Harper Lee Kuin surmaisi satakielen

Harper Lee (s. 1926) on yhdysvaltalainen kirjailija, joka sai esikoisteoksestaan Kuin surmaisi satakielen Pulitzer-palkinnon vuonna 1961.


Valitsin tämän kirjan Kirjablogistien ensimmäiseen klassikkohaasteeseen, koska pidän teosta ns. TBR-kirjana. Jostain syystä olen onnistunut ohittamaan tämän kirjan. Kirjavalintaani vaikutti myös se, että Harperin toinen teos Kaikki taivaan linnut julkaistaan elokuussa. Tuon kirjan tapahtumat jatkavat lukemani kirjan tarinaa. Siinä tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Alabamaan. Jean Louise Finch, lempinimeltään Scout, palaa Maycombin pikkukaupunkiin tapaamaan isäänsä Atticusta.

Etelä-Alabamassa ei vuodenajoilla ole selvää rajaa; kesä ajautuu syksyä kohti eikä syksyä seuraakaan joskus talvi, vaan se vaihtuu muutaman päivän kevääksi, joka vuorastaan sulaa kesäksi. Se syksy oli pitkä, tuskin tarpeeksi viileä edes kevyttä nuttua varten. Jem ja minä ravasimme vanhaa rataamme eräänä leutona lokakuisena iltapäivänä, kun oksanreikä tammessa sai meidät taas pysähtymään. Tällä kertaa oli jotain sen sisällä.

Leen Kuin surmaisi satakielen on unohtumaton klassikko. Kirjan nimi on runollisen kaunis. Alkuperäisteoksen nimi To Kill a Mockingbird mieltyy minussa enemmän Suzanne Collinsin Nälkäpelin musiikkiin eli The Hanging Tree (The Hunger Games song) alkaa soida päässäni. Ajan patinasta huolimatta kirjan sanoma ei ole vanhentunut, vaikka paljon on tapahtunut muutoksia. Rotuennakkoluulot eivät ole kadonneet mihinkään. Ihonväriin viittaavan sanan käytöstä luopuminen ei ole poistanut maailmasta rasismia.

Niin, minäkin ajattelin, hän sanoi vihdoin, - kun minä olin sinun iässäsi. Jos on vain yhdenlaisia ihmisiä, niin miksi he eivät sitten tule toimeen keskenään? Jos he ovat kaikki samanlaisia, niin minkä vuoksi he tekevät kaikkensa halveksiakseen toisiaan? Scout, minä luulen, että minä alan ymmärtää jotain. Luulen, että alan ymmärtää, minkä vuoksi Boo Radley on pysytellyt neljän seinän sisässä kaikki nämä vuodet… hän on tehnyt sen siksi, että haluaa pysyä sisällä.

Tarinan keskiössä ovat isä Atticus Finch ja hänen lapsensa kahdeksanvuotias Scout ja tämän isoveli Jem. Tapahtumien miljöönä on 1930-luvun Alabama ja Maycombin kaupunki. Tarinan kertojana on Scout, joka on villikko, pikkuvanha poikatyttö. Scout , Jem ja heidän ystävänsä Dillin viettävät lasten kesää villinä ja vapaana. Näitä kesän, leikin ja vapauden teemoja vasten keskiöön nousee isän työ, jossa isä saa tehtäväkseen puolustaa tummaihoista miestä valkoisen tytön raiskaussyytöstä vastaan. Tapahtumia katsotaan lasten silmin. Tarinaan mahtuu trillerimäisiä piirteitä, naapuritalon kummittelevaa pelkoa, pikkukaupungin rauhaisaa elämänmenoa sekä vahvaa rotuerottelua. Isän oikeudenmukaisuus ja viisaus heijastuvat lasten kyvyssä hahmottaa omaa yhteisöä. Lapsista pitää huolta tummaihoinen Calpurnia, sillä lasten äiti on kuollut. Scout on rakastettavan tuittupäinen, oikean ja väärän eroa opetteleva poikatyttö. Atticuksen lapset eivät ole vielä oppineet tuomitsemaan ihmisiä ihonvärin perusteella.

Kuin surmaisi satakielen on hieno ja puhutteleva kirja, joka ei unohdu. Tämä kirja jokaisen tulisi lukea. Toivon tämän kirjan opettavan suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä tänäkin päivänä, meilläkin. Tiesin tarinan etukäteen. Kirjasta on tehty myös elokuva, jonka pääosassa nähdään Gregory Peck.

