Paavo Halonen, Antti Kauppinen & Ulla Kokki Armas aika – Nautiskelijan kesä

Paavo Halonen, Antti Kauppinen & Ulla Kokki Armas aika – Nautiskelijan kesä

S&S 2017. Arvostelukappale kustantajalta. Kiitoksin.

Armas aika tulee taas! Luvassa ihana kesäkirja, jossa retkeillään, mökkeillään, polkupyöräillään läpi tyhjän kaupungin ja tärkeimpänä tietysti syödään.  Armas aika - Nautiskelijan kesä ilmestyi keväällä 2017 ja se on jatkoa Armas aika - Intohimona joulu -kirjalle (2015). Antti Kauppinen kirjoitti, Paavo Halonen visualisoi ja Ulla Kokki valokuvasi.

Nopeita piknik-eväitä, tulella kypsennettäviä herkkuja, hidasta mökkiruokaa sadepäiviin… Kirja pelastaa kesän hyttysiltä ja lomariidoilta nautinnolle, vietti sitä sitten maalla tai kaupungissa. Reseptejä siivittävät niihin liittyvät tarinat ja eri puolilta Suomea kuvatut tunnelmapalaset. Reseptien ainekset painottuvat kesän antimiin villivihanneksia unohtamatta. Suuri osa resepteistä sopii myös vegaaniruokavalioon sellaisenaan  tai vähän muunneltuna.

Tämä kirja on mitä tarpeellisin varsinkin tänä suvena, kun kesä ei vieläkään ole kunnolla tullut, vaikka eletään heinäkuun loppua ja suuri osa lomalaisista on palaamassa huomenissa töihin. Mansikat antavat odottaa itseään. Eilen torilla mansikkalaatikko maksoi 43-45 euroa.

Kirja jakautuu kahdeksaan lukuun tai osioon, no sanottakoon niitä miksi tahansa. Tässä jokaisesta jotakin:

Aamiaisen Mainiossa munakkaassa käyttäisin itse villiyrttinä voikukkaa tai vuohenputkea, joita saa leikatulta pihanurmelta koko kauden huhtikuun puolivälistä aina lokakuun lopulle ja niitä ei tarvitse kuin heittää sekaan.

Retkelle osiossa on mainio Viininlehtikääryleiden eli dolmien ohje. Itselläni on tuossa eteläseinällä amurinviini, josta saa tuoreita lehtiä. Dolmeja teen yleensä, kun haperot alkavat tuottaa satoa ja käytän täytteenä puoliksi jauhelihaa ja puoliksi isohaperoa runsaasti yrteillä maustettuna.

Amurinviini taloni seinustalla.

Tulella paistettu ruoka maistuu hyvältä, vaikka se pitäisi syödä toppatakissa, kuten tänä kesänä on useammin kuin kerran pitänyt tehdä. Halloumivihannekset on mainio ohje. Itse käytän usein halloumia, bataattia, suippopaprikaa, sipulia ja nyhtökauraa ja runsaasti villiyrttejä siitä ympäriltä. Viikolla tein kalapihvejä hauesta sillä muutoksella, että korppujauhon tilalla oli kuivattua herkkutattia.

Nopeaa syötävää. Kuinka ehtiä ulos mahdollisimman nopeasti? Itse nautin joka arkiaamu kupillisen kahvia ja smoothien eli survelon ennen töihin lähtöä. Aineksina käytän pakastimesta kotimaisia marjoja, itse tehtyä omenahilloa kotimaisista omenista, teelusikallinen kuivattuja ja rouhittuja voikukan lehtiä, chian siemeniä ja vettä. Kesään kuuluvat myös maitohorsman versot (toukokuussa) ja ehdottomasti apposet, jotka ovat tuttuja jo varhaisesta lapsuudesta lähtien. Kesärullia aion kokeilla kunhan saan seuraavan kerran vieraita. Paistetut kesäkurpitsat kuuluvat tietysti kesään. Ensimmäiset ovat noin 10 cm mittaisia eli ensi viikolla syön niitä.

