Mari Parikka-Nihti ja Liisa Suomela Iloa ja ihmettelyä. Ympäristökasvatus varhaislapsuudessa

 

Liisa Suomela on ympäristötieteiden didaktiikan lehtori Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksella ja Mari Parikka-Nihti on ympäristökasvattaja ja lastentarhanopettaja, joka on työskennellyt pitkään metsäesiopetusryhmässä. Kirja on kannanotto terveen ympäristösuhteen syntymisen ja vaalimisen puolesta. Iloa ja ihmettelyä sisältää toimintaideoita, joiden avulla lapsi saa luonnosta paljon iloa ja ihmettelyn aihetta, kokee jännittäviä retkiä lähiluontoon ja saa uusia kokemuksia omaan luontoreppuun. Ympäristö- ja kestävän kehityksen kasvatus ei vaadi varhaiskasvattajalta ihmeitä, vaan kyse on pienistä arjen valinnoista, jotka ovat jokaisen ulottuvilla.

 

Kirja jakautuu kahteen osaan ja liitteisiin. Ensimmäisessä osassa Ympäristökasvatuksen ja kestävän kehityksen kasvatuksen käsitteistöä tarkastellaan ympäristökasvatuksen sekä kestävän kehityksen kasvatuksen teoreettisia lähtökohtia ja kuvataan päivähoidon valtakunnallisissa ohjeissa tapahtuneita muutoksia ympäristökasvatuksen näkökulmasta. Toisessa osassa Monipuolista oppimista ympäristössä – ympäristö- ja kestävän kehityksen kasvatus varhaiskasvatuksessa on esimerkkejä siitä, miten ympäristö- ja kestävän kehityksen kasvatusta on toteutettu ja millaisia vaikutuksia sillä voidaan katsoa olevan niin lasten kuin toimintaa toteuttavan henkilöstön näkökulmasta.

 

Ensimmäisessä osassa kysytään Mitä ympäristökasvatus ja kestävän kehityksen kasvatus ovat? Sue Elliot (2010) esittelee neljä erilaista lähestymistapaa ymmärtää luontoa. Ensimmäinen on ajatella luonto villiksi, koskemattomaksi ja kaukana olevaksi seikkailujen kohteeksi. Toinen on erotella ihmisen tekemä luonnollisesta ja luonnosta. Kolmas lähestymistapa tulee esille talous- ja luonnontieteissä, jossa luonto on raaka-aineiden ja materiaalien, tutkimuksen ja luokittelun kohde. Neljäs tapa ymmärtää luonnon maapallon ekosysteemien ja elämän monimutkaiseksi kudokseksi, jossa kaikki osat vaikuttavat toisiinsa ja ovat riippuvaisia toisistaan.

 

Kestävän kehityksen kasvatuksessa käsitellään muun muassa sosiaalista ja kulttuurista kestävyyttä. Monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa tarvitaan kasvatusta suvaitsevaisuuteen, yhteisöllisyyteen sekä globaalisuuteen.  Aihe on hyvin tärkeä ja sitä on viime aikoina käsitelty paljon. Kestävän kehityksen kasvatuksessa on huomioitava  yhteinen ympäristökieli. Oppilaiden suhteen ympäristöön on oltava läheinen, jotta ympäristöaktiivisuutta voi ilmetä. Mutta mitä on kullekin oppilaalle läheinen ympäristö? Luontokokemuksen on oltava koettu, ja sen pohjattava oppilaan arkeen. Lapsen osallisuus syntyy yhteisöllisyydestä ja ryhmässä toimimisesta.  Lapsella on oikeus positiiviseen luontosuhteeseen, luonnon kokemiseen. Ympäristökasvatuksessa on huomioitava monikulttuurinen luokkahuone ja erilaiset lähtökohdat.

 

Muita 1. osan kappaleita ovat: Osallisuus ja osallistuminen, Ympäristökehitys ja kestävän kehityksen kasvatus varhaiskasvatuksessa ja Fyysinen ympäristö ja lapsuus.

 Toisen osan kappaleita ovat: Esimerkkejä ympäristökasvatuksesta ja kestävän kehityksen kasvatuksesta päiväkotien arjessa, Eri yhteisöjen tarjoamaa toimintaa ja tukea, Ympäristökasvatus käytännössä – kartoituksia ympäristökasvatuksen käytänteistä ja vaikuttavuudesta ja Varhaiskasvatus on kestävää kasvatusta.

 

Kirjan liiteosaan on koottu toimintaideoita varhaislapsuuden ympäristö- ja kestävän kehityksen kasvatukseen. Esimerkkejä toimintaideoista on muun muassa: Veden kiertokulku, Omenatutkimuksia, Matokompostori, Lumitutkimuksia, Ötökkäsafari sekä Matematiikkaa luonnossa esikoululaisille.

 

Esimerkiksi liite 13: Tiedonhakua.
Esikoululaiset tekivät tiedonhakumatkan kirjastoon paikallisen sieniseuran näyttelyyn.
Lapsen kysymys: ”Onko kärpässieni myrkyllinen?”
Vastaus: ”Kärpässieniä on paljon erilaisia, mutta punainen on myrkyllinen. Valkoinen kärpässieni on tappavan myrkyllinen. Etanat, oravat ja toukat voivat syödä kärpässientä, koska niillä on erilainen ruoansulatus kuin ihmisellä.

Tämä esimerkki ei ole parhaita mahdollisia, sillä pienten lasten kanssa sienten kanssa pitää olla äärimmäisen varovainen.  Lapset ovat hyvin ehtiväisiä pihanurmikolla.  Syksyllä  monet neuvontapisteet saavat yhteydenottoja pienten lasten vanhemmilta, jotka ovat huomanneet lapsen maistaneen jotain sienenpalaa. Sieniretkellä sienten maistelu tunnistamisessa ei ole suositeltavaa.

 

Iloa ja ihmettelyä on erinomainen esitys lasten ympäristökasvatuksen oppaaksi. Toimintaideat ovat mielenkiintoisia ja monipuolisia. Esimerkit ovat helposti toteutettavia ja jokaisen lähellä Kaupunkien ja taajamien luonto on moninainen ihan kaupunkiympäristössäkin. Biologina näen kirjan iloisena ja innostavavana oppaana luontoon ja sen omakohtaiseen kokemiseen.

 

Mari Parikka-Nihti ja Liisa Suomela Iloa ja ihmettelyä. Ympäristökasvatus varhaislapsuudessa
PS-kustannus 2014. Kustantajalta.

 Postauksen kuvituskuva Ulla. S.