Margaret Atwood Sokea surmaaja

Margaret Atwoodin Sokea surmaaja on upea kirja ja Atwood yksi tärkeimmistä kirjailijoista minulle.  Atwood on aikamme lahjakkaimpia ja kiinnostavimpia kirjailijoita. Hieman olen vierastanut hänen dystopia-aiheisia kirjojaan, sillä lähdin lukemaan häntä Kivettyneistä leikeistä ja Lievää vakavammasta. Orjattaresi on scifi, mutta siitä pidin paljon. Ryövärimorsian on aina avautunut minulle kepeimpänä.

Teoksen keskeiset henkilöt ovat yli kahdeksankymmentävuotias Iris Chase Griffen sekä nuorena menehtynyt Laura Chase. Iris on elänyt elämänsä nuoremman sisarensa Lauran varjossa, tämän kuoltuakin.  Sokea surmaaja välittää hienon ajankuvan ja yhteiskunnallisen tilanteen, siinä on rakkautta, perhetarinaa, sisartarinaa, pettymyksiä ja valintoja. Sisäkertomuksena kulkee Sokea surmaaja. Tarina kulkee nykyajasta sisarten lapsuuteen. Lukija pääsee keskeisten henkilöiden kohtaloihin mukaan lukemalla alun lehtileikkeitä. Teoksen rakenne on kokeileva. Saat tietää heti alussa keskeistein henkilöiden elämänkaaren, mutta et menetä mitään.

Kymmenen päivää sodan päättymisen jälkeen sisareni Laura ajoi alas sillalta. Näin Atwood aloittaa tämän tarinan. St. Avenuen auto-onnettomuus vahvistuu tapaturmaksi, kun Irisin sisar ajoi sisarensa autolla siltatyön varoitusmerkin kumoon ja suistui rotkoon ja auto syttyi tuleen. Miksi? Sen lukija saa tietää aikanaan.

Samalla tavalla lukija tietää jo alussa Richard E. Griffenin (47) kohtalon, mitä hänelle tapahtuu purjeveneessä Avilionin lähellä Port Ticonderogan pikkukaupungissa. Myös Aimee Griffen (38), Richard E. Griffen  ja Laura Chasen sisarentyttären kohtalo luetaan The Toronto Starin sivuilta. Aimeen tytär, Sabrina, oli tuolloin neljävuotias. The Globe and Mail  välittää seurapiirirouva Winidred Griffen Priorin (92) kohtalon. Hän oli Richard E. Griffenin sisar ja huomattavan romaanikirjailija Laura Chasen käly.

Peilistä minua katsoo vanha nainen; tai ei vanha, koska nykyään ei saa enää olla vanha. No vanhahko sitten. Joskus näen peilissä vanhahkon naisen, joka saattaa olla hiukan samannäköinen kuin isoäiti jota minä en koskaan tuntenut tai oma äitini, jos hän olisi elänyt näin kauan.

Teoksen minäkertoja on Iris, jonka kerrontaan on helppo samaistua. Hän on äärettömän mielenkiintoinen hahmo, joka kirjoittaa muistojaan ja elää hyvin eristäytyneenä.. Hän analysoi elämäänsä ja sen käänteitä sekä siihen vaikuttaneita tekijöitä. Monet kysymykset, jotka heräävät alussa, saavat vastaukset viimeistään lopussa.

Miksi haluamme niin kiihkeästi, että meidät muistetaan? Vaikka olemme vielä hengissä. Ilmeisesti haluamme vakuuttua olemassaolostamme niin kuin koirat jotka pissivät palopostin kylkeen. Panemme esille kehystetyt valokuvamme, pergamentille painetut diplomimme, hopeoidut palkintopokaalimme, nimikoimme liinavaatteemme, kaiverramme nimemme puihin, raapustamme niitä vessojen seinille. Kaikki on samaa tarvetta.

Iris ja Laura ovat varakkaan nappitehtailijan tyttäriä, jotka menettävät äitinsä varhain tämän menehtyessä keskenmenoon. Tämän jälkeen tyttöjä kasvattaa taloudenhoitaja Reenie ja vaihtuvat kotiopettajat, joiden hermoja sisarukset koettelevat. Iris ja Laura rakastuvat nuorina samaan mieheen, köyhään Alex Thomasiin.

Ajattelen Sabrinaa (Aimeen tytär) – sitä mihin hän mahtaa päätyä. Hän on meistä viimeinen. Oletan, että hän on yhä elossa jossakin päin maailmaa: en ole kuullut toisenkaanlaisia uutisia. Saa nähdä, kumman suvun hautaan hän haluaa tulla haudatuksi vai haluaako hän mahdollisimman kauas, eroon meistä kaikista. En moittisi häntä siitä.

Iris suostuu isänsä toiveesta kahdeksantoistavuotiaana teollisuusmiehen puolisoksi. Isän mukaan ratkaisu olisi kaikin tavoin helpottava heidän taloudellisessa tilanteessa, myös Lauraa ajatellen. Richard kosii Royal Yorkin ravintolassa lounaalla Torontossa. Paljon myöhemmin Iris ymmärtää, että isä teki parhaansa, etenkin omasta puolestaan parhaansa. Isän kuoltua Iris tuntee jälleen, että hän on vastuussa Laurasta.  Punnitessaan tekojaan Iris tiedostaa, että hän olisi voinut tehdä toisinkin, jättää jotain kertomatta. Aloittaessaan kirjoittamisen Iris ei tiennyt kenelle hän tarinan osoittaisi. Sabrinaan hänellä ei ole yhteyttä – ainoa, joka tarinan tarvitsisi.

Nyt tulen tarinan siihen osaan, joka edelleen ahdistaa mieltäni. Minun olisi pitänyt hillitä itseni, pitää suuni kiinni. Rakkaudesta sisareeni minun olisi pitänyt valehdella tai sanoa mitä tahansa muuta: mitä tahansa muuta kuin totuus. Älä koskaan herätä unissakävelijää, Reeniellä oli tapana sanoa. Sellaiseen järkytykseen voi kuolla.

Lauran romaani Sokea surmaaja julkaistaan postuumisti.  Teos kuvaa epäsäätyisen parin tapaamisia, luvatonta suhdetta ja heidän luomaa outoa scifitarinaa Zycron-planeetasta. Atwood kuljettaa tarinaansa yllätysten kautta, joten lukijaa kieputetaan paikoin vauhdikkaastikin, mutta lukija oivaltaa tarinan yhteyden. Sokea surmaaja on hieno teos, mutta en voi kirjoittaa perinteinen teos, koska rakenteellisesti tämä ei ole sitä, mutta ehkäpä luet ajatukseni, missä merkityksessä sen sanoisin. Tarkan suomennos on taitavaa. Oryx ja Crake, Herran tarhurit  ja Uusi maa jäävät minulla aina vieraammiksi, vaikka tuon nekin blogiini.

                                                                                                                                                 

Margaret Atwood Sokea surmaaja

Alkuperäisteos The Blind Assassin

Suomentaja Hanna Tarkka

Otava 2000. Kotikirjasto.

Sokea surmaaja on luettu mm. blogeissa, mutta yllättävän harvassa:

Satun luetut, Kirsin kirjanurkka, Aletheia.