Annika Eronen Kaivo

Annika Eronen Kaivo

Myllylahti 2017. Arvostelukappale kustantajalta. Kiitoksin.

Ajattelin valita vihdoin luettavaksi jotain ja ajattelin, että Erosen Kaivo olisi taattua Myllymurhaa, joka on helppo lukea kesäkirjana. Mutta kuinka väärässä olinkaan. Rikoskomisario Hannu Savolainen on yksinäinen sielu ja hänellä on vaikeuksia pitää pullonkorkki kiinni. Vaimo on kuollut hiljattain hirvikolarissa ja lapset elävät kaukana ulkomailla.

Silloin kun Sonjan menehtymisestä oli kulunut vasta muutama viikko, hän oli huomannut, että syvä itku saattoi tulla milloin tahansa missä tahansa: kaupan kassajonossa, autoa ajaessa… Silloin piti vain nopeasti olla ajattelematta mitään, kaikkein vähiten Sonjaa.

Hän oli oppinut kertaheitolla, miten lopullista kuolema on. Kyse ei ollut vain siitä yhdestä päivästä, siitä päivästä kun Sonja kuoli. Hänen vaimonsa tulisi pysymään kuolleena joka ikisenä päivänä, jonka Savolainen koskaan eläisi. Hän ei vielä tiennyt, miltä tuntuisi elää ilman Sonjaa vuoden kuluttua.

Elän itse juuri tätä vaihetta. Ullan menehtymisestä tulee kaksi kuukautta, mutta suunnaton ikävä ei ole yhtään helpottunut. Varsinkin töistä kotiin palaaminen ”tyhjään” kotiin on hirvittävän tuskallista.

Tuo ”tyhjään” kotiin palaaminen. No onhan siellä edelleen jäljellä tuo Chiritan kissalan lauma, mutta ei se lohduta. Pikemmin toisinpäin. Muistuu mieleen kaikki yhdessä koetut näyttelyt, vuoden parhaat kissat, paneelivoitot: Zorro, Reetu, Reishi… Miten totta tuo matolääkkeen antamisen vaikeus joillekin kissoille on (ei kaikille).

Hän nousi sängystä, pukeutui aamutakkiinsa ja söi aamupalan. Sitten hän kaivoi kissojen matolääkkeen kaapista ja otti toiveikkaana Leevin syliinsä. Hirveä tappeluhan siitä yhdestä pienestä pilleristä tuli: yhtä monta kertaa kuin Savolainen sai työnnettyä lääkkeen Leevin kitaan yhtä monta kertaa kissa sai syljettyä tabletin suustaan lattialle.

Ja jatkuu:

- Kuulin, että olet täällä kesän ajan oppaana, Savolainen vastasi selittämättä tarkemmin, mistä oli tiedon saanut.

Luultavasti selitys oli täysin riittävä. – Vai niin, hän totesi iloisesti. – Tämä Laukon kartano on upea kokonaisuus. Mutta nyt työni ovat tältä päivää ohi. Menisimmekö vaikka Lempäälän keskustaan lounaalle?

Olen sattunut syntymään Laukossa ja asunut sen jälkeen kouluikäni Lempäälän keskustassa.

Säästäkin Savolainen osaa lohkaista:

Joka vuosi Savolainen ajatteli toukokuussa, että tästä kesästä tulee varmasti oikea intiaanikesä. Ja joka vuosi kesät osoittautuvat pettymyksiksi, toinen toistaan sateisemmiksi ja kylmemmiksi. Suoraan sanottuna tuntui siltä, että Suomi oli alkanut jäätyä uudestaan ja Savolainen oli miettinyt, ajelehtikohan pieni maanpahanen tutkijoiden huomaamatta kohti Pohjoisnapaa.

Etelä-Hämäläisen syrjäisen talon kaivosta löytyy kuristetun naisen ruumis. Tuula Kalliokoskella olisi muutenkin ollut vain muutama viikko elinaikaa, sillä hänellä oli parantumaton leukemia. Miksi ruumis löytyy erakoituneen naisen talon kaivosta? Poliisit eivät tunnu löytävän naisille mitään yhteistä.

Savolaisen tutkii ja miettii asiaa hiljakseen ja lopulta johtolangat ajautuvat vuosikymmenien taakse nyttemmin lakkautettuun Joutsenolaiseen Rauhan mielisairaalaan lääkäri Ilkka Latvalaan ja sisaruksiin Merja ja Domna Glad.

Kaivo on Annika Erosen esikoisteos ja mielestäni varsin onnistunut. Lukeminen oli helppoa ja juoni selkeä, ehkä vähän kulunut ja ennakoitava. Loppuratkaisu on rakennettu liian monimutkaiseksi. Samoin alussa laverrellaan liikaa. Aukeama kissan matolääkkeen ottoa ei oikein kuulu dekkarin aloitukseen. Pitäisi päästä pureutumaan asiaan nopeasti ja mielenkiintoisesti. Kasvit ovat myös sellainen asia, että niitä ei kannattaisi mainita, jos ei niitä tunne. Esimerkiksi lause juhannusruusun ja kissankellon kukkiessa. Nämähän eivät koskaan kuki samaan aikaan.

Kirjatarjontaa riittää ja jos kymmenen ensimmäistä sivua ei mene, niin vaihdetaan helposti kirjaa. Henkilöhahmoista Savolainen tuli käsiteltyä perusteellisesti, mutta muut jäivät vähän vieraiksi ja Virtanen? No, ehkä jatkossa selviää enemmän. Vähän ehkä kirjoitetaan asiat liian perusteellisesti auki, eikä anneta lukijalle omaa miettimistä. Ilman muuta tulen jatkossakin lukemaan Savolaisen seuraavista tutkimuksista