Sivut

tiistai 7. kesäkuuta 2016

James Hilton Sininen kuu




James Hilton Sininen kuu
Alkuteos Lost Horizon, 1933
Suomentanut Eino Palola.
Tammi. 1987. Kotikirjasto.

James Hilton (1900-54) oli brittiläinen kirjailija ja käsikirjoittaja.  Sininen kuu (Lost Horizon) on julkaistu suomeksi ensimmäisen kerran Kariston kustantamana vuonna 1936,  ja myöhemmin Otavan vuonna 1954 ja Tammen vuonna 1987. 

Sininen kuu on niin seikkailuromaani kuin juoniromaani, mutta ennen kuin mennään tarinaan, niin kerron muusta. Olen nähnyt tämän tarinan elokuvana ja voisin vannoa sen olleen värillinen.  Tuosta on kauan aikaa, mutta muistan tapahtumapaikan värit ja kasvit. Elokuvan nimenä oli Shangri-La. Katsoin nyt kirjaa lukiessa myös elokuvan, joka on Frank Capran ohjaama vuodelta 1937.  Se oli aika kammottava kokemus. Mustavalkoinen elokuva eteni paikoin pysäytettynä kuvana eli ääni ja teksti kuljettivat tarinaa. Elokuva oli parsittu kasaan ehkä tuosta vuoden 1937 versioista, mutta itse uskon nähneeni vuoden 1973 version videolta. Ainoa nykyajan viite oli vaihtoehtoinen loppu, onneksi, sillä valittuani vaihtoehtoisen lopun, muistin sen.  En ollut koskaan ajatellut, että  elokuva pohjautuisi kirjaan.

Kehyskertomuksen alussa englantilaiset herrasmiehet juoruavat  Templehofin ravintolassa ”Glory” Conwaysta, ensimmäisen maailmansodan veteraanista, joka työskenteli Kiinan konsulaatissa ja hävisi jäljettömiin lentokonekaappauksen seurauksena. Tarinassa eletään 1930-lukua. Tapahtumien miljöönä Karakalin sinihohtoisessa laaksossa sijaitsee myyttinen ja mystinen Shangri-Lan luostari.

Tämä väite tuntui niin hätkähdyttävälle, että sen käsittelyyn ei riittänyt lyhyt aika ja ahdas tila noustessamme hississä hänen kerrokseensa, mutta päästyämme muutamaa sekuntia myöhemmin hotellin käytävään tiedustelin:
”Oletko varma siitä? Kuinka voit tietää sen?”
”Koska matkustin hänen kanssaan Shanghaista Honoluluun japanilaisessa valtamerilaivassa viime marraskuussa.”

Tarina käynnistyy levottomuuksien keskellä Baskulin lentokentällä Intiassa. Tilanteen kärjistymisen myötä länsimaalaiset pyritään evakuoimaan Beswariin. Lentokoneeseen nousee neljän ihmisen ryhmä, johon kuuluu neiti Roberta Brinklow, Idän lähetysseurasta; Henry D. Barnard, Yhdysvaltain kansalainen; Hugh Conway, Englannin konsuli sekä kapteeni Charles Mallinson, Englannin varakonsuli. Lennon aikana matkustajat huomaavat, että kaikki ei ole kunnossa sen enempää lentäjän osalta kuin lentosuunnan. Lentäjä on kaappari, jolla on eri matkanpää kuin matkustajilla.  Lentäjä tankkaa koneen välilaskun aikana oudoissa olosuhteissa.

Tuntematon ohjaaja lentää kohti Himalajan huippuja ja Tiibetin ylätasangon vaiheilla. Koneen alkaessa laskeutua näkymän muodostavat terävät vuorenhuiput ja laaksot. Kone tekee epäonnistuneen laskun, mutta matkalaiset saavat menehtyvästä lentäjästä irti sen, että he ovat Tiibetissä, Shangri-Lassa, kylmyyden, lumen ja jään saartamina. Kuin ihmeen kaupalla he kohtaavat Shangri-Lan laamaluostarin väkeä, jotka johdattavat heidät luostariin. Matkalaiset pääsevät näkemään ihmeiden tyyssijan, jossa ei puutu mitään, jos ei nyt ylenpalttisuuden keskellä sattuisi kaipaamaan yhteyttä ulkomaailmaan. Laakson ihmiset ovat erilaisia, elävät eristyksissä, terveinä ja vanhentumatta.

Istuimme hiljaa pitkän aikaa ja puhuimme sitten Conwaysta sellaisena kuin hänet muistin, poikamaisena, lahjakkaana ja miellyttävänä, ja sodasta, joka oli muuttanut hänet ja monista ajan, iän ja sielun salaperäisyyksistä ja pienestä mantštytöstä, joka oli ollut ikivanha, ja Sinisen kuun oudosta, äärimmäisestä unelmasta.

Matkalaisten kokemuksen saat lukea itse.  Shangri-La on utopia, joka elää ihmisten puheissa ja unelmissa. Sen sijaintia ei kukaan tiedä, vaikka sitä etsitään ja paikannetaan jos jonnekin, viimeksi Kiinaan Yunnanin maakuntaan.  Todennäköisesti on olemassa yhtä monta Shangri -Lan sijaintia kuin sen kulkijaa sitä etsimässä. Mikä on tiibetiläisen legendan totuus maanpäällisestä paratiisista Sinisen kuun laaksosta?  Tarinan matkalaiset oppivat ainakin sen, että jotain on olemassa vain tiettyjen rajojen sisäpuolella.  


Osallistun tällä kirjalla New To You Reading Challenge -lukuhaasteeseeni.

4 kommenttia:

  1. Tuo on aivan IHANA kirja ja tarina. Näin sen ekaksi lapsena leffana
    ja luin myöhemmin kirjan. Jospa saisin tuon käsiini niin lukisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, tämä on helppo saada. Sinun suunnalla Helmetissä on. On jopa meidän piskuisessa kirjastossa täällä maalla.

      Poista
  2. Sininen kuu on aikanaan tainnut olla melkoinen hitti Suomessakin. Luin sen ensimmäisen kerran jo lapsena vanhempieni kirjahyllystä. Oli varmaan vuoden 1954 painos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osannut koskaan yhdistää näkemääni elokuvaa kirjaksi, kun nimikin on eri. Jotenkin mystisenä se vain iskostui mieleeni.

      Joskus mietin tuota kasvattajanimeksi, mutta peräännyin, koska se on käytössä samalla rodulla toisaalla maailmassa. Se olisi varmaan hyväksytty, koska kyseessä oli eri kattojärjestys, mutta en ollut sellaisesta selvillä. Joten päädyin Himalajan kasvioon.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!