Satu Hovi – Katri Niemi Keskiajan maut

Jatkan vielä muutaman kirjan verran keskiajassa ennen kuin vaihdan aihepiiriä. Tämä on minun kirjablogini ja lukupäiväkirjani, joten kuvitan tämän tekstin omilla kuvillani. Aikani ei riitä mitenkään pyytämään kirjan virallisia kuvia. Ja kuitenkin ihmiset rakastavat kuvia piristyksenä, mutta nyt on tyydyttävä minun kuviin. Kirjassa on ammattilaisvalokuvaajan kuvat, joita en tohdi käyttää.
Kirjan tekijöistä Satu Hovi on luonnonyrttineuvoja, hänellä on keskiajan yrttitarha, ja häntä kiinnostavat historialliset ruoat, juomat ja yrttilääkintä. Kirjan kuvat ovat valokuvaajan Katri Niemen.

Kirjassa kerrotaan luonnonyrttien käytöstä ravintona ja lääkkeinä sekä siitä, miten yrtit ja ruoka vaikuttivat keskiajan ihmisen hyvinvointiin.

Keskiajan maut jakautuu kahteen osioon Ruokakulttuuriin ja Ruokaan, joista ensimmäisessä tarkastellaan Ruokakulttuuria:

I Tavat ja käytännöt käsittelee omavaraista maaseutua, kauppaa, yhteiskuntaluokkia, makuja sekä arkea ja juhlaa. Lisäksi kerrotaan paastosta, nälkävuosista ja puhtaudesta. Vielä muutama vuosikymmen sitten Suomessa elettiin vuosisatoja jatkuneessa omavaraistaloudessa. Monet perinneruoat säilyivät 1900-luvun alkuun asti.

Keskiajan maut keskittyy ensisijaisesti suomalaiseen ruokakulttuuriin ja sen herkkuihin, mutta kirjassa tutustutaan myös keskiajan Euroopassa säilyneiden keittokirjojen antiin. Kirjaan on koottu sekä perinteisiä että nykyaikaistettuja reseptejä, jotta voit samalla maistella keskiajan makuja myös kotikeittiössäsi. … Suurimman eron nykyisen ruokakulttuurin ja esipolviemme ruokakulttuurin välille ovat tehneet uudet valmistustavat, juokseva vesi ja jääkaappi

Keskiajalla ihmiset jakautuivat selvästi eri yhteiskuntaluokkiin, joka loi ihmisiin eriarvoisuutta pukeutumisessa, työssä sekä ravinnossa. Ruoka-aineet olivat pääosin lähellä tuotettuja. Yksi tutuimpia keskiajan kasveja oli humala, joka oli tärkeä maksuväline, jota käyttivät verotuksessa kruunu, nimismiehet ja kirkko.

Humala Humulus lupulus Turun apteekkimuseo

II Elinkeinot luvussa käsitellään metsästys kalastus, karjanhoito, viljely, puutarhan pito, keräilytalous sekä ostettavat ruoka-aineet ja tuontiherkut.

Keskiajalla ruokaa saatiin metsästä ja maasta. Yleisiä elinkeinoja olivat metsästys, kalastus ja karjanhoito. Pelloilla viljeltiin viljoja, naurista, härkäpapua, hernettä ja puutarhoissa kasviksia ja vihanneksia. Kaskiviljely oli yleisin viljelysmuoto Itä-Suomessa. Lanttua ja naurista viljeltiin yleisesti, mutta kaali saapui hansakauppiaiden mukana. Hyötykasveina viljeltiin hamppua ja pellavaa. Puutarhoja oli linnoissa, luostareissa, kuninkaan- ja piispakartanoissa sekä yksityisillä henkilöillä. Apteekkarit saattoivat viljellä lääkeyrttejä. Omena- ja päärynäpuu oli leviämäsä maahamme 1500-luvulla Etelä-Suomen puutarhoissa. Yrttitarhoissa kasvatettiin lajeja, jotka eivät kuuluneet luontaisesti alueen kasvillisuuteen. Yleisimmät tuontimausteet olivat inkivääri ja kaneli, joita käytettiin myös edelleen lääkkeenä. Sen sijaan oudoksun lausetta, että tavallisen kansan pariin yrttien käyttö mausteena levisi vähitellen vasta 1900-luvun loppupuolella.  Olen Helsingin ydinkeskustan kasvatti ja viljelimme omaan tarpeeseen kesät. Meillä kasvoi Toivo Rautavaaran kirjan kasveja, mutta myös erikoisempia, kuten luppioita, kurkkuyrttiä, veriapilaa 1970-luvulla muiden tavallisempien yrttien ohella.

Inkivääri Zingiber officinale

Keskiajalla osattiin hyödyntää luonnonmarjoja, kuten mustikkaa, puolukkaa, juolukkaa, vadelmaa, ahomansikkaa, pihlajaa. Sienten osalta kirjassa todetaan, että sieniä ei ilmeisesti käytetty ravinnoksi. Tuontiherkkut levisivät Eurooppaan ristiretkien ja löytöretkien välityksellä. Tullitietojen mukaan tiedetään, että Turkuun tuotiin sokeria 1500-luvulla.

