Margaret Atwood Yli veden

Margaret Atwood (1939) on hyvin monipuolinen kanadalainen kirjailija, sillä hän on kirjoittanut runokirjoja, lastenkirjoja, novelleja, romaaneja, tietokirjoja, televisio- ja radiokäsikirjoituksia. Hän on yksi suurimmista suosikeistani. Hänen teksteissä korostuu usein luonnontieteellinen tietämys, joten laitan seuraavan lauseen avaamaan hänen taustaansa. Hän on kanadalaisen hyönteistutkijan, eläintieteen professori Carl Atwoodin tytär. Isä otti usein perheensä mukaan tutkimusmatkoilleen.

Luin viime vuonna David Vannin kirjan Kylmä saari, joka tuli voimakkaasti mieleeni tätä Atwoodin kirjaa lukiessa. Henkilöhahmoissa on myös samaa irrallisuutta. Kummassakin luonto on mukana voimakkaana elementtinä kuin myös saari eristävänä elementtinä. Uskoisin, että jos viehätyit tuosta kirjasta, niin haluat lukea myös tämän. Luin aivan äskettäin myös Vuokko Sajaniemen upean teoksen Pedot, jossa ihmisen luontosuhde on korostetusti esillä.

Yli veden on Atwoodin varhaistuotantoa. Usein blogeissa tuodaan ilmi, kuinka kirjailijaa arvostetaan, mutta tuotantoa pidetään joskus vaikeana. Yli veden on vaikeammasta päästä siitäkin huolimatta, että sen tarina on yksinkertaisimpia. Neljä ihmistä lähtee erämaamökille aikomuksenaan yöpyä yksi yö. Mikä sitten vaikeuttaa? 

Vaikeudet syntyvät Atwoodin kohdalla siitä, että kirja on tiivis, monitahoinen ja hyvin allegorinen kivisine kuvineen (kalliomaalaus) ja ryöppyävine muistoineen sekä vastakkain asetteluineen: turistit, kaupunkilaisuus, amerikkalaisuus ja jopa miehet nähdään luontoa ja alkukantaisuutta vastaan.

Yli veden on vahva naiskuvaus, jossa ilmenevät myös ihmisen ympäristö- ja luontosuhde, ekokritiikki sekä ekofeministinen näkökulma, kun tarinan taustalla on Kanadan pohjoinen, villi luonto. Tästä kaikesta kirjan minäkertoja ammentaa uutta syvyyttä suhteessaan menneisyyteen, sisäiseen minuuteensa ja uuteen identiteettiin. Neljä kaupunkilaisnuorta lähtee retkelle syrjäseudun saarimökille, koska seurueen toisen naisen isä on kadonnut.  Tässä vaiheessa kerronta keskittyy parisuhteisiin, miehen ja naisen suhteen tilaan. Anna ja David ovat naimisissa, kirjan kertojakin on ollut naimisissa, mutta Joe on hänen nykyinen kumppaninsa. Kertojanainen jää nimettömäksi, mutta kyseessä on hänen lapsuudenkotinsa. Ammatiltaan nainen on graafikko ja kuvittaja. Hänen vanhempansa eivät aikoinaan oikein hyväksyneet avioliittoa, mutta vielä vähemmän he  hyväksyivät avioeroa. Aluksi Davidin ja Annan suhde vaikuttaa täydelliselle, mutta se alkaa rakoilla. Isä ei löydy kuin aivan lopussa… 

Kertojanainen jää yksin seurueen lähdettyä. Tästä alkaa kerronnan kolmas ulottuvuus, kun nainen tavoittelee yhtenevyyttä luontoon, sulautumista osaksi luontoa, myös ravinnon osalta hän pitäytyy luonnon antimissa.

Metsä loikkaa ylöspäin, valtaisana, sellaisena kuin se oli ennen hakkuita, jähmettyneen auringonvalon pilareita; vierinkivet kelluvat, sulavat, kaikki on rakentunut vedestä, kivetkin. Jossain kielessähän ei ole ollenkaan nimisanoja, vain verbejä joiden annetaan kestää hiukan kauemmin.

Eläinten ei tarvitse puhua, miksi puhua kun itse on sana

Nojaan puuhun, olen puu nojaamassa

Äkkiä tulen taas kirkkaaseen aurinkoon ja vajoan kasaan, pää maata vasten

En ole eläin enkä puu. Olen se missä puut ja eläimet liikkuvat ja kasvavat, olen paikka.  

Yli veden on sitä Atwoodia, jonka takia minä olen lukenut hänen kirjoja alusta lähtien. Tässä teemat ovat ehkä helposti lähestyttäviä, mutta vaikeita. Mökki ja puutarha eivät ilmennä idylliä.  Jos muistan oikein, niin tämä teos oli neljänneksi lukemani Atwood aikanaan. Luulen, että tämä verkkaisesti käynnistyvä tarina vaatii oikean mielentilan ja paikoin runsaasti kärsivällisyyttä. Ja palataan vaikeuksiin. Loppu ei ole yksiselitteinen tai yksinkertainen. Mitä naiselle tapahtuu?

Margaret Atwood Yli veden
Alkuperäisteos Surfacing
Suomentaja Matti Kannosto
Kirjayhtymä 1986. Kotikirjasto


Tämä kirjan ovat lukeneet Marile ja Asko. K.