaaisännät ryöstävät luontoa ja kohtelevat ”villejä” kuin eläimiä. Oikeus on omankädenoikeutta. Huonoina aikoina alkuasukasyhteisön turhat jäsenet tapetaan.

Kööpenhaminassa Mortenille on ennustettu. Liekkejä ja tulipaloja. Te pidätte tulella leikkimisestä pappi. Mutta tuli ei pure teihin. Ja näin käy parikin kertaa. Morten selviää siirtomaakauppiaan talon palosta. Hän lentää ruutitynnyrin räjähtäessä viinatynnyri sylissään tunturiin kummankaan vahingoittumatta.

Kirjan kolmannessa osassa Morten Falck palaa kotiin. Lokakuun 24. päivänä vuonna 1793 hän seisoo Bergenin satamalaiturilla. Merituulen sijaan hänellä on vastassa havumetsän, polttopuiden, hevosenlannan, ruoan käryn ja katuojan haju. Tukevaa mannermaata. Hänen maataan. Matka veneellä Kööpenhaminaan olisi lyhyempi, muta merestä hän on saanut tarpeekseen. Matkallaan etelään Morten pysähtyy hetkeksi matami Gunhild Krogerin luona, mutta kulkurin on oltava vapaa. Pidin lopusta, paluusta kotiin Kööpenhaminaan. Epilogissa tarina palaa vielä Grönlantiin.

Muutaman kerran Falck muistelee Kööpenhaminassa viettämiään vuosia. Ne ovat ikään kuin tulleet lähemmäs sen jälkeen kun hän lähti Grönlannista, kun taas siellä vietetyt vuodet tuntuvat kaukaisemmilta. Kuka minä oikein olen? hän ajattelee. Miksi päädyin tänne ventovieraiden ihmisten luo? Jos olisin lähtenyt metsässä vasemmalle, minne olisin joutunut? Eikö elämässäni ole muuta kuin yhteensattumia?

Kim Leinen Ikuisuusvuonon profeetat tuo mieleen Eleanor Cattonin Valontuojat, vaikka yhtäläisyydet jäävät vähiin. Leine kuljettaa tarinaa kuitenkin sujuvammin. Huonointa kirjassa on sivupolut eli tätä kirjaa olisi kannattanut työstää ja tiivistää. Kirjaa lukiessa täytyy muistaa vuosiluvut ja osin tarinan kertoja pitää arvata. Harppuunamies on käsittämätön osio eli miksi se on mukana? Myös Kööpenhaminan palon kuvaus on liian yksityiskohtainen. Mortenin Grönlantiin kuljettaman lehmän osuus on myös arvoitus.

Minun ominta genreä tämä ei ollut. Rakastan kieltä, tiivistä ilmaisua ja kiteytettyjä ajatuksia. Marisen usein sivuista, mutta en antaisi sivuakaan pois Helprinin Talvisesta tarinasta tai Mercierin Yöjunasta Lissaboniin. Nuo ovat täydellisiä paksukaisia. Lukemiseni ajoittuu usein iltaan ja nukahtamiseen, joten ohuempia on helpoin käsitellä. Hmm… Taidan olla mukavuudenhaluinenkin. Lopuksi haluan todeta, että tämä on erinomainen kirja ja kuuluu sarjaansa. Minä en vain ole tämän lukijakuntaa, mutta ymmärrän tämän arvot. Parin viikon ajan tätä luin.


Kim Leine Ikuisuusvuonon profeetat
Tammi 2014. Kustantajalta. Kiitoksin.

Leinen matkassa ovat kulkeneet mm.:

Jokken kirjanurkka

Kirja-ale & Helena Waris Vuori

Kolusin eilen kirja-alessa.

Löysin oikeastaan aika ihanat kirjat ja muuta tarpeellista. Ottaen huomioon pikkukaupungin piskuisen Suomalaisen. Mukin muodon korvaa blogi-idea.


Mitä sinun mukaasi tarttui?





Helena Waris Vuori


Helena Warikselta on aiemmin ilmestynyt fantasiatrilogia Uniin piirretty polku, Sudenlapset ja Talviverinen. Vuori on kuitenkin itsenäinen kirja eikä ole tarkoitettu jatkettavaksi.