Harper Lee Kuin surmaisi satakielen
Alkuperäisteos To Kill a Mockingbird 1960
Suomentaja Maija Westerlund
Gummerus 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Tämän kirjan on lukenut mm. Bleu, Joanna, Jokke, Maisku, Marile ja Omppu

S. J. Watson: Kun suljen silmäni

S. J. Watson on brittiläinen kirjailija, joka asuu Lontoossa. Hän opiskeli fysiikkaa Birminghamin yliopistossa, ja valmistumisensa jälkeen hän työskenteli sairaaloissa. Kun suljen silmäni on kirjailijan esikoisteos. Kirjasta tuli huikea menestys ympäri maailmaa.

Kun suljen silmäni on erinomainen psykologinen trilleri, page turner, viihdyttävä jännäri, täydellinen lukunautinto, älykäs tarina… En osaa kuin hyristä tyytyväisenä löydöstäni. Ja voin vain odottaa kirjailijan seuraava kirjaa. Voin vain suositella lukemaan tämän.

Christine Lucas herää joka aamu uuteen päivään aviomies vierellään. Joka aamu Christine esittää samat kysymykset miehen henkilöllisyydestä ja itsestään. Ben kertoo väsymättömästi, että Christine on 47-vuotias, ja että hänen muistinsa vaurioitui pahasti auto-onnettomuudessa 20 vuotta sitten. Miltä tuntuu katsoa aamulla itseään peilistä viisikymppisenä naisena parikymppisen sijaan? Päivän aikana Christine kerää muistot unohtaakseen ne jälleen yön aikana.

Tohtori Nash on ohjannut Christinen pitämään päiväkirjaa. Christine aloittaa päiväkirjan kirjoittamisen salassa mieheltään. Tohtori Nashin on palautettava piilotetun päiväkirjan olemassaolo joka päivä mieliin. Päivänkirjan lukeminen on opas eiliseen, menneisyyteen ja omaan itseen. Kirjasta välittyy hyvin, miten hirveää on menettää muisti, miten klaustrofobiseen maailmaan muistamattomuus suistaa. Kehen voi luottaa, jos ketään ei muista? Mikä on kenenkin toiminnan motiivi? Miksi päiväkirjassa on kielto näyttää Benille? Toki kirjassa on toisintoa, mutta vähitellen Christine pystyy hamuaman lisää menneisyyden palasia itseensä.

Minun nimeni on Christine Lucas. Olen 47-vuotias. Minulla on amnesia. Istun tässä, tällä vieraan oloisella vuoteella, ja kirjoitan päiväkirjaani ylläni silkkinen yöpaita, jonka tuo alakerrassa oleva mies - joka kertoo olevansa aviomieheni ja nimeltään Ben - ilmeisesti osti minulle syntymäpäivälahjaksi täyttäessäni 46. Huoneessa on hiljaista ja ainoa valo tulee yöpöytäni lampusta - pehmeän oranssi hohde. Aivan kuin kelluisin valolammikossa.

Tätä kirjaa lukiessaan lukija miettii hyvin paljon. Minkälainen on suljettu mieli, dementian olotila, aivovaurion jälkitila? Locked-in on käsitteenä hallinnassani, sillä siinä ajatukset eivät eroa sinun tai minun ajatuksista. Christinen tilassa on olennaista kaiken ymmärtäminen ja tajuaminen toisin kuin edenneessä dementiassa. Miten ihminen voi rakentaa elämänsä, jos yö ja uni tuhoavat kaiken? En tiedä tarinan todenperäisyyttä eli amnesia on minulle outo käsite. Mitä ihminen on ilman muistojaan? Pelkkä kuori? Mitä on ihminen ilman identiteettiä?

Se on mahdoton ajatus. Tiedän sen nyt. Mieheni kertoo minulle yhtä versiota siitä, miten olen menettänyt muistini, tunteeni kertovat toista. Ihmettelen, olenko koskaan kysynyt tohtori Nashilta mitä oikein tapahtui. Ja vaikka olisinkin, voinko luottaa siihen mitä hän sanoo? Ainoa totuus, joka minulla on, on kirjoitettu tähän päiväkirjaan

Kun suljen silmäni on Bazarin taattua laatua. Huikea kirja. Ehei, ei tämän loppua arvaa. Eniten tämä toi mieleeni Judy Mercerin kirjan Ilman menneisyyttä. Ihailen esikoiskirjailijan suoritusta ja hallittua henkilögalleriaa. Pelkäsin, että loppu lätistäisi tarinan, mutta tämä on alusta loppuun tyylikkäästi kerrottu tarina. Mietin lukiessani potentiaalisia loppuja, etenkin niitä kehnoimpia. Minä pidin tarinan lopustakin. Nyt jään odottamaan lokakuussa ilmestyvää Kaksoiselämää.