Kasvatan itse kesäkurpitsaa.

Sataa sataa ropisee. Syrnikit ovat ihana välipala tai vaikka täyttävä ruoka tuoreiden tai pakastimesta sulatettujen marjojen kera. Satuin tässä juuri pari päivää sitten tekemään niitä. Kesäkeitto on myös näitä jo varhaislapsuudesta tuttuja ruokia juuri tuolla reseptillä. Vuohenputkipesto on ihanaa. Kunpa ihmiset oppisivat tekemään sitä yleisemmin. Sarjakukkaisten ruoaksi käytössä tietenkin pitää olla hyvin varovainen. Mangoldi on myös näitä vähän käytettyjä vihanneksia. Itse käytän sitä pääasiassa wokki-vihanneksena ja teen suurista alalehdistä sienikääryleitä.

 Syrnikkejä metsävadelmien ja mintunlehtien kera.

Suu makiaksi. Mikään ei tietenkään voita Raparberibritaa. Mokkapalat vievät muistot jo sinne kauas taakse. Tarte tatinista löytyy maailmalta erilaisia versioita.

Illan viiletessä voi tehdä ihania Yrttifalafelejä tai Välimerellisiä lihapyöryköitä. Palsternakkapyree on muuten oiva korvike tavalliselle perunamuusille. Ise olen vasta tänä kesänä oppinut syömään sushia.

Kannat kattoon viettää juhannusta kaupungissa. Tehdään pirtelöitä, sorbetteja tai vaikkapa Unelmaista ananasta Hibiskusskumpan ja Viinivaahtoa mansikoille kera.

Kirjan reseptit, kuva ja tarina ruoasta on taitettu nätisti samalle aukeamalle. Lisäksi reseptejä on kiitettävän paljon. Moni resepteistä palaa kirjoittajien lapsuuteen. Villiyrttejä ja sieniä kirjan ohjeissa olisi voinut käyttää paljon paljon runsaammin. Loistavaan kirjaan mahtuu yksi paha vika. Tekstin fonttikoko on niin pientä, että itse en pysty lukemaan sitä kuin hyvin kirkkaassa valossa. Samoin valkoiset kirjaimet ruskealla pohjalla esimerkiksi sivulla 99 ovat aivan mahdottomia luettavaksi.

 Kirjoittanut Pertti

Mario Reading Soturin sukua

Karisto 2017. Arvostelukappale kustantajalta kiitoksin.

Alkuperäisteos: The Templar Succession

Suomennos Arto Schroderus.

Mario Reading (1953 – 29.1.2017) syntyi Dorsetissa ja vietti lapsuutensa englannin lisäksi Saksassa ja Ranskassa. Hän opiskeli kirjallisuutta East Anglian yliopistossa, mutta maailman tuulet alkoivat vetää ja rahtilaiva vei nuoren miehen Afrikkaan. Nuoruusvuodet kuljettivat tulevaa kirjailijaa Kapkaupungista Wieniin, Dubaihin ja aina Intiaan sekä Meksikoon asti. Reading oli yksi tämän päivän arvostetuimpia Nostradamus-asiantuntijoita. 

Soturin sukua on itsenäinen jatko-osa Salomonin perinnölle (2016). Vuonna 1198 John Hartin kaukainen sukulainen Johannes von Hartelius kirjoittaa teloituksensa aattona salaisen viestin jälkimaailmalle. John Hart saa apua viestin tulkitsemiseen ja pääsee temppeliherrojen kalleimman aarteen, mittaamattoman arvokkaan kuparikäärön jäljille.

Soturin sukua –kirjassa Kosovon sodassa vuonna 1998 nuori kuvajournalisti John Hart onnistuu henkensä kaupalla vapauttamaan joukon seksiorjiksi pakotettuja albaaninaisia. Parikymmentä vuotta myöhemmin eräs näistä naisista ottaa yhteyttä temppeliherraksikin kutsuttuun Hartiin, ja pian vastahakoinen Hart on tempaistu mukaan jäljittämään vaarallista sotarikollista.

