Sivut

maanantai 21. marraskuuta 2016

Mitä lukupinoissani majailee?




Milan Kundera Olemisen sietämätön keveys

Ostin Kunderan viime viikolla käydessäni Stadissa.  Ennestään minulla oli tämä mustakantisena pokkarina, vanhana ja kauhtuneena Halusin vain puhtaan kirjan. En lukenut tätä, mutta lainaukset etsin tästä blogitekstiini. En pidä käsitteestä parhain kirjani, sillä ei minusta ole sellaiseen.

 Rakastan tätä kirjaa. Jos et ole lukenut tätä, niin lähde kirjastoon ja aloita lukeminen mieluiten jo tänään.  Olen lukenut tämän monta kertaa, ensimmäisen kerran luin kirjan, kun se ilmestyi suomeksi. Olen nähnyt elokuvankin, joten en tiedä, mikä aistimukseni on kirjasta ja mikä elokuvasta. Se vain on täydellinen kirja.


Hanna Weselius Alma!
Katsoin viime viikolla Hesarin esikoispalkinnosta tulevan ohjelman. Huokasin helpotuksesta, että ohjelmassa ei ollut Finlandian tiukukelloa. 

Omat suosikkini Hesarin kilvassa olivat  Alma!  ja Maailman kaunein tyttö. Alma! sai tuon esikoispalkinnon. 

Weseliuksen esikoisromaanin Alma on säveltäjä Gustav Mahlerin  nuori vaimo viime vuosisadan alun Wienissä

Tekstini tulee piakkoin.


J.K. Rowling, John Tiffany ja Jack Thorne Harry Potter ja kirottu lapsi

Kirottu lapsi on meillä kilpaluvussa. Meillä on tähän kirjaan lukusäännöt, että mukaan kirjaa ei saa napata, mutta vapaa kirja on avointa riistaa. Kirja ei voi myöskään varata, että luen ihan kohta.  Meillä systeemi toimii hyvin. Puolisoni lukee fantasiaa, dekkareita niukin naukin, mutta luettuaan tekstini Tuomaisen uusimmasta, hän kertoi lukevansa sen. Lukijana hän on hyvin uskollinen eli hän lukee koko tuotannon löydettyään mieleisen.

Kahdeksas tarina. Yhdeksäntoista vuotta myöhemmin. Harry Potter ja kirottu lapsi on J.K. Rowlingin, John Tiffanyn ja Jack Thornen luoma uusi tarina, jonka on näytelmäksi kirjoittanut Jack Thorne. Se on kahdeksas Harry Potter -tarina ja virallisesti ensimmäinen, josta on tehty näytelmäversio. Harry Potterilla ei ole koskaan ollut helppoa, ja vaikeuksia riittää nytkin kun hän on taikaministeriön ylityöllistetty virkamies, aviomies ja kolmen kouluikäisen lapsen isä. Samaan aikaan kun Harry kamppailee esiin pyrkivän menneisyytensä kanssa, hänen nuorin poikansa Albus joutuu ottamaan vastuksekseen suvun henkisen perinnön taakan. Menneisyyden ja nykyisyyden sulautuessa pahaenteisesti yhteen sekä isä että poika oppivat ikävän totuuden: toisinaan pimeys nousee odottamattomista paikoista.


Anna-Kaari Hakkarainen Kristallipalatsi

Olen siirtänyt tämän lukemista, halunnut varata tälle aikaa.  Jonkin verran olen aloitellut. Sinisade ja kultasade ovat tulleet tutuiksi. Minulla on kuva yhdestä Vapusta itsestäni tuolla. En muista, onko lakki kuvassa vai ei. Se oli varastettu kevät, sillä olin vain lainassa ja paluu arkeen odotti minut. Kuva on otettu suihkulähteellä kasvareiden edessä. Muuten tuo habitaatti on ollut vain työtä, ei koskaan opiskelijana koettua. Sitä en muista, miksi ihmeessä olin tuonne päätynyt, koska olimme illan Mantalla ja seuraavan aamun Ullanlinnanmäellä, joten ehkä tuo kuva on seuraavalta päivältä. Kevät oli silloin varhain, kaikkialla vihersi, olisin halunnut jäädä, sillä pohjoiseen palaaminen oli tervanjuontia.

Kristallipalatsissa on bloggari Dora, joka jahtaa kamerallaan täydellisiä hetkiä. On yksinäinen tutkija, joka alkaa pakkomielteisesti seurata Doraa, ja Pauliina, joka haluaa tehdä itsestään täydellisen. Mysteerin taustalla vaeltaa Oscar Wilde omissa mietteissään. Kuka lopulta on kuka, ja kuka rakastaa ketä?

Simon Tolkien Berliinin käskystä
Kirjan aihepiiri kiinnostaa minua, mutta valehtelisin, jos en kertoisi, että lukupäätökseeni vaikutti kirjailijan nimi.

