torstai 15. lokakuuta 2015

Maria Autio Varjopuutarha






Jatketaan Kirjan vuoden lanu-viikon kirjoilla. Maria Autio (1967) on valmistunut filosofian maisteriksi Turun yliopistosta pääaineenaan kotimainen kirjallisuus. Hän on julkaissut nuortenkirjoja Paperisudet (2005) ja Ajatustenlukija (2011). 

Olen seurannut jonkin verran Asperger-nuoria työharjoittelussa, kun puolisoni on ohjannut heitä. Ympäristö on omalta osaltaan vaativa ja erilainen, jossa sosiaalisuus ja yhteistyötaidot eivät korostu.

Tarinan päähenkilö on lievästi autistinen lukiolaistyttö Pihla.  Pihla kuvaa lapsuuttaan ja erilaisuuttaan lastentarhassa, koulun pienryhmässä ja erityisluokkalaisena. Autio osaa kertoa hyvin lapsen näkökulman ja raottaa lapsen kokemusmaailmaa. Aamuisin takerruin äidin hiuksiin, sillä en olisi halunnut jäädä sinne. Ja silloinkin, kun kaikki vain askartelivat tai söivät, minua kiusasivat kilahdukset ja kolahdukset, pahvin repeytyminen, väriliitujen rutina paperilla. Tauoton pulina, johon ei itse päässyt koskaan sisälle. Pihlan kuvaus varhaislapsuudestaan ja havainnointi erilaisuudestaan on uskottavaa. Pihlalla on muutaman vuoden nuoremmat kaksoissiskot Mira ja Miisa ja välittävät vanhemmat.

Minun maineeni levisi erityisoppilaana, jolla oli oma avustaja. Taneli oli kuin kaksimetrinen huutomerkki, joka ei voinut jäädä keneltäkään huomaamatta.

Koulun lähistöllä sijaitsevasta barokkipuutarhasta on muodostunut Pihlalle tärkeä paikka. Amiraalin puutarhasta on jäljellä enää rippeet, mutta se välittää mennyttä ränsistyneenäkin. Pihla kaipaa kaveria ja viimein hän tutustuu Matjaan. Kaveruus saa kuitenkin outoja muotoja. Matja on sijoituskotilapsi, joka aiheuttaa Pihlalle ongelmia vuosia myöhemminkin. Kuka on kirjan Kronos, joka elää Pihlan mielessä? Pihla uskoo kohtaavansa Kronoksen jonain päivänä jossain.

Sinäkin olet itse hiljaisuus, Kronos. Et ole koskaan pihahtanut sanaakaan. Mutta juuri siksi minä haluan kertoa sinulle tämän kaiken.

Viime uuden vuoden jälkeen, heti ekana koulupäivänä, luokalleni tuli uusi tyttö: Matja. Hän kömpi koulutaksista ja jäi hieman pökertyneenä jököttämään sohjoisen pihan laidalle. Kuin myöhästyneenä joulupakettina.

Varjopuutarha on monisyinen tarina, jossa nousee esiin erilaisuus, koulukiusaaminen, yksinäisyys ja näkymättömyys. Aina pahinta eivät ole sanat, sillä yhtä pahalle tuntuu jäädä yksin, näkymättömäksi ja syrjityksi. Jokaisella tulisi olla oikeus toimia osana yhteisöä elämän eri vaiheissa päiväkodista lähtien. Lapset voivat olla hirvittävän julmia.  Varsin usein erilaisuuden hyväksyminen jää ihanteeksi, utopiaksi ja ontoksi sanahelinäksi. Millaista on elää ns. normaalien maailmassa, jos äänet ja kosketus aiheuttavat kipua tai jos oma olemus on aina muiden silmissä hidas, ilmeetön ja erilainen?  Millaista on onnistua ja hämmästyttää silläkin opettaja? Entä, jos ei ymmärrä ajan kulkua tai löydä perille?  

Varjopuutarha on Pihlan kehitystarina. Vasta lukiossa hän on muiden joukossa, tavallisena.
Maria Aution Varjopuutarha on koskettava ja tärkeä kirja. Tarinasta välittyy Pihlan usko tulevaan ja itseensä. Hänellä on unelmia ja toiveita lukion jälkeen. Kirjan kansi on todella kaunis.


Maria Autio Varjopuutarha
Karisto 2014. Kotikirjasto

Luin kirjan Ompun Sateenkaari-haasteeseen.


Varjopuutarhan ovat lukeneet mm. Mai, ja Rita


4 kommenttia:

  1. Varjopuutarha, samoin kuin Paperisudetkin, lumosi minut alusta loppuun.

    Kiitos kauniista kirja-arviostasi. Laitan Maria Autiolle linkin.
    Arviosi piristää hänen viikkoaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun on luettava nuo muuutkin. Tämä sattui sopivasti teemaviikolle, mutta oli luvussa muutenkin. Löysin kirjan omasta kirjahyllystäni.
      Rita ) ;

      Poista
  2. Minusta tämä kirja seisoi vankasti omilla jaloillaan ja kertoi uskottavasti erilaisesta lapsesta ja nuoresta, joka joutui syyttään kärsimään erilaisuudestaan. Äänestin ilmestymisvuonna parhaimmaksi lanu-kirjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihla oli uskottava, onneksi perhe oli kuvattu tukevana. En yhtään ihmettele valintaasi, olisin varmasti itsekin äänestänyt.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!