Mila Teräs Perhosen varjo

Mila Teräs (1975) on Orimattilassa asuva kirjailija. Hän on kirjoittanut erityisesti lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Hän on valmistunut Tampereen yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan kotimainen kirjallisuus.

Pian neljätoista täyttävä Linnea asuu äidin ja tämän uuden kumppanin Kammo-Kimmon kanssa. Pikkuveli on poissa, sillä Lauri asuu isän ja tämän uuden Tiina vaimon kanssa. Äiti on taivaanrannanmaalari, joka on illat mitä erilaisimmilla kursseilla kehittämässä itseään tai ohjaamassa kaltaisiaan.

Linnea kasvukipuilee oman identiteetin ja murrosiän ongelmissa. Linnea haluaa olla laiha, hän juoksee, karttaa syömistä, laskee kaloreita, sillä vain laiha on kaunis. Hän haluaa hennoksi keijun tavoin. Vanhempien avioeron takia Linnea kokee olevansa yksin, että hän on näkymätön. Hän voi pahoin. Perhosen varjo on nuoren tytön kasvukertomus, jossa on mukana fantasian elementit, sillä toinen todellisuus elää suvun salaisuuksissa. Tämä kirja on tehty lehmuksenkukkateestä, hunajakakuista, kanelikorpuista, kartanopuutarhasta, kukkakellosta, perhoskasveista, salaisuuksista ja unelmista.

Palassa pannukakkua on noin 200 kilokaloria. Osaan ulkoa lähes kaikkien ruokien kalorimäärät. Tiedän, mitkä luvut täsmäävät esimerkiksi kiisseleihin, vanukkaisiin, hilloihin…

Isoäiti, Maria Florensia, asuu Usvalan kartanossa taloudenhoitajansa, Hedvigin kanssa. Aulis hoitaa kartanon puutarhaa, ja Mikael on Auliksen saksofonia torilla soittava poika.  Linnea ei kutsu isoäitiään kuin tämän oikealla nimellä. Kasvinimet kulkevat suvussa. Florensia ja Hedvig valmistavat hajuvesiä ja kukkavoiteita. Isoäiti pyytää Linnean kesäksi luokseen. Linnea päättääkin lähteä kesälomalla maalle Usvalaan, vaikka häntä hirvittää tylsistyminen, sillä miten ihmeessä siellä voi saada ajan kulumaan.  Linnea tutustuu myös Valeriaan kylällä asuvaan tyttöön.

Yö on himmeä kuin vanha peili. On se hetki keskiyöstä, kun kaikki on rauhoittunut hetkeksi, usva tiivistyy ja kaste virtaa maahan, kun hetken on viileää ja kummallisen hiljaista ennen aamun ensimmäistä lintua.

Maria Florensia huomaa Linnean lapaluussa suvun merkin. Luomi on kuin liekki tai siipi, se on kohtalon ratkaisijan merkki. Linnea sukeltaa syvälle sukunsa erikoisiin vaiheisiin. Linnea yrittää selvittää Maria Florensian salaisuutta, mihin tämä katoaa muurin luona, kenen kanssa hän puhuu ja laulaa. Kylällä kuiskitaan, että isoäidin on oltava valtavan vanha, mutta Linnea ei tiedä ikää. Linnea joutuu valinnan eteen.

Vastaako hän usvan kansan kutsuun metsänkeijuna?

                                                                                       

Kesäpäivänseisaus on aina ollut isoäidilleni vuoden suurin juhla. Ja tänä vuonna siihen valmistaudutaan Usvalassa entistäkin huolellisemmin, sillä samalla vietetään minun 14-vuotissyntymäpäivääni.

Teräksen kieli on hyvin kaunista, sanat korumaisen kauniita, mutta tavoittavat lukijan. Liian unenomainen teksti karkottaa lukijan ja sitä tämä ei tee. Taianomaiset elementit yhdistettynä nuoren arkeen tekee kirjasta herkän ja koskettavan. Tämä kirja herätti uteliaisuuteni tekijän tuotantoon.