Eletään vuotta 1940, ja poliisi Bill Trave työskentelee Länsi Lontoossa. Ranska on murtunut, ja brittien pääkaupunkia pommitetaan yötä päivää - Iso-Britannian selviytyminen ankarista hyökkäyksistä näyttää epätodennäköiseltä. Churchill pitää käytännöllisesti katsoen yksistään maan moraalia yllä. Saksalainen vihollinen on vakuuttunut siitä, että Churchillin eliminoiminen tarkoittaisi voittoa Saksalle. Albert Morrison puukotetaan asunnossaan Chelseassa. 

Hänen tyttärensä Ava kertoo Travelle lukeneensa sanomalehteä isälleen joka ilta. Ja että isä oli kuolemaansa edeltävänä iltana mennyt tolaltaan oudosta kuolinilmoituksesta. Hautajaisissa Ava saa tietää isänsä olleen brittiläisen MI6-tiedustelupalvelun leivissä. Kuolinilmoitus oli koodattu viesti, joka paljasti suunnitteilla olevan murhan. Trave saa selville erään natsin toimivan kaksoisagenttina MI6:ssa ja suunnittelevan Churchillin surmaamista. Trave ryhtyy taisteluun pelastaakseen pääministerin, ja jos hän epäonnistuu, koko Iso-Britannian panos sodassa on vaakalaudalla... 

Elina Pitkäkangas  Kuura

Trilogian toinen osa Kajo ilmestyy keväällä, joten minun tuli kiirus lukea tämä. Kuuran pitäisi olla urbaanifantasia, ja siitä minä pidän. 
Oletko kiinnittänyt Kuuran kanteen huomiota? Se on kaunis, luonnossa vielä kauniimpi. Erityisesti kirjan selkämys on viehättävä.

Urbaania fantasiaa ja romantiikkaa sekoittava Kuura ammentaa tiivistunnelmaisen tarinansa klassisista ihmissusimyyteistä. Nykypäivän Suomeen sijoittuvassa kertomuksessa pedon ja ihmisen kahtiajako on pelkkä veteen piirretty viiva.  

Karin Slaughter Kahlittu 

 

Samalla hetkellä, kun Will Trent astuu jalallaan hylättyyn varastotilaan, hän tietää, että tästä tulee vaarallisin tehtävä hänen urallaan. Uhri on entinen poliisi, ja veriset jäljet paljastavat, että uhreja on toinenkin, todennäköisesti nainen, joka on siirretty pois rikospaikalta - ja joka on hävinnyt kuin tuhka tuuleen. 

Rikosta mutkistaa entisestään se, että varastotilan omistaa kaupungin oma sankari, tunnettu miesurheilija, jota maailman kallein asianajaja puolusti puoli vuotta aiemmin raiskausjutussa. Willin ja vastavalmistuneen oikeuslääkärin Sara Lintonin kannalta juttu kehittyy kuitenkin vielä kamalampaan suuntaan. Rikospaikalta löytyy henkilökohtainen yhteys Willin menneisyyteen, joka ei ole täysin puhtoinen. Seuraukset ovat tuhoisia hänen yksityiselämälleen, hänen läheisilleen ja hänen työtovereilleen - ja niille, keitä hän jahtaa.

Petri Pietiläinen Kissojen maailmanhistoria

Luultavasti monikaan ei hämmästy, että blogissani esitellään kissakirja.  Kirja vaikuttaa tasokkaalle. Viime vuosina kissakirjojen taso on noussut huimasti. Aiemmin sisältö keskittyi rotujen esittelyyn. Roduissa ei painotettu edes siihen, mitä meidän oli mahdollisuus saada omaksi. CFA ei ollut rantautunut Suomeen ja silti oppaat edustivat ´pääosin vain sitä.

Kissasta on tullut 2000-luvun suosituin lemmikkieläin. Tie rakastetuksi lemmikiksi on ollut pitkä ja mutkainen. Kissojen maailmanhistoria paljastaa syyt sekä kissavihaan että kissarakkauteen. Miten afrikanvillikissasta tuli sylissä kehräävä kotikissa? Historiansa aikana kissat on liitetty yön jumalattariin, niitä on vainottu ja hyödynnetty viljavarastojen vartijoina. Monista on tullut lopulta maailmankuuluja. Kissan osa ihmisen kumppanina on ollut vuosituhansien aikana vaihteleva ja koskettavakin. Kissa ei ole kuitenkaan koskaan menettänyt itsenäistä ja salaperäistä luonnettaan.


Kesken minulla on muhkea Markus Ahosen Sydäntenmurskajaiset, Pekka Hiltusen Onni, Claes Anderssonin Hiljaiseloa Meilahdessa sekä Elena Madyn Varjo.


16 kommenttia:

  1. Monta tuttua on lukupinossasi, mutta kiitos hurjasti tuosta Kundera vinkistä - seuraavalla kirjastoreissulla nappaan mukaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan viestin, minulta joutaa mustakantinen pokkari, etsin sen kovana joskus myöhemmin. Se on ihan siisti, mutta vanha.

