Jens Andersen Astrid Lindgren Tämä päivä, yksi elämä ja Lindgren Saariston lapset

Astrid Lindgren (os. Ericsson) (1907–2002) syntyi Samuel ja Hanna Ericssonin maanviljelijäperheeseen Vimmerbyssä Näsin tilalla. Astridilla oli isoveli Gunnar ja pikkusiskot Stina ja Ingegerd.

Odotin kovasti Astrid Lindgrenin elämäkerran ilmestymistä, sillä en tiennyt kirjailijan taustoja, vaikka olen kasvanut hänen kirjojensa parissa. Blogiaikanani olen kokenut Tove Janssonin vieraaksi, kun hänen kirjansa eivät kuuluneet minun lukemistoon. En osaa edes sanoa syytä.  Kasvoin Lindgrenin, Knutssonin, Montgomeryn, Cooperin ja Hellevi Salmisen kirjojen kanssa. Lindgrenin kirjoista tärkeimpiä olivat Marikki, Ronja Ryövärintytär, Veljeni, Leijonamieli ja Saariston lapset.  Käytin Lindgrenin juhlavuotta hyväkseni ja hankin uusina painoksina Veljeni, Leijonamielen ja Mio, poikani Mion.

 

Elämäkerran kirjoittaja on tanskalainen kirjallisuudentutkija ja toimittaja Jens Andersen. Astrid Lindgrenin elämäkerta Denna dagen, ett liv on suomennettu nimellä Tämä päivä, yksi elämä. Jens Andersson kertoo kirjoittaneensa Astrid Lindgrenin elämäkertaa kahden vuoden ajan. Hän perehtyi Lindgrenin perheen luvalla kirjailijan ennen julkaisemattomaan kirjeenvaihtoon ja päiväkirjamerkintöihin. 

 Astrid Ericsson pääsi 17-vuotiaana lahjakkaana kirjoittajana toimitusharjoittelijaksi Wimmerby Tidning -nimiseen lehteen. Lehden päätoimittaja ja omistaja Reinhold Blomberg (1877–1947) kiinnostui Astridista myös muutenkin, vaikka  Astrid oli 30 vuotta nuorempi ja Blomberg itse naimisissa ja perheenisä. Hullaantumisesta seurasi se, että Astrid tuli raskaaksi.  

Aika oli hyvin erilainen ja tilanne mahdoton pikkukaupungin ympyröissä. Yksinhuoltajuus ja avioero olivat vakavia epäonnistumisia. Astridin koti oli uskonnollinen ja kunniallinen, joten Astridin lapsi oli vanhemmille vaikeasti sulateltava asia. Asia salattiin, sillä Blombergin avioero aiheutti ongelmia, sillä häntä epäiltiin uskottomuudesta. Astrid lähti Tukholmaan ja synnytti lapsen Tanskassa Kööpenhaminassa 19-vuotiaana, jossa sen pystyi tekemään anonyymisti paljastamatta isää.  Lasse kasvoi Kööpenhaminassa leskirouva Marie Stevensin sijaiskodissa, sitten tovin Astridin vanhempien luona Stevensin sairastuttua.  Astrid avioitui Sture Lindgrenin (1898–1952) kanssa vuonna kanssa 1931. Vasta melkein viisivuotiaana Lasse pääsi oman äitinsä hoiviin. Astridin ja Sturen tytär Karin syntyi toukokuussa 1934.

Lasse asui isoäitinsä ja isoisänsä luona Smoolannissa kuusitoista kuukautta, ja mikäli on uskominen hänen äitiään ja Lars Lindgrenin itsensä myöhemmin elämässä kertomaa, hän vietti tuon ajan melkein yhtä onnellista melukyläläiselämää kuin hänen äitinsä aikoinaan.

Ero omasta lapsesta oli kalvavaa, ja kirjailija uskoi sen heijastuneen myös Lassen elämän myöhempiin vaiheisiinkin. Jens Andersen käyttää elämäkerrassa noin sata sivua Astridin alun vaiheisiin ja Lassen tarinaan. En tiedä, onko tämä kaikki tarpeen, sillä Astrid Lindgren itse kertoi asian taustoja niukasti, sillä hän puhui vasta 70-vuotiaana poikansa taustoista. Aiemmin hän sivuutti asian, että halusi vain lapsen, mutta ei lapsen isää. Lindgren teki työnsä kustantamo Rabén & Sjögrenillä kaksoisroolissa kustannustoimittajana ja kirjailijana. 

Avioliitossa oli vaikeuksia, sillä aviomies joi ja oli uskoton.  Sture Lindgren kuoli jo vuonna 1952 vain 54-vuotiaana. Astrid ei mennyt enää uudelleen naimisiin.  Äiti ja tytär elivät kahdestaan Dalagatanilla kuusi vuotta ennen kuin Karin meni naimisiin Carl Olof Nymanin kanssa. Astrid aktivoitui tärkeinä pitämiensä arvojen puolustajaksi.

Jos joku kysyy, mitä muistan lapsuudestani, ensimmäiseksi mieleeni eivät tosiaankaan tule ihmiset. Vaan luonto, joka ympäröi elämääni siihen aikaan ja täytti sen niin väkevästi, että sitä on aikuisena miltei mahdoton käsittää. Kivet ja puut olivat meille lähestulkoon kuin eläviä olentoja, ja luonto ympäröi ja ravitsi meidän leikkejämme ja uniamme.