Mila Teräs Perhosen varjo

Otava 2012. Kotikirjasto.

Perhosen varjon kanssa ovat kulkeneet myös Kirjakaapin avain,  Saraseeni, Hemuli, Cilla, Sara,

Emilia Karjula (toim.) Kirjoittamisen taide & taito

Olen lukenut joitakin kirjoittamisen oppaita. Viimeksi luin Pepi Reinikaisen Elämänkaarikirjoitus ja ihmisen vuodenajat. Toinen mieleeni jäänyt on Heli Hulmin Kuoleman horisontti. Tuon luin vahingossa, sillä en etsinyt kirjoittamisen opasta, vaan luin sen kuoleman kontekstin kautta, mutta kirja vei minut mukanaan. Ei minussa synkkyyttä ole, mutta seulon keskiaikaa, hautatapoja jne. Viime vuonna luin myös Merete Mazzarellan kirjan Elämäsanoiksi, mutta sen luin kirjailijan takia, sillä olen kerännyt hänen kirjansa ja pidän hänen teksteistä.

Kirjoittamisen taide ja taito on Turun yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaineen ensimmäinen oma julkaisu, joka tuo oppiaineen omaleimaiset ja monipuoliset sisällöt laajemman lukija- ja kirjoittajakunnan ulottuville. Kirjoittamisen taide & taito –kirjan artikkelit jakavat Turun yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaineeseen kertynyttä taitoa ja osaamista.

Kirjan kahdessatoista artikkelissa luovan kirjoittamisen eri puolia lähestytään sekä teoreettisista että käytännöllisistä näkökulmista. Kirjoittamisen taidon huojentavana sanomana on, että kirjoittamista voi opetella ja harjoitella. Kirja jakautuu neljään osioon Avauksia, Karttoja, Kirjoittajat maailmoissaan sekä Kirjailija työssään.

Avauksia on johdanto ja avausartikkelissa Turun yliopiston yleisen kirjallisuustieteen professori Liisa Steinby korostaa, että kirjoittajakoulutuksen oppiaineessa ei keskitytä pelkästään kaunokirjallisuuden teksteihin, vaan ohjelman lähtökohtana oli palvella koko yliopistoa. Kirjoitustaito on tärkeä humanisteille ja monien muidenkin alojen ihmisille. Kirjoittamisen taitoa tarvitaan harjoitustöissä, opinnäytteissä, esitelmissä, esseevastauksissa, raporteissa, julkaisuissa, tietokirjoittamisessa sekä tieteen popularisoinnissa.

Meidän on hyväksyttävä se, että kirjoittaminen sisältää – kuten ihmisen maailmassa olemisen kokemus – lukemattomia tekijöitä, jotka ovat niin monimutkaisissa vuorovaikutussuhteissa keskenään, että emme pysty teoreettisesti tai käsitteellisesti selvittämään, mistä kaikesta hyvä kirjoittaminen koostuu. Jotkut ihmiset pystyvät tuottamaan hyvää kirjallisuutta ja vielä paljon useammat pystyvät tunnistamaan sellaisen lukiessaan, ilman että kumpikaan ryhmä pystyisi tyhjentävästi selittämään, mistä tekijöistä se rakentuu.

Toisessa osuudessa kaksi historiallista romaania (Isänmaan tähden 2011 sekä Malmi 1917) kirjoittanut Jenni Linturi käsittelee aineiston käyttöä ja hankintaa romaanin kirjoittamisessa.  Hän nimeää kolme käsikirjoittamisen vaihetta, jotka ovat taustatutkimus, rajaaminen ja syventäminen. Ensimmäisessä vaiheessa aineistoa kerätään laajasti ja mielivaltaisesti, toisessa rajataan ja kolmannessa syvennetään. Taustatyön tekeminen on tutkimista, lukemista ja tiedonhakua.   Iida Rauma lähestyy aihetta romaanin rakenteen kautta, koska kaikilla teksteillä on jonkinlainen rakenne, ja kaikki tekstit ovat jonkinlaisen kertojan näkökulmasta kirjoitettuja. Mitä teoksen rakenne sitten tarkoittaa? Yksinkertaisimmillaan tekstin rakenne koostuu siitä, missä järjestyksessä ja miten teksti päätetään esittää.