Välissä päädytään Tal Afariin, Irakiin, joka on tarinan kannalta täysin turhaa ja ei liity mitenkään menneillä olevaan tarinaan. Ihan erillinen kertomus keskellä meneillä olevaa juonta.

John Hart alkaa vastahakoisesti seurata ko. naisen tyttären, Biljanan, kanssa äitinsä raiskaaman miehen jälkiä. Aluksi päädytään Pariisiin. Sen jälkeen matkataan luostariin, johon Hart Lumnijen jätti. Sieltä saadaan vihje, että ko. rikollinen palvelee mahdollisesti Ranskan muukalaislegioonassa Djiboutissa. Kuvatoimittaja John Hart vastaan ammattisotilas ”kapteeni”. No lukekaa itse, kannattaa, jos on seikkailujen ja temppeliherrojen salaisuuksista kiinnostunut.

Mario Reading osaa juonen kuljettamisen ja koukuttaa lukijan mukaansa tosi tehokkaasti. Valitettavasti ko. kirja jäi hänen viimeisekseen. Suosittelen kesälukemiseksi.

Miia Jauni & Markus Seppälä Kotipihan valtaajat

Miia Jauni & Markus Seppälä Kotipihan valtaajat – Opas haitallisten vieraslajien torjuntaan

Into 2017. Arvostelukappale kustantajalta. Kiitoksin.

 

Kotipihan Valtaajat on suomalainen opas kotipihojen ja puutarhojen haitallisista vieraslajeista. Haitalliset vieraslajit häiritsevät pahimmillaan tuntuvasti ympäristöä ja uhkaavat luonnon monimuotoisuutta.

Käytännöllinen opas esittelee tuoreen tutkimustiedon valossa vinkkejä vieraslajien torjumiseen kotioloissa. Kirja keskittyy kasvilajeihin, mutta esittelee myös yleisimpiä kotipihan tuhoeläinlajeja.

Miia Jauni on maatalous- ja metsätieteiden tohtori ja selvittänyt vuosien ajan haitallisia vieraskasveja sekä niiden menestymiseen vaikuttavia tekijöitä ja Markus Seppälä on haitallisiin vieraslajeihin erikoistunut biologi ja Suomen luonnonsuojeluliiton edustaja kansallisessa vieraslajiasiain neuvottelukunnassa. Kirjan kasviosuuden on tarkastanut lisäksi toinen neuvottelukunnan jäsen, varsinainen kasviguru ja työkaverini Arto Kurtto ja sen jälkeen ei ainakaan minulla ole teksteihin huomautettavaa.

Monet haitalliset vieraslajit leviävät luontoon puutarhoista ja tekijät korostavatkin istutettavien kasvien tuntemisen tärkeyttä, vastuuta ympäristöstä ja puutarhajätteen oikein käsittelyä.

Kirjassa selitetään hyvin kasvitieteen slangisanoja, kuten alkuperäinen laji, vieraslaji, haitallinen vieraslaji, tulokaslaji, muinaistulokas tai uustulokas. Monet tulokaslajit ovatkin saapuneet Suomeen jo kauan sitten. Itse asiassa kaikki lajit ovat saapuneet Suomeen viimeisen jääkauden jälkeen ja kasvillisuus on hyvin nuorta ja endemiittejä on tuskin nimeksikään. Vahinkoa aiheuttavia (ekologista, taloudellista tai terveydellistä) vieraslajeja kutsutaan haitallisiksi vieraslajeiksi.

