Philip Roth Nöyryytys

Philip Roth Nöyryytys

Alkuperäisteos: The Humbling, 2009

Suomennos: Arto Schroderus

WSOY 2011, Aikamme kertojia –sarja. Kotikirjasto.

Viikonloppuna tutkin antaumuksella kirjahyllyjäni. Täydensin hyllyjä yhdellä puuttuneella Murakamilla, jonka lukeminen ei ole koskaan minua innostanut. Otan vastaan suositteluja. Teos on niin ilmeinen, että minun ei tarvitse mainita sen nimeä. Rothin kohdalla havaitsin, että minulta puuttuu yksitoista teosta ja löysin vaivatta kahdeksan. Hyväkuntoiset kirjat maksoivat euron pari, mutta, jos ajattelemani sivulause rakentuisi tähän, niin joutuisin pulittamaan niistä kolmekymmentä euroa kappale. Nöyryytys on osa neljän romaanin sarjaa: Jokamies (2007) ja Tuohtumus (2009), Nemesis (2010), joista en ole lukenut kuin nyt Nöyryytyksen.

Suhteeni Rothin kirjoihin on hieman ailahtelevainen, sillä Ihmisen tahra on hienointa Rothia, mutta…  

Vanhuuden osa

Nöyryytyksen päähenkilö on kuuluisa, mutta ikääntyvä näyttelijä Simon Axler, joka on menettämässä otteen työstään, läheisistään ja elämästä yleensä. Axleria on pidetty klassisen amerikkalaisen teatterin viimeisenä suurena näyttelijänä. Tarina on jonkin verran epäuskottava, sillä päähenkilö on kuusikymppinen mies, kun parikymmentä vuotta vanhempaan tuo turhautuneisuus sopisi paremmin. 

Nyt hän pelkäsi jokaista esitystä, pelkäsi aamusta iltaan. Koko päivän hän ajatteli ajatuksia, joita ei  ollut koskaan aikaisemmin ajatellut  ennen esitystä: en onnistu, olen teennäinen, minulla ei ole aavistustakaan miten lausun edes ensimmäisen repliikin.

Ahdistuneisuuden performanssi

Nöyryytyksen keskeinen teema on vanheneminen. Tarinaan mahtuu paljon muutakin. Axler käy läpi hoitojaksoaan psykiatrisessa sairaalassa,  jossa hän kohtaa taideterapiassa naisen nimeltä  Sybil Van Buren. Tämä episodi viedään myös loppuun myöhemmin. Perhetuttujen tytär Pegeen Mike Stableford astuu yllättäen ovesta sisään. Pegeen on nelikymppinen lesbonainen, joka ei ainakaan tee tarinaa sen miellyttävämmäksi.

Ei olisi uskonut – semminkään kun Pegeen Mike Stableford oli elänyt lesbona 23-vuotiaasta lähtien että kun Pegeen oli neljäkymmentä ja Axler kuusikymmentäviisi, heistä tulisivat rakastavaiset, he puhuisivat puhelimessa aamuisin heti herättyään ja viettäisivät  yhteisen vapaa-aikansa innokkaasti Axlerin talossa, josta Pegeen Axlerin iloksi  omi käyttöönsä kaksi huonetta, yhden yläkerran kolmesta makuuhuoneesta tavaroilleen ja alakerran olohuoneen viereisen työhuoneen kannettavalle tietokoneelleen.

Naamioiden takana

Rothin 146-sivuinen kirja herättää minussa hyvinkin erilaisia tunteita. Yllättävintä on ehkä, että jään miettimään kirjan suorasukaisuutta ja seksististä olemusta. Jos ajankohta olisi toinen, niin ohittaisin aktit, mutta nyt näykin niitä terrierin tavoin. Naisen rooli ei ole tarinassa häävi. Tosin erään miehen mieli on sitäkin sairaampi. Näyttelijämme on väsynyt, elähtänyt ja huolissaan elämän lipumisesta loppuun. Hän on menettänyt kipinänsä, työkykynsä ja itsevarmuutensa. Vaimo on lähtenyt. Axlerin agentti Jerry  Oppenheim ei saa miestä innostumaan mistään. Sen sijaan Rothin kuvaus riisuu armotta roolit, miehemme jää paljaaksi ja alastomaksi, kun Falstaffin, Peer Cyntin, Macbethin, Prosperon ja Vanjan roolit eivät suojaa häntä. Tekstin intertekstuaalisuus on läsnä viimeiseen riviin asti.

Epäonnistumiset olivat hänen omiaan, aivan kuten se hämmentävä henkilöhistoria, johon hänet oli naulittu.

Jokke tuumii, että teoksen keskiväli on turhaa K18-materiaalia ja monin osin kuvottavaa sekä kerronnassa että mahdolliset rinnastukset. Arja tuskailee haulikon kaikkivoipaisuutta. Itse teen virheen yrittäessäni istuttaa tämän kirjan tiettyyn sabluunaan ja tuota kontekstia vastaan pohdin, että onko tämä sopeutuvainen vai ei. Kirjan suomentaja Arto Schroderus ei ainakaan helpota taakkaani, koska arvostan häntä, nautin aina hänen suomennoksista. Parhaillaan lueskelen kvartetin toista Rothin teosta Jokamies. Kiinnostuin siitä Maailmankirjat tekstin luettuani. Käytän tuota ammattilaisten sivua lukuvinkkien etsinnässä, sillä pidän heidän tyylistä, koska esitellyt kirjat pysyvät tekstien keskiössä.

Blogeissa toisaalla Arja, Kirjainten virrassa, Jokke, Sirri