Elämäkerta antaa avaimia ymmärtää Astridin maailmaa, kirjoja ja niiden teemoja. Niissä on harvoin ydinperheen kaikki palaset edustettuna. Andersenin kirjoittama elämäkerta on uskottava. Pidin elämäkerran eleettömyydestä, pelkäsin jotain liian imelää. Jotkut Lindgrenin  teemat kuoleman tavoin ovat raskaita. Monissa Astrid Lindgrenin teoksissa on yksinäisiä ihmisiä ja yksineläjiä niin aikuisissa kuin lapsissa, isättömiä tai äidittömiä tai muutoin hylättyjä. Yksinäisyys on toistuva teema, sillä jokaisen meistä on lapsena, nuorena ja vanhempana sekä vanhuksena opittava olemaan yksin.   Astridin kertojamaailmassa todellisuuden realismi sekoittuu loitsuihin ja maagisiin uskomuksiin. Yksinäiset ihmiset löytävät Astridin kirjoissa yhteyden toiseen elävään olentoon joko mielikuvituksessa tai todellisuudessa ja parhaassa tapauksessa he löytävät myös itsensä. 

Jens Andersen Astrid Lindgren Tämä päivä, yksi elämä

Alkuperäisteos Denna dagen, ett liv (2014)

Suomentaja Kari Koski

WSOY 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Astrid Lindgren Saariston lapset  

Melkersonin tukholmalaisperhe vuokraa kesäasunnon ukkosaaristosta Saltkråkanin saarelta, jonne perheen tuo yhteysalus Saltkråkan 1. Ympärivuotisia asukkaita saarella on enää parisenkymmentä, mutta kesävieraat herättävät saaren eloon. Melkersonin perheessä on kirjailija-isä, isosisko Malin sekä pojat Johan, Niklas ja pikku Pelle. Malin on 19-vuotias nuori nainen, jonka  kontolle on kasautunut hieman vastuuta perheestä äidin poismenon jälkeen.

Saltkråkanin ulkopuolella ovat avomeren paljaat luodot ja riutat, joilla asuu vain haahkoja, lokkeja ja muita merilintuja.

Isä Melker Melkerson on innoissaan ja puhtia täynnä tulevasta kesästä. Vanha Nikkarila osoittautuu tosin hieman erilaisemmaksi kuin kiinteistövälittäjä on kuvaillut, sillä hökkelin katto vuotaa, rautahella savuttaa ja tuuli puhaltaa sisään rikkonaisesta ikkunasta.  Tosin savuttaminenkin vähenee peltien avauksella. Varsin pian yli-innokas  isä Melkerson paljastuu enemmänkin käveleväksi katastrofiksi kuin mestaritimpuriksi tai tee se itse -mieheksi. Muutamassa viikossa perhe kuitenkin kotiutuu ja heistä tuntuu kuin he olisivat asuneet Saltkråkanissa aina. Saaren asukkaat ottavat perheen kuin omakseen ja monenlaista apua on tarjolla.

Pelle piteli kaniinia. Hän sulki silmänsä ja tunsi miten sileä se oli, niin ihanan pehmeä, ja sileä! Ja sitten teki äkkiä melkein kipeää, kun hän tajusi miten suunnattoman onnellinen hän oli. Tämä oli autuainta mitä ihmiselle voi tapahtua, ja nyt se oli tapahtunut hänelle.

Pelle ystävystyy tomeran, saaristossa eläneen Pampulan kanssa, jota seuraa uskollinen bernhardinkoira Laivuri. Totta kai pidän suosikkeinani Malinia, Pampulaa ja Laivuria. Kesä kääntyy syksyyn, mutta Melkersonin perhe keksii keinon haikeuden torjumiseen, sillä he sopivat palaavansa jouluksi saareen.  

Lindgrenin luoma saariston tunnelma ja idylli ranta-aittoineen, vanhoine kyläteineen, laitureineen ja kalastajaveneineen ovat aitoja. Kirjailijan rakkaus saaristoon tuskin tulee lukijalle edes yllätyksenä. Saaristossa hän tavoitti sen rauhan ja ykseyden, mitä hän ei muualta löytänyt.  Saariston lapsissa toistuu ajatus Tämä päivä, yksi elämä. Elämä oli lyhyt, ja oli leikittävä niin kauan kuin vielä saattoi leikkiä. Kaiken idyllin keskellä tarinaan mahtuu luonnon ja ihmisen rinnakkaiseloa, yhteiskunnallista kritiikkiä, toinen toisensa kunnioittamisesta, yhteenkuuluvuutta ja erilaisuuden hyväksymistä.

Unissaan ihminen joskus juoksee ja etsii epätoivoisesti jotakin. On kiire. Henki on vaakalaudalla. Hän juoksee yhä hätääntyneempänä, mutta ei löydä sitä mitä etsii. Samanlaiselta tuntui Melkeristä ja pojista, kun he etsivät Mattsonia.

Valitsin tämän kirjan elämäkerran rinnalle, koska se on niin kesänmakuinen kertomus, jota olen rakastanut lapsuudestani lähtien.  Tuota kannen kuvaa ei voisi muuttaa, sillä se kuuluu tähän kirjaan. Olen lukenut kirjan monta kertaa, mutta sen tarinaan ei väsy.  Astrid Lindgren on ollut minulle tärkein kirjailija lapsena ja arvostan yhä hänen kirjojaan. Niissä on jäljittelemätön elämänmaku ja kunnioitus lukijaa kohtaan iästä riippumatta. Se on kuin Burnettin Salainen puutarha, että se antaa turvan ja suojapaikan.

Astrid Lindgren Saariston lapset (2015)

Alkuperäisteos Vi på Saltkråkan (1964)

Kuvitus Ilon Wikland

Suomentaja Laila Järvinen 1965

WSOY . Kustantajalta. Kiitoksin.