tiistai 19. tammikuuta 2016

Jay Asher & Carolyn Mackler The Future of Us





The Future of us  on virtuaalinen aikamatkatarina, teinitarina ystävyydestä ja yhdessäolosta. Ennen kaikkea kirja kertoo maailman avautumisesta, uuden aikakauden alkamisesta. Tarinan keskeiset henkilöt ovat Josh ja Emma, lapsuuden bestikset, joiden vuorotteleviin teksteihin tarina rakentuu. Tarina kertoo nuoruudesta ja elämisen ilosta.
Tapahtuma-aikana on vuosi 1996. Eikä se voisikaan olla kymmenen vuotta ennen tai kymmenen vuotta myöhemmin.  Internet teki tuloaan tuolloin 1996. Sain vuonna 1982 ensimmäisen tietokoneeni ja siirryin siitä toiseen fossiiliseen eli Commadoreen. Vasta vuona 1996 yhteydet aukenivat mitä ihmeellisimmillä modeemeilla. Yliopistolla oleminen oli eduksi.
(Laitan sinut kartalle oman kertomukseni avulla. Mitä muistan vuodesta 1996? Hengitin jälleen Stadin ilmaa ja tuuletin tunkkaiset tomukerrostumat itsestäni, saatoin vihdoin hengittää. Enää ei tarvinnut katsella tehtaan puolen oransseja seiniä haikeana tai kitkeränä, sillä tuttu metro viiletti silmieni edessä. Yliopistolla tutustuin työkoneeseen, joka yritti luoda intiimiä suhdetta läväyttämällä aamuisin tekstin: Hei kulti, mitäs tänään tehdään? Nettiin koneella ei päässyt.  Seuraavalla työkoneella pääsin nettiin jo elokuussa. Sain kotisivuni pystyyn. Facebookiin liityin vasta myöhemmin ystäväni pakottamana. Aluksi netti oli väline ulos maailmalle, eikä niinkään kotikamuihin. Maailma avautui uskomattomalla tavalla, saatoin Jennien aamulla matkaan ja illalla / yöllä  näin alkeellisen chatin kautta oman kissani kulkevan uudessa kodissaan muiden keskuudessa tuolla kaukana rapakon takana. Suomalaisen lintukodon pentua ei pelätty, sillä yleensä kissa laitetaan karanteeniin, etenkin kun kyseessä oli erittäin merkittävä kissala. Kaikki olivat yhtä aikaa netissä, kotisivut olivat kasvatustyön edellytys, sukutaulujen kasvattajanimet muuttuivat henkilöiksi eri puolilla maailmaa. Wau se oli mahtavaa!)
The Future of us  elää vuotta 1996. Facea ei ole. Internet tekee tuloaan, älypuhelimista ei ole kuultu ja vasta Nokian matopeli on läsnä. Emma saa isältään tietokoneen hyvittelylahjana. Isän muuttaessa äitipuolen kanssa Pennsylvaniasta Floridaan Emma sai vanhan Hondan avaimet ja ensimmäisen lapsen synnyttyä Emma tietokoneen.  Joshin äidiltä Emma saa rompun, jonka asenettuaan kaksikko pääsee aikamatkalle kurkistamaan, millaista heidän elämä olisi 15 vuoden kuluttua. Emma ja Josh oivaltavat, että heillä on edessään tulevaisuuden ilmiö nimeltä Facebook. Sen avulla ihmiset päivittävät tietoa arjestaan, urastaan, parisuhdestatuksestaan.

My dad shipped me the computer as yet another guilt gift. Last summer, before he and my stepmom moved from central Pennsylvania to Florida, he handed me the keys to his old Honda and then started his new life. They just had their first baby, so I got this desktop computer with Windows 95 and a colour monitor.

Emma vaistoaa tulevaisuudestaan, että hän ei koe itseään onnelliseksi. Joshin elämä vaikuttaa lupaavalle, hän nappaa tavoitellun Sydney Millsin. Järkytyksekseen kaverukset havaitsevat, että heidän vuonna 1996 tekemänsä valinnat heijastuvat myös heidän tulevaisuuteen. Mitä tulevaisuus tuo mukanaan? Kannattaako tulevaisuuteen kajota?

All week, I’ve known bits and pieces of my future, and I’ve wondered how my current actions affect me in fifteen years. But when Emma’s finger touched mine, I was only thinking about  now.


The Future of us  on uskomattoman ihana tarina siitä, että tässä hetkessä eläminen on tärkeintä. Tässä hetkessä on ihan tarpeeksi ongelmia, että ei kannata surra huomistakin. En tiedä, koskettaako kirja samalla tavalla, jos ei ole elänyt tuota aikaa.  Internet oli mullistava kokemus.  Tein graduni tietokoneella ja piirsin kartatkin koneella, mutta kuinka monet naputtivatkaan kirjoituskoneella vielä hieman ennen? Voi, että jos saarten kartat olisi voinut piirtää maastossa! Nostalginen opushan tämä on ja hivenen köykäinen. Emman ja Joshin hahmot olisivat tarvinneet lihaa luidensa päälle enemmän. Asher ja Mackler onnistuvat paljon paremmin nuorten arjen kuvaamisessa.

Jay Asher  & Carolyn Mackler The Future of Us (Sinä ja mina sitten joskus) 
Simon and Schuster 2011. Kotikirjasto

Tarinoiden taikaa on lukenut tämän kirjan

2 kommenttia:

  1. Minä taas olen elänyt koko elämäni tietokoneiden aikakautena, mutta silti pidin kirjan ideaa aivan hurmaavana. Oli mielenkiintoista mutta samalla pelottavaa seurata, kuinka pienetkin valinnat vaikuttivat tulevaisuuteen. Facebook on ihan mukava keksintö, mutta onneksi sen avulla ei pääse kurkistamaan tulevaisuuteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä, olen kade. Minusta tämä oli ihana kirja. Olin aluksi niin vastaan Facea, mutta sitten ystäväni tempaisi läppärini sienireissun jälkeen ja kertoi, ett nyt sä olet siellä. Lisäksi hän laitoi viestin, että olen facessa ja kissakansa noukki tiedon. Silti mä en voi ymmärtää, että mun monet kamut eivät osaa käyttää twitteriä, instaa ym ym.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!