Sivut

torstai 20. elokuuta 2015

Pierre Lemaitre Näkemiin taivaassa







Pierre Lemaitre (s. 1956) on ranskalainen dekkaristi. Näkemiin taivaassa on tekijän ensimmäinen historiallinen romaani. Elokuussa häneltä ilmestyy suomeksi palkittu rikosromaani Alex.

Luen vähemmän näin sotaan liittyvää kirjallisuutta kuin Näkemiin taivaassa, mutta jokin teoksen esittelyssä kiehtoi minua.  Sota-aiheisia lukemiani kirjoja ovat mm. Ian McEwanin Sovitus sekä John Boynen Kuudes mies. Yleensä lukemissani teoksissa sota saattaa häälyä taustalla, mutta tapahtumamiljöö on siviilien arkielämä eikä taistelutanner.

Näkemiin taivaassa alkaa ensimmäisen maailmansodan viimeisen viikon varsin rajulla rintamakuvauksella vuonna 1918. Periaatteessa sotilaat odottavat aselevon julistusta, mutta luutnantti Henri d’Alnay-Pradelle haluaa lisäsulan hattuunsa.  Albert Maillard todistaa tapahtumaa silminnäkijänä, miten luutnantti Pradelle surmaa omia miehiä. Albert hautautuu kuoppaan, mutta Edouard pelastaa hänet kuolemalta, mutta kranaatinsirpale murskaa puolet Edouardin kasvoista, joka sanelee myöhemmin hänen elämänkulkuaan. 

Ne jotka kuvittelivat sodan loppuvan pian, olivat kaikki kuolleet jo aikoja sitten. Kuolleet sodassa. Niinpä Albert suhtautui epäilevästi aselepohuhuihin, joita alkoi liikkua lokakuussa. Hän ei uskonut niihin yhtään sen enempää kuin sodan alkuvaiheen propagandaan, jonka mukaan saksalaisten luodit olivat niin pehmeitä, että ne lätsähtelivät ranskalaisten univormuihin kuin ylikypsät päärynät saaden miehet vain nauramaan katketakseen. 

Kirjan miljöönä on sodanjälkeisten vuosien Pariisi. Tarinan keskiössä ovat Henri d’Alnay-Pradelle, Albert Maillard ja Édouard Péricoult, jotka edellä kuvattu tapahtumasarja liittää yhteen. Albert on vaatimaton pankin juoksupoika, kun taas Édouard on vauraan porvarissuvun taiteilijapoika. Haavoittumisensa jälkeen pahasti vammautuneena Édouard katoaa maailmalta ja perheeltään toisen henkilöllisyyden turvin. 

Édouard oli vaihtanut henkilöllisyyttä eikä voinut todistaa mitään vaadituista asioista, eikä hän näin ollen saisi mitään korvauksia. Jos arkistoja joskus tuonnempana tutkittaisiin, koko juoni siihen liittyvine asiakirjaväärennyksineen paljastuisi, häntä saattaisi eläkepäivien asemasta odottaa ennemmin vankila.

Köyhtynyt aatelismies Henri d'Aulnay-Pradelle puolestaan solmii avioliiton Édouardin rikkaan sisaren Madeleinen kanssa. Pradelle puolestaan pyrkii saamaan maksimaalisen taloudellisen hyödyn sodanjälkeisestä tilanteesta. Toisaalla Édouard ja Albert muodostavat parivaljakon. He polkaisevat käyntiin huijauksena olemattoman hankkeen.

Millainen hän oli muuten mahtanut olla ennen sotaa? Albert mietti. Millainen mies hän oikeastaan oli? Ja miksi hän, Albert, ei ollut kysellyt hänestä mitään herra Péricourtilta sen onnettoman päivällisen aikana, sillä oli kai hänelläkin oikeus esittää kysymyksiä ja saada tietää, millainen hänen asetoverinsa oli ollut ennen heidän tutustumistaan?

Teoksen keskeiset aiheet käsittelevät sodasta selviämistä, sotaveteraanien ja vammautuneiden oloja, ranskalaista luokkayhteiskuntaa, sodanjälkeistä todellisuutta sekä maan jälleenrakentamista. Yhtä hyvin kirja kertoo tunteista,  isän rakkaudesta, ystävyydestä ja rakkaudestakin. 

En halua avata tarinaa enempää, sillä tämä on erittäin hyvä kirja. Näkemiin taivaassa on monitahoinen romaani, sillä se on niin historiallinen romaani, dekkari kuin veijaritarina, jonka moninaiset juonikuviot pitävät lukijan otteessaan. Tämä tarina tarvitsee käytetyn sivumäärän. Pierre Lemaitren kertojanääni on lupaava, joten odotan hänen rikosromaanien kääntämistä.

Pierre Lemaitre Näkemiin taivaassa
Alkuperäisteos: Au revoir là-haut
Suomentaja Sirkka Aulanko.
Minerva 2015 Arvostelukappale. Kiitoksin.


Kirjan  ovat lukeneet lisäkseni mm. MarikaOksa, Tuijata ja Kirjavinkit.



6 kommenttia:

  1. Minulla jäi tämä kesken noin 50 sivun paikkeilla. Tiedän, että tätä on kehuttu paljon, mutta en innostunut. En sitten ollenkaan. Luovutin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, ymmärrän ratkaisusi. Kirja alkaa vasta tuon jälkeen. Jos huomaat tämän vastauksen ja vilkaiset tekstini Joan Didionin kirjasta. Siis tätä edeltävä teksti. Siinä kerron Joania kohdanneesta tapahtumasta, jonka hän tietää tapahtuneen, mutta ottaa aikansa, jotta sen hyväksyy, "laskee perille". En todellakaan laskenut tässä kirjassa kaikkea perille. Jätin ajattelematta joitakin asioita, siis tapahtuneen konkreettisia vaikutuksia.

      Poista
  2. Sait taas kiinnostumaan kirjasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin tämän teoksen jälkimmäisestä osuudesta. Niistä ominaisuuksista, joiden takia sitä voi luonnehtia veijariromaaniksi.Édouardin isän roolissa oli myös syvyyttä.

      Poista
  3. Ostin tämän viime kuun lopussa Oulun Akateemisesta -80% alennuksella, odottaa pinossa lukuvuoroaan. Uskon pitäväni, mutta koskaan ei voi tietää :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä löytö sinulle. Uskoisin sinun pitävän, vaikka alku onkin rajua tekstiä.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!