Timo Harju ja Iida Rauma käsittelevät osiossa Kohtaa minut! proosan ja runouden erilaisia kertojaratkaisuja.  Rauma ja Harju esittelevät keskeiset kertojatyypit minäkertojasta kaikkitietävään kertojaan. Tästä tekijät jatkavat kertojaratkaisuiden vaikutukseen, lukijan ja tekstin kohtaamiseen sekä runojen ja lukijan kohtaavuuteen. 

Kirjallisuustieteen dosentti, kirjallisuusterapiapohjaaja Päivi Kosonen selvittää artikkelissaan Luova omaelämäkerrallinen kirjoittaminen  kirjoittamisen monimuotoisuutta. Kosonen taustoittaa omaelämäkerrallinen kirjoittamisen historiaa antiikista myöhäismoderniin nykyaikaan. Omaelämäkerrallinen kirjoittaminen on suosittua meidän ajassa. Tänä päivänä tallennamme sitä huomaamatta Facebook-päivityksinä ja Instagram-kuvina. Se on myös terapeuttista sekä itsensä tuntemusta lisäävää. Kosonen ottaa esiin myös  elämäntarina- ja muisteluryhmät esim. ikääntyneiden keskuudessa, joita edustavat esimerkiksi Leonie Hohenthal-Antinin kirjat  Muistot näkyviksi ja Muistellaan.

Omien kokemusten ymmärretään kuitenkin usein edelleen muodostavan vain raaka-ainetta tai materiaalia, jota hyvän kirjoittajan on opeteltava ottamaan haltuun jalostaakseen siitä fiktiota, lyhyttä tai pitkää.

 Lena Gottelier tarkastelee teemaa nimellä Matkalla kohti kulkijaa.  Hän korostaa alussa palautteen ja arvostelun eroa.  Arvioinnin kohteena on yleensä kirjoitusprosessin jo läpikäynyt valmis teksti, kun taas palaute kohdistuu keskeneräiseen tekstiin. Luovan kirjoittamisen opiskelijoiden kirjoittajaidentiteettiä tutkinut kasvatustieteilijä Kalle Vainio pohtii artikkelissaan Palautumista vertaispalautteesta vertaispalautteen merkitystä kirjoittajalle. Kirjoittajayhteisössä saadaan palautetta vertaiskirjoittajilta Vainio tuo esiin, että ilman niitä ei voi kehittyä kirjoittajana.  Palautteen vastaanottaminen vaatii sekin harjaantumista, koska oma teksti on liian henkilökohtaista. Kirjoittajaidentiteetti on itsensä hyväksymistä ja tunnistamista kirjoittajana. Emilia Karjula tarkastelee osuudessaan Muusat kirjoittajan tukena  tapoja, joilla tutkimus ja tutkimuksellinen asenne voivat toimia kirjoittajan muusina eli hänen työnsä innoittajina ja rikastuttajina. 

Yhteiskuntatieteen tohtori Katja Keisala pohtii artikkelissaan  Miten kirjoittaa heistä, jotka eivät ole meitä? Pystymmekö näkemään muut ihmiset niin kuin he ovat ja kuvaamaan heitä totuudenmukaisesti?  Kuka päättää, millaisia jonkin ihmisryhmän tai kulttuurin jäsenet ovat ja miten heidät saa esittää.  Artikkeli haastaa lukijat pohtimaan, missä määrin he osaavat kuvata maailmaa ja sen ilmiöitä, tekoja ja ihmisiä niin, että he eivät huomaamattaan esitä niitä itsestään selvänä pidetyllä tavalla.

