Tietokirjojen viikko Ympäristömytologia

Päätin pitää tietokirjaviikon 27.5.–31.5. välisenä aikana. Joitakin kirjoja olen lukenut kuukausia joitakin muutaman tunnin.  Joitakin olen lukenut lähdeaineistona, tehnyt muistiinpanoja, ahkeroinut kuin tenttiin lukien koko päivän tai päivien ajan. Joidenkin kirjojen aiheet ovat omaa alaani, joista tiedän ja tunnen asiasisällön erittäin hyvin, mutta joissakin mennään paljon vieraammille alueille. Pääsääntöisesti liikutaan keskiajassa, muinaisuskossa, sienissä, puutarhoissa ja villiyrteissä. Toivon saavani erilaisia kirjoja esille. Lähde mukaan ennakkoluulottomasti. Pidän vielä toisenkin tietokirjaviikon lähiaikoina. Solutan toki romskuja väliin kevennykseksi.

Joidenkin aihepiirien kirjojen ylitarjontaa saatan ihmetellä, että eikö keksitä mitään uutta? Joskus tuntuu, että samat tekstit samojen tekijöiden teksteissä muokataan eri järjestykseen uuden nimen alle. Olen eniten rutissut tänä keväänä puutarhakirjoista tai paremminkin niiden puutteesta. Docendo on tarjonnut aiheeseen kuitenkin hyvän panostuksen. Esiteltävän sienikirjan sain / pyysin niin myöhään viime syksyllä, että sen esittely ei olisi tuonut kirjaa tarpeeksi esille, joten jätin sen sovinnolla tulevaan kauteen.

Tietokirjaviikkoni avaa:

Ympäristömytologia

Seppo Knuuttila & Ulla Piela (toim.) Ympäristömytologia

Kalevalaseuran vuosikirja 93.

SKS 2014. Kustantajalta. Arvostelukappale.

Huom. Olen käyttänyt omia kuviani tekstin kuvituksessa.

Kaikille ympäristömyyttien tulkinta- ja selitystavoille on yhteistä siis se, että ne olettavat myyttien välittämän informaation sekä niiden taustalla olevat tosiasiat aistimellisiksi, silmin nähdyiksi tai korvin kuulluiksi. 

Aiemmin olen lukenut aihepiirin kirjoista muun muassa: Unto Harvan Suomalainen muinaisusko, Iivar Kemppisen Suomalainen mytologia, Martti Haavion Suomalaisen mytologian, Juha Pentikäinen Samaanit - Pohjoisten kansojen elämäntaistelu, Katja Hyry, Antti Pentikäinen & Juha Pentikäinen Lumen ja valon kansa sekä Anna-Leena Siikalan Suomalainen shamanismi sekä Risto Pulkkisen Suomalainen kansanusko Samaaneista saunatonttuihin. Olen työstänyt aihetta elävän kulttuuriperinnön kautta rakennetussa kulttuuriympäristössä.


Ympäristömytologian käsite ei ole selvä. Ympäristö terminä on lähes yhtä monimerkityksellinen kuin sana kulttuuri. Mytologia käsittelee maailman synnyn ja olemassaolon peruskysymyksiä. Ympäristömytologiaa tarkastellaan 25 kirjoittajan voimin suullisen perinteen, uskomusten, esineiden, eläinten, tapahtumien, tuoksujen, kuvataiteen ja arkkitehtuurin keinoin. Keväällä 2013 Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa järjestettiin ympäristömytologiaa käsittelevä yleisöluentosarja, jossa osa tämän kirjan kirjoittajista luennoi, Ympäristömytologia kokoaa yhteen kulttuurin- ja taiteentutkimuksen tapoja tulkita ja lähestyä ympäristöä.