Vuoren kertojana on 19-vuotias Lif, joka on menettänyt vanhempansa pari vuotta aiemmin lento-onnettomuudessa. Hän elää Norjan rannikolla saarnikaupungissa, jota hallitsee ”vuori”, jonka huippu on ainaisen pilvikerroksen peitossa. Huhutaan, että vuoren rinteellä on hotelli. Kukaan ei ole koskaan kiivennyt vuoren huipulle, eikä tiedetä mitä pilvipeitteen yläpuolella on. Tämä on tarinan alku fantasiakertomukselle.



Eräänä aamuna Lifin ovelta kuuluu määrätietoinen koputus. Sähköt ovat katkenneet ja naapurissa asuva rockmuusikko työntyy puoliväkisin Lifin luokse aamiaiselle, kun saa kuulla, että tällä on retkikeitin. Lif on epäsosiaalinen, kaikkea epäilevä nuori nainen, joka ei pidä tilanteesta.

Inhoan vieraita, kutsuttujakin. Sitä paitsi en ole pukeutunut, pessyt naamaani tai kammannut tukkaani. On liian aikaista mihinkään.

Mennessään myöhemmin päivällä työpaikalleen katakombeihin hän saa kuulla johtajattarelta, että hän saa potkut ja että hänen on lähdettävä pikimmiten kiipeämään vuorelle niin ylös kuin mahdollista. Katakombien huhutaan sisältävän pelottavia salaisuuksia.


Vähitellen hänelle selviää, että muutkin Lif-nimiset tyttöt sekä Leif-nimiset pojat ovat saaneet samantapaiset ohjeet ja vain kaksi heistä lopulta selviää raknarökistä. Kehen voi lopulta luottaa, kuka on kenenkin pari? Tarina tuo heti mieleen Suzanne Collinsin Nälkäpelin Katnissin, johon löytyy yhtymäkohtia, mutta Vuoren juoni on kuitenkin luotu Skandinaaviseen mytologiaan pohjautuen. Henkilöiden todellinen olemus paljastuu vasta vähitellen. Viikinkien taruston parempi tuntemus avaisi kirjaa varmaan enemmän.


Vuori on fantasiaa parhaimmillaan. Viikinkien jumaltarustoa on hyödynnetty nykyajassa. Kännykkä piippaa tekstiviestiä vielä kaiken jälkeenkin.

Sinä tarvitset puhelimen. Eikä mikä tahansa luuri kelpaa… Vidar, muistatko mihin pistin sen kännykän? Vanhus alkaa touhuta kirjoituspöytänsä laatikoiden kimpussa.

Emme kuule pientä piippausta yläpuolellamme. Emme näe, kun takin taskussa vihertävä näyttö syttyy eloon.

Helena Wariksen aiempi tuotanto on minulle tuntematon, mutta tämän jälkeen jatkan siihen tutustumista. Vuori on vaikuttava lukukokemus. Waris ei kerää turhia juonen sivukiemuroita mukaan. Tarina olisi saanut olla laajempikin. Kirja sopii kaiken ikäisille. Suosittelen. Nautin tästä huikeasta tarinasta.

Helena Waris Vuori
Otava 2014.

Kirjablogistien joululahja toiselta toiselle. Kiitos Joanna von Scarlett.

Vuoden 2015 lukuhaasteet

Kirjahaasteisiin osallistumiset. (Huom. päivitän vai bannerin yläpalkkiin.)

Annamin Kirjallisesta retkestä Pohjoismaissa.
Annamin haaste on erinomainen. Yritän selviytyä siitä nojautumatta dekkareihin, jos suinkin mahdollista. Erityisesti luen ruotsalaisen Per Pettersonin ja tanskalaisen Peter Høegin tuotantoa. Luen tähän haasteeseen myös tanskalaisen Karen Blixenin Talvisia tarinoita, jonka saan käytettyä myös omassa Talven lukuhaasteessani. Islantiin luen Kristin  Steinsdóttirin Meidän talon enkelin.

