Liisa Rinne Odotus

On vaikeaa, kun ei ole toivottu ja haluttu. Ja vielä vaikeampaa, kun on.

Liisa Rinne (s. 1969) on tamperelainen esikoiskirjailija. Hän opiskelee kirjoittamisen maisteriohjelmassa.  Hän on sanonut olevansa arkipäivän feministi ja katsoo maailmaa sukupuolittunein silmin. 

Odotus on moniääninen teos, jossa adoptioprosessia kuvataan eri henkilöiden näkökulmasta. Aihe on ajankohtainen monien tv-sarjojen kautta, kun ihmiset etsivät vanhempiaan tosi-tv sarjoissa meillä ja muualla. Toisaalta adoptio on hyvin yleistä toisellakin tasolla, sillä uusperheessä joutuu välittämään ja rakastamaan uuden kumppanin edellisen suhteen lapsia. Kirjailija on kertonut olevansa adoptiotaustainen, mutta korostanut kirjan fiktiivisuutta. Hän myöntää, että kirjassa on omakohtaisia tuntemuksia ja kokemuksia ja adoptioprosessin omakohtaista ymmärtämistä. 

Odotus  kertoo nimensä mukaisesti odotuksesta, oman lapsen odotuksesta ja odotuksista erilaisten asioiden suhteen. Teoksen ajankuvana ovat yhteiskuntamme 1960-1970-luvuilta aina 2000-luvulle. Menneisyyteen risteillään kipeidenkin muistojen kautta.  Kirjan miljöönä on Helsinki. 

Odotuksessa aviopari Aila ja Lasse Kuusketo adoptoivat Emilian, heistä tulee Kuusikedon perhe. Lasselle olisi riittänyt heidän kahdenkin yhdessäelo, mutta Ailalle kaksi ei ollut riittävä. Hän kaipasi ympärilleen elämää, kun lääkärin sanat ilman mitään syytä eivät lohduttaneet. Emilialle selviää murrosiässä, että hänet on adoptoitu. Murrosikä ei ole ehkä paras aika adoptiotaustan selville saamiseen. Toisaalta kasvatusvanhemmat haluavat, että lapsi on tarpeeksi vanha ymmärtämään asian ja toisaalta myös tarpeeksi vanha käsittelemän sitä. Toisaalta tuohon ikään ajoittuu myös oman minäkuvan rakentumista, identiteetin etsintää. Tuo aika on monelle vaikeaa ja koettelevaa. Toisaalta adoptio on vanhemmille myös kipeä asia, jonka kertomista halutaan pitkittää ja  sopivaa aikaa kertomiseen ei ole koskaan. Emilialle adoptiotausta selviää tavalla, joka on huonoin tapa eli hän löytää luistimia etsiessään autotallista outoja papereita tuomioistuimen päätöksestä marraskuussa 1967.

Suurella käsialalla, tuomioistuimen päätöksellä, Silja Mäkinen. Kuka toi on?

Mitä se täällä tekee?

Viha juoksi edelleni, paiskoi esineitä mennessään, sitten aika hotkaisi minut.

...

Minulle muistin paikka on autotallissa. Siinä hetkessä kun löysin paperit. Kun lakkasin kutsumasta Ailaa äidiksi. mikä oli rangaistukseni hänelle.

Emilia alkaa etsiä biologista äitiään odottaessaan omaa lastaan. Hän ottaa yhteyttä tähän äitiinsä ja kutsuu kahvilaan. Kaupungin toisella laidalla vieras nainen valmistautuu lähtöön, varaa taivaalle tähyillen mukaansa sateenvarjon. Kerttu pohtii lähtöä tehdessään mennyttä. Kerttu oli odottanut lähes neljäkymmentä vuotta puhelua, jonka oli pelännyt tulevaksi. Kerttu miettii olohuoneessaan kaikkea tapahtunutta, viranomaisten yhteydenottoa. Pitäisikö hänen ottaa jotain mukaansa, valokuva nuorena?

Hän oli juuri täyttänyt kaksikymmentä, opiskeli ensimmäistä vuottaan yliopistossa, mitä hän olisi heille sanonut?

Emilia istuu kahvilassa ja arvioi tulijoita. Hän on kahdeksannella kuulla raskaalla ja ajoissa odottamassa tulija, joka on asunut tuossa likellä, vajaan kolmenkymmenen kilometrin etäisyydellä. Emiliä käy kauhun kiitoradalla odottaessaan, vielä ehtisi livistää pois.

Joskus kauan sitten sinä annoit minulle nimeksi Silja.

Sitä ei saa koskaan pyyhityksi pois."

Onko mahdollista, että näemme kaiken kuluneen ajan yli ja tunnistamme heti toisemme?

Tieto adoptiosta keinuttaa oman elämän sekaisin. Adoptoitu joutuu kysymystulvan eteen.  Kuka minä olen? Miksi minut hylättiin? Minkälainen minun elämäni olisi voinut olla?  Odotus sijoittuu aikaan, joka oli hyvin erilainen kuin nykyaika. Emilian äiti tekee ratkaisunsa ajassa, jolloin elämä oli erilainen niin naisen työkuvan, lasten hoitopaikkojen ja yksinhuoltajan roolin takia. Biologisen äidin päätös olisi voinut olla erilainen tänä päivänä.  Hylätty käy leikkiä katkeruuden ja häpeän kanssa, miksi en kelvannut.  Hirveintä on saada tietää, että ennen minua tai minun jälkeeni toinen on ollut kelpaava, kelvollinen, toivottu ja hyväksytty. Realiteetit eivät selitä tarpeeksi.

Odotus on  kertomus perheestä, jossa jokainen yrittää selviää omasta roolistaan vieraan tavoin ja toisaalta se on kertomus äidistä, joka jätti roolinsa väliin. Lukijana olen aika hämmentynyt tarinasta ja ihastunut kirjan aitoudesta. Miten tämä eroaa niin monista kaltaisistaan tarinoista? Rinteellä on oma äänensä kertoa koskettava  tarina. En ole banaalien loppujen lukija, mutta Emilian kohtuuttomuus hiertää minua pahasti, että onko kenelläkään oikeutta tuollaiseen välinpitämättömyyteen ja itsekkyyteen? Tarina saa ajattelemaan asioita eri osapuolten kautta. Ihminen on osa oman sukunsa jatkumoa, ja oman taustansa tunteminen helpottaisi elämää ja oman identiteettinsä ymmärtämistä ja rakentamista vähentäen irrallisuuden tuntemusta.  Toisaalta ihmiset erehtyvät ja tekevät virheitä, mutta etsivät heidän mielestään oikean ehkä vaikeankin ratkaisun, jonka tuomitseminen ei ehkä ole oikein tai oikeutettua. Odotus on vahva ajatuksia herättävä esikoisromaani.

Liisa Rinne Odotus

Atena 2015. Arvostelukappale. Kiitoksin

Kirjan on lukenut myös Mai blogissa:

 Kirjasähkökäyrä