Ympäristömytologian artikkelikokoelma sisältää neljä osiota, joista ensimmäisessä, Myytit rajoina, rajoilla, rajoissa, tarkastellaan mm. ihmistä luontona ja päinvastoin, tuonpuoleista sekä myyttisiä maisemia ja uskomuksellisia ympäristöjä.  Yrjö Sepänmaa tarkastelee osiossaan Ihminen luontona, luonto ihmisenä. Mitä jälkiä jätämme, mitä jälkiä elämä jättää meihin? Lotte Tarkka määrittelee Luontoa, tuonpuoleista ja resurssien rajoja.

Toisessa osiossa, Nähdyt myytit, keskitytään vuoriin, loitsujen outoon metsämaisemaan, luontoon suomensukuisessa perinteessä, kalliotaiteeseen, jäähän sekä tuoksuihin. Henni Ilomäki selvittää Loitsujen metsämaisemaa. Metsä oli maalla asuvan suomalaisen lähiympäristö vielä 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Se oli karjan laidun, kaskimaa, rakennus- ja tarvekalujen raaka-ainevarasto. Metsä oli marjojen, sienten ja lääkeyrttien varasto ja pyyntimaasto. Tässä osiossa tarkastellaan myyttisten maailmojen hahmottumista aistimellisesti ja miten ne sanallistuvat suullisessa perinteessä ja miten niitä on visualisoitu kalliotaiteessa. Risto Pulkkinen keskittyy artikkelissaan pohjoisen luonnonympäristöön, tunturin ja metsän polarisoituvaan personoitumiseen. Eija Timonen tuo esiin jään luovan työn materiaalina ja mytologisten tulkintojen kohteena. Talvi ja lumi ovat olleet laajasti edustettuna maalausten aiheena (Gallen-Kallela, Pekka Halonen, Juho Rissanen, Reidar Särestöniemi). Virpi Kaukio johdattaa tuoksujen maisemaan kysyen millaisia tuoksumuistoja tulevaisuudessa oikein haluamme?

                                           Kalliomaalaus Kolmiköytisienvuori Ruokolahti

 Kolmannessa osiossa, Käsitykset, aistimukset, kokemukset, keskitytään myyttien ympäristökäsityksiin.  Kirsi Laurén pohtii myyttejä ympäristökäsitysten muokkaajina ja Paulaharjun merkitystä perinteenkerääjänä ja kirjailijana. Paulaharjun kiinnostuksen kohteena oli myös kirkkojen kupeessa sijainneiden hautausmaiden ympäristöt, jotka näyttäytyivät erityisinä kulttuurin ja luonnon sekä elävien ja kuolleiden Kohtaamispaikkoina. Hautausmaiden supranormaalit olennot huolehtivat rajanvedosta eläville ka kuolleille kuuluvan ympäristön välillä. Näitä uskomusolentoja kutsuttiin mm. kirkonväeksi. Luin viime vuonna Kaarina Kosken julkaisun Kuoleman voimat. Kirkonväki suomalaisessa kertomusperinteessä (SKS 2011). Tämä hautausmaiden osio oli minua lähimpänä omaa aihettani tässä kirjassa, sillä olen lukenut paljon kuoleman kulttuurista ja käynyt läpi sen  valtavaa bibliografiaa. Hanna Snellman & Anna Kajander kertovat aiheesta Kävely Lappiin -otsakkeen alla tukkijätkäperinteestä ja metsä- ja uittotyöntekijöiden muistiaineistosta. Eerika Koskinen-Koivisto pohtii Elsa Koskisen henkilökohtaista mytologiaa.

 Lempäälän Pyhän Birgitan kirkko

Taija Kaarlenkaski valottaa Lehmää luonnon ja kulttuurin rajalla eli karjanhoidon eläin- ja ympäristösuhteita 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Suomessa. Ajanjaksoa leimasi voimallisesti perinteisten, sukupolvelta toiselle siirtyneiden karjanhoitotapojen ja uusien, esimerkiksi maamiesseurojen ja maatalouskoulujen levittämien oppien rinnakkaiselo. Vaikka taikuus oli osa arkielämää, sitä ei ole useinkaan tarkasteltu osana elinkeinojen käytäntöjä, vaan kansanusko ja siihen liittyvä suullinen perinne on rajattu omaksi alueekseen.  … Metsälaidunnuksen merkitys näkyy myös Karjataikoja-kokoelmassa: sen ensimmäisessä osasta reilu kolmannes käsittelee lehmien keväistä uloslaskua tai sitä valmistelevia toimenpiteitä.

