Sivut

torstai 19. tammikuuta 2017

Jessie Burton Nukkekaappi



Jessie Burton Nukkekaappi
Englanninkielinen akuperäisteos:  The Miniaturist (2014)
Suomentaja: Markku Päkkilä
Otava 2017. Ennakkokappale.  Kiitokseni


Jessie Burton (s. 1982) on lontoolainen kirjailija ja näyttelijä. Hän on opiskellut kirjallisuutta Oxfordin yliopistossa. Nukkekaappi on hänen esikoisromaaninsa.

He saivat kirjeen, jonka osoite oli kirjoitettu siististi soljuvalla ja itsevarmalla käsialalla. Nellan ei annettu lukea kirjettä – mutta viikkoa myöhemmin hän kuuli, että hänen pitäisi soittaa luuttua eräälle miehelle, kauppiaalle nimeltä Johannes Brand, joka tulisi maaseutuvierailulle Amsterdamista. Auringon laskiessa Assendelftin tuleentuvien peltoaukeiden yllä muukalainen saapui heidän hiljalleen rapistuvaan taloonsa ja istui kuuntelemaan hänen soittoa.

Nukkekaappi on yllättävä, ahmittava lukuromaani rakkaudesta ja petoksesta. Odotin teokselta jopa enemmän, mutta pidin tästäkin. Se kertoo ajasta ja miljööstä, joka kiinnostaa minua. Teoksessa eletään vuotta 1686, kun nuori aviovaimo Nella Ortman koputtaa uuden kotinsa oveen Amsterdamissa. Ovea ei kuitenkaan avaa  hänen aviomiehensä kauppias Johannes Brandt, vaan tämän uskonnollinen, synkkä ja varsin määrätietoinen sisar Marin sekä palvejijat  Otto ja Cornelia omalaatuista palvelijaa. Nella luulee aluksi taloudenhoitaksi miehen sisarta. Marin haluaa säilyttää ohjat käsissään talouden hoidossa myös jatkossa. Tummaihoinen Otto on aviomiehen miespalvelija. Nella haluaisi miehensä rakastajaksi, mutta miehen halut ovat vähissä.

Tuntia myöhemmin Nella  seisoo nukkekaappinsa edessä ja tuijottaa sen huoneita etsien vihjeitä, merkkiä siitä mitä pitäisi tehdä. Kullattu  heilurikello muistuttaa puistattavan säännöllisesti siitä, ettei hänen miehensä ole palannut, että minuutit kuluvat. Miten outoa, että tunnit tuntuvat toisinaan päiviltä, hän miettii, ja toisinaan ne kiitävät ohitse. Ikkunan takana on hyytävän koleaa ja kylmyys turruttaa varpaatkin, niin että kuvittelee lihansa kovettuvan niin kuin sillä jäästä irti leikatulla miehellä. Hengitys sentään huurtuu edelleen. Olen siis hengissä, hän miettii.

Romaanin keskeinen matka on Nellan kypsyminen, ja se tuottaa kärsimyksiä ihmisille, joita hän on oppinut rakastamaan. Perhesalaisuudet pyrkivät esiin vääjäämättä. Tämä hieno historiallinen romaani  heijastaa elämän  täyteyttä,  jossa kasvu ja suru väistämättä sekoittuvat. Nukkekoti omaa oman symboliikkansa sen ajan naisen mahdollisuuksista. Pidin ulkoasusta, aistin kirkoista etsimäni ajankuvan ja riemastuin kirjan kuvamaailmasta. Rijksmuseumilla on tärkeä innoituksen lähde tekijälle.

Nella miettii, mitä Cornelia on mahtanut tehdä ansaitakseen uuden paistinpannun. Tulisijassa palaa tuli, joka leimuaa arinalla kirkkaana ja piristävänä. Ulkona talvi on alkanut toden teolla, ja sen kylmä henkäys tuntuu jo sisällä asti.

Johannes saapuu viimein erikoisen häälahjan kera. Hän tuo mukanaan nukkekaapin, joka on kopio heidän kodistaan. Nella alkaa sisustaa pienoistaloaan, mutta mystinen miniatyyritaiteilija lähettää pyytämättä esineitä, jotka tuntuvat ennustavan tulevaa ja vihjaavat kodin kätkemiin salaisuuksiin. Yrittääkö nukkemestari paljastaa salaisuudet Nellalle ennen kuin on liian myöhäistä, vai haluaako hän tuhota kuvaamansa talon asukkaat?