S. J. Watson: Kun suljen silmäni
Alkuperäisteos Before I Go to Sleep
Suomentanut Laura Beck.
Kustantaja: Bazar, 2012. Kotikirjasto

Tämän kirjan on lukenut myös

Kirjasähkökäyrä

JK. Olen nähnyt tämän myös elokuvana nimellä Before I Go to Sleep Pidin kirjasta todella, mutta myös elokuvakin on hyvä, mutta Bridget Jones on muovannut niin mielikuvani Colin Firthin suhteen, että en saanut häntä toimimaan pahiksen roolissa. 

Ajatuksia kirjoista

Poikkesin aamulla kirjastoon, tosin sitä ennen olin ehtinyt kerätä jo kopallisen mustikkaa.  Yritän kertoa kaksi ajatusketjua.  Keväällä luin Lumiomenan postauksen Dodie Smithin kirjasta  Linnaneidon lokikirja. Olen saanut jonkinlaisen käsityksen hänen kirjamaustaan ja olin hämmentynyt hänen kuvauksestaan. Tajusin, että nyt minulla on jokin erhe, sillä niin kauniisti hän kuvasi kirjan. Linnanneidon lokikirjaa kuvataan nuortenkirjaksi, mutta minun lukemani kirja ei sovellu nuorille. Kirja oli käsityksissäni inhokkini Kalin laulun tavoin.  Myin jopa lokikirjani pois. Tietenkään kirjaa ei ollut edes pääkirjastossa hyllyssä eli saan sen vasta huomenna. 

Todennäköisesti en ole edes lukenut  Linnanneidon lokikirjaa.

Tuo kirja jäi vaivaamaan mieltäni. Viikonloppuna eksyin Kirjavinkkien sivulle ja luin postauksen  Gaetan Soucyn Tulitikkutytöstä. Kirjavinkkien Laura kirjoittaa näin: Se on kuitenkin myös yksinkertaisesti inhottava: ominaisuus, jonka takia en suosittelisi kenellekään.

Teksti kuvasi kirjaa täydellisesti, jopa inhoa viritellen. Minun ajatukseni pääsivät raiteilleen ja aloin epäillä, että olen sotkenut nämä kirjat. Hain äsken kirjastosta Tulitikkutytön, ja jo ensimmäisen kappaleen avulla tiedän olevani nyt oikean kirjan parissa. Ja taidan hankkia Linnanneidon käsikirjan uudemman kerran. Varmaan kirjoitan siitä myös blogitekstin. Ja haluan ihastua siihen.

Toinen viime päivien huikea ajatukseni oli oivaltaa, että olen missannut yhden upean kirjailijan.  Kirpparilöytöni Onnellinen pieni saari johdatti minut Lars Sundin tuotantoon.    Lars Sundin Kolme sisarta ja yksi kertoja ja Aamu-unisen litubongarin tunnustukset  ovat minulla lukujonossa.

Ja nyt jatkan mustikoiden perkaamista ja illan tullen haemme toisen korillisen mustikkaa. Periaatteeni on, että mustikat, vadelmat ja sienet haemme metsästä. Kantarellit siis yhdellä t-kirjaimella ovat vain kurja korvike herkkutateille.

Saatan tuoda jonkun tekstin blogiini seuraavien viikkojen aikana. Minulla on aikomus osallistua Klassikkohaasteeseen, jos ehdin tehdä tekstin. En ole juonut tervaa, mutta siltä tuon lukeminen tuntuu. Sundin kirjat vetävät niin puoleensa. Myös Epätavallinen lukija tarttui mukaani kirjastosta. Kuka ei haluaisi lukea kuningattaresta ja kirjastoautosta? Yritän etsiä Sundit omaksi voidakseni blogata. Ajastelen elokuuhun joitakin tekstejä. Pääosin keskityn kumminkin bloginkin osalta lukemiseen sekä sadon keruuseen.

