Hanna Hauru Utopia eli erään kylän tarina

Hanna Hauru Utopia eli erään kylän tarina

Like 2008. Kotikirjasto.

Hanna Haurun (s. 1978) pienoisromaani Utopia on viides hänen kaunokirjallinen teos. Se on niin runollinen ja  ronskikin  kieleltään, mutta ennen kaikkea hyvin minimalistinen kerronnaltaan. Siinä taistelee kaksi vaihtoehtoa eli laulu lähtemisen ja jäämisen vaikeudesta.  Ihastuin Haurun pienoisromaaniin  Tyhjien sielujen saari, jonka luin blogiaikana. Sijoitin tarinan Seilin saarellle, johon sainkin vahvistusta siitä kirjan miljöönä eräästä haastattelusta. Olen lukenut myös hänen teoksensa Eivätkä he koskaan hymyilleet, Raaka punainen marja ja Muuttoliike. Liittäisin Haurun tuotannon likelle Rosa Liksomia ja Maria Peuraa.

Utopian tapahtumamiljöönä on lähes autioitunut  maaseudun kylä Pohjois-Suomessa, jonne aikoinaan  on unohtunut viisi asukasta. Näiden viiden kohtaloa lukija seurailee. Kylää asuttavat enää nelihenkinen perhe, nimettömäksi jäävä tyttö, hänen vanhapoikaveli Esko, hänen äiti ja isä ja naapurin juoppo Birgitta.  Viina tuntuu maistuvan muille tyttöä lukuun ottamatta.

Me ollaan unohdettu itsemme tähän kylään, jonka talojen ikkunat on aikaa sitten laudoitettu,  Entiset asukkaat eivät käy täällä edes kesäisin. Talot eivät mene kaupaksi eikä tänne Jumalan selän taakse kyllä kukaan täysipäinen enää muuttaisikaan. Loppuilta me istutaan meidän portailla. Tapetaan sääskiä ja  kuunnellaan kun isä soittaa epävireistä banjoa. Unissa salaperäinen poro toistaa itsepintaisesti kutsuaan lähteä suureen maailmaan. 

Haurun myyttinen kirja ei ole synkkä tai epätoivoinen, sillä sen ihmiset ovat onnellisia valitsemassaan luontaistaloudessa. Elämä ei ole välttämättä helppoa, sillä ruoka on hankittava itse. Luonto osaa olla antelias, mutta se vaatii osaamista ja viitseliäisyyttä.

Tyhjien sielujen saari oli paljon  julmempi, sillä toivoa selviämisestä ei ollut. Saari oli koetteleva ja eristävä ja loppuun johtava. Utopiassa henkilöt osaavat sopeutua vallitseviin olosuhteisiin.  Kertojien puheista aukeaa näkökulmia kylän entiseen vilkkaaseen elämään. Viimeisen sanan romaanissa saa talovanhus, joka saa haastaa elämästään ja tapahtumista. Historiassa kiteytyy kylän elämä sekä  kokonaisten sukupolvien elämien monimuotoisuus, niin henkilöiden elämien ja taustojen kautta. Luonnolla ja luontosuhteella on merkittävä osuus Haurun kirjoissa.

Vuosia sitten täällä oli vielä kauppa, asukkaita ja posti. Sitten kaikki lähti menemään päin helvettiä ja kaikki paitsi me ja Birgitta muuttivat pois läheiseen kaupunkiin. Jotkut uskaltautuivat jopa Helsinkiin ja ties minne, ulkomaille.

Blogeissa toisaalla: Kirjapolkuni ja Kartanon kruunaamaton lukija,   Kirjanurkkaus