      Poista
  2. Montaa tuttua ei ole lukupinossasi:)

    Potterin käärin lahjapakettiin ja Slaughterin olen lukenut, mutta en ole ehtinyt siitä vielä blogata. Kaikki muut ihan eri kuin mitä minulla huojuvat yöpöytähyllyilläni: Eläköön erilaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Potter on syksyn tärppi, huomaan lukevani taas fantasiaa. Tuo on varmaan hyvin tyypillinen pino minua. Kaikki sellaisia, joista pidän. Vaihtelu on hyväksi, ei jaksaisi lukes samoista kirjoista.

      Poista
  3. Olihan taas vinkkejä,kiitos! Ensin ajattelin että Potterit saa jo jäädä, mutta katsotaan.Ja oli listallasi muutama muukin kiinostava. Kuura, Berliinin käskystä ainakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko Potter on lukea. Kuura ja Varjo olivat odotettuja. Listasin vain pinot, joiden alta yritän saada tilaa koneelle. Huonolla tuloksella.

      Poista
  4. Minulla on myös lukupinossa Alma! tai se on jo siirretty työmatkakassiin matkalukemiseksi, kunhan tokenen influenssan kourista. Harry Potter on kirjastosta varauksessa. Toivottavsti saan pian. Ihana Kissojen maailmanhistoria odottaa myös avaamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi jännimpiä kissaan liittyviä valokuvia on tassun jäljet Turu tuomiokirkon lattiasta! Porvoossakin pitäisi olla, mutta joka kerta eri opas on sanonut, ei hän vain tiedä, kun on vain oppaana. Great.
      Ihania nämä nykyajan kissakirjat!

      Alma on hyvä työmatkakirja siis sen jaksaa raahata.

      Poista
  5. Rakastuin aikoinani Kunderan sietämättömään olemiseen ja siitä tehty elokuvakin teki vaikutuksen. Kirja minulla oli saksankielisenä pokkarina, sitten annoin sen eräälle pois aikomuksena ostaa tilalle uusi. Kaikki tämä tapahtui edellisessä elämässäni ja uusi sietämätön oleminen odottaa vielä hankintaa.
    Kissojen maailmanhistoria on ajautunut meillekin kotiin, siihen varmaankin tarttuu ensin teini-ikäinen kuopus, joka tykkää sekä koirista että kissoista :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin rakastuin tähän kirjaan. Uusi pokkari on omiaan, ihan kannenkin takia.
      Kissojen maailmanhistoria vaikuttaa hyvälle. Luotan SKS:n kirjojen laatuun.

      Poista
  6. Vaikea tosiaan on määrittää se paras kirja, rakkaita on monta. Niihin sisältyy elettyä elämää, aikakausi, jolloin kirja tuli luettua. Nuorena isä usein valitsi minulle 'henkisen tasoni' mukaisen kirjan, isä oli fanaattinen lukija. Rakkaussuhde jäi mm. Viipurin pamaukseen ja Taivasten valtakunnan avaimiin...muitakin on (rakastan historiallisia kirjoja, jännäreitä en oikein uskalla edes lukea, saati scifiä).

    Tuo Kunderan kirja on kummitellut monta kertaa elämäni varrella, sitä en ole lukenut, elokuvana sen muistaakseni näin eli siis hankittavien listalla. Tuon Potterin ostin tyttärelle joululahjaksi, hän varmaan osaa kaikki Potterit ulkoa ja siksi hiukan tuo 'näytelmä-tyyppinen' teksi arveluttaa...varmaankin turhaa. Toiselle tyttärelle olen hakenut kirjaa jouluksi, hän tykkää kovin äitini elämänvaiheisiin sota-ajan Lapissa aikakautta kuvaavista kirjoista, mutta tuo 'Berliinin käskystä' vähän houkuttaisi, itseänikin. Kissakirja menee ilman muuta hankintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein listauksen ajatuksella, että siinä on mun loppuvuoden rakkaimmat. Isän kanssa minäkin luin, luin mitä sain jostain, jossain oli rajoja.

      Lue tuo Kundera, se kannattaa. Ei ole vaikea tai tylsä, elämältä se maistuu. Potter on must. Minkä ikäinen sun toinen tyttö on?

      Poista
    2. Potter-tyttö on 22 v ja seuraava 26 v.

      Poista
  7. Kunderan kirja jäi aikanaan kesken. En muista miksi, vaan pitäisiköhän yrittää uudelleen.
    Olipas mojoja kirjapaketti. Ilman muuta luen kunhan saan käsiini Potterin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisit yrittää uudestaan, sillä ehkä se puree nyt. Vaikea se ei ole. Eri kerroilla sitä lukee eri tavoin.

      Kyllä se Potter pitää lukea! Kyllä noiden kirjojen parissa viihtyy.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!