Sivut

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

1001 böcker du måste läsa innan du dör






Hdcanis sai minut havahtumaan tähän opukseen. Lainasin kirjan, sillä sehän ei tässä kaupungissa ollut vaikeaa: ). En haluaisi tätä opusta suomeksi, koska Boxallin ja Häggin versiot esittelevät enemmän minun lukemaa kirjallisuutta. Kirja on vuodelta 2009 eli paljon, paljon jää pois. Uusi painos tulisi tarpeeseen.
Tein Peter Boxallin 1001 Books You Must Read Before You Die – kirjasta esittelyn tänne ja koko kirjalistan tänne. Nyt otan esiin enimmäkseen kirjoja, jotka täydentävät tuota toista. 

Kummassakin kirjassa on useita samoja kuvia sekä hyvin paljon samoja kirjoja.   En löytänyt netistä koko listaa. Adlibriksen kautta kirjaa ei ole myynnissä. Ruotsalainen lista sisältää huomattavasti ”kevyempää” materiaalia. Toisaalta mukana on kovin paljon vanhaa ruotsalaista materiaalia naftaliinistä kaivettuna. Suomalaisia kirjailijoita on sangen niukasti mukana.


Ennen 1700 ja 1700-luku

Lao Tzu Tao te ching 
William Shakespeare Romeo ja Julia

1800 -luku


Honoré de Balzac Taikatalja
Jane Austen Ylpeys ja ennakkoluulo
Hans Christian Andersenin sadut
Charles Dickens Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit
Nikolai Gogol Kuolleet sielut
Henrik Ibsen Nukkekoti
August Strindberg Neiti Julie
 Oscar Wilde Doria Grayn muotokuva
Selma Lagerlöf, Gösta Berlingin taru
Lewis Carroll Liisa Ihmemaassa
Leo Tolstoi Anna Karenina 
Fjodor Dostojevski Karamazovin veljekset


1900-luku





Thomas Mann Buddenbrookit
Joseph Conrad Pimeyden sydän
Kenneth Grahame Kaislikossa suhisee
 Edith Södergran Syyskuun lyyra
Andre Gide Pastoraalisinfonia
Johan Huizinga Keskiajan syksy
 A. Milne Nalle Puh
E.M. Remarque Länsirintamalta ei mitään uutta
Robert Musil Mies vailla ominaisuuksia
John Steinbeck Hiiriä ja ihmisiä
Lin Yutang Maallinen onni
Karen Blixen Eurooppalaisena Afrikassa
M. Bulgakov Saatana saapuu Moskovaan
Daphne Du Maurier Rebecca
John Dickson Carr Vääntynyt sarana
Graham Greene Kiveä kovempi
Agatha Christie Kymmenen pientä neekeripoikaa
 Raymond Chandler  Syvä uni
Gösta Knutsson Pekka Töpöhännän seikkailut
Jean-Paul Sartre Muuri
 Albert Camus Sivullinen
 Anne Frank Anne Frankin päiväkirjat
Evelyn Waugh Mennyt maailma
Alberto Moravia Roomatar
Norman Mailer Alastomat ja kuolleet
 Isac Asimo Säätiö
Willy Kyrklund Solange
Italo Calvino Halkaistu varakreivi
Ray Bradbury Fahrenheit 451
 J. R. R. Tolkien Taru sormusten herrasta
Harry Martinson Aniara
Agatha Christie Paddingtonista klo 16.50
 Boris Pasternak Tohtori Zivago
Heinrich Böll Katharina Blumin menetetty maine
Aksel Sandemose Ihmissusi
Saul Bellow Sadekuningas
Günter Grass Peltirumpu
Stanislaw Lem Solaris
John Fowles Neitoperho
Gabriel García Márquez Sadan vuoden yksinäisyys
Helene Hanff Rakas vanha kirja
Christer Kihlman Ihminen joka järkkyi
Nigel Nicholson Erään avioliiton muotokuva
Elias Canetti Pelastunut kieli
Marilyn French Naistenhuone
Mario Vargas Llosan Julia-täti ja käsikirjoittaja
John Irving Garpin maailma
José Saramagon Baltasar ja Blimunda
Antti Tuuri Pohjanmaa
Göran Tunström Jouluoratorio
Patrick Süskind Parfyymi - Erään murhaajan tarina
Ingmar Bergman Laterna magica
Paulo Coelho Alkemisti
Kerstin Ekman Tapahtui veden äärellä
Emmanuèle Bernheim Hänen vaimonsa eli toinen nainen
Susanna Tamaro Kulje sydämesi tietä
Antonio Tabucchi Kertoo Pereira
Marianne Fredriksson Anna, Hanna ja Johanna
Monika Fagerholm Ihanat naiset rannalla
Donna Leon Kuolema tekee tiliä
Peter Høeg Nainen ja apina
Henning Mankell Viides nainen
P. D. James Oikeus on sokea
Håkan Nesser Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä
Orhan Pamuk Nimeni on Punainen