Ihania kesäpäiviä ja kesän makuja kaikille.

Pauliina Susi Takaikkuna

Vantaalainen Pauliina Susi on työskennellyt aiemmin toimittajana ja toimitussihteerinä. Takaikkuna on hänen viides romaaninsa. Löysin tämän kirjan Kristan eli Lukutoukan blogista. Hänen esittelynsä sai minut kiinnostumaan tästä kirjasta

Takaikkuna on tiivistunnelmainen psykologinen digiajan trilleri, kun vihollinen voi tehdä bittiavaruudessa melkein mitä vain: Me luulemme seuraavamme maailmaa netin välityksellä, mutta maailma seuraakin tarkkaan, mitä me puuhaamme ja mitä valintoja teemme, kaikki tieto jää jonnekin talteen. Me jätämme jatkuvasti virtuaalitodellisuuteen jalanjälkiä vastaillessamme kilpailuihin, lomakkeisiin, etsiessämme tietoa,  google  on kuin tuli:  hyvä renki, mutta huono isäntä. Jos kännykkäsi tai tietokoneesi kameravalo palaa, joku voi katsella sinua takaikkunasta. Hitchcockin Takaikkunaan viittaa myös Leian kokonaan kipsattu jalka. Tosin tässä Leiaa seurataan.

Leia Laine toimii toiminnanjohtajana järjestössä, jonka tarkoituksena on tarjota tukea prostituoitujen palveluksia käyttäville miehille. Leia on suostunut haastateltavaksi perjantai-illan viikon Tähtimöön ja siitäkös soppa syntyy, kun palautetta alkaa tulvia.

Leialla on salaperäinen ihailija, Land-o, joka pystyy kaappaamaan käyttöönsä minkä tahansa vempaimen kännykästä läppäriin, hän saa yhteyden jopa äly-pakastimeen. Hän nollaa Tähtimön ohjelman jälkeen kaikki Leian kortit ja pankkitilit.

Itse asiassa sairaanhoitaja menetti kaiken empatiakykynsä jo siinä vaiheessa, kun Leia näytti Kela-korttiaan.

Tämäkin kortti temppuilee. Hoitajan tietokoneelle ilmestyy teksti, jonka mukaan kortinhaltija on kuollut.

- Tänään.

…

 - Mitenkäs tämä ammatti. Onko edelleen sama?

  - Mitä siellä lukee? Leia kuiskaa.

- Avaruusprinsessa.

Jytkypuolueen Tarmo Häkkilä on valittu uudeksi oikeusministeriksi ja Leian järjestö tarvitsee hänen suostumuksensa rahoitukseen toiminnan käynnistämiseksi. Tarmo on eräänä yönä saanut facebookissa kaveripyynnön Myriam Navokolta, sambialaiselta vaihto-opiskelijalta, ja saman tien kutsun videopuheluun. Keskustelun jälkeen Tarmo huomaa munanneensa pahemman kerran ja joutuu pyytämään avustajansa etsimään ja hankkimaan ko. videotallenteen tai muuten hänen uransa loppuu heti alkuunsa.

Kaikki viittaa Leia Laineen kannettavaan, mutta onko Leia kirjan pahis, ProMenin hyväntekijä vai todellinen prinsessa, jolta juontuu kaikki (Leian vanhemmat ovat antaneet lapsilleen nimet Scifi-elokuvien mukaan ja Leiahan oli Tähtien sodan Prinsessa Leia) vai siltamäkeläinen teinitytön äiti? Kirjassa asetetaan välillä kyseenalaiseksi kuka on pahis ja kuka hyvis.

Henkilöhahmot luodaan pala palalta eläviksi, paikkojen kuvaukset ovat todentuntuisia, aivan kuin olisit itse ruotsinlaivalla. Leia on yksinhuoltaja ja murehtii Viivin Ruotsin matkaa, toisaalta Land-o on Jessen isä, jota Marjukka ei anna hänen tavata. Kirjassa tuodaan hyvin esiin somen raadollinen puoli. Samoin median toimintatapoja kuvataan aiheellisesti arveluttaviksi. Mutta kuka on Land-o, sottaisessa läävässä asuva energiajuomaa kittaava nörtti?  Hänen nimeään ei missään kohtaa mainita! Kirjan lyhyet luvut päättyvät näppärästi cliffhangereihin, joilla lukija koukutetaan luvusta  aina seuraavaan.