Pidän mielessä myös blogitekstini Minkä kirjan.
En pahemmin katsele menneeseen tai mieti viime vuoden luettuja. Osan olisin voinut jättää lukematta, jonkun keskeyttää jne. 
 Eniten odotan tänä vuonna kahta kirjaa. Toisen oletan ilmestyvän, mutta jonka ilmestymistä ei ole vielä julkistettu. Vihjeenä toistaiseksi vain, että kyseessä on ulkomainen mieskirjailija. Apurahaviidakossa silmät huomaa aina jotain kivaa. Toiseksi eniten odottamani kirja tulee Savukeitaalta. Kannesta päätellen jatkaa valkoista sarjaa.

MarikaOksan innoittamana tartuin kahteen Goodreadsin haasteeseen. Täällä voit tutustua haasteen esittelyyn. Nämä vaikuttavat todella mahtavalle. Pyysin saada käyttää samaa listaa. Helmet lienee julkaissut listan pääkaupunkiseudun lukijoille suomeksi, mutta itse pidän alkuperäisestä enemmän, joka lienee Popsugarin haaste.  

 

Ensimmäinen haasteeni
GR: I Spy Challenge 2015 Alkuperäisen haasteen linkki täällä.

1. Color - red, crimson, indigo
2. Number - one, twice, third - Marco Malvaldi Viiden korttipeli
3. Things That Grow - tree, rose, garden
4. Seasons - spring, fall, autumn
5. First Name - Jacqueline, Robert, Ajax - Joel Haahtela Elena
6. Places - country, empire, London
7. Body Part - hand, bone, mind
8. Weapon - knife, poison, arrow
9. Body of Water - sea, river, pond
10. Form of Water - ice, mist, rain
11. Product of Fire - heat, ash, flames
12. Celestial Body - sun, star, planet - Jaana Lehtiö Uutta auringon alla
13. Architecture - castle, bridge, house
14. Senses - sight, touch, taste
15. Royal Title - king, duke, emperor
16. Family Member - brother, aunt, parent - Marko Hautala Kuokkamummo
17. Elements - fire, wind, air
18. Time of Day - morning, dusk, evening
19. Metal - gold, bronze, steel
20. Emotion/Feeling - love, fear, pride
21. Animal/Insect - dog, tiger, unicorn
22. Something to Read - book, story, newspaper
23. Gender Identifier - wife, man, lady 
24. Paranormal Being - vampire, angel, ghost
25. Occupation - doctor, assassin, detective  - Jenna Kostet Lautturi

 

50 Kategorian listahaaste. Aleperäisen haasteen linkki täällä. Tämä on jo laajempi.

Tämä on kelju A graphic novel, onko kenelläkään tästä selviytymiseen edes siedettäviä ideoita?

 Erityisesti pidän tässä haasteessa kohdasta 18. Luenkin siinä viime vuoden voittajan.

