Ari-Pekka Huhta Talventörröttäjät

En ole innostunut laisinkaan kesäkuvista, joten päädyin tuomaan muutaman kirjan iloksenne.
Ensimmäisena esittelen kirjan talventörröttäjistä.

 Lähde talven kasviretkelle!

Ari-Pekka Huhta työskentelee yliopisto-opettajana Turun yliopiston biologian laitoksella. 

Kasvit talviasuissaan on kiva aihe. En ole paljon harrastanut kasveja talviasuisina, eniten olen kuvannut havupuita. Talvidendrologiaan olen joillain kursseilla tutustunut, mutta enemmän se on koskenut puiden ja pensaiden runkoja ja hedelmyksiä. Oma kotitie on itselläni hyvä aloituskohde kasvien tarkkailuun vähälumisina talvina. Tutulla kasvupaikalla on jokin käsitys potentiaalisista kasvilajeista ja toisaalta kohteen lajisto on mielenkiintoinen vanhan asutuksen takia.  Edes lupiinit tai kurttulehtiruusu eivät majaile tällä tiellä.

Talviasuisten heinien ja ruohojen tunnistamiseen tarkoitettu teos vaikuttaakin jo haasteellisemmalle. Syksyn lehtien värikirjo keltaisesta leiskuvan punaiseen on hävinnyt. On vain lumen päällystämiä harmaita ja ruosteisia varsia, sarjoja, mykeröitä, viuhkoja ja huiskiloita. Jos hajotat talviasuisen hedelmän, saatat löytää sen sisältä siemeniä, joiden värit ja muoto ovat mitä ihmeellisempiä: harmaita, mustia, kellertäviä, ruskeita punertavia, suuria, pieniä, litteitä, pyöreitä, kurkkumaisia, nystypintaisia, sileitä, siivekkäitä, sukasellisia jne.

Huhdan Talventörröttäjät-kirja johdattaa havainnoimaan niitä lukuisia kasveja, jotka kurottavat kuivuneet vartensa ja kukintonsa siemenineen lumenpinnan yläpuolelle. Teoksessa esitellään 72 yksityiskohtaista laji- tai sukukuvausta. Useimmat esiteltävät lajit viihtyvät aivan lähiluonnossa. Kasvien tunnistaminen helpottamiseksi esiteltävät lajit esitellään kasvupaikoittain. Kasvupaikkoina ovat mm. joutomaat, rannat, niityt ja metsät. Itselleni tutuimmat habitaatit ovat olleet kedot, niityt, kulttuuriympäristöt, perinnemaisemat ja pohjoisen suot.  Alun johdannossa on 33 kuvaa lajeista, joista ei ole tarkempaa lajikuvausta. Samoin kirjan lopussa on pikkukuvia kukinnoista, hedelmistä ja siemenistä, joista 98 lajia on sellaisia, joita ei ole lajikuvauksissa. Tauluissa 22-23 on esitetty siementen tunnistuskaavio Suomen luonnon tyypillisimmille talventörröttäjille. 

Kasvupaikka antaa usein ensimmäisen vinkin lajista. Talventörröttäjiä tunnistetaan kiinnittämällä huomio kasvien yleisvaikutelmaan, kokoon, kasvutapaan ja muotoon sekä varren ulkonäköön, kukinnon muotoon, lehtien ja kukkien jäänteisiin sekä hedelmän muotoon. Hedelmä on kypsynyt sikiäin ja mikä tahansa sitä ympäröinyt kasvinosa, jonka sisällä on siemen tai siemeniä. Jotkut lajit ovat hankalia määriteltäviä kesälläkin, joten talvi ei ainakaan tee helpommaksi hierakoiden, horsmien tai heinien toisistaan erottamista.  Jätän hierakat kesälläkin oman onnensa nojaan. Toki paljon auttaa, jos ennestään tuntee kasvit kesäisessä ilmiasussaan. Kasvupaikan jälkeen kannattaa aistia murskatun kasvinosan tuoksua (savu, aromaattinen, lääkemäinen ym.). Sarjakukkaisia ei saa maistella, koska osa niistä on tappavan myrkyllisiä ja ne ovat sitä talvellakin. Sen sijaa heinäkasveilla maistelusta voi olla apua (esim. kumariini).

Kirjassa kerrotaan myös talventörröttäjien elintavoista. Talventörröttäjiksi kutsutaan ruohovartisia kasveja, joiden kuolleet osat säilyvät pystyssä läpi syksyn viimojen pitkälle talveen, jopa seuraavaan kasvukauteen asti. Kasvitieteellisin termein määriteltynä talventörröttäjät ovat talvisiementäjiä, joiden siemenistä ainakin osa varisee vasta talvella. Kevättalvinen hankikanto onkin mitä parhain leviämistie ja siksi lumettomista talvista on haittaa kasvin leviämiselle. Toki pikkulinnut ovat keksineet hyödyntää osan talventörröttäjien siementuotannosta. Suomen kasvistosta talvisiementäjiä on parisensataa lajia, mutta vain osa näistä levittää siemenensä yksinomaan talvella. Erityisen runsaasti ruohovartisia talvisiementäjiä on kohokkikasvien, ristikukkaisten, sarjakukkaisten, naamakukkaisten ja asterikasvien heimoissa. Näyttäviä ja kookkaita ruohovartisia talvisiementäjiä ovat ohdakkeet, takiaiset, kaunokit, pujo, koiranputki, nokkonen, pietaryrtti, osmankäämi sekä hierakat. Järviruo’on lisäksi heinäkasvien heimosta helpommin tunnistettavia ovat kastikat, ruokohelpi ja rantavehnä.

Monivuotiset kasvit selviävät talven yli ruusukkeiden tai maanalaisten juurakoiden avulla, osa talvehtii vihreinä lumen alla. Kasvit voidaan jakaa ryhmiin niiden talvehtimistavan mukaan. Ilmitalvehtijoilla eli fanerofyyteillä silmut tai talven yli vihreinä säilyvät lehdet sijaitsevat korkealla maanpinnan yläpuolella. Fanerofyyttejä ovat puut ja pensaat. Matalatalvehtijat eli kamefyytit ovat kasveja, joiden silmut tai talven yli säilyvät lehdet sijaitsevat lähellä  maanpinnan tasoa, kuitenkin selvästi sen yläpuolella.  Kamefyyttejä ovat varvut sekä ainavihannat ruohot, kuten talvikit. Puolipiilijöiden eli hemikryptofyyttien silmut talvehtivat aivan maanrajassa ja piilotalvehtijoiden eli kryptofyyttien puolestaan maan sisällä. Vielä puhutaan terofyyteistä, joilla tarkoitetaan siemeninä talvehtivia yksivuotisia kasveja.

Kasvientuntemus huonontui, kun kouluissa luovuttiin kasvien keräämisestä, mutta nyt siihen on palattu uusin vapaaehtoisemmin keinoin esimerkiksi nettikasvion osalta.            
    

                

Talventörröttäjissä on tunnistamisen helpottamiseksi talvikuvan rinnalla myös kesäkuva.
Talventörröttäjät –kirja palvelee sekä aloittelevaa että pidemmälle ehtinyttä harrastajaa.

Olet tehnyt upean kirjan AP!

Ari-Pekka Huhta  Talventörröttäjät

Vastapaino 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.