Kirjassa esitellään paljon vieraslajeja, mutta tosiasiassa niistä kuitenkin vain muutama on isompi ongelma. Mutta ongelmat ovat sitten todellisia. Vakavimmin pitänee suhtautua espanjansiruetanaan, supikoiraan, piisamiin, joihinkin vasta leviämässä oleviin hyönteisiin, jotka ovat todella tuhoisia puustolle ja kasveista kaukasianjättiputkeen (muihinkin jättiputkiin, mutta ne ovat Suomessa harvinaisia), kanadanvesiruttoon, komealupiiniin, jättipalsamiin, kurtturuusuun ja isotuomipihlajaan. Jotkut yksivuotiset kasvit, kuten marunatuoksukki eivät pysty Suomessa lisääntymään ja ovat siten vain paikallisesti ja ajallisesti mahdollisia haittoja. Kanadanhanhi ei Suomessa ole kovinkaan iso ongelma. Sen sijaan rauhoitettu valkoposkihanhi etelärannikolla on puistoissa ulosteineen melkoinen riesa. Samoin kanit varsinkin pääkaupunkiseudulla syövät miltei mitä tahansa. Kaniini on metsästyslaissa määritelty riistaeläimeksi, jota saa metsästää 1.9..-31.3. välisenä aikana. Metsästysoikeuden päättää maanomistaja.

Kirjan lajiosuudessa kerrotaan kunkin lajin kohdalla tuntomerkit, elinympäristö, leviämistapa, alkuperä ja levinneisyys Suomessa sekä haitat. Lisäksi kerrotaan miten lajin kohdalla tulee menetellä ja mihin lajin mahdollisesti voi sekoittaa.

Tärkeätä on muistaa EU:n haitallisten vieraslajien luettelo, joka kirjassa esitetystä on jo ehtinyt muuttua. EU:n lajilista ei kauheasti kosketa Suomea. Sen sijaa Kansallisen vieraslajiasetuksen haitalliset lajit pitää ottaa tosissaan. Jos laji on ko. luettelossa, sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on lailla kielletty. Tällaisia lajeja ovat muun muassa hukkakaura, kaukasianjättiputki sekä keltamajanvankaali. Pienen sanaston olisi voinut kirjoittaa auki niin, että tavallinen mattti meikäläinenkin sen tajuaisi. Esimerkiksi Vihne = heinäkasvin tähkylän osa ei kerro todellakaan tavalliselle ihmiselle yhtään mitään. Muuten aivan mahtava kirja.

Annika Eronen Kaivo

Annika Eronen Kaivo

Myllylahti 2017. Arvostelukappale kustantajalta. Kiitoksin.

Ajattelin valita vihdoin luettavaksi jotain ja ajattelin, että Erosen Kaivo olisi taattua Myllymurhaa, joka on helppo lukea kesäkirjana. Mutta kuinka väärässä olinkaan. Rikoskomisario Hannu Savolainen on yksinäinen sielu ja hänellä on vaikeuksia pitää pullonkorkki kiinni. Vaimo on kuollut hiljattain hirvikolarissa ja lapset elävät kaukana ulkomailla.

Silloin kun Sonjan menehtymisestä oli kulunut vasta muutama viikko, hän oli huomannut, että syvä itku saattoi tulla milloin tahansa missä tahansa: kaupan kassajonossa, autoa ajaessa… Silloin piti vain nopeasti olla ajattelematta mitään, kaikkein vähiten Sonjaa.

Hän oli oppinut kertaheitolla, miten lopullista kuolema on. Kyse ei ollut vain siitä yhdestä päivästä, siitä päivästä kun Sonja kuoli. Hänen vaimonsa tulisi pysymään kuolleena joka ikisenä päivänä, jonka Savolainen koskaan eläisi. Hän ei vielä tiennyt, miltä tuntuisi elää ilman Sonjaa vuoden kuluttua.

Elän itse juuri tätä vaihetta. Ullan menehtymisestä tulee kaksi kuukautta, mutta suunnaton ikävä ei ole yhtään helpottunut. Varsinkin töistä kotiin palaaminen ”tyhjään” kotiin on hirvittävän tuskallista.

