Leena Parkkinen (s. 1979) on opiskellut Turun Taideakatemiassa elokuvakäsikirjoittamista ja mainonnan suunnittelua sekä Kriittisessä Korkeakoulussa kirjoittamista. Hän on työskennellyt kustantamoissa, mainostoimistoissa ja baarimikkona. Esikoisromaanillaan Sinun jälkeesi, Max Leena Parkkinen voitti Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon vuonna 2009. Hänen lastenkirjansa Miss Milky Ray ilmestyi vuonna 2011. Syksyllä 2013 ilmestynyt Galtbystä länteen -romaani sai heti innostuneen vastaanoton. Teos palkittiin myös Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnolla. Kirjan kansi on Jussi Karjalaisen suunnittelema ja sen kaksoisheijastus on upea.
Galtbystä länteen miljöönä on lounainen saaristo. Fetknoppenin saari sijaitsee Korppoon länsipuolella. Jo Korppoo on kahden lauttamatkan päässä Paraisilta. Meren saaristo, ulkosaaristo on minulle mieluinen tapahtumien miljöö. Saari on ainutlaatuisen eristävä ja rajaava näyttämö. Kirjan teemana on sisaruus, sisaruuden rajat sekä millaista on olla murhaajan omainen eristävässä ympäristössä, jossa kaikki tuntevat toisensa. Eläinlääkäriperheen lapset, Karen ja Sebastian tukeutuvat toisiinsa lapsuudessa, kun suhde isään on etäinen ja äiti sairastuu. Galtbystä länteen tapahtuu useammalla aikatasolla. Karenin lapsuus ajoittuu sodan aikaan ja sen jälkeiseen elämään, veli käy sodan ja se muuttaa hänet.
Tänään on seuraintalolla tanssit, niitä ei ole ollut sodan jälkeen monia ja Karenin varpaissa kutkuttaa. Hän nipsaisee tumpin mereen ja katselee miten lokki syöksyy sen perään, ei tavoita sitä ja kaartaa laiturin yli takaisin tarkkailemaan tyttöä kauempaa. Karen tuntee tutut askeleet takaansa.
Galtbystä länteen alkaa tehokkaalla kohtauksella, jossa kirjan päähenkilö Karen, 83-vuotias nainen, ajaa vaaleansinistä Plymouth Furya vuodelta 1956. Bensamittarin vilkuttaessa punaista (vilkuttaako -56 vuosimallin Plymouth Furyn bensamittari?), hän päättää pysähtyä tankkaamaan ja joutuu keskelle huoltoasemaryöstöä. Sattumusten kautta hän poimii mukaansa 17-vuotiaan Azarin, raskaana olevan irakilaistytön. Naisten välille syntyy yhteys, joka tekee parivaljakosta mielenkiintoisen. Kaksikko suuntaa yhdessä Turunmaan saaristoon Karenin lapsuuden valkoiseen kotiin.
Tästä alusta kirja palaa kuusikymmentäviisi vuotta taakse päin, kun Karen ja Sebastian olivat nuoria ja toisissaan yhtä. Saaristo synnyttää ulkopuolisuuden, sinne ei saada hyväksyntää saapuneena, ehkä vasta toisessa tai kolmannessa sukupolvessa muualta tulleesta tulee saarelainen. Karenin äiti on ulkopuolinen, saarelle tullut:
Azar tuo mukanaan sivullisuuden, monikulttuurisuuden teeman, joka on osin turhaa painolastia. Jo muukalaisuus on saaristossa riittävä erottamaan vieraat tulijat, vierasta kieltä tai murretta puhuvat.
Sinä toit minut tänne saareen, jossa ruusut kuolevat taimina. Miten mikään elävä voi kestää suolatuulta!
Myös Karenilla oli unelmansa: "Koskaan minä en tee äidin virhettä", Karen on sanonut viimeksi tänään. Hän ei aio rakastua ja jättää kaikkea muuttaakseen pieneen ulkosaariston saareen. Kallioiseen luotoon, jonka yli pyyhkii suolainen merituuli, joka kuivattaa puut pystyyn ja saa kymmenen vuotta sitten kasatut hirret mätänemään.
Karen tuntee, että hänellä on enää jäljellä vain vähän aikaa. Hänen on todistettava, että oma veli ei ollut murhaaja. Galtbystä länteen säilyttää voimakkaasti muistot, elinikäiset muistot. Karenilla on viimein aikaa ja ennen kaikkea tarve saada selville totuus ja oikeus. Karen uskoo vahvasti veljensä syyttömyyteen ja hän haluaa selvittää kauan sitten tapahtuneet asiat. Kirjan psykologinen jännitysvire kulkee ehjänä alusta loppuun. Aikanaan hän pakeni pois saarelta, hänen oli saatava elämä.
Joskus jään miettimään luontokuvauksia, kuinka pakollisia ne ovat. Helmat liehuvat Karenin säärien ympärillä. Mesiangervo kukkii. Hän tuntee kevyen raapaisun jalassaan, kääntyy ja nostaa häntä seuranneen kissanpojan syliinsä. ... On kesäkuu ja syreenit tuoksuvat. Tämä kappale limittyy suoraan edelliseen kappaleseen. En ainakaan aisti takaumaa. Nauvo, Korppoo ja lounainen saaristo ovat valtavia kasvillisuuden runsaudensarvia, mutta sielläkin mesiangervo kukkii vasta heinäkuun puolen välin jälkeen.
Pidin kielestä, miljööstä ja kerronnasta. Pidin kirjan lopusta. Iäkäs ihminen pääroolissa oli mielenkiintoinen. Haluan lukea ehdottomasti lisää.
Leena Parkkinen Galtbystä länteen
Teos 2014. Kustantajalta. Kiitoksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta minua kommentilla!