Taina Kuuskorven artikkelissa Yhdessä luovuuksissa käsitellään yhdessä kirjoittamista, luovuuden avaimia, luovuuden vuorovaikutusta sekä monitekijäisyyden problematiikkaa, moniäänisyyttä, tekemisen tekniikoita, omien ideoiden rajallisuutta.  Yhteisöllisyyttä voidaan ammentaa myös voimavarana.

Kun kaksi tai useampi kirjoittaja saumaa yhteen erillisinä tehtyjä tekstin osia, mielipiteet lopputuloksen saumattomuuden tarpeesta vaihtelevat. Yhteisteosten arvosteluissa otetaan helposti kantaa tyylin yhtenevyyteen. Lähtöoletuksena tuntuu olevan, että yhteisteos on onnistunut silloin, kun tekijöiden tekstit ovat sulautuneet yhteen ” kolmanneksi ääneksi”.

Kari Levola kirjoittaa artikkelissaan Kohti kirjallista kenttää kirjailijan yksinäisyydestä, käsikirjoituksen matkasta kirjaksi ja kustantamojen roolista, kuinka he odottavat valmiita käsikirjoituksia. Julkaisupäätökset ovat makuasioita ja julkaistutkin kirjat saattavat saada toiselta kriitikolta kehuja ja toinen taas voi latistaa tyystin saman tekstin.  Niina Repo kirjoittaa artikkelissaan Kirjailijan elämästä kirjailijan asemasta, kirjailijan toimeentulosta ja apurahoista. Revon teksti kuvaa kirjailijan arkea ilman kaunistelua.

Kirjoittamisen taide & taito on innostava opas, jonka sisältö on myös lohdullinen. Itseäni kiinnostaa luova kirjoittaminen sekä tietokirjoittamisen erilaiset toteutustavat. Tämä kirja ei ole nopealukuinen, vaan kirjoittajan käsissä kuluva työväline. Luova kirjoittaminen on taitoa ja sinnikkyyttä, mutta myös taidetta. Huomasin jälleen, kuinka en viihdy koneen äärellä lukemassa, vaan paperinen kirja on minun juttuni.

Emilia Karjula (toim.) Kirjoittamisen taide & taito

Atena 2014. Kustantajan pdf. Kiitoksin. 
Tämän ovat lukeneet myös mm.  Kirjojen kamari.

1001 böcker du måste läsa innan du dör

Hdcanis sai minut havahtumaan tähän opukseen. Lainasin kirjan, sillä sehän ei tässä kaupungissa ollut vaikeaa: ). En haluaisi tätä opusta suomeksi, koska Boxallin ja Häggin versiot esittelevät enemmän minun lukemaa kirjallisuutta. Kirja on vuodelta 2009 eli paljon, paljon jää pois. Uusi painos tulisi tarpeeseen.

Tein Peter Boxallin 1001 Books You Must Read Before You Die – kirjasta esittelyn tänne ja koko kirjalistan tänne. Nyt otan esiin enimmäkseen kirjoja, jotka täydentävät tuota toista. 

Kummassakin kirjassa on useita samoja kuvia sekä hyvin paljon samoja kirjoja.   En löytänyt netistä koko listaa. Adlibriksen kautta kirjaa ei ole myynnissä. Ruotsalainen lista sisältää huomattavasti ”kevyempää” materiaalia. Toisaalta mukana on kovin paljon vanhaa ruotsalaista materiaalia naftaliinistä kaivettuna. Suomalaisia kirjailijoita on sangen niukasti mukana.

