Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys

Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys

Alkuteos: Nesnesitelná lehkost bytí 1984

Suomentaja: Kirsti Siraste

WSOY. Bon pokkari. Marraskuun ostos.

Olemisen sietämätön keveys on neljän keskieurooppalaisen, kahden pariskunnan tarina, sillä tarinan keskiössä ovat Tereza ja Tomás sekä Sabina ja Franz. Ja Karenin, joka on nimetty Tolstoin Anna Kareninan mukaan. Takakannessa sanotaan, että kirja on myös rakkauskertomus, syvimpiä ja kauneimpia mitä koskaan on kirjoitettu. En kyseenalaista tuota lausetta.

Kunderan kirja jakautuu lyhyisiin lukuihin, mutta tarina soveltuu parhaiten intensiiviseen lukuun. Näin tarina rakentuu ehjänä mielessä.  Teemat ovat moninaiset, sillä niin rakkaus, ero, yhdessäolo, ihmissuhteet kuin elämän tarkoitus ovat olennaisia. Seksuaalisuus siten, että se on elokuvan tuomaa enemmänkin. Olemisen sietämätön keveys on osin  intertekstuaalinen, mutta ehkä kaikkein tärkeimmät sanat ovat oleminen ja keveys sekä niiden sietämättömyys. Tomásilla on heikkoutena naiset. Kunderan teksti on paikoin filosofista.  Tekstissä on lähes jatkuvasti lauseita, jotka haluaisi tallentaa mieleensä. Yksilöä repii ja koettelee usko yhteiskunnan rakenteisiin, ennen kaikkea yhteiskunnan edellyttämä sitoutuminen poliittisiin vaatimuksiin.

Elämä draama on aina ilmaistavissa painon metaforalla. Sanomme että ihmisen kannettavaksi on pantu jokin taakka. Ihminen joko kantaa taakkansa tai sortuu sen alle, kamppailee sen kanssa, häviää tai voittaa. Mutta mitä Sabinalle oikeastaan oli tapahtunut? Ei mitään. Hän oli jättänyt yhden miehen koska oli halunnut jättää tämän. Oliko mies vainonnut häntä? Tai kostanut hänelle? Ei. Sabinan draama ei ollut painon vaan keveyden draama. Hänen kannettavakseen ei ollut pantu taakkaa vaan olemisen sietämätön keveys.

Minun heikkouteni ovat keskiaikaiset hautausmaat, elävän kulttuuriperinnön osalta. Saanko kuljettaa sinut muutamaan lainaukseen?

Tsekkien maan hautausmaat ovat kuin puutarhoja. Hautoja peittävällä nurmella kasvaa monivärisiä kukkia ja vaatimattomat muistokivet häviävät lehtien vihreyteen. Hämärän langettua hautausmailla palaa lukuisia pieniä kynttilöitä ikään kuin vainajilla olisi lastenkutsut.

Lähin oli Montparnassen hautausmaa, jonka jokaisella haudalla komeili pieni talo tai pienoiskappeli. Sabina ei voinut käsittää, miksi vainajat halusivat haudalleen palatsijäljitelmän.  Koko hautausmaa henki kiveksi muutettua turhamaisuutta. Hautausmaan asukit eivät olleet kuoltuaan järkevöityneet vaan käyttäytyivät vielä mielettömämmin kuin eläissään, toivat muistokivissään esiin tärkeyttään. Haudoissa ei levännyt isiä, veljiä, poikia tai isoäitejä, vaan arvokkaita julkisuuden henkilöitä, arvonimien, ansiomitalien ja kunniamerkkien haltijoita.

Olemisen sietämätön keveys löytyy hyvin kirjablogeista, mutta kuitenkin odotettua vähemmän. Luin kirjan ensimmäisen kerran, kun se suomennettiin. Eilen ostin puhtaan, uuden pokkarin. Kirjan loppupuolella on surullinen kappale, joka ei liity Terezaan ja Tomásiin, ei toiseenkaan pariin. En siis spoilaa. Se kertoo menetyksestä ja kuolemasta, joka itkettää joka kerta, kun ihminen joutuu tilanteen eteen. Kymmenen tai viisitoista vuotta ovat vain raakoja numeroita.  Se on silti täysin ymmärrettävää, luonnollista, jokainen sen  kokenut tietää tuon surun.  Se vain ottaa koville, olen kiljunut ja huutanut tuskissani, mutta vain aika tuo surkean helpotuksensa, jos sekään. Voit silmäillä tuon ostamani pokkarin kantta, joten siitä voit arvata, mistä minä puhun, kun puhun surusta.

Hän oli itsekin yllättynyt toimiessaan vastoin periaatteitaan. Kymmenen vuotta aiemmin hän oli eronnut ensimmäisestä vaimostaan. Ero oli ollut hänelle yhtä juhlava kokemus kuin toisille häät. Hän oli tajunnut, ettei ollut syntymään elämään naisen rinnalla, että hän saattoi olla täysin oma itsensä vain poikamiehenä. Sen jälkeen hän oli pyrkinyt huolellisesti muovaamaan elämänsä sellaiseksi ettei yksikään nainen voisi enää koskaan työntyä siihen matkalaukkuineen. Siksi hänen asunnossaan oli vain yksi vuode.

Tomás on prahalainen kirurgi ja naistenmies, joka rakastuu herkkään hauraaseen tarjoilijattareen Terezaan. Tomás  havahtuu tunteisiinsa halutessaan viettää yön tuon naisen kanssa, nukahtaa tämän kanssa. Olivatko he pidelleet toisiaan kädestä koko yön? Tomás haluaa tytön mutta hän haluaa pitää myös muut naisensa.  Heistä tärkein on Sabina, joka on vapauttaan rakastava taiteilija. Ajankuvana on 1960-luku ja erityisesti Prahan kevät 1968 ja keskeisenä miljöönä Praha ja Neuvostoliiton miehityksen aika.

 Tereza on henkilöistä vapain, mutta hänen lähtökohtansa elämään olivat vaikeimmat. Kundera pohtii elämää: elämän ainainen paluu (Nietzsche) vai vain kerran (Kundera).  Meillä on vain tässä ja nyt. Frank tunnustaa Marie-Claudelleen pettävänsä tätä, joka johtaa kotoa muuttoon, mutta Sabina on paennut jo aiemmin.  Tomás maksaa kalliin hinnan vakaumuksestaan, sillä hän päätyy ikkunanpesijäksi ja sieltä maaseudulle.  

 Tomás pohtii suhdettaan tyttöön, onko hänen rakkautensa Terezaan todellista rakkautta vai hysteeristä, sentimaalista rakkauden kuvittelua. Keskivaiheilla kerrotaan Sabinan saamasta kirjeestä, jota ei avata tarkemmin tarinassa, mutta lukija jatkaa tuon tiedon varassa kirjan loppuun.

Jos Olemisen sietämätön keveys on sinulta lukematta, niin kiiruhda kirjastoon. Miten tästä saisi ruman?  Ei mitenkään. Ehkä tämä vaatii useampia lukukertoja, ehkä kokemuksia rakastamisen vaikeudesta ja elämästä ilman romantikon ruusunpunaisia unelmia.

Kirjan lukeneille esitän kysymyksen.  Minkä kirjan nostaisit tämän rinnalle?

Blogeissa toisaalla: Mari A, Jokken kirjanurkka, Katarina

Osallistun tällä marraskuun minihasteeseen.