2000 -luku


Joyce Carol Oates Blondi
Niccolò Ammaniti Minä en pelkää
Bengt Jangfeldt Axel Munthe - tie Caprin huvilalle
Stieg Larsson Miehet jotka vihaavat naisia
Jonas Hassen Khemiri Ajatussulttaani

8 kommenttia:

  1. Tässä on tosiaan mukana populaarimpaa otetta, mukana on enemmän dekkareita, lastenkirjoja, Harry Potteria ja Jackie Collinsia...(ja toisaalta myös mm. Shakespearea ja Raamatun kirjoja jotka Boxall sivuuttaa)

    Ja kasvanut määrä ruotsalaisia (ja siinä sivussa myös muita pohjoismaita) on toki kiinnostava lisä ja perusteltua onkin että kaanonissa tapahtuu siirtymiä kun mennään maasta toiseen (pohjoiseurooppalaisen lukijan ei ehkä tarvitse lukea ihan niitä kaikkia kymmeniä kirjoja orjuudesta ja rotukysymyksestä Yhdysvalloissa joita Boxallin lista sisältää, vaikka ne Yhdysvalloissa ehkä ovatkin tärkeitä, muutama riittänee)

    Vastaavat listat muistakin maista voisivat olla kiinnostavia tutkittavia, mitä esim. ranskalainen tai eteläkorealainen kansainvälisen kirjallisuuden kaanon sisältäisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hdcanis kiitos, sinä toit tuon esiin eli mukana on Jackie Collins. Ymmärsin Frenchin Naistenhuoneen. Mukana oli yllättävää... Erica Jong. Ilahduin Kyrklundin Solangesta. Vanhaa scifiä on hyvin mukana. Astrid Lindgrenin pitää olla mukana, mutta moneen kertaan? Atwood uupuu kokonaan tästä, samoin Botho Strauss, Anita Brookner ja Modiano. Murdochin kirja on outo valinta. Kunhan mietin ajan kanssa.. Raamattu olisi riittänyt kollektiivisena.

      Poista
    2. Tämähän oli, toisin kuin tuo Boxall, lähinnä yhden ihmisen kokoama jossa näkyy korostetusti että joitain puuttuu ja jotkut muut olivat ylikorostettuna. Raamatun kirjojen kohtelu erillisinä kirjoina (ja niistä tiettyjen valitseminen) oli kiinnostava veto mutta olisi voinut olla yhdistettykin. Ja joiltain kirjailijoilta oli vähän turhan paljon ja joiltain selvästi liian paljon mukana (esim. Sivar Ahlrudin mukanaolo oli kiva yllätys mutta kaksi kirjaansa on ehdottomasti liikaa).
      Ei kai näihin pidä liian vakavasti suhtautua, ja tässä tosiaan oli mukana joukko piristäviä valintoja vaikka monista voisikin valittaa...

      Poista
    3. Luulen, että tämä olisi ihan ok päivityksen kautta. Siis 2000-luku paremmin mukaan. Hieman voisi huomioida enemmän muitakin lähimaita. Nyt evankeliumit ja Mooseksen kirjat vievät erillisinä tilaa. Apokryfiset kirjat puuttuvat.

      Hieman vanha sälää pois, niin kirja voisi olla virikkeiden antaja. Ja onhan tämä näinkin hyvä lisä. Löysin monta mielenkiintoista nimeä, joihin tutustua.

      Poista
  2. Handken puuttuminen ihmetyttää. Makine, Mansfield, Sagan puuttuvat. Phillips olisi mahtunut näihin aikaraameihin. Mankellin teos oudoksuttaa. En sano, että Velma Wallis Kaksi vanhaa naista olisi oikea, mutta joku vastaava olisi pitänyt olla mukana.

    VastaaPoista
  3. Täytyy perehtyä paremmalla ajalla☺

    VastaaPoista
  4. Ihmettelen myös, että meiltä on otettu esimerkiksi suomenruotsalainen kirjailija M. Fagerholm, yhtä hyvin olisi voinut Kjell Westö. Toisaalta meiltä on otettu Antti Tuuri. Yhtä hyvin valinta olisi voinut olla Leena Krohn, Pirkko Saisio, Marja-Liisa Vartio, Joel Haahtela, Antti Hyry. Astrid Lindgren vie siis monta sivua, kun yhdellä sivulla on vain yksi teos. Tove Jansson on myös mukana. Raamattu vie erillisine kirjoineen monta sivua. Tämä kirja vaatisi päivityksen. Nuo heittoni kohdistuvat tuohon, että kirja laahaa liikaa menneessä. En niinkään listaa puuttuvia puutteina. Etsin kirjasta virikkeitä.

    VastaaPoista

Ilahduta minua kommentilla!