Joan Didion Maagisen ajattelun aika

Joan Didion (s. 1937) on lähes 80-vuotias amerikkalainen kirjailija ja toimittaja. Takakannen lieveteksti kertoo hänen olevan esseisti ja kriittisen ajattelun ikoni. Didion kirjoittaa säännöllisesti The New Yorkeriin ja The New York Review of Booksiin. Häneltä on suomennettu Keskipäivän illuusio 1978 ja Iltojen sinessä 2012. 

En ole todennäköisesti koskaan lukenut kaunokirjallisuudessa yhtä selkeää kuvausta kuolemasta, kun toinen on läsnä ja kun sekuntien kuluessa häntä ei enää ole. Joan ei ole hyvästelemässä ketään hoitokodissa tai joudu onnettomuuteen miehensä kanssa. Ei.  Joan Didion ja miehensä John Gregory Dunn viettävät uuden vuoden iltaa vuonna 2013. He ovat olleet juuri Beth Israel North –sairaalan teho-osastolla ainoan tyttärensä luona, jossa Quintana taistelee koomassa elämästä ja kuolemasta. He ovat asettuneet ruokapöytään, kun John kivettyy hetkessä mykäksi. Joan yrittää elvyttää häntä ja saada ruoan pois kurkusta. Joanin avusta huolimatta mies rojahtaa lattialle. Joan hälyttää apua ja ensihoitajat yrittävät elvyttää Johnia. Todellisuudessa John on saanut kesken lauseen sydänkohtauksen. Kirjailijoiden neljäkymmentä vuotta kestänyt avioliitto on ohi sekunneissa.

Käsitän nyt, että itsepintainen haluni viettää tuo ensimmäinen yö yksin oli monisyisempi kuin miltä se vaikutti: se perustui primitiiviseen vaistoon. Tietysti tiesin, että John oli kuollut.

Didionin kirjoitustyyli on hyvin omaperäistä, minimalistista ja toteavaa. Maagisen ajattelun kirja on surukirja ja lohtukirja, mutta tarina ei ryve surussa, piehtaroi säälissä tai ole sentimentaalinen. Aiheesta huolimatta kirja on valoisa, keskusteleva ja varmasti lohduttavakin. Ennen kaikkea se on rakkaudentunnustus aviomiehelle ja luotetulle ystävälle, jota ei enää ole. Se on kertomus vuoden kestäneestä surutyöstä, selviämisestä. Didion lukee ihmisten tavoista reagoida suruun. Olisiko helpompaa olla delfiini tai hanhi? Delfiinit kieltäytyvät syömästä menetettyään elinkumppaninsa. Hanhet lentävät ja kiljuvat kunnes menettävät suuntavaistonsa ja eksyvät.

Quintana otettiin Beth Israel Northin teho-osastolle 25. joulukuuta 2003. John kuoli 30. joulukuuta 2003. Kerroin Quintanalle hänen isänsä kuolemasta Beth Israel Northin teho-ossatolla aamupäivällä 15. tammikuuta 2004, sen jälkeen kun lääkärit olivat poistaneet häneltä hengitysputken.

Didion kuvaa nelikymmenvuotista yhteistä taivalta koskettavasti. Didion kuvaa ällistyttävän rehellisesti shokin, järkytyksen, kuinka tapahtunut menee hänen tajuntaan, muuttuu todelliseksi. Vaikka hän tiedostaa tapahtuneen, niin sen hyväksymiseen menee oma aikansa Hän kertoo selviytymisestään, jota ei helpota tyttären tila. Quintana  ja Gerry ovat ehtineet olla naimisissa vasta viisi kuukautta. Didion reflektoi suruaan muistoista, kuolemisen kliinisistä faktoista, tieteellisistä artikkeleista, etikettioppaista, kaunokirjallisuudesta… luettavaa löytyy loputtomiin, terapiaksi asti itselle. Tänä päivänä suru on siirretty syrjään, ihmiset vierastavat surua ja kuolemaa. Kuolemankulttuuri on muuttunut kaikkialla, etääntynyt ihmisestä suremisen tavoin. Emmehän me halua kuormittaa ketään surullamme.

Suru on tila, jota kukaan meistä ei tunne ennen kuin olemme siinä. Aavistamme (tiedämme) etukäteen, että joku läheisemme voi kuolla, mutta emme katso niiden muutaman päivän tai viikon päähän, jotka seuraavat aavistamaamme kuolemaa.

...

Ymmärrän myös, että voidaksemme elää itse on koitettava (koettava?) vaihe, jolloin meidän on luovuttava vainajista, päästettävä heidät menemään, pidettävä heitä kuolleina.

Didion on kirjoittanut kirjan, joka puhuttelee ihmisiä ympäri maailmaa. Kirjan kansi on täydellinen. Kannessa on Joan Didion, mutta jos avaat kannen etuliepeen, niin siitä syntyy häkellyttävä yhdistelmä.

Joan Didion Maagisen ajattelun aika

Alkuperäisteos. The Year on Magical Thinking

Suomentaja Marja Haapio

Like 2007. Kotikirjasto.