Ennen 1700 ja 1700-luku

Lao Tzu Tao te ching 
William Shakespeare Romeo ja Julia

1800 -luku

Honoré de Balzac Taikatalja

Jane Austen Ylpeys ja ennakkoluulo

Hans Christian Andersenin sadut

Charles Dickens Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit

Nikolai Gogol Kuolleet sielut

Henrik Ibsen Nukkekoti

August Strindberg Neiti Julie

 Oscar Wilde Doria Grayn muotokuva

Selma Lagerlöf, Gösta Berlingin taru

Lewis Carroll Liisa Ihmemaassa
Leo Tolstoi Anna Karenina 
Fjodor Dostojevski Karamazovin veljekset

1900-luku

Thomas Mann Buddenbrookit

Joseph Conrad Pimeyden sydän

Kenneth Grahame Kaislikossa suhisee

 Edith Södergran Syyskuun lyyra

Andre Gide Pastoraalisinfonia

Johan Huizinga Keskiajan syksy

 A. Milne Nalle Puh

E.M. Remarque Länsirintamalta ei mitään uutta

Robert Musil Mies vailla ominaisuuksia

John Steinbeck Hiiriä ja ihmisiä

Lin Yutang Maallinen onni

Karen Blixen Eurooppalaisena Afrikassa

M. Bulgakov Saatana saapuu Moskovaan

Daphne Du Maurier Rebecca

John Dickson Carr Vääntynyt sarana

Graham Greene Kiveä kovempi

Agatha Christie Kymmenen pientä neekeripoikaa

 Raymond Chandler  Syvä uni

Gösta Knutsson Pekka Töpöhännän seikkailut

Jean-Paul Sartre Muuri

 Albert Camus Sivullinen

 Anne Frank Anne Frankin päiväkirjat

Evelyn Waugh Mennyt maailma

Alberto Moravia Roomatar

Norman Mailer Alastomat ja kuolleet

 Isac Asimo Säätiö

Willy Kyrklund Solange

Italo Calvino Halkaistu varakreivi

Ray Bradbury Fahrenheit 451

 J. R. R. Tolkien Taru sormusten herrasta

Harry Martinson Aniara

Agatha Christie Paddingtonista klo 16.50

 Boris Pasternak Tohtori Zivago

Heinrich Böll Katharina Blumin menetetty maine

Aksel Sandemose Ihmissusi

Saul Bellow Sadekuningas

Günter Grass Peltirumpu

Stanislaw Lem Solaris

John Fowles Neitoperho

Gabriel García Márquez Sadan vuoden yksinäisyys

Helene Hanff Rakas vanha kirja

Christer Kihlman Ihminen joka järkkyi

Nigel Nicholson Erään avioliiton muotokuva

Elias Canetti Pelastunut kieli

Marilyn French Naistenhuone

Mario Vargas Llosan Julia-täti ja käsikirjoittaja

John Irving Garpin maailma

José Saramagon Baltasar ja Blimunda

Antti Tuuri Pohjanmaa

Göran Tunström Jouluoratorio

Patrick Süskind Parfyymi - Erään murhaajan tarina

Ingmar Bergman Laterna magica

Paulo Coelho Alkemisti

Kerstin Ekman Tapahtui veden äärellä

Emmanuèle Bernheim Hänen vaimonsa eli toinen nainen

Susanna Tamaro Kulje sydämesi tietä

Antonio Tabucchi Kertoo Pereira

Marianne Fredriksson Anna, Hanna ja Johanna

Monika Fagerholm Ihanat naiset rannalla

Donna Leon Kuolema tekee tiliä

Peter Høeg Nainen ja apina

Henning Mankell Viides nainen

P. D. James Oikeus on sokea

Håkan Nesser Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä

Orhan Pamuk Nimeni on Punainen

2000 -luku

Joyce Carol Oates Blondi

Niccolò Ammaniti Minä en pelkää

Bengt Jangfeldt Axel Munthe - tie Caprin huvilalle

Stieg Larsson Miehet jotka vihaavat naisia

Jonas Hassen Khemiri Ajatussulttaani