Takaikkuna on fantasiaa ja toisaalta seikkailukertomusta Michael Mortimerin tapaan. Takaikkuna on vuoden parhaita kotimaisia trillereitä. Kuinkahan moni kirjan lukija teippaa tietokoneensa kameran? Kirjaan on saatu luotua hitchimäinen jännite aivan loppuun saakka.  Susi kirjoittaa tärkeästä asiasta. Somella on niin hyvät kuin pahat kasvot. Some ei jätä ihmistä edes kotona rauhaan kiusaajilta. Somessa jaetaan liian paljon ja liian varomattomasti omia asioita ja yksityisyyttä. Ihminen unohtaa, mutta some ei.  Sosiaalisessa mediassa käyttäjä on kuin tiimissä eli jokaisen on hallittava oma roolinsa. Suosittelen tätä kirjaa.

Pauliina Susi Takaikkuna

Tammi 2015. Toukokuun uutuusostos. Kotikirjasto

Takaikkuna on luettu monissa blogeissa. Tässä linkkejä alkuun.

Tuijata

Rakkaudesta kirjoihin

Lukutoukka

Rakkaus on koira helvetistä

Eva Maria Chapman Viktoria Mullova Rakkaus ja musiikki ja Kesän kirjaostoksilla

Lukiessani Chapmanin kirjaa Viktoria Mullovasta (1959 Moskova) minulla oli hieman vaivaantunut olo. Alussa huolestuin, että aikooko Chapman ujuttaa tekstiin omiakin näkemyksiään, sillä naisten ukrainalaiset juuret yhdistävät heitä. Kirjan luettuani olin eniten pettynyt Chapmanin tapaan käsitellä kohdettaan. Viktoriasta muodostuu hyvin kiiltokuvamainen ihminen, liian kliseinen.  Kuitenkin hänen uransa ja lahjakkuutensa on ehjempi kuin hänen elämänsä.

Viktoria Mullovasta kertova kirja vaatii hänen taustansa esittelyn ja hänen lapsuuden käsittelyn. Lukijan on päästävä neuvostoaikaan sisälle. Tätä taustaa ajatellen myöhemmät asiat kummastuttavat lukijaa. Viktoria tiesi ja tunsi neuvostoajan yhteiskunnan, kuinka ihmisen oli turvallisempaa vaieta kuin puhua, kuinka vaikeaa oli loikata, minkälaisin seurauksin ihmiset erehtyivät jne. Kuinka ihminen, joka varttuu tällaisessa yhteiskunnassa, voikin olla yhtä tietämätön loikkauksensa hinnasta? Mullovan kysymykset isälleen heidän selviämisestään ihmetyttävät. Hän tuotti kärsimyksiä lähimmilleen, isältä vietiin työ, hänet siirrettiin talonmieheksi pioneerileirille vastuullisesta lentotekniikan insinöörin tehtävästä. KGB kieltäytyi uskomasta vanhempien tietämättömyyttä. Äiti ja sisarukset pääsivät länteen. Juri ja Raisa erotettiin kommunistisesta puolueesta. Tšaikovski-kilpailun viulusarjan voitti vuonna 1982 vain Sergei Stadler eli voittajia oli enää yksi.

Nuoruudessaan Viktoria Mullova oli neuvostojärjestelmän kirkas lupaus. Hän voitti vuonna 1980 Sibelius-viulukilpailun sekä kansainvälisen Tšaikovski-kilpailun vuonna 1982.  Hän hätkähdytti maailmaa loikkaamalla KGB:n silmien alta Suomesta Ruotsiin ja sieltä suurlähetystön kautta Yhdysvaltoihin. Hän jätti Stradivariuksensa kuusamolaisen hotellin sängylle ja lähti pakomatkalle, mukanaan vain jousi ja soittajanlahjansa. Alkuperäisen tarinan mukaan Mullova pakeni säestäjänsä Vakhtang Jordanian (1942 Tbilisi) kanssa taksilla Haaparantaan Ruotsiin.  Mullovan pako repi huimia otsikoita lehdistössä.

