Maija-Leena Kero Salaperäinen Luostarinmäki

Maija-Leena Kero on historianopettaja. Kirjan kuvitus on toimittaja Laura Salaman käsialaa. Turun pitkästä historiasta on helppo ammentaa aiheita lastenkirjoihin. Olen kertonut kirjasta vuoden 2014 joulukalenterissani täällä, mutta tässä on kirjan oma esittely.

Luostarimäki liittyy Turun historiaan siten, että kun Turku laajeni, alettiin rakentaa reuna-alueita ja niin tapahtui 1800-luvulla Luostarimäelläkin. Toisen maailmansodan jälkeen Luostarimäestä tuli Käsityöläismuseo.

Salaperäinen Luostarinmäki kertoo maaseudun ja kaupunkilaiskulttuurin kohtaamisesta sekä sopeutumisesta kaupunkioloihin. Myös metsät ja puu ovat osallisena kirjassa.

Eräänä päivänä puunhakkaaja tulee kopistelemaan Ukko Naavaparran kotipuuta, kaataakseen Naavaparran kotipuun, jotta saa hirsiä mökin rakentamiseen: kun minun 80 vuotta vanhaa kuustani nyt kaadetaan, en ryhdy uuden puun haltijaksi, lähden seuraamaan mitä puulleni tapahtuu.

Ja niin Ukko Naavaparta lähtee kissansa Wäinön kanssa Turkuun, maan pääkaupunkiin ja suurimpaan kaupunkiin. Siellä hän saapuu Matin kanssa Luostarimäelle, johon Matti rakentaa talonsa ja talousrakennukset ja noutaa sitten perheensä ja eläimensä sinne asumaan. Myös Ukko Naavaparta jää Luostarimäelle rakennusten hyväksi haltijaksi. Hän pitää huolta, että metsän puista rakennetut talot kestävät isältä pojalle. Myös Wäinö päättää jäädä pitkien hellittelyjen jälkeen.

Eräänä keväänä Wäinö alkaa mouruta ja hänelle aletaan etsiä morsianta. Isolta Kirkkokadulta löytyykin Walpuri ja se on rakkautta ensi mouraisulla. Häävalmistelut ovat mittavat. Tarvitaan räätäliä, hopeaseppää, seppää, viulunsoittajaa ja hääkutsuja jaetaan ympäri kaupungin ja Antti-renki lupaa tuoda yllätyksen häälahjaksi.

Oman sepän takomassa padassa oli lihakeittoa. Hääväki söi omilla puulusikoillaan. Mutta, mitä ihmettä? Monen suupielet kääntyivät nurinpäin. Miksi? Lihakeiton joukossa ui outoja pallukoita, joita Luostarimäen ihmiset eivät koskaan aikaisemmin olleet nähneet. He olivat syöneet vain sellaista lihakeittoa, jossa vaeltelivat nauriin ja lantun palaset. Antti virnuili, hän seurasi tarkkaan, miten ihmisten suut menivät.  ”Syökää vain pallukat, ne ovat maaomenia.”

Vuoden kuluvat, kesät ja talvet vaihtuvat, pääsiäinen seuraa joulua, markkinat juhlistavat kesää, kunnes pitkän pitkän ajan kuluttua tyhjentyneitä käsityöläismökkejä saapuu katsomaan seurue, joka alkaa puhua betonilähiöstä. Lopulta kuitenkin Luostarimäestä tulee käsityöläismuseo, jota Tonttu-Ukko vieraili katsomassa joulukalenterissani.

Kirja on mielenkiintoinen ja mielenkiintoisesti rakennettu. Salaperäinen Luostarinmäki sopii aikuisemmankin satukirjaksi. Tämä kirja on hyvä muistaa myös kesäisillä Turun reissuilla, sillä Luostarinmäki on oiva retkikohde.

Maija-Leena Kero Salaperäinen Luostarinmäki

Kerokustannus 2014. Kustantajalta. Kiitoksin.