1. A book with more than 500 pages Kirja, jossa on yli 500 sivua - Kim Leine Ikuisuusvuonon profeetat
2. A classic romance Klassinen rakkauskertomus
3. A book that became a movie Kirja, josta on tehty elokuva
4. A book published this year Tänä vuonna ilmestynyt
5. A book with a number in the title Kirjan nimessä on numero - Marco Malvaldi Viiden korttipeli
6. A book written by someone under 30 Kirjoittaja on alle 30
7. A book with nonhuman characters Henkilöt eivät ole ihmisiä  - Jenna Kostet Lautturi
8. A funny book Huumorikirja
9. A book by a female author Kirjailija on nainen - Sophie Hannah Nimikirjainmurhat
10. A mystery or thriller  Mysteeri tai trilleri
11. A book with a one-word title Kirjan nimessä on vain yksi sana - Helena Waris Vuori
12. A book of short stories Novellikokoelma
13. A book set in a different country Toiseen maahan sijoittuva kirja
14. A nonfiction book Ei-fiktiivinen tarina
15. A popular author’s first book Tunnetun kirjailijan esikoisteos
16. A book from an author you love that you haven’t read yet Suosikkikirjailijasi teos, joka on lukematta
17. A book a friend recommended Ystäväsi suosittelema kirja
18. A Pulitzer Prize-winning book Pulitzer-palkittu
19. A book based on a true story Tositapahtumiin perustuva kirja
20. A book at the bottom of your to-read list TBR listasi pohjalta
21. A book your mom loves Kirja, josta äitisi piti
22. A book that scares you Pelottava kirja
23. A book more than 100 years old 100 vuotta vanha kirja
24. A book based entirely on its cover Kansikuvan perusteella valittu
25. A book you were supposed to read in school but didn’t  Lukematta jäänyt kirja, joka olisi pitänyt lukea koulussa
26. A memoir Muistelma
27. A book you can finish in a day Päivässä luettu kirja - Joel Haahtela Katoamispiste
28. A book with antonyms in the title Otsikossa on antonyymi
29. A book set somewhere you’ve always wanted to visit Kirja sijoittuu maahan, jossa olet halunnut vierailla
30. A book that came out the year you were born Kirja ilmestyi syntymisvuotenasi
31. A book with bad reviews Kirja on saanut huonot arvostelut
32. A trilogy Trilogia
33. A book from your childhood Kirja lapsuudestasi
34. A book with a love triangle Kolmoisdraama
35. A book set in the future Scifi
36. A book set in high school Lukioon sijoittuva
37. A book with a color in the title Kirjan nimessä on väri
38. A book that made you cry Kirja sai itkemään sinut
39. A book with magic Kirjassa on magiaa
40. A graphic novel Sarjakuva-albumi
41. A book by an author you’ve never read before Kirja kirjailijalta, jolta et ole lukenut aiemmin. - Jaana Lehtiö Uutta auringon alla
42. A book you own but have never read Omistamasi kirja, jota et ole lukenut
43. A book that takes place in your state Kirja joka sijoittuu Suomeen.
44. A book that was originally written in a different language Käännösromaani
45. A book set during Christmas Joulukirja
46. A book written by an author with your same initials Tekjän nimikirjaimet ovat omasi.
47. A play Näytelmä
48. A banned book   Kielletty kirja
49. A book based on or turned into a TV show  TV-sarjaan perustuva kirja
50. A book you started but never finished Kirja jäi kesken

Maalaismaisemia-lukuhaaste

Tämä mainio haaste täyttääkin tältä vuodelta minun osuuteni osallistumisiin, ainakin näin alkuun.

1001 kirjaa ja yksi pieni elämä kokosi tämän haasteen. Voit tutustua täällä haasteeseen. Lähdin tähän mukaan, että lukisin jotain kotimaista. Toki maaseutua on missä päin maailma tahansa, mutta ainakin Flavian  mukana pääsen kartanomiljööseen ja Sillanpään seurassa maalaismaisemaan. Etsin tästä kimmoketta kotimaisen kirjallisuuden lukemiseen.
Juureni ovat Stadissa, ydinkeskustassa, mutta työni on vienyt minua perinnebiotooppeihin, perinnemaisemiin ja elävän kulttuuriperinnön maille. Minusta tämä on kerrassaan kiehtova haaste.

 

 

Muistuttelen myös omasta Talven lukuhaasteesta, johon ehdit vielä mukaan. Muistahan, että lasten kuvakirjat kelpaavat mukaan.

 

 

Muistuttelen, että talven lukuhaasteessa huomioidaan kirjat, jotka on luettu ja blogattu 1.10.204 – 28.2.2015. Täältä löydät aiheesta enemmän.


Arvon osallistuneiden kesken 5 kirjaa. Ilmoittelen niistä myöhemmin.

Nämä ainakin ovat mukana:

1. Haruki Murakami Värittömän miehen nuoruusvuodet

2. Michael Cunningham Lumikuningatar

3. Ljudmila Ulitskaja Iloiset hautajaiset

Jenna Kostet Lautturi

Jenna Kostet on opiskellut kansatiedettä ja folkloristiikkaa Turun yliopistossa. Lautturi on hänen esikoisromaani.

Mietin tämän vuoden ensimmäistä blogitekstiä ja päädyin Lautturiin. Lautturi on nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu spekulatiivisen fiktion keinoin kerrottu tarina kahdesta lukiolaisesta. Minusta lanu-kirjamaisuus jääkin tuohon, sillä kirjan voi lukea kuka vain. Mietin alussa yhteyttä Stephenie Meyerin Twilight-trilogiaan. Olen hieman väsähtänyt vampyyreihin, ihmissusiin, langenneisiin enkeleihin ja muodonmuutoksin. Kirjan alussa on vivahteita myös Katja Kaukosen lyyriseen Odelmaan.

