Päivi Alasalmi Joenjoen laulu ja arvontamuistutus

Päivi Alasalmi on suomalainen kirjailija, käsikirjoittaja, luovan kirjoittamisen ohjaaja ja luennoitsija.  

Kiinnostuin Kansojen juurilla-lukuhaasteesta. Nähtäväksi jää, saanko blogattua vaaditut kolme teosta. Pitäisi ehtiä kirjoittaa kahden kirjan tekstit. Luin lukumaratonilla saamelaiskirjan, jonka lukeminen oli kuin tervanjuontia, joten hylkäsin sen. Alasalmi on minulle kirjailijana vieraampi, mutta joitakin teoksia olen häneltä lukenut ja muutama on myös lukupinossani. Joenjoen laulun lukeminen eteni alusta alkaen vaivattomasti.

Joenjoen laulussa on kolme saamelaistarinaa, jotka kulkevat kolmessa aikatasossa, 1500-luvulta nykypäivään. Tarinan pohjoinen aspekti on kiinnostava. Muinaisusko ja kristinuskon varhaiset vaiheet kiinnostavat minua myös omien projektieni kautta.

Ensimmäinen tarina sijoittuu 1500-luvun Aanaariin (Inariin). Tarinan minäkertoja on saamelaistyttö Soruia, joka rukoilee, anoo ja uhraa kiviseidallaan. Hän havahtuu verisiin jälkiin, jotka johdattavat lammen rantaan pahasti haavoittuneen vihollisen, pirkkalaisen miehen luo. Soruia päättää, että Kaukomieli on hänelle annettu. Tämä päätös on kohtalokas, sillä vaikka Soruia vie miehen kotaansa ja parantaa tämän, niin mies ei lupaile mitään. Saamelaisyhteisössä miestä karsastetaan, sillä hän on muualta tullut muukalainen, joka ei kuulu joukkoon.  Soruia tekee oman valintansa ja toistaa myöhemmin virheensä.  Luonnonuskonto ja luontoyhteys riitteineen elävät tarinassa vahvana.

Kun Kaukomieli nukkui, minä valvoin kuunnellen tulvivan Kemijoen laulua. Joki puhui minulle vierasta kieltä. Se oli pelottavan leveä, ja sen raivoisa kohina kuiskutti minun tulleen suureen maailmaan. Sellaiseen, missä vesiraukka oli voimakkaampi ja vaarat vaikeammin vältettäviä. Haaveeni olivat muuttuneet todeksi. Minun oli kasvettava niiden kokoiseksi.

Toinen tarina sijoittuu 1800-luvulle Pajalan pappilaan, jossa tulisieluinen saarnamies Lars Levi Laestadius haluaa pelastaa Lapin ihmiset viinan himosta. Hän on puoliksi saamelainen, puoliksi ruotsalainen. Omiensa joukossa hän on liian oppinut mies ja toisaalla taas metsäläinen. Hän kamppailee verenperintönsä kahtaalle vetävien voimien kanssa, samoin kuin kahden uskonnon välillä. Kaksinaisuus kulkee läpi tarinan. Muinaisusko ja kristinusko kohtaavat, mutta muutosprosessi on hidas ja vaiheittainen.  Lars Levi Laestadius on minulle tutuin kasvitieteilijänä kuin muuten.

Kukaan ei ole vielä tähän päivään asti tullut kertomaan, minkälaista elämä on Herra Jumalan huomassa taivaassa ja tuonpuoleisessa. Mutta kun Lapin tietäjä sanoo, että jos tammikuussa maa on paljas, se on kuolemaksi, niin senhän he näkevät todeksi heti. Porot kärsivät ja kulkevat epätietoisina etsien syömäpaikkaa.

Siinä koko ongelman ydin olikin. Kun saamelaisilta kiellettiin heidän oma uskontonsa ja tuotiin kristinusko tilalle, ei Jeesus Christus kerennyt aluksi heidän sydämeensä asti. Ja miten olisi voinutkaan, kun heillä ei ollut yhteistä kieltä? Kuinka he olisivat voineet ymmärtää sanaakaan Raamatusta, ennen kuin heidät opetettiin puhumaan ja lukemaan norjaa?

Kolmas tarina kertoo tamperelaistuneen Sami Uddaksen elämästä. Hänen elämä on sotkuista ja päämäärätöntä velttoilua. Kelan tuet eivät elätä, joten hän suuntaa pohjoisen junaan. Pohjoisen mies tuntee tunturien kutsun. Pohjoisessakin elämä voi olla kovaa, sillä kuka sielläkään haluaa ketään elätikseen? Sami kohtaa nuoren, vakavamielisen Ingan, joka taistelee saamelaisten oikeuksista nykyaikaisin menetelmin. Sami ihastuu Ingaan. Luuserin on kuitenkin vaikea saada otetta elämästä, kun huumeet ovat kuviossa ja vankilakin koettu. Sami Uddaksen tarina on aika ankeaa luettavaa, vaikka Lapin luonto elää tässäkin tarinassa voimallisena mukana.

Lappiin. Mennään sitten sinne. Ihan sama. Ostin lipun Parkanoon ja menin ravintolavaunuun. Istuin siellä Seinäjoelle asti. Möin Leathermannin kahdellakympillä ravintolavaunussa ja sain lippurahat seuraavalle asemalle. Sitten menin nukkumaan ja kun heräsin olin Lapissa.

Joenjoen laulussa alkuperäiskansan asema, saamelaiskulttuuri ja heidän oikeutensa ovat läsnä. Kirjan keskimmäisin tarina on irrallisin. Tarinoissa on yhteneväisyyttä toisiinsa, sillä Uddas toistuu tarinoissa. Kunkin kirjan kertomuksista olisi voinut laajentua kokonaiseksi kirjaksi. Ensimmäinen tarina on teoksen vahvin ja olisin lukenut sitä kirjan verran. Naiskohtalot ovat vahvoja, joskaan onni ei pysy kenenkään hyppysissä pitkään. Joenjoen laulussa on tärkeä sanoma.

Blogeissa toisaalla Oksan hyllyltä, Kirjasähkökäyrä, Arja, Jonna ja  Kirjakaapin kummitus
 

Osallistun Kansojen juurilla -lukuhaasteeseen tällä kirjalla. 

HUOM. 
Olethan huomioinut arvontani 3.8. Linnean nimipäivänä. 
Pääset osallistumaan arvontaan tästä.