Neljännessä osiossa, Myyttien soveltamisesta, mietitään hyödyllistä kauneutta, pääkaupunkiseudun lähiöitä, maailmanlopun mytologiaa, susikonfliktia ja mennään kohti pimeyttä. Myyttien käyttö ja soveltaminen mitä erilaisimmissa konteksteissa on vaikuttava osa niiden merkitystä niin menneisyydessä kuin nykyisyydessäkin. Jani Närhi tuo esiin, että myyttien merkitys ja tulkinnat ovat eri aikakausina vaihdelleet, mutta ne ovat edelleen keskeisimpiä tapoja esittää, mitä ihmiselle uskotaan tapahtuvan hänen kuolemansa jälkeen.

Kirsi Saarikangas luotaa näkemyksen kohti nykyaikaa aiheessa Lähiötilan kerroksia ja vyöhykkeitä. Miten rakennukset ja ympäristöt näkyvät pääkaupunkiseudun 1950- ja 1970-lukujen lähiöissä. Metsäisen luonnon ja uusien rakennusten yhdistelmästä tuli 1950-luvulta 1970-luvulle jatkuneen laajan lähiörakentamisen ja maalta kaupunkeihin suuntautuneen muuton myötä kaupunkimaiseman leimallinen piirre ja monien Suomessa asuvien perusmaisema. Kaikille yhteiskuntaluokille haluttiin taata mahdollisuus luonnonläheiseen asumiseen ja nykyaikaiseen perheasuntoon. Saarikangas lähestyy ympäristöä ja luontoa kysyen, mikä paikka luonnolla on kaupungissa ja mikä on kaupunki?

Ari Aukusti Lehtinen tarkastelee osiossaan Arktisen pohjoisen ja maailmanlopun mytologiaa. Hän tuo esiin, että maailmankuvallinen muutos on ollut perusteellinen. Vanhan maailman äärimmäinen reuna, tuonpuoleisen portti, on nyt maailmantalouden uusi akseli, jonka takia Lehtinen jäsentää ”uuden pohjoisen” uhkakuvia, jotka ovat rakentuneet  Arktiksen valloituksen kritiikissä.  Kyse on siitä osasta pohjoisen modernia historiaa, joka palauttaa äärimmäisen pohjoisen lopullisuuteen viittaavat uhkakuvat uudelleen keskeiseen selitysasemaan, nyt hälytyskellon ominaisuudessa. Arktis on ikään kuin hälytyskello.

 Juha Hiidenpää ottaa esiin Susikonfliktin eli Susikonflikti ihmisen ja luonnon myyttisenä erottajana.  Susikonfliktia on sanottu ratkaisemattomaksi. Tässä tekstissä pohdin, miksi näin on ja onko umpikujasta mahdollista päästä ylös. Susien, niiden reviirien, reviirillä elävien ihmisten ja riistahallinnon suhde on ongelmallinen, eikä helppoja ratkaisuja ole olemassa.

Ympäristömytologia on laaja-alainen artikkelikokoelma, jossa tarkastellaan ympäristömytologian erilaisia tulkinta- ja lähestymistapoja sekä tutkimusmalleja. Aihe on erittäin mielenkiintoinen. Kirjan ulkoasu on hyvin tiivis, hieman väljempi esitys olisi tehnyt siitä myös lukijaystävällisemmän. Tällaisena teoksen omaksuminen vaatii melko vankkaakin pohjatietoa, eikä tämä kirja ole muutaman illan tai edes muutaman päivän lukukirja.

Seppo Knuuttila & Ulla Piela (toim.) Ympäristömytologia

Kalevalaseuran vuosikirja 93.

SKS 2014. Kustantajalta. Arvostelukappale.

Kirja on luettu myös Lukupinossa.