Sivut

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Junichiro Tanizaki: Avain




Junichiro Tanizaki: Avain
Japaninkielinen alkuteos: Kagi
Englanninkielinen käännös The Key
Suomentanut englannista Tuomas Anhava
Tammi. 1961. Kotikirjasto

Junichiro  Tanizaki  (1886-1965) oli Japanin merkittävimpiä kirjailijoita. Hän syntyi Tokiossa, julkaisi ensimmäiset novellinsa 1910. Tanizaki kirjoitti avaimen ollessaan 70-vuotias aiheuttaen yhteiskunnallista keskustelua aiheen rohkeuden takia 1950-luvulla.
Avaimen keskiössä on aviopari ja heidän tyttärensä Toshiko ja vävyehdokas Kimura. Aviomies on viidenkymmenenviiden ja voimiltaan hieman ehtynyt, vaikka mieli on vireä.  Ikuko on miestään kymmenen vuotta nuorempi, sukupuolisesti vireä, mutta häveliäisyyden kahlitsema. Toshiko muuttaa Okadan talon pihamökkiin, lähemmäksi Kioton yliopistoa, noin viiden minuutin kävelymatkan päähän. Kimura käy kylässä usein, joten Toshikon muutto ei tunnu tuovan siihen muutosta.

Japanissa on pitkät perinteet julkisuuteen tarkoitetuilla päiväkirjoilla, josta perinteestä myös Tanizaki ammentaa. Aviopari kirjoittaa toistensa tietämättä tai toisiltaan salaten päiväkirjaa. Kumpikin epäilee toisen lukevan toisen kirjoittaman tekstin. Oikeastaan kyseessä on kaksoispäiväkirja, koska lukija seuraa kumpaakin.  Niihin sisällytetään myös dialogit. Päiväkirjoihin kirjoitetaan omat toiveet, joista ei kyetä puhumaan tai avautumaan, mutta ehkä myös provosoidaan salalukijaa.


Viime aikoina olen ollut poissa kotoa joka päivä. Mieheni on yleensä täällä, kun lähden. Hän on sulkeutuneena työhuoneeseensa, kyyristyneenä pöytänsä ääreen, kirja avoinna edessään, aivan kuin syventyneenä lukemaan. En kuitenkaan usko, että hän lukee. Kuvittelen, että hänellä on aivan liian paljon pohtimista siinä, mitä mahdan toimittaa niinä tunteina, jotka olen poissa kotoa. Ei tietenkään ole epäilystä siitä, että hän minun lähdettyäni tulee alas olohuoneeseen, ottaa lipastosta päiväkirjani ja lukee sitä. Mutta ikävä kyllä hän huomaa, ettei se kerro hänelle mitään – olen tieten tahtoen jättänyt avoimeksi, mitä muutamana viime päivänä olen toimittanut.


Mies sallii Kimuran lähestymisen vaimonsa suhteen, jonka myötä mustasukkaisuuden pistot piristävät hänen kykynsä taas toimivaksi. Vaimossakin herää uudenlainen, rohkeampi, taitavampi sukupuolisuus. Vaimon tunteet miestään kohtaan ovat ristiriitaiset, miehen sairastuessa vakavasti, vaimo ei ainakaan hillitse tunteitaan. Päiväkirjaa piilotellaan yhä, sillä lukeeko sitä joku toinen sairaalle?

Koska olin saanut ”vanhanaikaisen kiotolaiskasvatuksen”, minä ”menin naimisiin” hänen kanssaan koska vanhempani niin tahtoivat ja luulin että avioelämän edellytettiinkin olevan sellaista.

Kirjassa on hyvin esillä japanilainen yhteiskunta, johon heijastuu länsimaalaisia vaikutteita, kuten länsimaiset vaatteet, joista puoliso ei ihastu vaimonsa yllä. Hankkimallaan Polaroid kameralla aviomies kuvaa alastonta vaimoaan antaen Kimuran kehittää filmit.

Viime aikoina on tullut huutoon pitää japanilaisia asusteita länsimaiseen tapaan, mutta Ikuko tekee päinvastoin. Näkee, että hän on rakentunut käyttämään kimonoa… Ja sitä paitsi hänen käyntiryhtinsä – kävely, olkapäiden ja vartalon liikkeet, tapa millä hän pitää käsiään, pään kallistunut asento – kaikki on taipuisaa ja naisellista perinteelliseen japanilaiseen tyyliin, joka soveltuu kimonoon.

Avain on hienovireinen tarina kaksikymmentä vuotta kestäneestä avioliitosta. Lukijan osana on arvioida, mikä on rehellistä ja mikä vilpillistä. Lopulta lukijaparka kysyy, kuka manipuloi ja ketä? Mikä on rehellistä ja mikä laskelmoitua?  Ikukon viimeinen merkintä on puistattava.


Osallistun tällä kirjalla Kurjensiivellä -lukuhaasteeseen

8 kommenttia:

  1. Tanizakia(kaan) en ole lukenut. Japanilaiset kirjat ovat aika tuntematonta aluetta. Avain vaikuttaa hienolta ja vivahteikkaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen löytänyt japanilaisista miellyttäviä kertojia. Äskettäin katsoin elokuvan Viisi vuoden aikaa, mutta se vaatii uuden katsomisen.

      Poista
  2. Olen lukenut tämän joskus aikoja sitten, mutta kauheasti ei ole jäänyt mieleen. Avain on makuuni liiankin hienovireinen. Monet muut ovat tästä kuitenkin pitäneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tarina voi unohtua. Kurjen siivellä haaste on hieno.

      Poista
  3. Kiitos linkityksestä! Tämän lukemisesta on minulla näköjään jo yli 7 vuotta aikaa (hui!), mutta muistan kirjan jännän tunnelman yhä. Pitäisikin lukea jotain muuta Tanizakilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauan tuokin on ollut minulla, aina pitänyt lukea. Minulla on toinenkin kirja, mutta se on paksu! Makiokan sisarukset.

      Poista
  4. Täytyypä laitella tämä ylös, luulen että olisi minun juttu. Lisäksi olisi kiva vaihteeksi lukea hieman vanhempaa japanilaista kirjallisuutta. Huomaan keskittyneeni hieman uudempaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin minä olen lukenut enemmän uutta. Murakami kumahtelee turhan tyhjälle Tanizakin ja Yasushi Inouen jälkeen.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!