Lautturi on yksittäinen teos eli se ei ole trilogian aloitus.  Toivottavasti ei. Minusta se on erittäin toimiva näin. Maaginen realismi rajatiedon elementein on kiehtova sekoitus. Jo sanassa lautturi on hyvin väkevä lataus, joka ei jätä ketään kylmäksi, vaan lautturi repii mieleen muita kirjoja, kuten Hessen Siddhartha ja Illyeksen Kharonin lautalla. Lautturissa ammennetaan intertekstuaalista voimaa runoista esimerkiksi Edith Södegranin Orfeuksesta.

Ruuhen puinen pinta on karhea ja ajan kuluttama. Se tottelee minua. Se kuuntelee ja noudattaa pyyntöjäni. Se haluaa miellyttää. Joskus olen yhtä ruuheni kanssa ja ajattelen, että niin kuuluu olla. Mietin ikävöinkö sitä ylhäällä missä ei ole ruuhta eikä virtaa, jota voin meloa.

 Kun pääni tapaa pinnan, minun on vaikea hengittää, enkä minä katso taakse kuin Orfeus, vaan uin kohti rantaa. Näen miten sielut lipuvat ohitseni, mutta minussa on väri ja elämä. Täällä minä olen kotona ja hengitän

Lautturi kertoo nuorista, lukiolaisista. Kai on toinen kirjan nuorista ja Ira toinen. Kai tulee toisaalta, hän on lautturi Tuonelan virralta. Hän tulee katsomaan, mistä sielut tulevat. Mistä tulevat ne, jotka ovat olleet joskus eläviä, ja joista on jäljellä se kipinä, se sisin. Kai hakeutuu Eeron luo, joka on nähnyt kummatkin maailmat, jotka kannattelevat meitä, aivan kuten äiti, joka tunsi kummankin todellisuuden. Eero ottaa veljenpoikansa luokseen.

Eero katselee minua ja tunteet liikkuvat hänen kasvoillaan. Minä olen hänen sukuaan, hänen vertaan. Meidän kaltaisiamme ei ole muita täällä. Me tiedämme miten sielut liikkuvat virran mustassa vedessä ja miten keksi kolahtaa rantakiveen.

Kirjan osiot käyvät dialogia. Ensin äänen saa Kai. Hänen lauseensa ovat kaunista ja koskettavaa kirjakieltä, kun taas Ira käyttää slangia. Iran kielessä pulppuaa nuoruuden eloisuus ja teinituska. Olisi väärin kertoa juonta, sillä jokaisen on saatava lukukokemus ilman ohjausta. Kai ja Ira tulevat eri maailmoista, ja siksi todellisuus vie heitä eri suuntiin.  

Mä menisin opiskelemaan arkkitehdiksi ja sitten kun mulla olisi hyvä työ ja paljon rahaa, hakisin äidin pois. Veisin sen niin kauas, ettei isä löytäisi meitä enää koskaan.


Näin salin toisella puolella Kain ja mulla oli hyvä olo, kun olin pyytänyt anteeksi käytöstäni. Olin kuitannut velkani, asia oli loppuun käsitelty. Mä voisin jatkaa omaa elämääni ja unohtaa koko jutun. Kain ja kaiken mitä oli tapahtunut.

Kirjan teemoja ovat oman identiteetin etsintä, erilaisuuden hyväksyminen, koulukiusaaminen, muukalaisuus ja perheväkivalta. Lautturi ammentaa osansa suomalaisesta kansanperinteestä, manalasta ja tuonelasta, tuonelan virrasta ja lautturista. Kirjan loppu on täydellinen, taidokas. Kirjan tummat sävyt eivät yhdy kannen mustuuteen.
Olen onnellinen, että en ohittanut tätä kirjaa. Toivon, että moni muukin löytäisi tämän kirjan tarjoaman lukuhetken. Jään odottamaan seuraavaa Kostetin kirjaa.

Jenna Kostet Lautturi

Robustos 2014. Kustantajalta. Kiitollisuudella.