Tuskin kukaan uskoi taksireissuun Kuusamosta Haaparantaan. Lento Tukholmaan lienee ollut myös avustettu.  Yksikään taksikuski ei tunnustanut mitään. Kukaan ei ole niin kateellinen keikoista kuin toinen taksikuski. Kyydin saatuaan kuski ymmärtää matkan pituuden, joten kuski selvittäisi varmasti maksun etukäteen. Vaikeneva / huonosti englantia taitava pariskunta herättäisi kenen tahansa huomion niin raja-asemilla, kulkuvälineissä ja majoituspaikoissa.  Muistan nuo otsikot itsekin hyvin. Isäni kertoi nähneensä Mullovan Helsingissä eli siellä vierailu sujui suunnitelmien mukaisesti viuluun liittyvien asioiden osalta. Mullovan näkeminen oli tehnyt suuren vaikutuksen isääni, joten ostin lehdet isälleni. Sovittujen tapaamisten sujuminen vaati varmasti kummaltakin loikkaajalta hermojen täydellisen hallinnan. Vasta vuosia myöhemmin pako sai uskottavan selityksen. Luulen, että kuka tahansa olisi toiminut samoin. Tapauksessa on paljon absurdia. Näkemykseni on hyvin stadilaislähtöinen, mutta silti tohdin kummastella Kuusamon seurakuntasalia Viktorian esiintymispaikkana. 

Mullovan tarina kertoo uudesta kotimaasta, musiikista,  parisuhteista, rakkaudesta, äidin roolista sekä Viktorian juurista. Mullovan parisuhteet ovat olleet kirjavia.  Suhde säestäjä Vakhtang Jordanian kanssa ei kestänyt, tämä jäi Yhdysvaltoihin, mutta Mullova päätyi Lontooseen. Viktoria rakastui italialaiseen kapellimestariin, Claudio Abbadoon (1933 Milano). Claudio oli kaksi vuotta vanhempi kuin Viktorian oma isä, Juri, joten kyseessä oli jälleen suhde vanhempaan mieheen. Suhteesta seurasi lapsi, vaikka Abbando ei ollut lapsista aiemminkaan piitannut, joten tämäkin suhde päättyi Mishan syntymiseen. Seuraavakin suhde tuotti lapsen eli Katian  omaikäisen miehen kanssa.  Vasta avioliitto Mathew Barleyn kanssa on kestänyt. Tämäkin suhde on sinetöity lapsella eli Nadialla.

Abbado oli nyt omistautunut täydellisesti musiikille ja merkittävälle asemalleen musiikkimaailman huipulla, eikä hänen elämässään ollut sijaa lapselle. Tilanne kärjistyi vuonna 1990, kun Viktoria tuli raskaaksi. Heidän suhteensa kuolinkellot alkoivat soida – olihan raskaus viimeisin asia jota Claudio olisi toivonut.

“Pohdimme sitä vakavasti, koska meistä on niin ihanaa, kun kotona on lapsia”, Matthew vastaa. “Mutta totesimme realistisesti ettei siitä tulisi mitään. Nykyisellään pystymme ottamaan kiertueelle mukaan yhden tai kaksi lasta, välillä jopa kaikki kolme. Neljän kanssa se ei onnistu.” “Sitä paitsi meistä tuntui, että jos lapsia olisi neljä, emme pystyisi suomaan jokaisele hänen ansaitsemansa huomiota”, Viktoria lisää.

Minulla on myös päähänpinttymänä harmonia ja tasaluku. Kolme lasta kolmen isän kanssa oli asetelma, jossa oli tiettyä symmetriaa.

Vasta länteen päästyä Viktoria Mullova kiinnostui juuristaan. Äidin kanssa käydyt Scype-puhelut raottivat mennyttä. Äiti oli haluton puhumaan vaatimattomasta taustastaan, joten hän ei liene täysin luotettava kertoja.  Hänen äitinsä vanhemmat olivat maanviljelijöitä pienessä ukrainalaiskylässä. Viktorian isä varttui Irkutskissa aristokraattisten herrasmiesten keskellä, kun monet ystävät polveutuivat dekabristeista, joihin oli iskostunut länsimaalaisia ajatuksia Napoleonin sodassa. Jurin isä oli venäläinen ja äiti ukrainalainen. Jurin kumpikin vanhemmista pääsi yliopistoon.

Viktoria kertoo vielä: ”Kun herään aamuisin linnunlauluun, minun on vaikea uskoa, että asun keskellä Lontoota. Talomme on pienellä sivukadulla, eikä tänne kantaudu liikenteen ääniä juuri koskaan. Kotona on niin ihanaa, etten haluaisi koskaan lähteä minnekään.”