Kirjasta”, sanoo Marin. Ainekset on hankittu kolmelta eri apteekkarilta, Johannes luulee että varastin siemenet  ja lehdet häneltä, mutta tosi asiassa puolet niistä on peräisin häneltä, mutta tosiasiassa puolet niistä on peräisin amsterdamilaisilta  puoskareilta.

Kirjan luvut on jaoteltu ajallisesti, luvut ovat lyhyitä. Pidän Burtonin kielestä ja huolellisesta käännöstyöstä. Tarina tuo mieleen mm.  Donna Tarttin romaanin Tiklin, Tracy Chevalierin Tyttö ja helmikorvakoru ja Deborah Moggachin Tulppaanikuumeen, mutta pidän tästä Burtonin teoksesta jopa enemmän. Suorittamani taidehistorian kurssini tukivat lukemistani. Lukuelämykseni oli aito ja saatoin uskoa tekstiin. Mutta minä pidin todella lukemastani. Burtonin aito ja  lumoava kerronta vei minut mukanaan.

Blogeissa toisaalla Leena Lumi ja Tuijata.

16 kommenttia:

  1. Olen parhaillaan lukemassa tätä ja vaikka kirja koukuttaa ja viihdyttää, koen sen jotenkin liian kevyeksi makuuni. Sinun tekstisi valaisi, mistä tämä johtuu: mainitsemistasi Tracy Chevalierin ja Donna Tarttin kirjoista, joista löysin sitä jotain, jota nyt en löytänyt. Silti, tällaisenaankin Burtonin kirjassa on kiehtovuutta ja odotankin, että pääsen jatkamaan sen loppuun.

    T. Lumiomenan Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tämän lukuromaanina, joten se sujui. En odottanut vastaavaa kokemusta kuin uusimmalta Haahtelalta, mutta viihdyin tämän seurassa. En niin ammenna näistä lukuromaaneista, mutta halusin lukea tämän Kiitos kommentista Lumiomenan Katja.

      Poista
  2. Samoilla linjoilla ja onhan tämä lukuromaani ja onneksi kirjan ääressä on vielä lupa viihtyä. Rakastin sitä tunnetta, kun siirryin tuonne 1600 -luvun Amsterdamiin. Pidin kirjan tyylistä ja aihe on kiehtova.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus lukuromaani on tarpeellinen, joskus vakavampi ote vain vetää enemmän. Ihanaa olla koneen ääressä.

      Poista
  3. Minut tämä vei vallan mennessään. Ihana, ihana romaani <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En löytänyt sinun tekstiä. Pidin kovasti kirjasta, mutta olen niin raivostuttava lukijana...

      Poista
  4. Kirjoitat mukavasti, miten odotit enemmän mutta tykkäsit silti. Minuakin kirja vei monin tavoin, mutta odotukseni latistivat kokemustani. Mutta odotukseni olivatkin epäoikeudenmukaisen vermeeriläisiä. Heräsi kova halu reissata Amsterdamiin - siis kirja herättää toiveita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotin tarinaan vielä jotain lisää. Maalaustaide on rakas minulle, etenkin vanha. Olen toivoton. Rakastuin Brian de Palman kauhulefffaan, jossa taidemuseolla oli suuri merkitys.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiinnostava ja erilainen, lukuromaanien paremmaslta tasolta, vaikka termi ei sinänsä innosta minua.

      Poista
  6. Minulla ei oikeastaan ollut hirveän suuria odotuksia ja pidinkin kirjasta. Mutta silti, silti en rakastunut. Bloggaan kirjasta tänään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli odotuksia, mutta nyt tarvitsen lujempaa tekstiä, koskettavaa. Tarina ei nyt riitä. Mutta pidin tästä ja luin tämän vaikeissa olosuhteiissa.

      Poista
  7. Kuulostaa mukavalta lukuromaanilta. Laitan vinkin ylös odottamaan hetkeä jolloin sellainen tarvitaan :) Hyvää viikonloppua!
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvä kannattaa lukea. Yllättävä ja valloittava.

      Poista
  8. Jaa, sijoittuu 1600-luvulle ja Amsterdamiin... En tiennyt yhtään, hyllyssä odottaa sopivaa ajankohtaa. Vermeer ja muut flaamilaiset ovat aina ihastuttaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin eilen maalaustaiteen kirjasarjan, en voinut jättää sitä kirpparille. Minulla on rutkasti taidekirjoja. Sen hinta oli laitettu alle 2 euroa osalta. Tuo sarja on kiva käsitellä, 9 osaa, ei liian paksu tai raskas kuten Pinx. Vanha maalaustaide on heikkouteni.

      Suosittelen sinua Riitta lukemaan tuon Nukkekaapin.


      Poista

Ilahduta minua kommentilla!