III Ruoan valmistaminen kertoo paistamisesta uunissa, keittämisestä avotulella, hauduttamisesta heinälaatikossa tai maakuopassa, hiillostamisesta, maustamisesta, valmistusvälineistä ja niiden puhdistamisesta. Keskiajalla ruoka-aineiden valikoima oli huomattavasti nykyistä pienempi, mutta ruoanvalmistus- ja säilöntämenetelmät olivat moninaisemmat.  Hyvin oudolta kuulostaa lause, että tavallinen kansa Suomessa ei kuitenkaan juuri mausteista piitannut, ja kotien maustehyllyissä olikin vielä 1900-luvun puolivälissä yleensä vain muutama mauste. Isoäitini maustehylly oli kahdessa tasossa, isäni tekemä. Mausteet oli irtoastioissa ja niitä on kuvan mukaan noin 50 himmeää lasipurnukkaa. Mistään muutama mausteen käytöstä ei ollut kyse. Puolisoltani en kysynyt asiasta, koska en pidä hänen mahdollista käsitystä yleisluontoisena, koska hän on elänyt merkittävän hämäläisen kartanon alustalaisena, joten olosuhteet ovat voineet vaikuttaa käyttöön, osaamiseen ja omaksumiseen.

IV Ruoan säilöminen kertoo hapattamisesta, savustamisesta, kuivaamisesta, suolaamisesta, lipeöinnistä sekä heraan, rasvaan ja etikkaan säilömisestä ja säilytyspaikoista.

Keskiajalla tuoretta ruokaa ei ollut saatavilla säännöllisesti. Varakas väki saattoi syödä tuoretta lihaa ja kalaa ympäri vuoden, mutta tavallinen kansa suunnitteli ruoantarpeensa koko vuodeksi. Kevät, kesä ja syksy olivat satokautta, jolloin kerättiin ruokavarastoja. Omavaraistalous korostui etenkin maaseudulla.

Toisessa osiossa esitellään ruoat eli mitä ruokia syötiin, mitä ruokalajeja tehtiin:

V Liharuokaosuudessa kerrotaan muun muassa ruhon osien sekä eri eläinten hyödyntämisestä.

VI Kalaruoat käsittelee nimensä mukaan kalojen valmistusta.

VII Kasvisruoat käsittelee naurista, herneitä, papuja, kaalia sekä marjoja ja hedelmiä.

VIII Viljaruoat –kappaleessa käsitellään puuro, mutti, pepu, talkkuna, mämmi, leipä, kukot, piirakat, rinkelit, roonit ja vohvelit.

IX Maito- ja munaruoat käsittelee piimän, voin, rahkan, juuston ja munaruoat.

X Villiyrtit kertoo nimensä mukaan mm. pihapiirissä ja luonnossa kasvavista villiyrteistä. Ruokaosiossa kiinnostuin erityisesti villiyrttiosuudesta. Villiyrttejä käytettiin keskiajalla yleisesti lääkkeinä, mutta myös ravinnoksi. Kirjassa oletetaankin, että keskiajan ihmiset tunsivat luonnonkasvit varmasti hyvin. Kasvien käytöstä ei ole säilynyt paljon tietoa, mutta kasviarkeologian avulla pystytään tekemään päätelmiä ja oletuksia. Pystymme tietämään, millaisia lajeja oli olemassa ja mistä niitä on löytynyt, mutta käytöstä emme tiedä sitten niin paljon. Tässä osuudessa esitellään pihapiirin kasveja, joita keskiajan ihminen olisi voinut hyödyntää eri tavoin. Lajeina esitellään mm. apilat, ketohanhikki, litulaukka, matarat, niittyhumala, pelto-orvokki, pihatähtimö, poimulehti, ratamo, sauniot, savikat, siankärsämö, suolaheinät, tatarkasvit, voikukka jne.

Litulaukka Alliaria petiolata

XI Juomat kertoo oluesta, simasta, viinistä sekä likööristä ja viinasta sekä niiden mausteeksi sopivista yrteistä. Juomavalikoima oli runsas, sillä keskiajalla valmistettiin runsaasti oluita, simoja, mehuja ja näiden sekoituksia. Juomissa käytettiin myös yrttejä mausteena.

Lopuksi on kiitosten lisäksi sanastoa, tekstiin liittyviä historiallisia henkilöitä, kasvien tieteelliset nimet, viitteet, lähteet sekä reseptihakemisto.

Keskiajan maut on erinomainen ja monipuolinen opas suomalaiseen keskiaikaiseen makukulttuuriin. Tietenkin kiinnostuin erityisesti osioista, joissa käsiteltiin mausteiden käyttöä, lääkekasvien käyttöä sekä villiyrttejä. Keskiaikaisia ruokakirjoja on julkaistu enemmänkin, mutta niiden lähtökohtana on usein keskieurooppalainen katsanto, joten minusta oli oivaltavaa keskittyä meikäläiseen makujen maailmaan. Kasvien käytöstä olisin lukenut jopa enemmän esimerkiksi kirkkokimpuissa ja hajusteissa.

Satu Hovi – Katri Niemi Keskiajan maut

Art House 2015. Kustantajalta. Arvostelukappale. Kiitoksin.