Mullovan tarina on mielenkiintoinen, mutta hieman tylsä. Etenkin alku on miltei liian perinpohjainen. Hieman rosoisempi tarina olisi antanut lukijalle enemmän. Mullova saa samanlaista kritiikkiä esiintymisestään.  Mullovan oma henkilökuva piirtyy heikosti.  Viktorian perheestä isän kuva on todellisin. Lapset ja niiden isät jäävät hyvin irrallisiksi Mishaa lukuun ottamatta.  Mullovan lapsuus ja nuoruus sekä kurinalaisen ja itsekeskeisen viulistin ura hahmottuu parhaiten. Mullova tuntuu olevan sinut taustansa kanssa, jota todistaa mm. hänen Maalaistyttö-projektinsa.

Eva Maria Chapman Viktoria Mullova Rakkaus ja musiikki 
From Russia to Love: The Life and Music of Viktoria Mullova 
Suomentaja  Ruth Jakobson

Heinäkuun kirjaostoksia

En voinut vastustaa kesän tarjouksia. Onko kenelläkään muulla puutelistaa? Oma puutelistani on 4 sivua  (molemmin puolin) eli etsin puuttuvia aktiivisesti. Tosin lisäilen siihen uusia koko ajan.  Olen boldannut siihen akuutimmat. En selviäisi ilman listaa, kun kiertelen antikvariaateissa, messuilla ja aleissa. Jotkut nimekkeet pysyvät listalla eli ovat mahdottomia. Ostan vain järkevillä hinnoilla ja erityisesti järkevin postikuluin. Ajattelin kertoa postauksellani, että näitä on tulossa blogiini syksyn aikana. Osa onkin jo blogissa. 

Romskuni ovat aakkosjärjestyksessä ja listattuna. Kasvikirjat, monisteet, eripainokset ja kopiot majailevat sikin sokin ja etsin aina jotain. Hyvän muistini takia muistan liiankin hyvin jonkun puuttuvan prujun, jota saan etsiä.

Suomalainen ym.

Ostan yleensä yhden uutuuden / kk.

Heinäkuun uutuus: Johanna Holmström Sulje silmäs pienoinen

Löytökorista:

E.L. Doctorow – Homer ja Langley

Grace McCleen – Ihana maa
Etty Hillesum – Päiväkirja 1941-1943
Blake Crouch – Wayward Pines - Ei pakotietä

Adlibriksen kesäalessa

Käytän paljon Adlibriksen verkkokauppaa sen hitaudesta huolimatta. Kirjan tulo kestää viikon, mutta saan ilman postikuluja. Suosin kovakantisia kirjoja.

Adlibris  Pokkarit

Sue Grafton – T niin kuin tappaja
Stefan Moster, Helen Moster  – Nelikätisen soiton mahdottomuus
Enni Mustonen – Paimentyttö
Arne Nevanlinna –  Marie
Linn Ullman – Aarteemme kallis
Kirke Muhonen  –Mindfulness-värityskirja  Tämä saa aikanaan selityksensä.

Adlibris kovakantiset

Muriel Barbery – Kulinaristin kuolema
Nicole Barreau – Rakkausromaanin resepti
Gaute Heivoll – Etten palaisi tuhkaksi
Pasi Ilmari Jääskeläinen – Sielut kulkevat sateessa
Anne Leinonen – Viivamaalari
Richard C. Morais – Herkullinen elämä
M.L. Stedman – Valo valtameren yllä
Mia Vänskä – Musta kuu
Mia Vänskä – Saattaja

Elämäkerrat

Päätin osallistua Elämäkertahaasteeseen ja totesin omavaraisuuteni elämäkertojen osalta niukaksi.  Elämäkerroissa minua kiinnostaa taide, kirjallisuus, elokuvat ja musiikki. Kotimaisia elämäkertoja en hanki tai lue juurikaan. 

David Buckley – David Bowie
Charlotte Chandler – Se on vain elokuvaa – Alfred Hitchcockin elämäkerta
Eva Maria Chapman – Viktoria Mullova. Rakkaus ja musiikki
Françoise Giroud Alma Mahler – Nainen joka teki rakastamisesta taiteen
Petri Nevalainen – Meryl Streep
Ilkka Raitasuo  & Terhi Siltala  –  Kellokosken prinsessa
Donald Spoto Marlene Dietrich – Sininen enkeli
Helga Weiss Helgan päiväkirja – Nuorena tyttönä keskitysleirillä