Tuo ”tyhjään” kotiin palaaminen. No onhan siellä edelleen jäljellä tuo Chiritan kissalan lauma, mutta ei se lohduta. Pikemmin toisinpäin. Muistuu mieleen kaikki yhdessä koetut näyttelyt, vuoden parhaat kissat, paneelivoitot: Zorro, Reetu, Reishi… Miten totta tuo matolääkkeen antamisen vaikeus joillekin kissoille on (ei kaikille).

Hän nousi sängystä, pukeutui aamutakkiinsa ja söi aamupalan. Sitten hän kaivoi kissojen matolääkkeen kaapista ja otti toiveikkaana Leevin syliinsä. Hirveä tappeluhan siitä yhdestä pienestä pilleristä tuli: yhtä monta kertaa kuin Savolainen sai työnnettyä lääkkeen Leevin kitaan yhtä monta kertaa kissa sai syljettyä tabletin suustaan lattialle.

Ja jatkuu:

- Kuulin, että olet täällä kesän ajan oppaana, Savolainen vastasi selittämättä tarkemmin, mistä oli tiedon saanut.

Luultavasti selitys oli täysin riittävä. – Vai niin, hän totesi iloisesti. – Tämä Laukon kartano on upea kokonaisuus. Mutta nyt työni ovat tältä päivää ohi. Menisimmekö vaikka Lempäälän keskustaan lounaalle?

Olen sattunut syntymään Laukossa ja asunut sen jälkeen kouluikäni Lempäälän keskustassa.

Säästäkin Savolainen osaa lohkaista:

Joka vuosi Savolainen ajatteli toukokuussa, että tästä kesästä tulee varmasti oikea intiaanikesä. Ja joka vuosi kesät osoittautuvat pettymyksiksi, toinen toistaan sateisemmiksi ja kylmemmiksi. Suoraan sanottuna tuntui siltä, että Suomi oli alkanut jäätyä uudestaan ja Savolainen oli miettinyt, ajelehtikohan pieni maanpahanen tutkijoiden huomaamatta kohti Pohjoisnapaa.

Etelä-Hämäläisen syrjäisen talon kaivosta löytyy kuristetun naisen ruumis. Tuula Kalliokoskella olisi muutenkin ollut vain muutama viikko elinaikaa, sillä hänellä oli parantumaton leukemia. Miksi ruumis löytyy erakoituneen naisen talon kaivosta? Poliisit eivät tunnu löytävän naisille mitään yhteistä.

Savolaisen tutkii ja miettii asiaa hiljakseen ja lopulta johtolangat ajautuvat vuosikymmenien taakse nyttemmin lakkautettuun Joutsenolaiseen Rauhan mielisairaalaan lääkäri Ilkka Latvalaan ja sisaruksiin Merja ja Domna Glad.

Kaivo on Annika Erosen esikoisteos ja mielestäni varsin onnistunut. Lukeminen oli helppoa ja juoni selkeä, ehkä vähän kulunut ja ennakoitava. Loppuratkaisu on rakennettu liian monimutkaiseksi. Samoin alussa laverrellaan liikaa. Aukeama kissan matolääkkeen ottoa ei oikein kuulu dekkarin aloitukseen. Pitäisi päästä pureutumaan asiaan nopeasti ja mielenkiintoisesti. Kasvit ovat myös sellainen asia, että niitä ei kannattaisi mainita, jos ei niitä tunne. Esimerkiksi lause juhannusruusun ja kissankellon kukkiessa. Nämähän eivät koskaan kuki samaan aikaan.

Kirjatarjontaa riittää ja jos kymmenen ensimmäistä sivua ei mene, niin vaihdetaan helposti kirjaa. Henkilöhahmoista Savolainen tuli käsiteltyä perusteellisesti, mutta muut jäivät vähän vieraiksi ja Virtanen? No, ehkä jatkossa selviää enemmän. Vähän ehkä kirjoitetaan asiat liian perusteellisesti auki, eikä anneta lukijalle omaa miettimistä. Ilman muuta tulen jatkossakin lukemaan Savolaisen seuraavista tutkimuksista