Vuokko Sajaniemi Pedot

Vuokko Sajaniemi on espoolainen kirjailija, jonka juuret ovat Joensuussa. Pedot on hänen esikoisteoksensa.

Pedot  yhdistelee vahvoja tunteita ja uskomuksia maagisen realismin keinoin. Kirjan keskiössä on isä ja tytär Maria. Tapahtumien miljöö on Ritajärven maalaiskylä itärajan pinnassa.  Tarinassa ovat läsnä pelot ja menetykset, mutta myös usko, ystävyys ja rakkaus. Tarina on Marian kehitystarina, Marian ja isän perhetarina, mutta myös perheen koettu suru on läsnä. Yhtä lailla teoksessa pohditaan ihmisen luontoyhteyttä.

Kuinka pienestä se on kiinni, vain metristä, vain puolesta metristä, vain käsivarren mittaisesta matkasta. Jos se olisi mennyt edes kymmenen senttiä ohi, edes viisi – edes yhden. Vaikka sen aavistuksen verran. Mutta se ajoi suoraan päältä. Siinä meni Mirja, ja meni siinä muutakin: pieni ihmisenalku, vauvantaimi Mirjan sisällä. Mirja oli raskaana, kun joutui rattijuopon yliajamaksi.

Luin viime vuonna Riikka Pelon Taivaankantajan, jossa Vendla kasvaa syrjäisellä tilalla Etelä-Suomessa 60-luvun lopulla Jumalan sanan ja Siionin laulujen voimalla. Siinä uskonnon ahdistavuus tuli esille voimakkaana toisin kuin Sajaniemen Pedoissa. Ortodoksisuus elää arjessa, sillä Maria on ortodoksipapin tytär, mutta uskon sanoma on vapauttava, mutta koetteleva kunkin kohdalla. Paikoin tuntuu, että petoviha ja sen lietsonta ahdistavat uskoa enemmän. Vuosisatainen pelko ja viha kumpuavat syvältä.  Papinkin on osattava kulkea keskitietä tahoa valitsematta.

Mutta rouvat riitelivät juuri edellisiltana kovaäänisesti pitäjän susitilanteesta, eivätkä nyt ole edes puheväleissä: tulkittaisiinko se kannanottona, jos toista niistä pyytäisi? Jos sittenkin pyytäisi jotakuta, joka ei ole sekaantunut asiaan.

Marian elämässä on läsnä uskon tavat, laulut pyhätössä, nuoren koulutytön arki ja toisaalta näyt ja huoneessa omat pyhät ikonit, Marilyn ja Sarah Jessica Parker. Marian hyvä ystävä on Anniina.  Äiti Mirka on kuollut vuosia sitten Marian ollessa kolmen vanha. Saara on uusi kanttori. Saara on ainoa, joka sanoo Lasse, niin pitkään aikaan. Isä, kaikki muut sanovat. Ne sanovat isä ja pyytävät siunausta, ja ihan oikein ne tekevät.

Jotta ihminen ymmärtää edes hitusen ikiaikaisen petovihan peruskysymyksiä, niin siihen oltava jokin suhde. Ketään se ei jätä kylmäksi, mutta jokainen reagoi siihen omalla tavallaan, oman kokemusmaailmansa kautta, jota runsas tarinaperinteemme on kylvänyt. Sajaniemen Pedoissa metsän sudet hiipivät yhä lähemmäs kylän taloja, ja suhde niihin jakaa ihmisiä toimintaan puolesta ja vastaan.

Susi on oppinut varomaan, mutta tulee silti lähelle. Ei enää avointa metsätietä pitkin, jota pehmeässä pakkaslumessa olisi helppo kulkea, vaan kiertäen ryteikköisen kankaan kautta, paksujen kinosten läpi vaivalloisesti loikkien. … Se on oppinut kulkemaan viisaasti, se kiertää ja varoo ja se piiloutuu – mutta tulee silti lähelle.

Marian isä on positiivinen ja inhimillinen hahmo, hänkin on väsynyt, uupunut olemaan yksin. Hänen on alistettava tunteensa muiden käsittelyyn jopa uraansa uhmaten. Maria ja Anniina kokeilevat elämää, bilettävät, laulavat kirkkokuorossa ja miettivät tulevaisuutta ja sen avaria mahdollisuuksia. Maria menettää ystävänsä Anniinan traagisesti, ja muisto äidin menetyksestä pyrkii myös esiin.

Kirjan alku tuo mieleen Anni Kytömäen Kultarinnan, mutta nyt eläimenä on susi. Oletko sinä kohdannut suden? Omani juoksi yli tien rajan pinnassa aamuyöllä näyttelyaamuna ja karhun kohtasin rajavyöhykkeellä, jossa kuljetaan luvan kanssa. Sen sijaan olen tehnyt töitä hyvin vaikeilla alueilla vaikeissa olosuhteissa. 

Sajaniemen aihe on mielenkiintoinen, nuoren tytön näkökulma hyvä ja isän ja tyttären kuvaus uskottava. Olen väsynyt sukutarinoihin, suurten ikäluokkien sotatarinoihin ja uskon ankeuttavaan tuskaan. Pidin tarinasta erittäin paljon ja viehätyin Sajaniemen virkistävästä kerronasta. Tämä kirja tulee olemaan kotimaisten kärjessä minun osaltani tänä vuonna.

Vuokko Sajaniemi Pedot

Tammi 2015. Arvostelukappale. Kustantajalle kiitokseni.